Aihe on minulle hieman arka, mutta yritän selvittää asiani jotenkin.
Kyse on orgasmeista, tai siis pikemminkin niiden puuttumisesta. Saan orgasmin (tai mikä lie sitten onkaan) kun puristan esim. peittoa tai tyynyä jalkojeni välissä ja se hankaa klitoristani. Tuntuu taivaalliselta. Käsin tehtynä en pääse samaan tulokseen, ei lähelläkään sitä.
Saattaa kuulostaa oudolta, mutta en hirveästi edes halua kosketella itseäni. Jos haluan orgasmin, teen sen juuri edellä mainitulla tavalla.
Sitten itse ongelmaan:
Minulla on aivan ihana miesystävä ja hän kovasti haluaisi että laukeaisin hänen käsillensä. Tekee parhaansa ja kysyy mikä tuntuu hyvältä. Pystyn rentoutua hänen kanssaan ja hänen sormensa tuntuvat tuplasti paremmalta kuin omat sormeni.
Jatkaessaan hieromistani, tuntuu että räjähdän. En tiedä onko orgasmi tällöin lähellä, mutta tuntuu niin mielettömän hyvältä. En ole koskaan lauennut miehen käsiin, en edes omiini. En tiedä miltä orgasmi tuntuu käsin tehtynä, haluan sen kokea, mutta pelkään laueta.
Viimeksikin pyysin miehen lopettaa kesken, sanoin etten uskalla. Mies meni hämilleen, kysyi mitä en uskalla, oliko se jo lähellä. En tiennyt vastata mitään, koska en tiennyt oliko se jo lähellä.
Onko minun siis ollenkaan mahdollista laueta miehen käsiin? Mitä tässä voisi tehdä? Pitäisi ilmeisesti opetella se ensin itse, mutta kun se ei tunnu samalta.. :(

Vastaukset 7
Vanhimmat
onko silloin itsellään housuja ym.. päällä?
Kyllä on, pelkkä puristus saa aikaan mahtavan tunteen, kun hankausta jatkuu tietyn aikaa.
Luulenpa että olit saamassa orgasmin jos tunsit räjähtäväsi. Kokeile mennä rauhassa loppuun asti niin huomaat ettei se niin pelottavaa olekaan. Muulla keinolla et pääse pelostasi eroon. Et sinä mitenkään nolaa itseäsi poikasi silmissä jos sitä kauhistelet...päin vastoin. Hän tuntee myös hyvää oloa kun saa tehdä sinulle sellaisia asioita mistä nautit, ja se myös kertoo että luotat häneen.
Sinun kannaattaa myös tutustua itse itseesi ja oppia tyydyttämään itsesi omalla kädellä. Tällöin tunnet olosi varmemmaksi ja ainakin tiedät mistä pidät.
Minä muistan saman puristuksesta lähtevän hyvän olon nuoruudestani (kun näin unta ja jalkani puristuivat yhteen), ja sen etteivät omat sormet tuntuneet yhtään miltään. Vasta reilusti yli parikymppisenä opin tuottamaan itse itselleni orgasmin ja se tapahtui vibralla ja seksijuttuja lukemalla (siis seksitarinoita). Ja aika helpostikin sitten, muistaakseni viikon päivittäisen harjoittelun jälkeen. Omat sormet eivät edelleenkään tuntuneet miltään moneen kuukauteen mutta sitten tajusin että olin tehnyt sormilla aivan liian kovaa ja aina päädyin vihlontaan tai muuhun epämiellyttävään tunteeseen. Kun olin vibralla ensin oppinut miltä orgasmiin pääsyn eri vaiheet tuntuvat, oli helpompi tuntea milloin tein sormillani oikein. Minulle toimii kun en yhtään paina sormilla vaan teen ainoastaan pientä värisevää liikettä sormenpäällä oikeassa kohdassa. Liian kovan sormitekniikan olin muuten matkinut ensimmäiseltä poikakaveriltani jonka kanssa en koskaan saanut orgasmia!
Paras vibra tahan hommaan on mielestani silea kova "metallinen", pehmeat ja liian muotoillut eivat varise tasaisesti joka kohdasta. Ai etta, nyt tulikin sellainen himo etta on pakko lahtea ostamaan taas tuollainen, ei ole moneen vuoteen ollut oikeanlaista vibraa! Nama nykyajan peniksenmuotoiset ohjelmoidut eivat ole mistaan kotoisin tuohon verrattuna...:-)
anna vain tulla.ja kun suoristat jalat niin suoraksi kuin mahdollista ja jännität tulet varmasti.ei siinä ole mitään hävettävää.ja älä säikähdä jos ejakuloit samalla(kuin siemensyöksy muttei niin raju)kun kerran koet o:n haluat saada sen koko ajan.lykköä tykö
Hmm.. tarvitsen juuri sen että saisin pitää jalkani suorassa, mutta poikakaverini on usein jalkovälissäni ja pitää haarojani avonaisena.
Eikö nykyään seksissä käytetä enää kuin käsiä? Toista oli ennen.