Suurimmalla osalla ihmisistä (myös ujoista) on se käsitys, että ujous liittyisi jotenkin epäsosiaalisuuteen, ja näitä sanoja käytetään lähetulkoon synonyymeinä. Sama asia toiselta puolelta: puheliaisuutta ja sosiaalisuutta pidetään automaattisesti yhteen kuuluvina ominaisuuksina, ja nämäkin sanat tarkoittavat arkikielessä lähestulkoon samoja asioita.
Nämä ovat virheellisiä ajatusmalleja, jotka aiheuttavat täysin turhaa kärsimystä ujoille itselleen. Ujouden vastakohta on rohkeus, uskallus. Ujo on ihminen, joka ei USKALLA tehdä tiettyjä asioita, tai uskaltautuminen on työn ja tuskan takana. Ujot ovat tämän takia monesti hiljaisia, koska he eivät USKALLA sanoa ääneen ajatuksiaan. Ujot eivät ole hiljaisia sen takia, että heitä ei kiinnosta keskustella. Hiljaisuus voi johtua siitäkin, mutta silloin ei ole kysymys ujouden aiheuttamasta hiljaisuudesta. Se että on omissa maailmoissaan, eikä juttujen jakaminen kiinnosta, on aivan eri asia. Se on luonteeltaan epäsosiaalista. Kaikilla ihmisillä esiintyy jossain määrin epäsosiaalisuutta, esimerkiksi väsyneenä, jolloin ajautuu omiin maailmoihinsa, ei hae eikä halua kontaktia kehenkään ihmiseen vaan haluaa olla itsekseen. Tämä asia ei riipu ujoudesta tai rohkeudesta.
Useimmat ujotkaan ihmiset eivät ole tulleet tätä ajatelleeksi, koska näiden sanaparien käyttöä harvoin kyseenalaistetaan. Itsekin aikaisemmin liitin oman ujouteni automaattisesti epäsosiaalisuuteen. Luulin, että koska olen ujo, olen myös epäsosiaalinen, ja että minun on parempi olla omissa oloissani. Sittemmin olen ymmärtänyt, että asia onkin juuri päinvastoin. Olenkin ÄÄRIMMÄISEN SOSIAALINEN! Tarkkailen ihmisiä koko ajan, kaikki mitä he sanovat tai tekevät, vaikuttaa minuun, kuuntelen hyvin tarkkaan mitä puhutaan, samaistun helposti ihmisten tunteisiin, muistan kaikki kasvot, useimmiten myös kaikki nimet ja muutkin ihmisiin liittyvät seikat. Ja tämä sama äärimmäinen sosiaalisuus aiheuttaa minulle myös ujouden. Jännitän ympäröiviä ihmisiä, koska heillä on niin suuri vaikutus minuun. En tule ehkä koskaan pääsemään ujoudestani, mutta se ei enää ole minulle häpeä, koska todellisuudessa se kertoo minusta jotain todella ihailtavaa. Olisi hienoa, jos ihmiset, ujot itse erityisesti, ymmärtäisivät tämän asian ja korjaisivat systemaattisesti puheista nämä väärät mielleyhtymät.
Puhelias ihminen voi toki luonteeltaan olla myös sosiaalinen, mutta on vaarallista käyttää myös näitä sanoja synonyymeinä. Kaikista vakuuttavimmat puhujat, ihmiset jotka tykkäävät olla esillä, ihmiset jotka eivät koskaan häpeile, ne jotka ottavat puheenvuoron juuri silloin kun sen haluavat, ne jotka kuuntelevat vain kun itselle sopii,,, he ovat hyvin usein itseasiassa psykopaatteja, ja psykopatia taas on sitä todellista epäsosiaalisuutta.
Epäsosiaalinen ihminen on sellainen, joka ei välitä muista ihmisistä, heidän tunteistaan, teoistaan ja puheistaan. Epäsosiaalisella ihmisellä ei ole mitään syytä ujostella.
Toivottavasti tämä antaa ajattelemisen aihetta.
Tsemppiä kaikille ujoille! Rohkeasti vaan punastelemaan! Se kertoo että oikeasti välität ihmisistä!
Nämä ovat virheellisiä ajatusmalleja, jotka aiheuttavat täysin turhaa kärsimystä ujoille itselleen. Ujouden vastakohta on rohkeus, uskallus. Ujo on ihminen, joka ei USKALLA tehdä tiettyjä asioita, tai uskaltautuminen on työn ja tuskan takana. Ujot ovat tämän takia monesti hiljaisia, koska he eivät USKALLA sanoa ääneen ajatuksiaan. Ujot eivät ole hiljaisia sen takia, että heitä ei kiinnosta keskustella. Hiljaisuus voi johtua siitäkin, mutta silloin ei ole kysymys ujouden aiheuttamasta hiljaisuudesta. Se että on omissa maailmoissaan, eikä juttujen jakaminen kiinnosta, on aivan eri asia. Se on luonteeltaan epäsosiaalista. Kaikilla ihmisillä esiintyy jossain määrin epäsosiaalisuutta, esimerkiksi väsyneenä, jolloin ajautuu omiin maailmoihinsa, ei hae eikä halua kontaktia kehenkään ihmiseen vaan haluaa olla itsekseen. Tämä asia ei riipu ujoudesta tai rohkeudesta.
Useimmat ujotkaan ihmiset eivät ole tulleet tätä ajatelleeksi, koska näiden sanaparien käyttöä harvoin kyseenalaistetaan. Itsekin aikaisemmin liitin oman ujouteni automaattisesti epäsosiaalisuuteen. Luulin, että koska olen ujo, olen myös epäsosiaalinen, ja että minun on parempi olla omissa oloissani. Sittemmin olen ymmärtänyt, että asia onkin juuri päinvastoin. Olenkin ÄÄRIMMÄISEN SOSIAALINEN! Tarkkailen ihmisiä koko ajan, kaikki mitä he sanovat tai tekevät, vaikuttaa minuun, kuuntelen hyvin tarkkaan mitä puhutaan, samaistun helposti ihmisten tunteisiin, muistan kaikki kasvot, useimmiten myös kaikki nimet ja muutkin ihmisiin liittyvät seikat. Ja tämä sama äärimmäinen sosiaalisuus aiheuttaa minulle myös ujouden. Jännitän ympäröiviä ihmisiä, koska heillä on niin suuri vaikutus minuun. En tule ehkä koskaan pääsemään ujoudestani, mutta se ei enää ole minulle häpeä, koska todellisuudessa se kertoo minusta jotain todella ihailtavaa. Olisi hienoa, jos ihmiset, ujot itse erityisesti, ymmärtäisivät tämän asian ja korjaisivat systemaattisesti puheista nämä väärät mielleyhtymät.
Puhelias ihminen voi toki luonteeltaan olla myös sosiaalinen, mutta on vaarallista käyttää myös näitä sanoja synonyymeinä. Kaikista vakuuttavimmat puhujat, ihmiset jotka tykkäävät olla esillä, ihmiset jotka eivät koskaan häpeile, ne jotka ottavat puheenvuoron juuri silloin kun sen haluavat, ne jotka kuuntelevat vain kun itselle sopii,,, he ovat hyvin usein itseasiassa psykopaatteja, ja psykopatia taas on sitä todellista epäsosiaalisuutta.
Epäsosiaalinen ihminen on sellainen, joka ei välitä muista ihmisistä, heidän tunteistaan, teoistaan ja puheistaan. Epäsosiaalisella ihmisellä ei ole mitään syytä ujostella.
Toivottavasti tämä antaa ajattelemisen aihetta.
Tsemppiä kaikille ujoille! Rohkeasti vaan punastelemaan! Se kertoo että oikeasti välität ihmisistä!
Vastaukset 39
Vanhimmat
en olisi sitä voinut noin hyvin sanoa. Huomauttaisin vielä lisäksi, että monesti oikein sosiaaliset ihmiset ovat niitä, että jotka voivat olla rasittavuuteen asti äänessä tai esillä, eivätkä tajua antaa suunvuoroa muille ja olla vähemmän sosiaalisia. Minäkin mietin kauan, miksi olin joissakin tilanteissa niin ujo ja hiljainen, mutta sitten tajusin, että puhuminen olisi suoraan sanottuna toisten puheiden päälle huutamista, jos ylipäätään mitään haluaisi saada kuuluvaksi. Samoin huomasin sen piirteen, että monet "sosiaaliset" ihmiset selittävät minun puolestani asioitani, eivät oikeasti kuuntele tai vastaa jos sanon jotakin, puhuvat röyhkeästi vain toisten päälle ja muita tuskin edes huomaavat. Se on erittäin suututtavaa. Aikani syytin itseäni, mutta kun huomioin toistenkin käytöstä, niin olempas nykyään eri mieltä, ja puolet ujoudestani karisi siinä samassa. Ei kenenkään kanssa ole niin vaikeaa olla sosiaalinen kuin erittäin puheliaan ja esilletyöntyvän ihmisen kanssa, joka ei voi tai osaa esimerkiksi sitten huomioida tai kuunnella muita ja antaa suunvuoroa. Testasin tätä niin monta kertaa eri tavalla, että oli pakko uskoa. Kokeilkaa itse miten käy, kun tällaisen sosiaalisen ja puheliaan ihmisen seurassa yrittää saada huomiota ja kommentoikaa.
Jos vielä pyytää, että voisitko olla hetkisen hiljaa, että saan asiani sanottua, niin monet suuttuvat. Aika huvittavaa.. Enää en ole niin ujo. :)
Hieno juttu, oivallukset voivat olla todella mullistavia! Haluaisin vielä tähdentää sitä asiaa, että siihen pitäisi kiinnittää huomiota todella paljon, että puhelias- ja sosiaalinen -sanoja ei käytettäisi samaa tarkoittavina sanoina. Huomasitko itse, että aluksi käytit sanaa SOSIAALINEN, vaikka puhuit ihmisestä joka haluaa olla koko ajan äänessä eikä kuuntele muita. Myöhemmin laitoit sanan lainausmerkkeihin, joka onkin jo paljon lähempänä totuutta!
Hyvää jatkoa:)
teidän kahden kanssa täysin samaa mieltä!
Sellainen ihminen yleensä tuleekin parhaiten toimeen toisen kanssa, joka ei tuputa itseään koko ajan esille, vaan huomioi myös sitä toista. Huomionkerääjiin väsyn ainakin itse.
Mutta arvatkaas mitä?
Joskus se tyyni ja rauhallinen (ja osittain ujokin) ihminen saattaa saada negatiivista palautetta käytöksestään :(
Minulle nimittäin on käynyt näin! Tapasin kahden vuoden ajan erästä kaveriani, joka liikkui paljon seuroissa, missä ryypättiin ja melskattiin. Tämä kaverini oli itse yllätys-yllätys melko hiljainen. Aluksi meillä menikin ihan hyvin, noin ensimmäisen puolen vuoden ajan siis. Sitten kaverini alkoi yhtäkkiä ahdistua siitä, etten pälpätäkään joka hetki. Olin aivan ihmeissäni, kun lopulta tajusin sen. Kaverini olisi halunnut, että jokainen tapaamisemme olisi ollut kuin suoraan jostakin elokuvasta, missä yhdessäkään kohtauksessa ei ole hiljaista (leffathan rakentuvat kohtaus kohtaukselta pienimuotoisesta small-talkista...). Hänelle siis kymmenen minuutin hiljaisuus olisi ollut kärsimys! Tässä kohtaa aloin miettiä, että miksi ihmeessä näin oli? Eikö hän oikein luottanut itseensä? Vai oliko kenties niin, ettei hän vain luottanut MINUUN? Joka tapauksessa, loukkaannuin kaverini käytöksestä aivan mahdottomasti. Eihän kukaan ihminen tunne oloaan joka kerta huonoksi nähdessään kaverinsa! Asian pitäisi olla päinvastoin: kaverin näkeminen pitäisi piristää. Mutta kaveriani ei mikään asia oikein piristänyt minun seurassani. Olin kyllä äärimmäisen ystävällinen hänelle ja rauhallinenkin (en siis hermostunut), mutta silti kaverini tuijotti aina seurassani hätäisesti kelloon, odottaen milloin tapaamisemme "päättyisi". Se ainut, mitä me sinä aikana puhuimme, siinä hän vitkutteli. Toisin sanoen, hän puhui luonnottoman hitaasti! Hän oli aivan vakavana ja yritti tehdä kaikkensa, jotta puhetta olisi riittänyt loppuun asti. Hitaasti puhuminen ei ollut siis mikään vitsi häneltä. Ja tuossa kohtaa hän juuri raiskasi ystävyyden perusideaa: ystävän seurassa ei tarvitse olla mitenkään!! "Olla mitenkään" tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei tarvi yrittää olla mitään, mitä ei oikeasti olisi. Hän ei ollut puhelias, ja sen hyväksyin täysin. Harmi, ettei hän hyväksynyt sitä sitten itse. Ja vielä harmimpi oli se, ettei hän antanut minun olla sellainen kuin olen. Hän aina kertoi sitä, kuinka hyvin ihmisen voikaan tuntea vasta silloin, kun on ensimmäisen kerran oikein kunnolla riidellyt. Ja sitten hän yleensä lisäsi perään ihmettelevällä äänensävyllä, ettemme me koskaan riitele. Ei se mitään, jos hän olisi sanonut tuon kerran tai kaksi -sanottu, mikä sanottu. Mutta se, että hän mainitsi sen suunnilleen joka toinen kerta kun näimme, oli minulle jo vähän liikaa. Painoitan todella, että hän hoki juuri nimenomaan noita kahta lausetta noin usein. Muita aiheeseen liittyviä laiseita oli lisää! Esimerkiksi aina välillä, kun oli kokonainen minuutti hiljaista (join kahvilassa vesilasia yhden minuutin ajan), hän katsoi ahdistuneena ylöspäin kattoon ja huokaisi: "Tempperamenttinen ihminen ei olisi ainakaan tylsä". Tietenkin se lause(yhteys) loukkasi minua, mutten viitsinyt oikein mitään siihen sanoa, koska en tuntenut oloani enää kotoisaksi hänen kanssaan. Tapaamisestamme tuli tosiaan sellaista, että näimme joka viikko kerran (aina viikonloppuna) ja odotimme koko sen ajan, että milloin pääsee pois. Keksimällä keksimme puheenaiheita kummatkin, mutta ehkä etupäässä hän. Kyllä minäkin välillä yritin vääntää väkisin jotain sanaa suustani, mutta välillä sitten tarkoituksellani hain hetken hiljaisuutta. Ajattelin, että vain kohtaamalla (hetkellisen) hiljaisuuden tottuisimme siihen. Tässä kohtaa joku voi ajatella, että olenpa hullu, kun tuollaista kirjoitan. Eihän kukaan voi ymmärtää sitä asiaa, että joka hetki pitäisi puhua. Mutta kaverini vaati minulta niin! Suoraa vaatimusta hän ei tosin esittänyt, mutta osoitti sen käytöksellään kaikin tavoin. Ja eihän sille mitään mahda jos aivan yhtäkkiä ahdistuu, mutta noille lausutuille lausahduksille ihminen kyllä jotain mahtaa! Hän siis aivan varta vasten, TARKOITUKSELLA, viestitti minulle etten olisi "sopivanlainen", vaan että minun olisi muututtava. Halusin tietenkin, että hän viihtyisi seurassani (jotta meillä kummallakin olisi mukavampi olla), joten niinpä aloin miellyttää häntä ja oikein tekeydyin sellaiseksi hölösuuksi (toisin sanoen pyrin silloin siihen, että puhuisin jokaikinen hetki). Kaverini sakotti minua siitä, että olin rauhallinen ja tasapainoinen ihminen!! Miten joku voikin olla noin ääliö, että jostain hyvästä asiasta huomauttaa... Joka tapauksessa, menin leikkiin mukaan ja todella TOIVON, ettei rooli ole jäänyt enää päälle (paskanjauhajan rooli siis). Ainakin pyrin siihen, etten latelisi ääneen itsestäänselvyyksiä ("kello on tämän ja tämän verran", "nyt mua pikkasen väsyttää" jne). Tyhmintä tuossa häntä varten omaksumassani roolissa oli se, että puhuin aivan älyttömän nopeasti. Ja mikäs sen tyhmempää onkaan kuin puhua kiireellä! Annoin itsestäni varmaan ihan juntin kuvan kaikille niille ihmisille, joita näin silloin, kun tuo "roolini" oli vielä päällä. Nyt olen todella pääsemästä siitä yli. Kaveriani en enää näe, aikaa on jo vierähtänyt kohta neljä kuukautta viime näkemisestä! Soitin hänellä (viimein!) puhelimitse ja kerroin, etten voi oikein nähdä häntä enää, koska en pysty olla oma itseni hänen seurassaan. Vaikka tuo lause on julman kuuloinen, ääneni oli silti ihan rauhallinen ja ystävällinen kun tuon sanoin. Eli en sitten tiedä, oliko se niin epäkohteliasta käytöstä kuitenkaan. Kaverini ei ainakaan vaikuttanut puhelimessa mitenkään ahdistuneelta, mutta toisaalta en yhtään ihmettelisi, vaikka olisikin ollut ahdistunut, koska hän ahdistuu aivan kaikesta! Ja nyt hänen ei sitten enää tarvi ahdistua MINUN seurastani. Hupsua kun kirjoitin tämän tänne. En enää edes muista asiayhteyttä siihen, miksi aloin ajattelemaan tätä. Haluaisin vain kuulla teidän mielipiteitänne siitä, että onko teillä itsellänne kokemusta kun teidän hyvistä piirteistänne sakotetaan? Siis mikäli kukaan jaksoi lukea tänne asti... :D
Hyvistä piirteistä sakotetaan? Mikään piirre ihmisessä ei ole varsinaisesti ´´hyvä´´ piirre sillä joillekin siitä koituu hyvää, joillekin pahaa joten miksi se luokiteltaisiin hyväksi piirteeksi? Piirre on vain piirre ja mahdollisesti voit olla ylpeä piirteistäsi, jos kaikki eivät kokoajan itke takiasi. Ainakin jokainen voi olla ylpeä piirrekokonaisuudestaan, sillä kaikilla se on erilainen ja ainutlaatuinen rakennelma. Hyvä että näet hyvät puolet piirteestäsi, niinhän sen kuuluukin mennä. Se ei silti tarkoita sitä että piirre on ´´hyvä piirre´´.
Mulla on ollut useita kavereita keiden kanssa on ollut tuo sama ´´ei kestä hiljaista hetkeä´´ ja tullut sit tuo typerä hölösuu rooli eikä toisen seurasta aidosti sit nautitakkaan. Yritän olla siksi nykyään vain ihmisten kanssa joiden kanssa voin olla enemmän oma itseni. tietenkin sellaisia toisenlaisia ihmisiä on kiva tavata kun on siinä useempi ihminen mut kahdestaan ei kiitos.
Nehän ne tosiaan ovat kaikkein epäsosiaalisempia ihmisiä jotka kävelevät toisten yli joka tilanteessa, eivät anna toisille suunvuoroa, mutta tuntuu että nykymaailma suosii tällaista, helposti sitä sitten hiljaisemmat voivat jäädä tällaisten jalkoihin. Mutta onko tämä sitten ihan oikeudenmukaista että tällaisia psykopaatteja on tuolla johtavissakin viroissa? Minulla oli myös sellainen kaveri, joka ei ehkä pitänyt siitä kun olen vähän hiljainen, mutta ei ihminen voi itseään muuttaa eikä tarvitsekaan. Ei tätä maailmaa puhumalla pystyssä pidetä, ei ainakaan pa....n puhumisella, mikä tuntuu nykyään olevan aika yleistä. Minusta tuntuu että vähän hiljaisemmat ja pidättyväisemmät ihmiset ovat niitä fiksuimpia ihmisiä, he osaavat kuunnella mitä toisilla on sanottavaa, tällaista asennetta pitäisi olla johtavissakin asemissa olevilla ihmisillä. Sehän on sitä vanhan ajan johtamiskulttuuria kun Pomot olivat joka paikassa suuna ja päänä, eikä sellainen ole mitenkään motivoivaa. Mutta valitettavasti tuntuu että tällaisilla psykopaateilla menee nykymaailmassa paremmin, sellainen oli kaverinikin, puhui paljon mutta täyttä pa...a. Eihän sellaisen ihmisen kanssa pysty mitenkään elämään, joka ei ota toisen ajatuksia huomioon.
Tiedä sitten kauvonko siihen menee mutta viimein "Ujotkin" huomaa ettei se olekkaan ujoutta vaan itseasiassa mielenterveyden ongelma, jossa ujous on helpompi ymmärtää kuin esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko, kyseiset ihmiset on erittäin sosiaalisia tutussa ympäristössä mutta pelkäävät tai ujostelevat tuntemattomia ja vieraita paikkoja, ja mikä parasta tuohon on olemassa tehokas lääke joka poistaa ns "Ujouden" ja antaa rohkeutta.
Suosittelen
Ei inhimillisiä piirteitä pidä luokitella sairauksiksi vaikka se parantaisikin lääkefirman kassavirtaa.
Ujous on synnynnäinen persoonallisuuden piirre, eikä sitä tarvitse peitellä tai parantaa. Ajan myötä oikeissa olosuhteissa ujokin löytää keinot selviytyä arjesta enemmittä ongelmitta, mutta ei se perusujous sieltä takaa koskaan mihinkään häviä.
tässä luonteenpiirteessä ei mielestäni ole mitään hyvää. Se tuottaa vain menetettyjä tilaisuuksia ja pahaa oloa. omani kyllä parantaisin jos se ylipäätään olisi mahdollista
Eikä fobioita sairauksiksi koska ne ei ole sairauksia.
mutta miksi itseään kiduttaa kun voi päästä helpommallakin,
ymmärrän toki että puolustat omia oikeuksiasi olla ujo ja pistät varmasti hanttiin jokaisessa auttamis yrityksessä, koska sinä et tiedä paremmasta mitään joka on pelottavan helppo ratkaisu.
Sosiaalisen tilanteen pelko niinkö ei myöskään lento pelko ole sairaus vaan se perustuu samaan kuin ns ujous.
Lainaus"
Pelot eli fobiat: Sosiaalisten tilanteiden pelko
Masennustilojen kanssa voi esiintyä samanaikaisesti erilaisia ahdistuneisuustiloja, joita ovat mm. erilaiset pelkotilat eli fobiat. Tavallisimpia fobioiden kohteita ovat erilaiset sosiaaliset tilanteet, kuten työhön ja vapaa-aikaan liittyvät ruokailu- ja kahvinjuontitilanteet, esimiesten tapaaminen, esiintymistilanteet työelämässä, vieraiden ihmisten tapaaminen, puhelimen käyttö sekä tilanteet, joissa ihminen tekee jotakin toisten katsellessa. Tyypillisesti oireita ei esiinny lähiomaisten ja ystävien seurassa eikä toisaalta ventovieraiden läsnä ollessa.
Tavallisimpia oireita ovat punastuminen, vapina, hikoilu ja sydämentykytys, lihasjännitys, vatsatuntemukset ("perhosia vatsassa"), suun ja kurkun kuivuminen sekä puheen lamautuminen, kuumuuden ja kylmyyden tunteet, joskus paineen tuntu päässä ja päänsärky.
Sosiaalisten tilanteiden pelon oireita voi ilmetä jo lapsuuden tai nuoruuden aikana, ja keskimäärin sosiaalinen fobia alkaa ennen 20 ikävuotta. Ihmisillä on taipumus mieltää sairauden oireet luonteenpiirteiksi, mikä vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. Lieväoireinenkin pelko voi estää hakeutumasta kykyjään vastaavaan ammattiin tai koulutukseen.
"
Minäkin olen kärsiny ujoudesta ihan lapsesta lähtien se vaan masennuksen myötä kärjisty totaaliseen yksin elämiseen, kunnes menin valittaan lääkärille joka määräsi lääkkeet ja nyt viimein uskaltaa vaikka julkisesti esiintyä.
Se on tietysti totta että liika ujous tuottaa helposti niitä menetettyjä tilaisuuksia kun ne äänekkäämmät ihmiset selviää monista asioista juuri sillä hyvällä subliikkitaidollaan, mutta kyllä ujon ihmisen pitäisi osata pitää kuitenkin sen verran puoliansa että pystyy asiansa selvittämään, minäkin olen ollut nuoresta asti ujo, jotenkin se varmaan paistaa läpi, tuli mieleen kun eräässä koulutuksessakin eräs opettaja sanoi että minulla pitäisi olla joku äänitorvi "seuranani". Mutta onhan esim. monet esiintyjät, laulajat ja näyttelijätkin sanoneet että ovat ujoja, mutta se unohtuu siellä esiintyessä. Pitäisi vaan unohtaa turha jännitys, ihmisiä me kaikki olemme, jostain muistan lukeneeni sellaisenkin ohjeen että jos on esim. vieraammassa seurassa niin pitäisi pystyä ajattelemaan niin kui nämä olisivat vanhoja tuttuja, niin se jännitys unohtuu, tai jotain sinnepäin. Ollaan ihmisiksi toisillemme.
Mielestäni sekoitat hieman nuo käsitteet toisiinsa, vaikka ne tarkoittavat täysin eri asiaa.
et sinä myöskään voi epäsosiaalisuus-termiä uudelleenmääritellä noin täydellisesti vastoin sitä käsitystä mitä 95%:lla ihmisistä on. Sana tarkoittaa sitä, mitä ihmiset sillä yleensä ymmärtävät, ei sitä mitä yksi ihminen sen HALUAA tarkoittavan. Ja edelleen, mielestäni "ihminen ..., joka ei välitä muista ihmisistä, heidän tunteistaan, teoistaan ja puheistaan" on lähempänä antisosiaalista kuin epäsosiaalista.
Itseasiassa:
Epä(suomi)Sosiaalisuus = Anti(Englanti)Sosial
Nyt en ymmärtäny pointtiasi, mitähän tuossa yritit selittää ? joka jäi kummiski kertomatta. Tuota itseasiassa kutsun anti sosiaaliseksi missä puhutaan asiasta muttei kummiskaan puhuta niin että muutkin ymmärtäisi.
epäsosiaalinen = unsocial/asocial
antisosiaalinen = antisocial
>Nyt en ymmärtäny pointtiasi, mitähän tuossa
>yritit selittää ? joka jäi kummiski kertomatta.
Sitä minä vain, että koko kysymys riippuu siitä, mitä "epäsosiaalisuus" ylipäätään tarkoittaa. Lähes kaikille ihmisille se on enemmän tai vähemmän ujouden synonyymi. Miksi turhaan väittää mitään muuta, kun kyse ei kuitenkaan ole mistään virallisesta termistä?
Toisaalta antisosiaalisuus on ehkä hieman "virallisempi" termi kuvaamaan (osittain) mainitun kaltaista häiriökäyttäytymistä sosiaalisissa suhteissa.
>Tuota itseasiassa kutsun anti sosiaaliseksi
>missä puhutaan asiasta muttei kummiskaan
>puhuta niin että muutkin ymmärtäisi.
Ehkä olet oikeassa. :)
Niin mutta antisosiaalinen on sama asia kuin epäsosiaalinen ne tarkoittavat samaa asiaa.
Anti sanalla alussa on kielteinen vastakohtainen merkitys.
Jos ei tiedä mitä jotkut sanat tarkoittavat ei kannata "viisastella toisillle..:)
Aivan mahtava kirjoitus, en osaisi sitä paremmin sanoa! Löysin itseni tästä täysin... Kiitos Sinulle! :)
Mutta entä: onko ujo sisäänpäin suuntautunut? Minusta tuntuu että ihmiset yhdistävät nämä asiat aivan turhaan. Siis että jos on ujo, on pakko olla sisäänpäin suuntautunut ja siinä tapauksessa on pakko olla myös epäsosiaalinen. Raivostuttavaa...
olen täysin samaa mieltä. itse olen hirveän ujo, ja HALUAISIN ottaa kontaktia ihmisiin, mutta kun EN USKALLA. vielä sellasta, että joskus myös "ujo" ja "hiljainen" koetaan samaksi asiaksi. eihän ne ollenkaan ole samoja. ujo ihminen voi olla hyvinkin puhelias tutussa seurassa, mutta taas ihminen joka on luonteeltaan hiljainen, ei paljon puhele missään seurassa. ehkä tarkoititkin epäsosiaalisuudella juuri tuota hiljaisuutta... ja vielä sanon nyt sellaisen, että monesti ajatelllaan että ujo ihminen ei voi toimia asiakaspalvelutehtävissä, mutta mielestäni he kyllä voivat. luinkin jostain, että ujot ja herkät ovat erinomaisia asiakaspalvelijoita juuri siksi, että he reagoivat herkästi esim. asiakkaan toiveisiin ja odotuksiin, osaavat kuunnella, ja välittävät aidosti ihmisistä. asiakaskin sen huomaa, ja kokee saaneensa hyvää palvelua.
Ujoutta on mielestäni monenlaista. Ujo voi olla myös todella puhelias ja välttämättä edes läheiset ihmiset eivät tajua häntä ujoksi. Puheliaisuus on tässä tapauksessa keino peittää ujous.
Olen huomannut, että jotkut on aina äänessä peittääkseen vaan ujoutensa. Itsevarmat uskaltaa olla hiljaakin ja puhuvat vain jos on jotain fiksuu sanottavaa.
Itse olin aika hiljanen aikoinaan ja kärsin siitä, kun en keksinyt mitään sanottavaa. Sitten hakeuduin jonkunlaiseen puheterapiaan, niin paljon asia häiritsi. Opin sitten puhumaan yksinkertaisesti harjottelemalla. Luin ääneen esim. runoja ja ihan mitä vaan. Tietenkin joku voi ajatella että pöpisee itekseen, mutta niinhän näyttelijätkin tekee.
Hyvät puhelahjat ei ole synnynnäinen, sitä pitää harjotella. Varsinkin jos lapsuudenkodissa ei ole paljoo harrastettu puhumista eikä opetettu kirjallisuuden maailmaan. Mistä ihmeestä niitä ajatuksia ja puheenaiheita voisi tyhjästä syntyä? Huomasin myös jossain vaiheessa, että suomenkielen sanavarasto oli liian suppee.
Vuosien harjottelun jälkeen huomasin, että olenkin aika hyvä puhuja ja se antoi itsevarmuutta.
Mutta varsinainen ujous. Se onkin vähän kinkkisenpi ongelma. Ääni värisee, punastelee ym. Pahaa hermoheikkoutta ehkä?
Ite oon 13 enkä hirveesti juttele koulussa kellekään. Eikä ujoutta voi hetkessä karistaa. Yritän saada joululoman aikana vähän rohkeutta lisää jotta voisin jutella ihmisille enemmänkin:) Toi viesti antoi mulle voimaa, kiitos:D
Juuri näin! Mulla on ihan sama juttu. Tykkään olla ihmisten parissa tarkkailijana, muistan kaikkien kasvot, äänet, nimet. Osaan asettaa itseni melkein kaikkien asemaan. MUTTA en itse hallitse keskustelutaitoja ja mulla on todella itsetunto paskana... Siitä johtuu mun arkuus.
Hyvä kirjoitus on lähes 4 vuoden takaa, joten alkuperäinen kirjoittaja tuskin tätä palstaa enää lukee, mutta ajattelin silti kommentoida muutamia pointteja kirjoituksesta. Ihmiset ovat kaikki yksilöitä ja siten kategorisointi muutaman persoonallisuuden piirteen alle on ongelmallista, koska varmasti enemmistössä ihmisistä on ainakin ripaus ujoutta ja harva meistä on täydellisen epäsosiaalinen tai sosiaalinen joka tilanteessa. Ratkaisevaa tuntuisi siis olevan, mitkä ominaisuudet tästä paletista ovat hallitsevia suurimman osan ajasta. Kuten joku aikaisemmin jo mainitsi, alkuperäisessä kirjoituksessa epäsosiaalisuus määritellään ehkä liian jyrkästi ja tulisi mielestäni selkeämmin erottaa anti-sosiaalisuudesta, jolloin ihminen ei välitä muiden ihmisten tunteista. Itsessäni tunnistan toisinaan epäsosiaalisuutta, eli teen mielummin yksin omia juttujani joista olen kiinnostunut, kun lähden vaikka ulos iltaa istumaan kavereiden kanssa. Silti koen että ajattelen välillä vähän liikaakin toisten ihmisten tunteita ja vältän viimeisen asti loukkaamasta ketään - joskus itse kärsimällä tilanteessa vääryyttä.
Vaikka ihmisten persoonallisuuden piirteiden luokittelu on vaikeaa - ellei mahdotonta, niin silti mielestäni ujoina itseään pitävät voidaan alkuperäisen kirjoutuksen mukaan jakaa karkeasti ottaen kahteen ryhmään. Niihin jotka ovat sisimmältään sosiaalisia ja haluavat siis muita ihmisiä ympärilleen ja jotka kärsivät ehkä vielä enemmän yksinäisyydestään. Tällaisilla ihmisillä ujous on este, joka voidaan ehkä murtaa hyppäämällä mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja keräämällä rohkeutta ja kokemusta sosiaalisista tilanteista. Usein ne posiitiviset tarinat tälläkin palstalla tulevat tämän tyyppisiltä ujoilta. Toisessa ujouden kategoriassa saattaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa hallitsevampana olla epäsosiaalisuus ja ujous on enemmänkin seurausta huonoista kokemuksista sosiaalisissa tilanteissa. Tällaisella ihmisellä oma maailma on sen verran erilainen enemmistön kanssa, että yhteistä kosketuspintaa on vaikeaa löytää ja ujous ja huono itsetunto on tavallaan seurausta tästä. Epäsosiaalisuus on ehkä sillä tavalla huono sana kuvaamaan tämän tyyppistä ihmistä, että varmasti moni haluaisi jakaa asioita toisten kanssa, mutta ei kykene löytämään riittävän samanhenkistä seuraa. Mutta ns. erakkoluonteiset ihmiset ovat mielummin yksin, kuin sellaisessa seurassa, jonka kanssa maailmat eivät kohtaa. Tällaiselle ihmiselle on toki mahdollista löytää ystävä, jonka kanssa mielenkiinnon kohteet kohtaavat, mutta se on luonnollisesti paljon vaikeampaa, kuin enemmistöllä ihmisistä, joillla on enemmän yhteistä kosketuspintaa toisten kanssa. Mutta yksi hyvä ystävä riittää...
LOISTAVA KIRJOISTUS!!! ITSE OLEN KAUHEAN UJO MUTTA PIDÄN IHMISISTÄ JA HEIDÄN SEURASTAAN VALTAVASTI! EI UJOUTENI JOHDU SIITÄ ETTENKÖ OLISI KIINNOSTUNUT IHMISISTÄ; SILLÄ OLEN MINÄ.
Hyvä kirjoitus. Mutta ujous tosin monesti aiheuttaa ihmisille myös epäsosiaalisuutta, nimittäin heidän tajutessaan ujoutensa, monet vetäytyvät kuoreensa, alkavat vältellä ihmisjoukkoja ja pahimmassa tapauksessa erakoituvat.
Itse olen aina tiennyt olevani sosiaalinen, vaikka minua pidetäänkin ujona. Olen todella kiinnostunut erilaisista ihmisistä ja haluan aina ihmisiä ympärilleni, tulen hulluksi yksin. Puhuminen onkin sitten eri asia. Monesti uppoudun kuuntelemaan muiden tarinoita niin että unohdan kokonaan osallistua itse. Tai olen väsynyt tai omissa ajatuksissani tai pää on muuten vain tyhjä, eikä löydy mitään järkevää sanottavaa, mutta rakastan ihmisten seuraa ja haluaisin kovasti kokea kunnon keskusteluita. Jostain syystä ne vain aina loppuvat ennen aikojaan, jos minä osallistun. Siksi usein mieluiten vain kuuntelen, jos on hyvä keskustelu meneillään. Perheessäni ei juuri koskaan keskusteltu asioista, ne piti aina itse omassa pienessä päässään ottaa selville ja pitää suunsa kiinni. Tyhmiä kysymyksiä ei saanut kysyä ja jokainen sana miettiä tarkkaan. Ehkä siitä ujouteni ja huono itsetunto. Sosiaalinen silti olen ja tulen varmasti aina olemaan. Muut ihmiset vaikuttavat minuun ehkä liikaakin.
tunnistin kyllä itseni tuosta.
Olen jo yli 30v ja vasta hiljattain tajusin, etten olekaan epäsosiaalinen vaikka aina niin luulin.
Tajusin sen kun eräs työkaverini kehui minun olevan paras tyyppi työpaikalla, aloin miettiä sitä ja että miksi se vaikutti minuun niin suuresti..
Mietin miten voin olla kiva kun olen enimmäkseen hiljainen..
Tajusin, että en voi olla epäsosiaalinen jos kerran muiden mielipiteet minusta ovat niin tärkeitä mulle ja sen takia koitankin aina olla kaikille mukava:)
Tunnen yhden ujon joka oikeasti on myös epäsosiaalinen ja hän ei todellakaan välitä miellyttää muita, vaan on oikeastaan aika töykeä kaikkia kohtaan.
Ja on sanonutkin suoraan, että ei häntä kiinnosta ihmiset niin ei jaksa niihin panostaakaan, eikä sen takia myöskään koe kärsivänsä ujoudestaan. Nämä siis hänen itse sanomiansa asioita, eikä mikään mun päätelmä.
Itse taas olen aina siitä kärsinyt, olisin mielelläni enemmän tekemisissä ihmisten kanssa.
Ujo voi tosiaan olla jopa sosiaalisempi kuin puheliaat, ujo osaa huomioida muut usein paremmin ja varoo päästämästä sammakoita.
Ujouden haittapuoli on juuri tuo liiallinen tarkkaavaisuus kaikessa, sitä miettii niin pitkälle että miten "tän sanon", kunnes lopulta ei saa sanotuksi juuri mitään.
Kadehdin sitä miten puheliaat antaa vaan tulla, vaikka he voikin huomaamattaan sanoa jotain liikaa, niin ei se maailmaa kaada ja kyllä he sen yleensä huomaavat itsekin ja osaavat pyytää anteeksi.
Itseäni on usein häirinnyt ja kerrassaan ärsyttänyt, jos minua on sanottu hiljaiseksi. Olen toki hiljainen hyvinkin hiljainen suuressa porukassa ja vastaan vain jos kysytään. Mutta kun mut oppii tuntemaan, niin pohjimmiltani olenkin aikamoinen pölpöttäjä ja huomaan joskus kaverini kanssa, että puhunkin aivan liikaa kenties ja se ei niin paljoa puhu. Ujoksikin sanominen on ärsyttänyt ja kai se vieläkin hieman ärsyttää, mutta se on fakta ja samaistun kyllä jo siihen, että mua sanotaan ujoksi. Olen pohjimmiltani ujo, mietin usein sanomisiani etukäteen, mutta joskus siihen ei vaan ole aikaa. Eniten mua ärsyttää se, että jos kerran olen hiljainen ja puhun hiljaisella äänellä ja vähän, niin mut heti leimataan ujoksi hiljaiseksi ja kaikilta menee kiinnostus muhun. Siitä tulee sitten vielä enemmän semmoinen, että nyt mun on pakko olla hiljainen eikä kannata edes puhua mtn. "turhaa", kun noi kumminkin pitää mua hiljasena ja ujona, niin ne ihmettelis jos olisinkin rohkea. Mä ajattelen aina noin, niin elämästä on tullut tosi vaikeeta, kun pitää pysyttäytyä tossa roolissa, niin on vaikea koittaa edes karisuttaa sitä pois.
Itekkin ajattelen aina että parempi vaan olla hiljaa, ku muutenki olettaa mun olevan! muistan ku menin seiskalle ja tiesin et siellä olis kaikki uudet, tuntemattomat luokkalaiset ja päätin kesäloman aikana et 'nyt oon heti alkuun puhelias yms. Ja puhuinki paljon ja yritin tutustuu muihin mut kuinka ollakkaan luokalle tuli poika ala-asteelta, joka tiesi mun olevan tosi ujo! Siihen se sitten stoppas, ja ns. 'otin' ujon roolin taas!!
Mut toi on ihan totta että kun oppii tuntemaan niin pystyy puhuu enemmän :) Oon itseasiassa aika räpätäti ku sille päälle satun heh ;) mut vaan perheen ja kavereitten seurassa! Mut voi olla että johtuu siitä että joudun ns. pitää kaiken sisällä ujouden takia (kun en saa sanotuksi mitään!) niin pakkohan sitä on joskus vähän päästää höyryjä ulos! Perhe ei varmaan usko kuinka ujo todellisuudessa oon :P ne pitää mua suupalttina!
mulla on samaa vikaa, jos on porukassa monta ihmistä niin mä en uskalla päästää sanaa suustani vaikka oliskin tuttuja ihmisiä siinä. ne alkais ihmettemään että minkä takia mä nyt yhtäkkiä alkaisin puhumaan kun en ole ennenkään puhunut läheisten kesken tai muita tuttavia on paikalla. minä meen siinä tilantees lukkoon. en keksi puhumista ja. mä olen sellainen että katselen kun muut puhuvat ja kuuntelen siinä sivulla mitä ne puhuvat. mä pelkään muiden reaktiota.
Tajusin just että olen sittenkin SOSIAALINEN!!! Olen ujo ja olen jotenkin kummasti aina kuvitellut olevani erittäin epäsosiaalinen, ja sen vuoksi käyttäytynytkin vähän niin kuin epäsosiaalinen! IHANAA!! Ton tajuaminen helpottaa suuresti!
Antoi aivan uutta perpektiiviä itse tutkintaan....
Olenkin ymmärtänyt asiat päin vastoin ja väärin.
Tiedän vieraistakin ihmisistä hullusti asioita koska kuuntelen.
Kun taas ne ihmiset jotka tuovat itseään alkoholin voimalla esille ovat jo alkoholisteja nykyään,
tai muuten vain tosiaan psykoja.
Ei tämä ujoutta helpota, mutta antaa tarvittavaa ylemyyden tunnetta
Että ihmiset sotkevat sosiaalisuuden ja ryypäämisen samaksi.
Mitä se ei ole!!!
Ihminen jonka pitää juoda pystyäkseen iskemään vastakkaista sukupuolta tahi hutamaan
toisten päälle ja nolatakseen nämä ystävänsä porukoissa joissa on se suurin huutaja,
niin nämä ihmiset ovat selvänä vitun säälittäviä...
Että tulikin HYVÄ OLO kun tajusin, etten olekkaan epäsosiaalinen vaan ihan vaan ujo.
Enkä edes niin ujo, etten pieneen flirttiin kykene =D
Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta!
Voiko olla ujo jos on kova flirttailemaan? Sitä tulee harrastettua paljon, sanaton viestintä on mun vahvin laji toisin kuin sanallinen.
Mä jotenkin otan isossa seurassa aina sen roolin, että koitan olla nätisti ja ihmisiksi ja oikein mukava ja kiltti ja tuoda mahdollisimman vähän itseäni esille. Ehkä kaikki mun jutut on semmosia ettei niistä isossa seurassa tule mitään, kun isossa seurassa tupataan aina kertomaan vaan kaikenlaisia viihdyttäviä tarinoita, enkä ole paras sellaisessa. Kahden tai kolmen kesken mun kysymykset ja mielipiteet huomioidaan paremmin ja syntyy parempi keskustelu. Silloin niiden on vähän pakko huomioida ja vastata, joten olen itsevarmempi puhumaan, isossa seurassa kaikki vaan kattelee ihmeissään ja odottaa että joku muu vastais ja lopulta joku ehkä vastaa ja se on siinä.
Me vain pelkäämme! Ihmiset yrittävät syrjiä meitä, koska he eivät pysty olemaan hiljaa koskaan. Toki hiljaisuudessa tulee aina vähän vaivautunut olo, mutta ei silti tosi ystävä hylkää toista sen takia! Olen nähnyt elämäni aikana monia epäsosiaalisia ihmisiä, jotka keskittyvät omiin riippuvuuksiinsa ja yrittävät vain miellyttää toisia. Tälläiset addiktit yleensä tuhoavat vanhat kaverisuhteensa, koska he eivät enää välitä heistä. He eivät saa enää tyydytystä. He ovat addikteja. He ovat epäsosiaalisia. Me ujotkin olemme addikteja, mutta me emme sentään hylkää tai arvioi ihmisiä, vaan pidämme kaiken päämme sisällä, mikä on itse asiassa melko järkevää joissain tilanteissa.
Ärsyttävimpiä ovat ihmiset, jotka oikein mainostavat olevansa sosiaalisia ihmisiä, koska puhuvat paljon. Kumminkin he puhuvat aina vain niiden tietynlaisien ihmisten kanssa, koska he eivät osaa hyväksyä toisia ihmisiä. He keräävät ns. kaverilauman, joka koostuu vain tietyn tyyppisistä ihmisistä ja kaikki ovat kuin toistensa kopioita. Sitten he pilkkaavat toisenlaisia ihmisiä ja ajattelevat olevansa rohkeita keskenään omassa marttakerhossaan.
On ärsyttävää, kuinka jotkut ihmiset tykkäävät antaa kaikkia tieteellisiä termejä meidän peloillemme. Tosiassa ujous on vain pelkoa niinkuin kaikki muukin pelko! Sanon teille, älkää luottako terapeutteihinne! Kuka vain voi tulla terapeutiksi ja joskus oikein ärsyttää, kuin joku oikein sairas addikti ihminen sanoo: "joo musta tuleekin isona terapeutti". He eivät voi parantaa sinua kirjojen avulla. "Parantaja, paranna itsesi" on viisas vanha sanonta ja sitä kannattaa miettiä, kehen voi todella luottaa. Harva parantajista on valaistuneita, mutta kyllä heitäkin on! Internetistäkin löytää parempia, maksuttomia parannuskeinoja, jos oikein etsii! Ja sen kyllä tuntee, jos joku puhuu totta omasta kokemuksestaan. Kannattaa etsiä! Ei se ole mikään häiriö. Se on pelko. Pelko voitetaan menemällä pelon läpi.
Olen tässä tapaillut yhtä erittäin kaunista ja puheliasta naista. Ulospäin ei uskoisi olevan mitään ujoutta edes olemassa. Kuitenkin kun olen nyt paremmin tutustunut, olen havainnut hänen olevan tosi ujo tekemään mitään aloitteita - se on minusta tosi söpöä :). Olen nimittäin itse ollut tosi ujo teini-ikäisenä naisten suhteen ja siksi olen myös aika kokematon, vaikkei se päällepäin näykkään. Saa nähdä varmistuvatko epäilykseni :)
PS. Miks tää teksti on tollee keskitetysti? Tosi rasittavaa lukea!