Hölmöjä

Miksi bensan hinta on sidoksissa Yhdysvaltoihin, öljyhän tulee Venäjältä, miksi Fortum nostaa heti varastoissa olevan hinnan

Miksi hassi laskuttaa olemattomia, kalliimman lipun hinnan mukaan, ja itselle erotus verovapaana, eikä aivan pikkusummista olekkaan kysymys

Jos katsotaan esim.(esimerkki vain)eläkeläisen jolla 600-700€ kuukaudessa, hassi saa jo yhdella matkalla 3 kuukauden palkan(eläkkeen)verran, sitten samainen on mukamas köyhien asialla

Tai saa jo saman jo vain lentokoneessa istumisestaan kuin tavallinen palkansaaja palkkaa, eli 2,5 tuntia yksisuunta, 20 kyytiä tekee 50 tuntia, on 10 reissua edes/taas

Eli 10 reissua tekee tilillensä noin 20000€ verovapaana, viikon normaali työajasta(pikkasen yli), aika hyvä palkka jo yksistään tästä, onkihan jo 1/3 mepin palkkaa tämä laiton laskutus
4155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Markkinatlous on tiensä päässä. Markkinat toimivat hysteerisesti ja se on Liliuksen etu. Hän ryöstää Suomea niin paljon, nopeasti ja häikäilemättömästi kuin ehtii. Lilius on Suomen eliittikansalainen. Ruvetaan kaikki sellaisiksi.

Äänestä
  • Tuskin kaikki voitaisiin noin rahastaa

    Jos kaikki työssä olevat(3 milj.) rahastettaisiin kuin mepitkin, a 2000€ reissu Brysseliin, omalle tilille verotta

    Tekisi vain 1-reissu, 3 milj. x 2000€ = 6 miljardia euroa, jo pelkaästään laskutuksesta johtuva ylijäämä, joka laillista, kun niin sanottu?

    Äänestä

Mitä kumman tekemistä bensiinin hinnalla on meppien matkakorvausten kanssa ja miten se liittyy Vihreisiin?

Äänestä
  • Bensan hinta ja vihreät, mitä yhteistä, ainakin vaatineet hintaa ylös, nythän jo vähän on korkeammalla, vaatineet myös vieläkin lisää veroja bensaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asioita kirjoitti:

Miksi bensan hinta on sidoksissa Yhdysvaltoihin, öljyhän tulee Venäjältä, miksi Fortum nostaa heti varastoissa olevan hinnan

Miksi hassi laskuttaa olemattomia, kalliimman lipun hinnan mukaan, ja itselle erotus verovapaana, eikä aivan pikkusummista olekkaan kysymys

Jos katsotaan esim.(esimerkki vain)eläkeläisen jolla 600-700€ kuukaudessa, hassi saa jo yhdella matkalla 3 kuukauden palkan(eläkkeen)verran, sitten samainen on mukamas köyhien asialla

Tai saa jo saman jo vain lentokoneessa istumisestaan kuin tavallinen palkansaaja palkkaa, eli 2,5 tuntia yksisuunta, 20 kyytiä tekee 50 tuntia, on 10 reissua edes/taas

Eli 10 reissua tekee tilillensä noin 20000€ verovapaana, viikon normaali työajasta(pikkasen yli), aika hyvä palkka jo yksistään tästä, onkihan jo 1/3 mepin palkkaa tämä laiton laskutus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu