Rumaa jälkeä

kaksi kuollutta. Osanottoni omaisille.
121414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

miten onnettomuus sattui,näitkö kolariauton ja minkäikäisiä olivat kuolleet?

Äänestä
  • kuolleita.

    Äänestä

  • Palomiehet liukastelivat suolissa ja luunkappaleita oli levinnyt pitkin tietä. Kaikkialla leijui metallinen kalmanhaju. Kunnon Show, kyllä jäit paljosta paitsi.

    Äänestä

että siellä oli matkalla jonkun äiti ja 16 vuotias sisko, jotka nyt ovat molemmat kuolleita. Karu kohtalo 18 vuotiaalle, varsinkin jos vielä itse loukkaantui lisäksi vakavasti. Kyllä ne pirun mömmöissä (ml. alkoholi) ajelijat nyt kerta kaikkisesti pitäisi saada pois liikenteestä. Auton voisi takavarikoida pysyvästi jo toisesta sen sortin rikoksesta ja sakkojen määrän viisinkertaistaa nykyiseen nähden jotta kyttäpartioilla olisi motiivi valvoa sitä enemmän.

Äänestä
  • Ne kun eivät pysty selvittämään, kumpi kavereista ajoi autoa, niin lopputulos on se, että kaikki oli auton syytä. Se alkoi omin päin heittelehtiä ja aiheutti onnettomuuden.

    Äänestä

  • ja vaikka kuski olisi ollut 2 promillen humalassa lehdessä sanotaan näin:

    Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen

    Äänestä

  • Laardibonanza kirjoitti:

    Ne kun eivät pysty selvittämään, kumpi kavereista ajoi autoa, niin lopputulos on se, että kaikki oli auton syytä. Se alkoi omin päin heittelehtiä ja aiheutti onnettomuuden.

    Sulla on yks parhaista nimimerkeistä tässä puulaakissa. Oikeesti, miten oletkin keksinyt.

    Äänestä

  • Seppo.Susi kirjoitti:

    Sulla on yks parhaista nimimerkeistä tässä puulaakissa. Oikeesti, miten oletkin keksinyt.

    ...vuosia? sitten. Kokeile haulla, vois vaikka löytyä. Muistaakseni kertoi, että ei ole keksinyt itse. Enempää en kerro, kertokoon itse jos haluaa.

    Äänestä

  • Seppo.Susi kirjoitti:

    Sulla on yks parhaista nimimerkeistä tässä puulaakissa. Oikeesti, miten oletkin keksinyt.

    Lapsethan sen ovat keksineet. Yhdessä vaiheessa vanhemmat olivat bonanzoja kaikilla mahdollisilla alkuliitteillä, ystävällisessä mielessä kuitenkin. Eipä tarvitse ihmetellä, jos jonnekin rekisteröityy. Yleensä löytyy tilaa, eli ei tarvitse olla mattivirtanen56 tai muuta sellaista.

    Äänestä

  • Laardibonanza kirjoitti:

    Lapsethan sen ovat keksineet. Yhdessä vaiheessa vanhemmat olivat bonanzoja kaikilla mahdollisilla alkuliitteillä, ystävällisessä mielessä kuitenkin. Eipä tarvitse ihmetellä, jos jonnekin rekisteröityy. Yleensä löytyy tilaa, eli ei tarvitse olla mattivirtanen56 tai muuta sellaista.

    Muksuille terkut. Ei pahus, vieläkin pistää hekottelemaan. Ei voi kun sanoa, että loistava nimi. Kertakaikkiaan.

    Äänestä

On se ihmmeellistä, että ajetaan niin kusipäisenä, että ajaudutaan vastantulijan kaistalle oikein kaksissa autoissa ja tapetaan siin samalla pari viatonta vastaantulijaa. Voisi vähän miettiä joko omaa ajotaitoaan tai sitten tilannenopeutta. En taustoja tunne kuin sen mitä lehdestä luin, mutta ei tuollanen poukkoilu aivan normaalia ole.

Äänestä
  • sitä miettiä.
    Mutta kun kuljettaja on mömmöissä niin luuletko, että miettii?
    Ei siinä käsittääkseni silloin enää ole kyse ajotaidosta, eikä tilannenopeudesta vaan PÄIHTYNEENÄ AJOSTA.

    Aivan turhaa on syytellä sitä toista vastaantulijoiden puolelle ajautunutta autoa, mitenkähän mahtaisi käydä itsellesi jos Sinun ohjaamaasi autoa klikattaisiin moottoritiellä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lahden motarilla kirjoitti:

kaksi kuollutta. Osanottoni omaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu