Istun tässä, en halua mennä kotiin. Lähetin juuri
kundikamulle viestin, jossa luki vain "positiivi-
nen.Mä tiedän, että se selittää kaiken, koska se
tietää että tänäin menin vielä varmistus-testiin.
Tässä sitä siis ollaan, koulun tietokoneella.En
edes tiedä miksi tää koulu on auki, tää on tyhjä,
ei ristinsielua, vaan tietokoneluokan ovi oli auki.
Ajattelin etsiä netistä jotain rauhottavaa,
ihmisten kokemuksia abortista. Mutta nää sivut ei
ainakaan parantanu mun oloa, ei tosiaankaan.
Jos te, abortin vastustajat pääsisitte nyt hetkeks
mun saappaisiin kokemaan näitä tunteita, ehkä
ymmärtäisitte. JOs tuntee itsensä vielä 19-vuoti-
aanakin näin kesken-eräiseksi, ja katuu tätä
niin helkutisti.
Mulla on vakituinen parisuhde, muutettiin just
yhteen.Muuton yhteydessä pillerit pakattiin
epähuomiossa johonkin niistä noin 20-30
laatikosta ja nyssykästä.Eipä niitä sinä päivänä
löytänyt kun piti, joten ajateltiin että
eiköhän se tää kuukaus mene ilmankin...Mutta
oltiin niin pirun väärässä.
En mä tahdo lasta.En mä osaa enkä tahdo pitää
siitä vielä huolta. Mä tahdon elää, ja olette
aika naiveja jos väitätte että pienen lapsen kans
voi elää sellasta elämää kun itse tahtoo. Koska
pieni lapsi tarvii koko ajan huolenpitoa ja turvaa.
ehjän kodin ja muuta.Raha ja vakaa työpaikkakin
auttaa asiaa.Mutta niitäkään ei ole.Opiskelut
pahasti kesken.
Mä en tunne mitään kovin suurta tuskaa vielä
ajatellessani sitä joka on mun sisässä.Se on
vasta ehkä 2-3vkoa, ja oma elämänkatsomukseni
on sellainen. etten usko sillä olevan sielua
vielä.Jos uskoisin, päätös olisi takuulla vaikea.
Itselleni oli alusta lähtien selvää mitä teen.
Koska raskaus on vielä niin alussa, saan
pillereillä tehtävän abortin.Se ei kuulosta niin
kamalalta, mutta varaudun siihen silti, että olo
on hirveä.Ja henkinen olo ehkä vielä pahempi.
Yksi tuttu juuri kertoi, että hänelle tehty
raskaustesti neuvolassa oli positiivinen, ja kun
hän meni kaavintaan, ei hän ollut edes raskaana,
testissä oli joku vika...Jotenkin mäkin ootan
vielä jotain ihmettä, että tästä selvittäisiin
säikähdyksellä ja vois ottaa opiksi.
Uskon, että moni täällä, jotka vastustaa aborttia,
ei ole itse ollut tässä tilanteessa. Ihmisellä
täytyy olla oikeus valita!Ja tietenkin voi myös
ajatella, että syntymättömällä sikiöllä on siihen
oikeus, mutta se ei vielä ajattele.Se tuntee
ehkä kyllä jotain, mutta ei ajattele vielä. Tuntee
han kissanpennutkin, mutta nekin tapetaan, tää on
raaka esimerkki mutta samantyylinen asia.Ne pystyy
ajattelemaan ja tuntemaan varmasti yhtä paljon
kun lapsi, ja ne sentään on ehtinyt jo syntyä.
Miksi nuoren(tai vanhan)pitäisi synnyttää lapsi
jota ei tahdo, josta ei välitä, vain koska on
tehnyt yhden virheen(tai ehkäisy on joillain
pettänyt).Miksi pitäisi muuttaa oma elämänsä
sellaiseen suuntaan mitä ei halua?
Tässä muutama sekainen ajatus, kun raskaustestin
positiivinen tulos sai minut järkyttymään tunti-pari
sitten.Nyt täytyy vaan jaksaa eteenpäin, elää
omaa elämää ja pitää kiinni omasta päätöksestä.
Koska synnyttäjä päättää aina viime kädessä mitä
omalle keholle tapahtuu.
Pärjätkää, kaikki samassa tilaisuudessa olevat.
kundikamulle viestin, jossa luki vain "positiivi-
nen.Mä tiedän, että se selittää kaiken, koska se
tietää että tänäin menin vielä varmistus-testiin.
Tässä sitä siis ollaan, koulun tietokoneella.En
edes tiedä miksi tää koulu on auki, tää on tyhjä,
ei ristinsielua, vaan tietokoneluokan ovi oli auki.
Ajattelin etsiä netistä jotain rauhottavaa,
ihmisten kokemuksia abortista. Mutta nää sivut ei
ainakaan parantanu mun oloa, ei tosiaankaan.
Jos te, abortin vastustajat pääsisitte nyt hetkeks
mun saappaisiin kokemaan näitä tunteita, ehkä
ymmärtäisitte. JOs tuntee itsensä vielä 19-vuoti-
aanakin näin kesken-eräiseksi, ja katuu tätä
niin helkutisti.
Mulla on vakituinen parisuhde, muutettiin just
yhteen.Muuton yhteydessä pillerit pakattiin
epähuomiossa johonkin niistä noin 20-30
laatikosta ja nyssykästä.Eipä niitä sinä päivänä
löytänyt kun piti, joten ajateltiin että
eiköhän se tää kuukaus mene ilmankin...Mutta
oltiin niin pirun väärässä.
En mä tahdo lasta.En mä osaa enkä tahdo pitää
siitä vielä huolta. Mä tahdon elää, ja olette
aika naiveja jos väitätte että pienen lapsen kans
voi elää sellasta elämää kun itse tahtoo. Koska
pieni lapsi tarvii koko ajan huolenpitoa ja turvaa.
ehjän kodin ja muuta.Raha ja vakaa työpaikkakin
auttaa asiaa.Mutta niitäkään ei ole.Opiskelut
pahasti kesken.
Mä en tunne mitään kovin suurta tuskaa vielä
ajatellessani sitä joka on mun sisässä.Se on
vasta ehkä 2-3vkoa, ja oma elämänkatsomukseni
on sellainen. etten usko sillä olevan sielua
vielä.Jos uskoisin, päätös olisi takuulla vaikea.
Itselleni oli alusta lähtien selvää mitä teen.
Koska raskaus on vielä niin alussa, saan
pillereillä tehtävän abortin.Se ei kuulosta niin
kamalalta, mutta varaudun siihen silti, että olo
on hirveä.Ja henkinen olo ehkä vielä pahempi.
Yksi tuttu juuri kertoi, että hänelle tehty
raskaustesti neuvolassa oli positiivinen, ja kun
hän meni kaavintaan, ei hän ollut edes raskaana,
testissä oli joku vika...Jotenkin mäkin ootan
vielä jotain ihmettä, että tästä selvittäisiin
säikähdyksellä ja vois ottaa opiksi.
Uskon, että moni täällä, jotka vastustaa aborttia,
ei ole itse ollut tässä tilanteessa. Ihmisellä
täytyy olla oikeus valita!Ja tietenkin voi myös
ajatella, että syntymättömällä sikiöllä on siihen
oikeus, mutta se ei vielä ajattele.Se tuntee
ehkä kyllä jotain, mutta ei ajattele vielä. Tuntee
han kissanpennutkin, mutta nekin tapetaan, tää on
raaka esimerkki mutta samantyylinen asia.Ne pystyy
ajattelemaan ja tuntemaan varmasti yhtä paljon
kun lapsi, ja ne sentään on ehtinyt jo syntyä.
Miksi nuoren(tai vanhan)pitäisi synnyttää lapsi
jota ei tahdo, josta ei välitä, vain koska on
tehnyt yhden virheen(tai ehkäisy on joillain
pettänyt).Miksi pitäisi muuttaa oma elämänsä
sellaiseen suuntaan mitä ei halua?
Tässä muutama sekainen ajatus, kun raskaustestin
positiivinen tulos sai minut järkyttymään tunti-pari
sitten.Nyt täytyy vaan jaksaa eteenpäin, elää
omaa elämää ja pitää kiinni omasta päätöksestä.
Koska synnyttäjä päättää aina viime kädessä mitä
omalle keholle tapahtuu.
Pärjätkää, kaikki samassa tilaisuudessa olevat.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Koita jaksaa, äläkä välitä noista paskiaisista jotka haukkuu murhaajaks.Sä itte tiedät, että tää ratkasu on sulle paras.
Vaikka olenkin tällä palstalla ollut enemmän aborttia vastaan kuin sen puolesta, tiedän kyllä mistä puhun. Olen itsekin joutunut omakohtaisesti tätä valintaa miettimään, enkä voi sanoa, etteikö periaatteeni olisivat olleet koetuksella! Ajatus, että todennäköisesti olen raskaana, oli shokki!
Ymmärrän, että tahdot tehdä abortin mahdollisimman pian. Mutta toisaalta, jos olet todellakin saanut varmistuksen raskaudesta vasta tänään, neuvoisin miettimään edes muutaman päivän - ajatukset voivat ehkä muuttua. Kuten sanoin, alussa tieto on varsinaista shokkihoitoa.
Sä kuitenkin päätöksesi teet, ja jos yleenäsä ihmisten mielestä tuomitseminen on julmaa, mun mielestä se on turhaa. Voimia siis sulle, mieti tarkkaan asiaa ja muista että elämä jatkuu.
Tuttuja tunteita... niin tuttuja. Kuin minä pari vuotta sitten. Paniikissa ja peloissaan, juuri muuttanut myöskin yhteen miehen kanssa ja seurusteltukin vasta vähän aikaa. Minä tosin olin sinua 3 vuotta vanhempi. Työpaikassa oltiin luvattu juuri jatkoa sopimukseen enkä halunnut pilata sitä.
Mietin silloin lapsen pitämistä ja mieskin alkoi lämpenemään ajatukselle, mutta jostain syystä menin lääkäriin ja halusin abortin. Halusin sen tilanteen olevan ohi. En halunnut jäädä lapsen kanssa kotiin.
Sain kaksi pilleriä jotka piti ottaa aborttia edeltävänä iltana ennen klo 22:ta. Kello on 24 kun vielä tuijotin miehen kanssa niitä kahta pilleriä siinä pöydällä. Itkin hysteerisesti koko ajan, mutta jokin sai minut ottamaan ne pillerit.
Vähän ajan päästä alkoi valtava pahoinvointi. Oksensin ja tärisin ja huusin kivusta. Fyysinen pahoinvointi kesti pari tuntia ja nukahdin.
Aamulla ajettiin sairaalaan, kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Mies jätti minut sinne ja menin odottelemaan toimenpidettä.
Kaikki oli ohi kovin nopeasti ja jonkin ajan päästä mies tuli hakemaan minua kotiin. Kun kävelin ulos sairaalasta, tunsin ensin helpotusta. Sitten se iski. Kun pääsimme kotiin, lyyhistyin lattialle ja itkin. Mitä helvettiä minä olin mennyt tekemään! Tuntui että kuolisin, että ansaitsisin kuoleman siitä mitä tein.
Mies ei tiennyt mitä tehdä, minä itkin, itkin ja itkin. Huusin tuskaani, ikävääni ja häpeääni. Mies yritti lohduttaa, mutta syytin häntäkin. Tuntui kuin se kaikki olisi tapahtunut jollekin muulle. Katselin itseäni kuin ulkopuolelta. Menin sisäisesti ihan rikki. Itkin itseni uneen joka ilta ja jouduin ottamaan töistä sairaslomaa koska juoksin vähän väliä vessaan itkemään.
Sanoin miehelleni etten enää kestä, minä haluan kuolla. Ja niin minä kuolinkin. Sisältä.
Meni viikkoja ja minä vain itkin. Halusin lapseni takaisin ja tiesin ettei se olisi mahdollista. Minä olin tappanut oman lapseni. Minä, joka en olisi koiranpennulle voinut pahaa tehdä.
Sanoin miehelleni että haluan lapsen. Mies mietti sitä asiaa pitkään. Keskustelimme yömyöhään, itkimme, huusimme ja keskustelimme. Lopulta mies sanoi kyllä.
Muutaman kuukauden päästä olin raskaana. Yllätys oli se, että sama paniikki iski taas. Nyt osasin käsitellä sen. Tiesin että se kuului asiaan ja niin kävi monelle äidille, vaikka lapsi olisi ollut vuosikausia toivottu.
Viime kesänä syntyi toinen lapsemme. Poika. Siniset silmät, kaunis, viaton ja niin rakas. Hän on elämämme aurinko. Kun nyt katson poikaamme, tuntuu eräs päätös vielä pahemmalta: miten jotain noin ihanaa voi antaa pois...
Tuska ei ole vieläkään hävinnyt. Eikä häviä koskaan, tiedän sen. Opin niin paljon sen kesän aikana kun taistelin itseni ja periaatteideni kanssa. Tuo asia tulee seuraamaan minua koko loppuelämäni. Se tulee tuottamaan minulle vielä paljon tuskaa ja monia itkuja, mutta katson että olen sen ansainnut. Sen helvetin minä käyn läpi lapseni puolesta, jonka annoin pois.
Sanon sinulle tämän: mieti. Mieti mistä olet luopumassa ja miksi. Ja mikä merkitsee sinulle enemmän. Minulla ei ollut silloin mitään mahdollisuuksia keskustella kenenkään kanssa tällaisilla palstoilla, joten olin aivan yksin mieheni kanssa täysin uudessa ja pelottavassa tilanteessa.
Minä toivon sydämestäni että enkelilapseni antaa minulle anteeksi. Minä en anna itselleni anteeksi ikinä.
kaunis pala elämääsi ja varmasti myös raskas kokemus, juuri sitä en halua vähätellä. kuitenkin minusta tuntuu joskus, että nuo syyllisyyden tunteet ja katumus tulee varsinkin juuri siitä miten tuomittavana yleisesti aborttia pidetään. ehkä kirjoituksesi saa keskustelun aloittaneen muuttamaan mielensä. tai ehkä kirjoituksesi muistuu hänen mieleensä abortin jälkeen musertaen vaikean tapahtuman lisäksi. tiedät itse tunteen ja tekstisi todella kosketti.
muistuttaisin keskustelun aloittanutta kuitenkin, että ihmiset oppivat elämään ja nauttimaan elämästä vaikeiden ja surullisten asioidenkin jälkeen, niinkuin sinnakin kahden lapsensa kanssa näin myöhemmin!
toivon todellakin onnea oli päätöksesi minkälainen tahansa ja sinnalle kiitos miten kauniisti noinkin vaikeasta asiasta pystyit kirjoittamaan!
että draamassa uitettua hölynpölyä,onko kopsattu suoraan harlekiineista?
toisille tapahtuu elämässä paljon asioita, hankaliakin. Toiset elää pumpulissa, josta on hyvä huudella muille totuuksia.
kirjoitin sen, että alkuperäinen ajattelisi asiaa joka kantilta. Olkoon päätös mikä tahansa, on hyvä tietää että abortin jälkeen tuntemuksia on monenlaisia. Toiset eivät kadu ikinä ja toiset koko elämänsä. On totta että elämä jatkuu, sen on jatkuttava. Pikkuhiljaa toki tuska helpottaa, mutta aina se asia kulkee mukana. En tiedä olenko nyt vahvempi kuin ennen tuota kokemusta, mutta paljon olen elämästä oppinut.
Alkuperäiselle kirjoittajalle toivon kaikkea hyvää, oli päätöksesi mikä tahansa. Se on sinun elämäsi ja sinun päätöksesi.
Ja Ninalle kiitos myös hyvästä tekstistä ja kaunista kesää.
että asut pumpulissa ja sitä on korviesi välissä myös
voit epäillä ihan niin paljon kuin haluat.
Kiitos kaikille mielipiteistä ja omista
kokemuksista.Puhuin juuri puoli tuntia sitten
puhelimessa ystäväni kanssa, jolle on tehty
abortti kolme vuotta sitten.Hän sanoi, että
jos olen varma että haluan sen, niin siitä selviää.
Hän oli ainakin selvinnyt eikä kadu.Voi kertoa
myöhemmin omia tunteitani, lääkäri on
ensi keskiviikkona, jossa tehdään ultra-
ääni kuinka suuri sikiö on.Epäilivät vasta
kahta-neljää viikoa.Pelottaa, jos ne
näyttävät sikiön minulle...Mutta olen valmis
sen kestämään.Jos vaikka sen jälkeen on vielä
sellainen olo, etten lasta halua tehdä, niin
tiedän että päätöstä en tule sen jälkeen
katumaan.Nyt ainakin olo on ihan hyvä, iltaisin
tosin tulee ihmeellisiä masennuskohtauksia..
En ole itse koskaan ollut raskaana.Käytän e-pillereitä ja elän luotettavassa parisuhteessa.Olen vuoden sinua nuorempi.jos tulisin kuitenkin raskaaksi,tekisin abortin.Rakastan lapsia ja haluan saada niitä 4,mutta vasta kun olen itse valmis.
Vaikka et olekaan uskovainen,luterilainen uskonto pitää äidin etua aina tärkeämpänä.Lapsi on toki ihminen,mutta äidin päätöstä tulee kunnioittaa ja kirkko sallii abortin.
koska olen jo täysi-ikäinen ja kuten sinäkin,tiedät varmaan että olet hieman hankalassa tilanteessa,koska aborttilain mukaan et saa enää aborttia.et edes opiskelusi vuoksi sitä saa.etkä sairasta mitään tautia eikä lastasi voi vielä todeta vammaiseksi.lakia ei myötäillä edes sinun vuoksesi.toivon kuitenkin ettet nyt tee itse aborttia,sillä se voi johtaa kuolemaan.Mene ensitöiksesi neuvolaan keskustelemaan asiasta.pohtikaa yhdessä miehenne kanssa annatteko lapsen adoptioon vai pidättekä sen itsellänne.9kuukauden aikana ehdit myös kiintyä vatsassa oleilevaan pienokaiseen,joten se päätös minkä teet voi olla eri kuin 9kuukauden päästä.
voimia sinulle ja miehellesi.Taival tulee olemaan ehkä vaikea mutta se on käytävä läpi.
...abortin saa suomessa käytännössä katsoen kuka
tahansa, myös minä sain sen.Toimenpide
tehdään lääkkeillä...Tälläkään hetkellä ei kaduta,
sillä raskauspahoinvointi on ollu kauheeta,
en ole pystynyt kunnolla tekemään töitäkään.
mutta, päätös on ja pysyy.