Iinan haukkujat vain KATEELLISIA

Ensinnäkin totean että olen heteronainen enkä siis ihastunut Iinaan siinä mielessä. Mielestäni kuitenkin Iinaan kohdistuva arvostelu on kohtuutonta. Tälläkin palstalla näkee paljon syväanalyysejä Iinasta ja kaikki aina käännetään jotenkin negatiiviseksi.

Paljon Iinaa netistä seuranneena voin sanoa, että Iina ei ole mielestäni erityisen paha tai kiero ihminen. Hänen huumorintajunsa on ehkä hieman erikoinen ja sen vuoksi Iina ei "aukea" ihan kaikille. Tämän vuoksi eräät Iinan kommentit tulkitaan tylyiksi kommenteiksi.

Minusta on alkanut tuntua siltä, että Iinan vihaajien motiivina on pohjimmiltaan kateus Iinaa kohtaan. Hän on fiksu, kaunis, sanavalmis nainen joka saa osakseen kundien huomiota.

Veikkaukseni on että suurin osa Iinaa kärkkäästi arvostelista on naispuolisia. Itse olen naisvaltaisella työpaikalla törmännyt paljon tällaiseen selkäänpuukottamiseen naisten taholta. Tiedän siis mistä puhun. Kaikissa ihmisissä on toki vikansa, mutta Iinaa kohtaan esitetty tulikivenkatkuinen kostonhimo ja viha on täysin kohtuutonta.
181968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sä oot samanlainen omahyväinen paskiainen, joka luulee itsekeskeisyyden olevan fiksuutta? Vedä naru kaulaan ja hyppää kaivoon, ja roiku sunnuntaihin niin saat Iinasta sitten sinne seuraa.

Äänestä

.....on tuonut esiin sellaisen fiiliksen,että ei tykätä Iinasta.

Äänestä

enkä iki maailmassa haluaisi näyttää samalta.jokainen katsekin toisia aliarvioiva,kun kuvittelee itsestään liikoja.

Äänestä

On ihan kiva kun voi itselleen valehdella ja kääntää kaikki negatiiviset asiat kateudeksi. Iina ei pohjimmiltaan negatiivinen, epärehellinen sekä selkäänpuukottaja. Näitä ominaisuuksia on vaikea kadehtia.

Iinan huumorintaju lienee tosiaan olematon, kun hänestä tuntuu että "he" eivät naura Pertun jutuille vaan Pertulle. Omituista tuossakin on Iinan tapa puhua itsestään monikossa.

Äänestä

muuta enää keksitä niin syytetään kateudesta.
Itse en keksi mitään syytä miksi olisin Iinalle kateellinen, ei sitten hyvällä tahdollakaan tule mitään sellaista syytä mieleen.

Äänestä

En ainakaan minä ole Iinalle kateellinen, aluksi jopa pidin hänestä. Iina vaan tuntuu todella ärsyttävältä, ja meillähän on oikeus omiin mielipiteisiimme, ilman että se aina olisi kateutta. Ja sitä paitsi, Hanna on paljon kauniimpi kuin Iina, eli hänelle ennemmin olisin kateellinen...

Äänestä

nauhoittiko kukaan ystävistäsi viimeöisen Iinan ja Minnan välisen keskustelun, jossa päättivät kuka pelaa yhteisessä tehtävässä. SEn jälkeen haukuttiin sitten kaikki. Keskustelu oli kaiken älyllisen alapuolella. Iina on täydellinen kaikessa negatiivisessa, mitä ihmisestä vaan voi löytyä.

Äänestä
  • ....HAASTAT. Miten voi kukaan edes ajatella, että olisimme kateellisia. Tollainen käytös ja lapsien kanssa tekemisissä ammattinsa vuoksi.Katsoo ne lapset ja nuoretkin miten Iina on käyttäytynyt ja puhunut rumia.

    Äänestä

Mä olen samaa mieltä, että suurimmaksi osaksi Iinalle ollaan vain kateellisia.
Ja tosiaankin joitain Iinan sanomisia on ymmärretty todellakin väärin. Esim. viikko sitten suorassalähetyksessä kun Iinalta kysyttiin Antista niin Iina sanoi nauraen että Antti on vaan hoito. Voi herranjumala mikä valituskeskustelu siitä syntyi! Mun mielestä se oli aivan loistava vastaus tyhmään kysymykseen: Ihan kuin kukaan ei olisi kotikatsomossa huomannut molemminpuolista ihastusta.

Ja eikö ole aika ymmärrettävää, ettei kaikista ihmisistä voi pitää...eihän mekään täällä talon ulkopuolella pidetä kaikista tuntemattomista ihmisistä? Ja keskustellaan ystävien kanssa, jos joku asia vaivaa mieltä...vai..olenko totaalisesti väärässä?? Pää tuolla talossa hajoaisi kaikilla, jos kukaan ei puhuisi tunteistaan. Ootteko edes huomannut, että muutkin puhuu ajatuksistaan kuin Iina ja Minna? ärsyttävintä mun mielestä on Tiinan ja Terhin keskustelut höystettynä pinnallisilla tekonauruilla...Jessus!!

Äänestä
  • En kyl tosiaan ymmärrä mistä syystä vois iinalle olla kateellinen??? en ikinä haluis olla tollanen omahyväinen,kaksinaamainen teeskentelijä jonka suuri murhe on varmaa tällä hetkellä,et miten pitäs käyttäytyy ettei lentäs ulos. ja siihen ei mielestäni auta enää mikään, ei ainakaan se,et nyt yrittää alkaa olee niitten kans kaveri joita ei ennen oo ees huomannu. ylipäätään jos ain ois vaa omaittensä tekis ehkä paremman vaikutukse, koska kaikki teeskentely käy ilmi jossain vaihees

    Äänestä

veikkailet. Olen 35-v. mies ja äänestän Iinan ulos, vaikka onkin naisista parhaimman näköinen. Ei johdu kateudesta, vaan siitä, että muija on pahimman luokan bitch.

Äänestä
  • Bitcheissä on asennetta pelata! ;) Aika tylsäksi kävisi tuo peli, jos kukaan ei saisi tuoda persoonaansa esiin...

    Äänestä

  • ___ kirjoitti:

    Bitcheissä on asennetta pelata! ;) Aika tylsäksi kävisi tuo peli, jos kukaan ei saisi tuoda persoonaansa esiin...

    tylsäksi sitten, mutta Iinan persoonaan on tutustuttu ihan riittävästi nyt, samoin tuohon Minna-lehmään. Sitä paitsi päin vastoin, ei tylsää, vaan parasta viihdettä seurata sunnuntaina kyseisten muijien ilmeitä, kun Iina tippuu.

    Sen jälkeen kiva seurata, kun Minnan pälli leviää.

    Äänestä

  • Ulos vaan Iina!!Ja ei se kyllä mikään ihmeellinen oo ulkomuodoiltaan!!Aivan normaalin näkönen muija. Ja se sisältö siinä muijassa on pahasti mädäntynyt.

    Äänestä

Monesti sorrutaan yliampumiseen, kun jonkun persoona hiemankin ärsyttää...ja usein myös aletaan keksiä perättömiä juttujakin.

Tossa talossa ei yksikään ole mikään poikkeuksellisen ärsyttävä ihminen, joten ehkä Iina hieman muita "ristiriitaisempana" henkilönä saa liiankin paljon kritiikkiä osakseen?!

Itsekkin pidän Iinasta kaikkein vähiten ja olen kyllä miespuolinen henkilö. Iinasta paistaa jotenkin sellainen kylmä nainen, joka vain odottelee, että muut alkavat jumaloida häntä ja haluavat hänen suosioonsa. Näiden joukosta Iina sitt valkkaa ne, kenet hän haluaa läheisyyteensä. Niille, joita hän ei hyväksy tai jotka eivät hänen suosioonsa halaja Iina on kylmä ja etäinen ihminen.

Perttu on varmasti kaksikosta se, joka on enemmän yrittänyt tulla toimeen Iinan kanssa, mutta Iina on vaan sitä mieltä, että Perttu on ärsyttävä, eikä hän hyväksy tätä. Sitäkautta Perttu on sitt vittuuntunu Iinaan, koska tämä on häntä kohden niin kylmä, eikä hyväksy Perttua "sisäpiiriinsä".

Äänestä
  • ..JUTTU KUN SANOIT.

    Äänestä

Iinalle omat fanisivut sitten, mutta sekään ei auta. Iina goes like a fly.

Äänestä

kerta , kun laitat tuon saman viestin???????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iina-fani #1 kirjoitti:

Ensinnäkin totean että olen heteronainen enkä siis ihastunut Iinaan siinä mielessä. Mielestäni kuitenkin Iinaan kohdistuva arvostelu on kohtuutonta. Tälläkin palstalla näkee paljon syväanalyysejä Iinasta ja kaikki aina käännetään jotenkin negatiiviseksi.

Paljon Iinaa netistä seuranneena voin sanoa, että Iina ei ole mielestäni erityisen paha tai kiero ihminen. Hänen huumorintajunsa on ehkä hieman erikoinen ja sen vuoksi Iina ei "aukea" ihan kaikille. Tämän vuoksi eräät Iinan kommentit tulkitaan tylyiksi kommenteiksi.

Minusta on alkanut tuntua siltä, että Iinan vihaajien motiivina on pohjimmiltaan kateus Iinaa kohtaan. Hän on fiksu, kaunis, sanavalmis nainen joka saa osakseen kundien huomiota.

Veikkaukseni on että suurin osa Iinaa kärkkäästi arvostelista on naispuolisia. Itse olen naisvaltaisella työpaikalla törmännyt paljon tällaiseen selkäänpuukottamiseen naisten taholta. Tiedän siis mistä puhun. Kaikissa ihmisissä on toki vikansa, mutta Iinaa kohtaan esitetty tulikivenkatkuinen kostonhimo ja viha on täysin kohtuutonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu