Normaalisti ainakin näennäisesti äänestäjiä opetetaan siihen, että valtion ja kuntien varat ovat niukat ja niitä on jaettavaksi hyvin rajallisesti.
Sitten kun mennään joukkoliikenteen puolelle, niin asia kääntyy täysin päälaelleen. Silloin varsinkin tietyn värisillä linsseillä varustetut rahanjakajat käyttävät yhteisiä varojamme kampanjointiin sen puolesta, että me kansalaisetkin yltyisimme polttamaan yhä lisää yhteisiä varojamme eli ajamaan joukkoliikenteellä.
Toisaalta tämän ymmärtää, kun tietää että nämä "valistajat" istuvat viroissa jotka ovat riippuvaisia joukkoliikenteen suosiosta ja "kehittämisestä". He eivät ikävä kyllä ole vastuussa mistään yhteiskunnallisesta ja kansantaloudellisesta seurauksista, vaan siitä, että heille riittää verorahan suoltajia eli asiakkaita.
Toisten rahoilla on näköjään aina kiva porskuttaa.
Ja sitten niille, viherlinsseille jotka ovat periaatteessa aina eri mieltä, niin voin mainita, että jos olisitte aidosti huolissanne ympäristön tilasta ja ihmishengistä niin kuin me monet muut, niin teidän kuuluisi olla suuna päänä vaatimassa autoveron alentamista (jotta saisimme turvallisempia ja puhtaammpia autoja), verotonta maakaasua ja alkoholipolttoainetta, ydinvoimalla ladattavia verottomia sähköautoja kuten myös moottoriteitä, jotka ovat liikenneturvallisuudeltaan ylivertaisia.
Joukkoliikennne tulee kohdistaa ensisijaisesti vähävaraisille ja sitä tulee avittaa vain sen verran, että suurin osa joukkoliikenteen tarpeessa olevista pääsee liikkumaan tyydyttävästi.
Jokin kumma älyllinen epärehellisyys näissä joukkoliikenteen pulesta kohkaavista ekoterroristeissa kääntää asiat aina päälaelleen. Onko se kateus vai jokin uskomus joukkoliikenteen kaiken autuaaksi tekeviin mantroihin, vai mikä ihme??... kertokaapa!
Sitten kun mennään joukkoliikenteen puolelle, niin asia kääntyy täysin päälaelleen. Silloin varsinkin tietyn värisillä linsseillä varustetut rahanjakajat käyttävät yhteisiä varojamme kampanjointiin sen puolesta, että me kansalaisetkin yltyisimme polttamaan yhä lisää yhteisiä varojamme eli ajamaan joukkoliikenteellä.
Toisaalta tämän ymmärtää, kun tietää että nämä "valistajat" istuvat viroissa jotka ovat riippuvaisia joukkoliikenteen suosiosta ja "kehittämisestä". He eivät ikävä kyllä ole vastuussa mistään yhteiskunnallisesta ja kansantaloudellisesta seurauksista, vaan siitä, että heille riittää verorahan suoltajia eli asiakkaita.
Toisten rahoilla on näköjään aina kiva porskuttaa.
Ja sitten niille, viherlinsseille jotka ovat periaatteessa aina eri mieltä, niin voin mainita, että jos olisitte aidosti huolissanne ympäristön tilasta ja ihmishengistä niin kuin me monet muut, niin teidän kuuluisi olla suuna päänä vaatimassa autoveron alentamista (jotta saisimme turvallisempia ja puhtaammpia autoja), verotonta maakaasua ja alkoholipolttoainetta, ydinvoimalla ladattavia verottomia sähköautoja kuten myös moottoriteitä, jotka ovat liikenneturvallisuudeltaan ylivertaisia.
Joukkoliikennne tulee kohdistaa ensisijaisesti vähävaraisille ja sitä tulee avittaa vain sen verran, että suurin osa joukkoliikenteen tarpeessa olevista pääsee liikkumaan tyydyttävästi.
Jokin kumma älyllinen epärehellisyys näissä joukkoliikenteen pulesta kohkaavista ekoterroristeissa kääntää asiat aina päälaelleen. Onko se kateus vai jokin uskomus joukkoliikenteen kaiken autuaaksi tekeviin mantroihin, vai mikä ihme??... kertokaapa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi muuten ollaan kateellisia naapurin uudelle autolle?
Jos kaikilla olisi rahaa, niin joukkoliikennettä ei käyttäisi, muut kuin ajotaidottomat.
En mä kateellinen ole autoilijoille. Omistan itekkin pienikulutuksisen auton, jolla on halpaa ajaa. Käytän silti joukkoliikennettä useimpiin matkoihin. Kuka jaksaa jollain autolla ajaa ruuhkassa kun voi sujahtaa junalla tai bussikaistoja pitkin sen ruuhkan ohi? Tai kuka jaksaa körötellä autolla Helsingistä Ouluun koko päivän kun junalla menee vain päälle 5 tuntia ja Tampereellekin vain puolitoista tuntia.
Pitemmillä matkoilla joukkoliikenne on kilpailukykyinen mukavuudessa, hintaa saisivat vain vähän laskea. Lyhyillä matkoilla on ongelma, kun matkaan menee liian pitkä aika vaihtoineen, kukaan ei ole tainnut miettiä kunnolla miten joukkoliikenteestä saisi kilpailukykyisen, vaan sitä on hoidettu vasemmalla kädellä.
Joukkoliikenne on ekologisin tapa matkustaa. Suomen sähköntuotannosta ekologista on suurin osa, en ole ydinvoiman ylin ystävä mutta se on ylivoimainen öljyyn nähden. Öljyn loputtua on vaikea saada mistään samaa määrää energiaa ja siltikin autoilun perusongelmat jäävät.
Kuka haluaa maksaa ainaiset teiden levennykset jotka johtavat uusiin ruuhkiin? Kuka ottaa vastuun pikkulapsista ja muista ihmisistä joiden yliajoja tapahtuu säännöllisesti? Hyväksyn autoilun kaikilla matkoilla heti, kun sen ekologisuus, turvallisuus ja ruuhkat ovat lopullisesti ratkaistut.
Myös yksityisautoilun lisääntyminen aiheuttaa yhteisien varojen "polttamista", koska liikennemäärän valtava kasvu aiheuttaisi etenkin tiheimmin rakennetuilla alueilla - jos ylipäätään
edes olisi mahdollista - paineet valtaviin tieinvestoihin.
"...että jos olisitte aidosti huolissanne ympäristön tilasta ja ihmishengistä niin kuin me monet muut, niin teidän kuuluisi olla suuna päänä vaatimassa autoveron alentamista (jotta saisimme turvallisempia ja puhtaammpia autoja)..."
Tuo olisi ongelmiin liian tehoton lääke. Todelliset parannukset noiden asioiden suhteenhan saadaan nimenomaan henkilöautoilun vähentämisellä,
muu on lähinnä pelkkää kosmetiikkaa. Autoveron alentaminen on valtiontalouden kannalta epärealistista, eikä siihen ole kyllä moraalista tarvettakaan, koska on oikein, että autoilusta on maksettava tietynlaista rangaistusveroa.
"Joukkoliikennne tulee kohdistaa ensisijaisesti vähävaraisille ja sitä tulee avittaa vain sen verran,"
Joukkoliikenne tulee kohdistaa ensisijaisesti kaikille ihmisille. Joukkoliikenteen näkeminen vähävaraisten ihmisten tukimuotona sotii modernia eurooppalaista ajattelua ja käytäntöä vastaan, lähinnä se on jo kuoleman kohdanneen 60-lukulaisen
amerikkalaisen autoyhteiskuntaihailun tuote. Yksityisautoilun ensisijaisuus joukkoliikenteeseen
nähden etenkin suurilla kaupunkiseudulla on irrationaalinen, toteuttamiskelvoton rajattoman kasvun teknoutopia.
"Onko se kateus vai jokin uskomus joukkoliikenteen kaiken autuaaksi tekeviin mantroihin, vai mikä ihme??"
Joukkoliikenteen puolustaminen ei ole älyllistä epärehellisyyttä. Itse asiassa et ole perustellut,
miksi se olisikaan. Usko yksityisautoilun rajattomaan kasvuun on sen sijaan mahdoton ajatus.
Kateudella ei ole asian kanssa tekemistä, lähinnä se liittyy auton jo omistavien ihmisten keskinäiseen nokitteluun. Hlö-kohtaisesti voisin koska tahansa sekä taloudellisesti (=ostaa auton ilman velanottoa) että teknisesti (BC-kortti) ryhtyä autoilijaksi, mutta kun joukkoliikenne on osa elämäntapaani, en sitä tee.
"Normaalisti ainakin näennäisesti äänestäjiä opetetaan siihen, että valtion ja kuntien varat ovat niukat ja niitä on jaettavaksi hyvin rajallisesti."
Kyllä, mutta joukkoliikenteen tukemiseen menevä rahamäärä on kuntien ja valtion menoarvioissa suhteellisesti marginaalinen. Lisäksi kannattaa huomioida, että "valtion ja kuntien niukat varat" on suhteellinen, joskin nykyhengen mukainen ja osittain keinotekoinen käsite.
"Sitten kun mennään joukkoliikenteen puolelle, niin asia kääntyy täysin päälaelleen."
Yksinkertainen syy-seuraussuhdeketju: mitä enemmän joukkoliikenteellä on käyttäjiä, sitä enemmän sitä
voidaan rahoittaa lipputuloperusteisesti, jolloin saman tarjonnan ylläpitämiseen tarvitaan vähemmän julkista tukea. Tapahtuu siis päinvastainen ilmiö.
..laajentaa myös toiseen ajatusmaailmaan näkemyksiään? Ei joukkoliikenne koko yksityisautoilua voi korvata. Nyt niputat kaikki myös työnsä pakoittamana omaa autoa käyttävät samaan lokeroon muiden "huviajajien" kanssa. En todellakaan voi löytää ratkaisua joukkoliikenteestä jota voisin käyttää epämääräisinä työaikoina, asiakaskäynteinä sovittuina aikoina sovittuihin kohteisiin n. 50 km:n säteellä H:gistä, tavaroiden kuljetuksina yms. Kysymys on TODELLA monissa, monissa tapauksissa elannon hankkimisesta jota on jo todella pitkällä ajanjaksolla kohtuuttomasti vaikeutettu kustannuksilla.
Se nyt vain on niin että omaa autoa ON PAKKO käyttää huolimatta lisääntyvistä kustannuksista ja olevista sekä suunnitelluista rajoituksista.
Esitä myös joukkoliikenne vaihtoehto joilla esim. viikonloppuisin voi asioida suurissa kauppakeskuksissa ja voi myös tuoda ostoksensa järkevästi kotiin. Olen kokeillut monesti.
En vastusta järkevää ja hyvin suunniteltua joukkoliikennettä mutta puollan järkevää yksityisautoilua.
Avarakatseisena ihmisenä ymmärrän tietystikin osan henkilöautoilun tarpeesta - mutta korostan, vain osan.
Ensinnäkin on muistettava vanha, miljoonia kertoja hoettu mantra, Suomi on harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien maa. Jo yksistään se karu totuus, asukastiheytemme on 16 as/neliökm, riittää kertomaan, että henkilöautoilulla on täällä oma korvaamaton roolinsa. Yhtäältä on lähdettävä siitä tosiasiasta, että perinteinen joukkoliikenne vaatii joukkoja kuljetettavakseen, ja niitä ei kaikkialla ole. Mutta - jossakin on; pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella sekä kaupunkikeskuksien välisessä liikenteessä.
Asiaan! Henkilöautoilu on nähtävä tarpeellisena siellä, missä se myös on tarpeellista - eli siellä, missä joukkoliikenne ei kohtuullisin kustannuksin pysty tarjoamaan tyydyttävää palvelutasoa. Tämä voidaan rinnastaa siihen, että autoa tarvitaan työnteossa, kuten sinun kohdallasi tilanne lienee. Mutta esimerkiksi mainitsemissani kolmessa suuressa asukaskeskittymässä jokaisessa on (vielä) tällä hetkellä sellainen joukkoliikenne, että tyydyttäisi monen nykyautoilijan liikkumistarpeet, jos vain ajattelutapoihin saataisiin muutos. Moni henkilöautomatka näillä alueilla on nykyisellään täysin korvattavissa joukkoliikenteellä. On ihmisiä, jotka eivät työssäänkään tarvitse autoa. Jos siirtymää joukkoliikenteeseen tapahtuisi, se johtaisi oikeanlaisen politiikan harjoittamisen kanssa joukkoliikenteen positiiviseen kierteeseen, mikä edelleen vahvistaisi sen kilpailukykyä.
Autoveron voisi porrastaa sen mukaan, missä asuu. Se voisi olla tuplaten kovempihintainen mainitsemillani kaupunkiseuduilla kuin maaseudulla. Jos auto on todistetun välttämätön työnteon kannalta, voitaisiin verohelpotuksia myöntää. Tietysti myös Suomen yrityselämä olisi saatava pohtimaan, miten vähentää turhaa ajoa ja
tehostaa "henkilöstölogistiikkaansa". Logistiikkahan on päivän muotisana ja tietoyhteiskuntakehitys pitkällä, mutta silti yrityksillä tarve ajattaa tiettyjä työntekijöitään kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa. Tehotonta!
"Esitä myös joukkoliikenne vaihtoehto joilla esim. viikonloppuisin voi asioida suurissa kauppakeskuksissa ja voi myös tuoda ostoksensa järkevästi kotiin. Olen kokeillut monesti."
Suuret kauppakeskukset - jos tarkoitat niillä automarket-komplekseja - ovat kaavoituksellinen virhe, joka on jo päässyt tapahtumaan, mutta ongelmaa ei saisi enempää kasvattaa. Tämä siis makrotasolla. Mutta sinulle: etsi liike, joka on sopivasti joukkoliikennepalvelujen tai kävelyetäisyyden äärellä (jos sellaista on), ja osta niin paljon kuin jaksat käsissäsi kantaa. Kyllä normaali mieshenkilö pystyy joukkoliikennevälineessä 20-30 kg kantamukset viemään. Ja jos ostaa huonekaluja, niille voi aina tilata kotiinkuljetuksen...
"En vastusta järkevää ja hyvin suunniteltua joukkoliikennettä mutta puollan järkevää yksityisautoilua."
Kyse on lähinnä sanan 'järkevä' merkityssisällöstä.
"Joukkoliikennne tulee kohdistaa ensisijaisesti vähävaraisille ja sitä tulee avittaa vain sen verran, että suurin osa joukkoliikenteen tarpeessa olevista pääsee liikkumaan tyydyttävästi."
Pitäisikö siis joukkoliikenteen rahoitusta lisätä, koska tänäpäivänä jo suuri osa suomea on ilman tyydyttävästä toimivaa joukkoliikennettä?
"Jokin kumma älyllinen epärehellisyys näissä joukkoliikenteen pulesta kohkaavista ekoterroristeissa kääntää asiat aina päälaelleen. Onko se kateus vai jokin uskomus joukkoliikenteen kaiken autuaaksi tekeviin mantroihin, vai mikä ihme??... kertokaapa!"
En tiedä. Yksityisautot on ihan tarpeellinen liikkumismuoto monelle, mutta su jumalaton autoilun palvonta on käsittämätöntä. Suomessa on parimiljoonaa ihmistä jotka on niin rattimiehiä niin rattimiehiä ETTÄ! Laiskuus ja mukavuudenhalu se ihmisiä auton rattiin ajaa. Ja sitten ihmetellään kun suomi lihoaa ja sairastuu.
Viestisi on selvää Kepulaisen paskan jauhamisa. Kepulaiset juuri on niitä jotka haluaa olla itsekkäitä ja ahneita, ei sallittaisi vähempiosaisille mitään kun itse omistavat hienot autot.
Oletko Kepun propagandapelle tullut ajatelleeksi että kaikilla ei ole varaa autoon, ei edes siihen käytettyyn vuoden 80-malliin? Milläs sellaiset ihmiset sitten kulkee?
Mun mielestäni : HAISTAKAA PASKA KOKO KESKUSTAPUOLUE JA MENKÄÄ H--TIIN RIKKOMASTA KOKO SUOMEA!