Pettynyt!!!

Elikä kuuntelin tässä juuri Janin uuden levyn ja olen pettynyt levyn biiseihin. Odotin hiukan särmikkäämpää ja rokimpaa levyä. Minuun kantrihumppa ei oikein iske. Levyn ainoa todella hyvä biisi on Janin itsensä tekemä. Joten tulevaisuudessa olisi kiva kuulla lisää Janin itsetekemiä biisejä. Tai sitten kannattaisi vaihtaa kappaleiden säveltäjiä ja sanoittajia rokimpaa suuntaa. Janin ääni on mahtava ja laaja-alainen mutta tämä Alumiinitähdet-levyn biisit eivät tuo sitä parasta osaamista esille. Mutta silti aion opetella kuuntelemaan tätä levyä, onhan tämä hyvää rentoutumis musaa!!!

Tv. Toiveikas

PS. Olisi kiva tietää minkä ikäistä on Janin kuulijakunta????
81695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mutta ei sitä tänne kannata tulla sanoon koska tältä foorumilta poistetaan kaikki viestit, joissa levyä ei kehuta.

Äänestä

Levy on upea ja kaunis kokonaisuus. Kantrihumppa sana tässä yhteydessä kuulostaa kaukaa haetulta. Kuunteleppa välillä Kantri-Anteroa ja Rahtareita.

Ja eikös sitä rokimpaa tavaraa ole myytävänä muiden esittämänä. Jani on niin osaava laulaja, että minusta noilla taidoilla kyllä kannattaa satsata musiikkilajiin, jossa laulutaidot tulee parhaiten esille.

Äänestä
  • "Jani on niin osaava laulaja, että minusta noilla
    taidoilla kyllä kannattaa satsata musiikkilajiin, jossa laulutaidot tulee parhaiten esille."

    Varmaan juuri noin, mutta miksi sitten piti mennä mainostamaan että uusi levy on ensimmäistä rokimpaa kamaa? Onneksi oli nuo näytteet tuolla, muuten olisin ostanut sian säkissä..

    Äänestä

  • ex.fani kirjoitti:

    "Jani on niin osaava laulaja, että minusta noilla
    taidoilla kyllä kannattaa satsata musiikkilajiin, jossa laulutaidot tulee parhaiten esille."

    Varmaan juuri noin, mutta miksi sitten piti mennä mainostamaan että uusi levy on ensimmäistä rokimpaa kamaa? Onneksi oli nuo näytteet tuolla, muuten olisin ostanut sian säkissä..

    No minua ei suomirock kauheesti kyllä innosta muutenkaan, siis olen hyvilläni, ettei Janin levy ole rokkia. Mutta toisaalta, millä sitä rokkimaisuutta sitten mitataan? Jos tässä levyssä kuitenkin on edellistä levyä enemmän sellaisia musiikillisia elementtejä, jotka rokiksi lasketaan. Kyllä kai musiikin ammattilaiset, kuten Jani, rokin ja ballaadin teoreettiset erot parhaiten tietää.

    Äänestä

  • Della kirjoitti:

    No hyvä esimerkki on artistin omat sovitukset keikoille. Miksi ne ovat rajumpaa revitystä kuin levyllä? Taiteellinen vapaus, vastaa haastatteluissa. Tarkoittaako se vapautta tuotantoyhtiön älyttömästä linjasta vai mitä?

    Muilla muusikoilla levyjen ja keikkojen tempo vastaa toisiaan.. Janilla en tätä ole huomannut.

    Äänestä

Levy on tosi tasapaksu. Toi musa mua ei sytytä. Levy-yhtiö tietysti määrää, mitä Jani saa esittää. Ikävää. Levyn julkaisukeikallekin pääsi vain muutamat, yleensä niihin on vapaa pääsy niille, jotka haluaa tulla. Näin pienessä maassa ei kannata alkaa faneja valkkaamaan, hyvin äkkiä on entisissä hommissa.

Olen siirtynyt kuuntelemaan muiden levyjä.

Äänestä
  • >> Levyn julkaisukeikallekin pääsi vain muutamat, yleensä niihin on vapaa pääsy niille, jotka haluaa tulla. Näin pienessä maassa ei kannata alkaa faneja valkkaamaan, hyvin äkkiä on entisissä hommissa.

    Äänestä

  • kunn.. kirjoitti:

    >> Levyn julkaisukeikallekin pääsi vain muutamat, yleensä niihin on vapaa pääsy niille, jotka haluaa tulla. Näin pienessä maassa ei kannata alkaa faneja valkkaamaan, hyvin äkkiä on entisissä hommissa.

    Rokin määritelmään voi tutustus Gereon Brodinin kirjoittamassa kirjassa - Musiikkisanakirja. Sieltä löytyy tähän rock vai ei -askarruttavaan kysymykseen täydellinen vastaus.
    Ennakkoon voi kertoa, että rokkia se on!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaarin_ep kirjoitti:

Elikä kuuntelin tässä juuri Janin uuden levyn ja olen pettynyt levyn biiseihin. Odotin hiukan särmikkäämpää ja rokimpaa levyä. Minuun kantrihumppa ei oikein iske. Levyn ainoa todella hyvä biisi on Janin itsensä tekemä. Joten tulevaisuudessa olisi kiva kuulla lisää Janin itsetekemiä biisejä. Tai sitten kannattaisi vaihtaa kappaleiden säveltäjiä ja sanoittajia rokimpaa suuntaa. Janin ääni on mahtava ja laaja-alainen mutta tämä Alumiinitähdet-levyn biisit eivät tuo sitä parasta osaamista esille. Mutta silti aion opetella kuuntelemaan tätä levyä, onhan tämä hyvää rentoutumis musaa!!!

Tv. Toiveikas

PS. Olisi kiva tietää minkä ikäistä on Janin kuulijakunta????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu