hei, onko kellään tietoa voiko maitoallergian oireena olla vaikea kakantulo (2kk.vauva)?
ÄM:a syödessä kakka tuli normmalisti monta kertaa päivässä, nyt korvikkeella hyvä jos yhden kerran kahdessa päivässä, silloinkin kovalla ähinällä :(
maitoallergian oireet
13
6435
Vastaukset
- kakassa
Meidän vaavilla tuo ainakin oli päinvastoin.
Kakka oli syntymästä asti löysää kunnes maitoallergian toteamisen myötä vaihdettiin maitoproteiinittomaan korvikkeeseen. Ensimmäinen kiinteä kakka tuli tämän jälkeen noin neljän kuukauden iässä.
Kerran kahdessa päivässä on ihan normaali kakkaväli. Kolmeakin päivää pidetään vielä normaalina. - Mursu
Äidinmaitohan on vauvalle räätälöityä ruokaa, korvike on lehmänmaidosta (räätälöity vasikalle) valmistettua ja siksi "pikkuisen" erilaista. Se saattaa kovettaa vatsaa ja vaikeuttaa kakan tuloa, kun on tuhdimpaa tavaraa kuin äidinmaito.
Meidän pojalla maitoallergia ilmeni, kun ensimmäisen kerran sai lehmänmaitoa. Oli tuolloin melkein 6kk ja velliä aloiteltiin maistamaan. Noin 10 min syömisen jälkeen kaikki vellit tuli oksentamalla takaisin ja tämän jälkeen iholle alkoi nousta nokkosrokkoa. Koko poika oli ihan turvoksissa ja iho kuumottava ja varmasti kutisikin. Onneksi meni ohi ilman vakavampia seuraamuksia. Seuraavana päivänä kyselin neuvolasta mitä tämä oli ja saman tien päästiin tutkimuksiin.
Luulisin että maitoallergia ennemminkin aiheuttaisi löysää vatsaa ja ripulointia, kuin kuvaamaasi vatsan kovettumista. Jos tuntuu, että vauvalla on vaikea olla ja kakka on oikein kovaa niin vaikka luumumehua voi tilkan antaa, mutta eiköhän masu totu korvikkeeseenkin aika nopeasti.- Riikka
Juho 2 kk maistoi 50ml nan äidinmaidon korviketta, kun äiti oli asioilla. Reilun tunnin päästä alkoi kaulalta ihottuma (nokkosrokko)joka levisi kuin kulo valkea koko kehoon, poika oli punainen ja tietenkin itki ja huusi. Sitten lähdettiinkin pillit soiden ambulanssilla sairaalaan. Kyllä oli hätä kädessä.
Tapahtuneesta jäi keholle ihottumaa ja kuivia läiskiä. Nyttemmin poskiin lehahtaa ihottumaa sekä niskaan ja päätä kutittaa. Huomasin että kun itse nautin maitotuotteita niin ihottuma poskilla lisääntyy...en tiedä luulenko vain. Hain apteekista Peptidi- korvikejauhetta,jos tarve lisämaidolle tulee, mutta en tahdo uskaltaa sitä antaa.. Sairaalasta ei vielä ole tuloksia tullut ja kaikkihan tietää että odottavan aika on tälläisissä tapauksissa pitkä.. Onko kohtalotovereita???
- nepukka
Meillä maitoallergia ilmeni nimenomaan erittäin kovana vatsana, vaikka tk lääkärikin väitti kivénkovaan että ripuli pitäisi olla... Kun itse lopetin maitotuotteet kokonaan, pojan vatsa alkoi toimia normaalisti, ja jos otin maitotuotteita, tuli taas ummetus. Tämä siis todettiin vasta 8 kk:n iässä koska imetin jatkuvasti, eikä maitoa siis pojalle itselleen annettu. Joten näin pikaisesti; ummetus on yksi YLEINEN allergian oire! Liity vaikka allergia listalle jos näyttää ajankohtaiselta, sieltä saat hyvää tietoa ja tukea.
- Eräs äiti
Voitko ystävällisesti antaa allergia-listan osoitteen.
Kiitokset etukäteen.
- allergikon äiti
Meillä maitoallergia ilmennyt myös oksenteluna, parin päivän ripulina ja nokkosrokkona.
- jaana
On ihan normaalia, että äidin maidosta korvikkeeseen siirryttäessä saattaa esiintyä ummetusta. ulostuskertojen väheneminen ei ole vielä ummetusta. Jos lapsi kakkaa vaivalloisesti kovia kikkareita, voit kokeilla antaa mallasuutetta 5ml/dl vatsan löysyttämiseksi (kysy ohjeet apteekista). Jos lapsesi on selvästi kivulias/tuskainen tai ummetukseen liittyy oksentelua, kannattaisi käydä lääkärissä.
- mami76
Medän molemmilla lapsilla alkoi maitoallergia parin viikon ikäisenä.Oireita olivat:ripuli,ilmavaivat ja itkuisuus.Jouduin jättämään itse kaikki maitotuotteet pois imetysaikana.
- sitä korviketta
Mitä sinä sitä korviketta lapsellesi syötät! Ei se sitä tarvitse. Ihetä tarpeeksi usein, niin kyllä sitä äidinmaitoa tulee. Sitten vain parin kuukauden päästä lisäät vähitellen normaalia ravintoa.
En ole ikin syöttänyt lapsilleni purkkiakaan korvikettä, enkä ymmärrä miten ihmiset niihin sortuvat. Äidinmaito tulee aivan varmasti aivan riittävästi, kun vain imettää.
Allergia-oireet näkyvät ihottomana kasvoissa ja allergian saa selville testeissä lastenpoliklinikalla. Kakkaluuloihin ei kannata uskoa. Imetä vain rauhassa.- puppua
Itsellä jouduttiin tekemään hätäsektio ja poika vietiin samantien hoidettavaksi ja sen jälkeen keskolaan.
Minä olin tiputuksessa useita päiviä tosi huonossa kunnossa.
Kun lopulta sain pojan viereen ei maitoa tullut tippaakaan, vaikka tippaletku kädessä yritin ennen pojan saamista viereen pumpata sairaalan pumpulla.
Sitten imetettiin, imetettiin ja pumpattiin. Eipä vain tippaakaan herunut.
Ja olen saanut siitä jopa anopilta kuulla kuinka huono olenkaan kun en osaa edes synnyttää tai imettää kunnolla.
Joten pidähän mölyt mahassas kun et itse imettämään pystyneenä tiedä toisenlaisista kohtaloista!!! - jaana
Turha syyllistää äitejä, joilta ei kerta kaikkiaan tule tarpeeksi maitoa. Jos sinulla on riittänyt, hyvä juttu, mutta kaikilla ei näin ole.
- ÄITI MUMMO
puppua kirjoitti:
Itsellä jouduttiin tekemään hätäsektio ja poika vietiin samantien hoidettavaksi ja sen jälkeen keskolaan.
Minä olin tiputuksessa useita päiviä tosi huonossa kunnossa.
Kun lopulta sain pojan viereen ei maitoa tullut tippaakaan, vaikka tippaletku kädessä yritin ennen pojan saamista viereen pumpata sairaalan pumpulla.
Sitten imetettiin, imetettiin ja pumpattiin. Eipä vain tippaakaan herunut.
Ja olen saanut siitä jopa anopilta kuulla kuinka huono olenkaan kun en osaa edes synnyttää tai imettää kunnolla.
Joten pidähän mölyt mahassas kun et itse imettämään pystyneenä tiedä toisenlaisista kohtaloista!!!KYLLÄ SE ON NIIN ETTÄ MAITOA EI AINATULE .OLEN JO IKÄIHMINEN JA VANHANAIKAINEN 3 LAPSEN ÄITI .KESKIMMÄISELLE LAPSELLE EI TULLU MAITOA EI SITTEN MILLÄÄN ,LIEKÖ SYYNÄ PROGESTERON PIIKIT JOITA ANNETTIIN KESKENMENON ESTÄMISEKSI JA SITTEN EI TULLU MAITOHORMMOONIA ,TÄMÄ ON MINUN OLETTAMUS EI MIKÄÄN TIETO
- Tutteli
Meillä tyttö söi esti tuttelia, vatsa tuli kovaksi ja kakkan tuleminen teetti töitä. Vaihdoin Bonan korvikkeeseen ja helpotti. Kannattaa siis kokeilla muitakin korvikkeita.Yleensä maitoallegiassa on myös iho reaktioita ei vain pelkästään suolisto oireita.
Kannattaa myös kokeilla apteekista ostettavia RELA tippoja. Toivottavasti helpottaa!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,724251Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172720Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242437Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152412Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072223Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1092183Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992141Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6071937MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141915Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683