miten selvitä..

Olen pahoillani sinun ja lapsesi puolesta. Voin vain kuvitella millaista surua koet. Itselläkin on lähipiirissä tapaturmaisesti kuollut kaksi perheenisää, toisessa tapauksessa äiti oli raskaana ihan alkuvaiheessa ja talo rakenteilla. Se tuntuu niin hirvittävän väärältä... :'(

Löytyisiköhän Yh-keskusteluista saman kokeneita?

Toivon teille voimia

http://www.tukiasema.net/keskustelu/default.asp

Tuolla on keskusteluryhmiä eri aiheille, ja erikseen palsta Vertaisavun tarjoajat ja tarvitsijat. Sieltä voit löytää samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä esim. sähköpostin vaihtoon.

Jaksamista sinulle ja läheisillesi!

Elä päivä kerrallaan ja muista puhua ystäviesi ja sukulaisten kanssa. Alku on varmasti hankalaa ja voi tuntua että et jaksa mutta kyllä suru ajan kanssa helpottaa.
Minulla kuoli tuttavaperheestä äiti hyvin yllättäen keväällä, perheessä kaksi pientä lasta. Perheen isä on nyt joutunut opettelemaan kaikki perheen juoksevien asioiden hoidon sillä tämä äiti oli aikaisemmin hoitanut kaikki asiat. Nyt isältä jo onnistuu monet asiat mutta monissa kodinhoitoon liittyvissä asioissa ja lastenhoidossa hän tarvitsee apua. Kun itse isä joutuu olemaan töissä kotitilalla (kyseessä maatalo).

Nyt vain on tärkeää että itse saat tukea ja muistat antaa lapsellesi huomiota sillä hän varmasti kaipaa isää.

TAhdon nyt toivottaa sinulle paljon voimia jaksaa elämässä.

Minulta on myös kuollut mies tapaturmaisesti. Lapsi oli tuolloin 4 kk ikäinen.
Jos vain mahdollista olisi hyvä, kun pystyisi käymään asiaa läpi kunnolla. Puhumalla, puhumalla ja puhumalla. Sillä tavalla minä olen selvinnyt. Päivä kerrallaan! Ja tietysti kaikkein tärkein selviytymiskeino oli oma lapsi ja sen hoitoon keskittyminen. Se piti tiukasti todellisuudessa ja elämässä kiinni.
Jo sairaalan teho-osastolla hoitajat ohjasi mielenterveystoimistoon juttelemaan asiasta. Siis ennen kuin mieheni todettiin kuolleeksi. Eivät pakottaneet vaan ehdottivat ja onneksi tuli sinne mentyä. Helpotti suuresti kun pääsi juttelemaan myös ammatti-ihmiselle. Siis täysin tuntemattomalle ja luottamuksellisesti. Lisäksi omat sukulaiset, ystävät ja tuttavat ovat auttaneet paljon. Ota kaikki apu vastaan mitä tarjotaan. Sinulla on oikeus näyttää tunteesi ja käydä ne läpi. Se vie aikaa. Siihen kannattaa varautua. Sitä asiaa käy aina uudestaan ja uudestaan läpi... Todennäköisesti koko loppuelämän.
Oman mieheni kuolemasta on nyt viisi vuotta ja käyn asiaa joskus vieläkin mielessäni läpi. Miksi niin piti käydä? Vastausta ei ole. En ole sitä asiaa ymmärtänyt ja en tiedä tulenko koskaan ymmärtämään.
Pitää vaan yrittää ajatella positiivisesti ja elää omaa elämää kaikesta huolimatta. Ja tietenkin keskittyä siihen omaan lapseen ja sen kasvatukseen. Nauti hetkistä oman lapsesi kanssa ja anna aikaa myös omalle surutyöllesi.

En tiedä.. taisi tämä nyt olla sekavaa tekstiä. Asiasta on vaan niin vaikea lyhyestikään kertoa. Toivon että tästä olisi jotain apua.
Kerron tässä nyt vielä lopuksi mikä meidän tämänhetkinen elämäntilanne on. Olen läytänyt aivan ihanan miehen itselleni, joka on ottanut myös lapseni kuin omakseen. Ja joulukuussa on tulossa perheenlisäystäkin. :) Eli elämässä ollaan menty eteenpäin.

Jaksamista teille! Ja jos haluat pitää yhteyttä, laita sähköpostiosoite. Ei ole pakko tietenkään.

Parhaiten selviää puhumalla surustansa ja järjestämällä arkeen uutta menoa.Ei liikaa mutta sillain että ei asia jatkuvasti pyöri mielessä.Uusi harrastus ym.on hyväksi.