Huolissaan tutun kissanpennuista

Yhden tuttuni kissa on saanut pentuja. Tai tämän tuttuni kissa on siis näiden pentujen isä. Pennut ovat syntyneet ulkona jossain vajassa tms. eivätkä kertaakaan kuulemma ole olleet tekemisissä ihmisten kanssa ja ovat edelleen siellä piharakennuksessa.
Kysyin tältä kaveriltani, että mitä he aikovat kissanpojille tehdä. Vastaukseksi sain, että se ei ole heidän asiansa, vaan kissojen emon omistajien asia. He kuulemma jättävät pennut oman onnensa nojaan, koska "eivät ne ole koskaan edes nähneet ihmistä, eivät ole tottuneet olemaan ihmisten kanssa, joten mahdotonta niille on mitään tehdä."

Kysyisin paremmin tietäviltä, että onko asia niin, että jos kissa synnyttää pennut ulkona, on emokissan omistajien tehtävä huolehtia pennuista ja niille uusien kotien hankkimisesta?
Meillä on kyllä aina ollut kissoja, mutta kissanpentuja kissamme eivät ole saaneet.

Kissaystävänä järkytyin aika pahasti, kun kuulin, että tämä kaveri sanoi, ettei aio tehdä mitään kissanpojille ja että ne kuulemma pärjäävät luonnossa, kun eivät ole tottuneet ihmisiin.

Toivottavasti edes emokissan omistajat löytävät pennut ja huolehtivat niistä.

Hyvää kesää kaikille kissaihmisille!
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ovatko tuttusi ihan idiootteja, kissat ei missään nimessä pärjää yksin luonnossa, kissa ei kuulu suomen luontoon, vaan se on tuotu tänne meren takaa lämpimistä maista, Nuo pennut saavat mitä karmeimman kuoleman taistellessaan hengestään nälän ja talvella pakkasen keskellä. Puhu ihmeessä järkeä niille ihmisille ja kissaemo leikkaukseen mitä nopeimmin!! Kissoille voi yrittää etsiä uutta kotia, taikka viedä ne lopetettavaksi eläinlääkärille, mutta ei missään nimessä voi jättää niitä oman onnensa nojaan. Niitä uhkaa vieläpä moni vaara, metsän pedot ja suvaitsemattomat ihmiset. Voi, että pistää vihaksi, miten tuollaiset ihmiset on voinu kissaa edes ottaa, Aaarrrrgg!! :( Se, että kissat vieraantuvat ihmisistä ei tarkoita, että niistä tulisi niin itsenäisiä, että pärjäisivät omillaan, kissa ei pärjää ilman ihmistä, ja eläinsuojeluviranomaisilla on jo nyt kädet täynnä töitä etsiessään luontoon heitteille jätettyjä kissoja, että puhu ihmeessä niille ihmisille, soita vaikka eläinsuojeluviranomaisille ja kissa on saatava HETI leikkaukseen!

Äänestä
  • Kannattaa viedä löytöeläintalolle, niin ne saattavat saada kodin :)

    Äänestä

  • vie kirjoitti:

    Kannattaa viedä löytöeläintalolle, niin ne saattavat saada kodin :)

    vie löytöeläin kotiin..ne ei pärjää yksin ilman apua,varsinkaan noin pienet..oma kissani jäi auton alla 1v..aika ihme tyyppejä tuttavasi,heidän ongelmansa se on kanssa..heidän kollinsa pani nartun paksuksi!!mikseivät leikkauttaneet palleja pois?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minttu kirjoitti:

Yhden tuttuni kissa on saanut pentuja. Tai tämän tuttuni kissa on siis näiden pentujen isä. Pennut ovat syntyneet ulkona jossain vajassa tms. eivätkä kertaakaan kuulemma ole olleet tekemisissä ihmisten kanssa ja ovat edelleen siellä piharakennuksessa.
Kysyin tältä kaveriltani, että mitä he aikovat kissanpojille tehdä. Vastaukseksi sain, että se ei ole heidän asiansa, vaan kissojen emon omistajien asia. He kuulemma jättävät pennut oman onnensa nojaan, koska "eivät ne ole koskaan edes nähneet ihmistä, eivät ole tottuneet olemaan ihmisten kanssa, joten mahdotonta niille on mitään tehdä."

Kysyisin paremmin tietäviltä, että onko asia niin, että jos kissa synnyttää pennut ulkona, on emokissan omistajien tehtävä huolehtia pennuista ja niille uusien kotien hankkimisesta?
Meillä on kyllä aina ollut kissoja, mutta kissanpentuja kissamme eivät ole saaneet.

Kissaystävänä järkytyin aika pahasti, kun kuulin, että tämä kaveri sanoi, ettei aio tehdä mitään kissanpojille ja että ne kuulemma pärjäävät luonnossa, kun eivät ole tottuneet ihmisiin.

Toivottavasti edes emokissan omistajat löytävät pennut ja huolehtivat niistä.

Hyvää kesää kaikille kissaihmisille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu