Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

PROPRAL, miten paljon otatte?

Vapisija

Olen aina jännittänyt esiintymistilanteita. Niska menee lukkoon ja paikat vapisee. Tilanteesta voi menettää jopa kokonaan hallinnan. Onneksi kuulin propralista. 7 vuoden ajan olen käyttänyt tarvittaessa, eli yleensä ennen esiintymistä tai vastaavaa tilannetta. Alussa otin 2x10mg. Esiintymiset onnistuivat niin hyvin, että vähensin 1x10mg:aan. Nykyään otan yleensä puolikkaan tai jopa vain neljäsosan siitä 10mg:n tabletista. Koettelen hiukan rajoja, miten vähällä selviän. Ilman en kuitenkaan "tositilanteissa" uskalla olla. Mahtaakohan se neljäsosa oikeesti edes mitään auttaa vai luulenko vaan, että nyt mulla on pieni propralin antama tuki ja selviän sen uskon avulla..? Luulen kyllä että se neljäsosakin hiukan auttaa todellisuudessa.
Hieno lääke joka tapauksessa. Auttanut minua todella paljon!

58

77796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helpottaja

      Eikö olisi helpompaa hommata ahdistusta vähentävä Seronil, taikka rauhoittava Xanor. ?

      • del *.*

        Voi vittu että tuollaiset kirjoittajat vituttaa.
        Jos ap-kirjoittajalle toimii propral, vaikka edes psykologisesti sinä ehdotat "9mm berettaa".

        Propral on erinomainen lääke juuri siksi ettei se koukuta. Minkä helvetin takia pitäisi vaihtaa johonkin seroniliin, ja vielä pahempaa xanoriin josta ei tule kuin vaikeuksia. Oletko lääkäri vai?

        Helpompaa, voi vittu mitä skeidaa.
        Otetaan saman heroiinia, kun on HELPOMPAA.

      • .....
        del *.* kirjoitti:

        Aivan oikein del. Ajattele kuule, minä olen huomannut juuri saman kuin sinä. Mielisairaat ovat ehkä juuri siksi mielisairaita, kun ovat noin ilkeitä ja kateellisia toisille. Juuri tuo kateus sairastuttaa.
        Kiva kun joku pärjää, minä ainakin olen iloinen hänen puolestaan mutta olenkin mieleltäni terve. Ja sille asialle on aivan sama, että auttaako lääke "oikeasti" vai ei. Hullut ovat sitten hulluja. Keskustelun aloittajahan juuri kertoi että lääkkeen yksi neljäsosa AUTTAA. Mutta ei huolta, mielisairaat eivät voi tehdä toista mielisairaaksi omilla tyhmillä luuloillaan, niitä kun ei voi jakaa toiselle kuin flunssaa. Hulluus ei tartu.

      • Rem *.*

        Se on helpompaa koska en saa apua muusta.

        nimen omaan jos kyseessä on pelko kohtaus eikä luulo tauti.

      • Rem *.*
        del *.* kirjoitti:

        Voi vittu että tuollaiset kirjoittajat vituttaa.
        Jos ap-kirjoittajalle toimii propral, vaikka edes psykologisesti sinä ehdotat "9mm berettaa".

        Propral on erinomainen lääke juuri siksi ettei se koukuta. Minkä helvetin takia pitäisi vaihtaa johonkin seroniliin, ja vielä pahempaa xanoriin josta ei tule kuin vaikeuksia. Oletko lääkäri vai?

        Helpompaa, voi vittu mitä skeidaa.
        Otetaan saman heroiinia, kun on HELPOMPAA.

        Eikä sulla tosiaankaan ole kaikki kotona, kun lukee nuita sinun esimerkkejäsi.

        toivottavasti et ikinä saa paniikki kohtausta tai muuten otat heroinia ja ammut itsesi olen saletti varma asiasta! kun tuommoset tuli mieleen. propalia joskus koitin eikä toiminu tai korkeentaan tuli huono olo kun ei sydän pysyny vauhdissa mukana.

      • Rem *.*
        ..... kirjoitti:

        Aivan oikein del. Ajattele kuule, minä olen huomannut juuri saman kuin sinä. Mielisairaat ovat ehkä juuri siksi mielisairaita, kun ovat noin ilkeitä ja kateellisia toisille. Juuri tuo kateus sairastuttaa.
        Kiva kun joku pärjää, minä ainakin olen iloinen hänen puolestaan mutta olenkin mieleltäni terve. Ja sille asialle on aivan sama, että auttaako lääke "oikeasti" vai ei. Hullut ovat sitten hulluja. Keskustelun aloittajahan juuri kertoi että lääkkeen yksi neljäsosa AUTTAA. Mutta ei huolta, mielisairaat eivät voi tehdä toista mielisairaaksi omilla tyhmillä luuloillaan, niitä kun ei voi jakaa toiselle kuin flunssaa. Hulluus ei tartu.

        Ja sinä olet aivan oikeassa, del ja minä olemme kuin olemmekin mielisairaita. vanhoja tuttuja palstalta väittelijöinä.

      • iloinen
        Rem *.* kirjoitti:

        Ja sinä olet aivan oikeassa, del ja minä olemme kuin olemmekin mielisairaita. vanhoja tuttuja palstalta väittelijöinä.

        No moi vaan hauska tutustua. Kirjoittelen itsekkin mielisairaiden palstoilla, vaikka en ole itse mielisairas. Haluaisin kyllä mielelläni auttaa ja yleensä autankin jos vain osaan ja jos joku asia kiinnostaa. Tässä tapauksessa tuo lääkkeen nimi herätti mielenkiintoni.

      • Rem *.*
        iloinen kirjoitti:

        Vain lapset valittaa kirjoitus virheistä.

        Ps: Hulluja ei ole olemassa, ja mielisairaus ei ole sama kuin alhainen älykkyys osamäärä (päin vastoin).

      • edelleen iloinen
        Rem *.* kirjoitti:

        Vain lapset valittaa kirjoitus virheistä.

        Ps: Hulluja ei ole olemassa, ja mielisairaus ei ole sama kuin alhainen älykkyys osamäärä (päin vastoin).

        Minä en ole koskaan valittanut kenenkään kirjoitusvirheistä, kuin vain siinä tapauksessa että en saa lainkaan selvää. Voi olla että sekotat minut johonkin toiseen. Hulluista on kautta aikojen puhuttu hulluina. Minäkin olen hullu, mutten mielisairas. Kenenkään älykkyyttä en koskaan epäile vaan jokainen voi mielestäni ilmaista itseään vapaasti ja ilmaisun ei tarvitse mielestäni olla edes älykästä.

      • todellakin

        Ihminen jolla jännittäessään on taipumus voimakkaisiin fyysisiin oireisiin ei välttämättä ole ollenkaan ahdistunut ja psyykenlääkkeiden tarpeessa. Hänelle voi olla apua pienestäkin Propral-annoksesta. Psyykkiseen ahdistuneisuuteen ja muihin ongelmiin on eri lääkkeet ku beetasalpaajat(propral), jotka EIVÄT OLE PSYYKENLÄÄKKEITÄ vaan verenpainelääkkeitä, eivätkä siten lievitä esim. ahdistuneisuutta.

      • Rem *.*
        edelleen iloinen kirjoitti:

        Masennus sekä paniikkihäiriö ovat Mielen sairauksia.

        ja mielenterveyden hullut ovat skitsofreenikkoja ja psykopaatteja. (onneksi ei niin yleisiä mutta valitettavasti teitäkin on jotka ovat siihen sairastuneet).

      • Helpottaja
        todellakin kirjoitti:

        Ihminen jolla jännittäessään on taipumus voimakkaisiin fyysisiin oireisiin ei välttämättä ole ollenkaan ahdistunut ja psyykenlääkkeiden tarpeessa. Hänelle voi olla apua pienestäkin Propral-annoksesta. Psyykkiseen ahdistuneisuuteen ja muihin ongelmiin on eri lääkkeet ku beetasalpaajat(propral), jotka EIVÄT OLE PSYYKENLÄÄKKEITÄ vaan verenpainelääkkeitä, eivätkä siten lievitä esim. ahdistuneisuutta.

        Juuri niin olikkä saatat tietämättäs tulla toimeen pienellä lääkityksellä koska se on uskomuksesta kiinni samoten kuin pelkääminen, mutta ei auta toi neljäs osa enään tämän keskustelun jälkeen.

        se on määrässä sama kuin ei ottaisi ollenkaan, tai no sama ko lasillisen vettä joisit.

      • tutkittu, terveeksi todettu
        Rem *.* kirjoitti:

        Masennus sekä paniikkihäiriö ovat Mielen sairauksia.

        ja mielenterveyden hullut ovat skitsofreenikkoja ja psykopaatteja. (onneksi ei niin yleisiä mutta valitettavasti teitäkin on jotka ovat siihen sairastuneet).

        Skitsofrenia on mielisairaus, ja se voidaan parantaa. Mutta psykopatiaa ei voida pitää mielisairautena, koska se ei ole mitenkään parannettavissa. Psykopaatti on terve mieleltään.

      • edelleen
        Helpottaja kirjoitti:

        Juuri niin olikkä saatat tietämättäs tulla toimeen pienellä lääkityksellä koska se on uskomuksesta kiinni samoten kuin pelkääminen, mutta ei auta toi neljäs osa enään tämän keskustelun jälkeen.

        se on määrässä sama kuin ei ottaisi ollenkaan, tai no sama ko lasillisen vettä joisit.

        Tottakait pieni määrä auttaa edelleen, keskustelun aloittaja oli jo epäillyt sen vaikuttavuutta, et sinä hänen mieltään voi manipuloida omilla epäilylläsi, hassu. Jokaisella on katsos ne omat jännityksensä ja pelkonsa. Kun yrität lisätä toisen pelkoja, olet itse lisännyt omaa pahaa oloasi.

      • tutkittu
        tutkittu, terveeksi todettu kirjoitti:

        Skitsofrenia on mielisairaus, ja se voidaan parantaa. Mutta psykopatiaa ei voida pitää mielisairautena, koska se ei ole mitenkään parannettavissa. Psykopaatti on terve mieleltään.

        Ja lisään vielä, psykopaattia ei oteta hoidettavaksi minkäänlaiseen mielenhoitoinstanssiin. Ilmeisesti psykiatri sairastuu itse jos yrittää hoitaa psykopaattia.

        Mainitsin että ne ovat hulluja.

        eikä se aina mene sen mukaan että mitä ei voi parantaa olisivat terveitä, koska vakava aivo vamma saattaa aiheuttaaa skitsofreeniaa ja psykooseja, sitä myöskään ei voi parantaa koska se on vamma.

      • Rem *.*
        tutkittu, terveeksi todettu kirjoitti:

        Skitsofrenia on mielisairaus, ja se voidaan parantaa. Mutta psykopatiaa ei voida pitää mielisairautena, koska se ei ole mitenkään parannettavissa. Psykopaatti on terve mieleltään.

        Psykopaatti on kaukana terveestä, tai no jos puukottamisesta nauttiminen lasketaan terveeksi niin siinä tapauksessa.

        koska ne saa mieli hyvää, kuin sokeria söisi kun ne katkasee joltain kaula valtimon.

      • sama

        Olet aivan oikeassa kiva ollaan samaa mieltä. Ei kysytä del.tä se on kuitenkin erimieltä, kun se haluaa kilpailla.

      • Rem *.*
        tutkittu kirjoitti:

        Ja lisään vielä, psykopaattia ei oteta hoidettavaksi minkäänlaiseen mielenhoitoinstanssiin. Ilmeisesti psykiatri sairastuu itse jos yrittää hoitaa psykopaattia.

        Ei koska syy on aivan toinen,

        Varovaisuutta lukiessasi, koskaan et voi olla varma vaikka itse olisit tietämättäsi.

        http://users.cjb.net/narsismi/

      • tutkittu
        Rem *.* kirjoitti:

        Ei koska syy on aivan toinen,

        Varovaisuutta lukiessasi, koskaan et voi olla varma vaikka itse olisit tietämättäsi.

        http://users.cjb.net/narsismi/

        No, en minä kuulema ainakaan ole. Sama se mulle olisi olenko vai en silti. Kelan psykologi ja psykiatri on tutkinut ja ei hoidon tarvetta tulos. Ahdistus kylläkin, jota ei voi hoitaa. Ei mielisairautta ja luonteessa vain lukkiutumista elikkä perseveratio. Ei hoidettavissa, ei mieli sairautta. Mutta en väittele kanssasi. Sinä saat olla mitä mieltä sinä itse haluat, olet minulle tuntematon henkilö ja senvuoksi et merkitse minulle mitään.

      • Provottaja
        edelleen kirjoitti:

        Tottakait pieni määrä auttaa edelleen, keskustelun aloittaja oli jo epäillyt sen vaikuttavuutta, et sinä hänen mieltään voi manipuloida omilla epäilylläsi, hassu. Jokaisella on katsos ne omat jännityksensä ja pelkonsa. Kun yrität lisätä toisen pelkoja, olet itse lisännyt omaa pahaa oloasi.

        Näihin provoihin on jotenki mielenkiinto vastata, mutta kannattaa perehtyä asiaan ennenkun, tekee johto päätöksen.

      • Rem *.*
        tutkittu kirjoitti:

        No, en minä kuulema ainakaan ole. Sama se mulle olisi olenko vai en silti. Kelan psykologi ja psykiatri on tutkinut ja ei hoidon tarvetta tulos. Ahdistus kylläkin, jota ei voi hoitaa. Ei mielisairautta ja luonteessa vain lukkiutumista elikkä perseveratio. Ei hoidettavissa, ei mieli sairautta. Mutta en väittele kanssasi. Sinä saat olla mitä mieltä sinä itse haluat, olet minulle tuntematon henkilö ja senvuoksi et merkitse minulle mitään.

        Se on juuri toi että sinä otat kaiken itseesi. mitta sinä oletkin sinä.

      • del *.*
        Rem *.* kirjoitti:

        Se on juuri toi että sinä otat kaiken itseesi. mitta sinä oletkin sinä.

        Mutta sinä oletkin sinä.

      • minulta sinulle
        del *.* kirjoitti:

        Mutta sinä oletkin sinä.

        Hyväksyn itseni näin tällaisena, eikä kaveritkaan pahemmin valita. Tulen toimeen itseni kanssa. Hyväksyn myös sinutkin sellaisena kuin olet, minulla ei ole tarvetta muuttaa sinua eikä muitakaan. Lähden nyt töihin, enkä ehdi jutella enenpää. Oli kiva tutustua ja varmaan törmätään vielä joskus, hauskaa syksyistä päivän jatkoa.

      • pate

        Hmm...olet siis vaihtanut temestasi xanoriin. Onnea valitsemallasi tiellä. Älä kuitenkaan suosittele niitä niille joilla propral toimii. Kiitos.

      • aguka
        Helpottaja kirjoitti:

        Juuri niin olikkä saatat tietämättäs tulla toimeen pienellä lääkityksellä koska se on uskomuksesta kiinni samoten kuin pelkääminen, mutta ei auta toi neljäs osa enään tämän keskustelun jälkeen.

        se on määrässä sama kuin ei ottaisi ollenkaan, tai no sama ko lasillisen vettä joisit.

        Olen syönyt itse ennen töihin menoa 1/4 beetasalpaajasta ja toimi todella hyvin. En tärissyt enkä kaatanut jatkuvasti käsistäni jotain.
        En ole ottanut kuin 1/4 osa kun oli pakko. En enempää ja se toimii.

      • henna1979

        eipä nuo lekurit vähinkummin xanoria kirjoita!!!!

      • S.K.
        del *.* kirjoitti:

        Voi vittu että tuollaiset kirjoittajat vituttaa.
        Jos ap-kirjoittajalle toimii propral, vaikka edes psykologisesti sinä ehdotat "9mm berettaa".

        Propral on erinomainen lääke juuri siksi ettei se koukuta. Minkä helvetin takia pitäisi vaihtaa johonkin seroniliin, ja vielä pahempaa xanoriin josta ei tule kuin vaikeuksia. Oletko lääkäri vai?

        Helpompaa, voi vittu mitä skeidaa.
        Otetaan saman heroiinia, kun on HELPOMPAA.

        Jos jotakin auttaa Propral niin älä missään nimessä kokeile esim Xanoria.Propraaliin et jää koukkuun mutta Xanor pitää sinut varmasti riippuvaisena ja annostusta on lisättävä ja lisättävä.Pysy Propralissa!

      • bulls
        tutkittu, terveeksi todettu kirjoitti:

        Skitsofrenia on mielisairaus, ja se voidaan parantaa. Mutta psykopatiaa ei voida pitää mielisairautena, koska se ei ole mitenkään parannettavissa. Psykopaatti on terve mieleltään.

        Heips!
        Skitsofreniaan ei ole vielä keksitty parantavaa hoitoa, mutta on lääkkeitä, joilla saadaan oireita taka-alalle. Mielenterveyshoitaja Etelä- Karjalasta.

      • bulls
        S.K. kirjoitti:

        Jos jotakin auttaa Propral niin älä missään nimessä kokeile esim Xanoria.Propraaliin et jää koukkuun mutta Xanor pitää sinut varmasti riippuvaisena ja annostusta on lisättävä ja lisättävä.Pysy Propralissa!

        Hei!
        Xanor oikein käytettynä on hyvä lääke. Täytyy pysyä oikeissa annoksissa ja saman lääkärin hoidossa. Xanor on tarkoitettu vakavaan ahdistukseen ssri lääkkeen kanssa. Xanori on ainoa bentso, jota käytetään vuosiakin, mutta silloin kyseeseen tulee depot tabletti eli pitkävaikutteinen. Usein riittää aamulla 1tbl ja illalla 1tbl. Annostus on tietenkin yksilöllinen.

      • 19+11
        aguka kirjoitti:

        Olen syönyt itse ennen töihin menoa 1/4 beetasalpaajasta ja toimi todella hyvin. En tärissyt enkä kaatanut jatkuvasti käsistäni jotain.
        En ole ottanut kuin 1/4 osa kun oli pakko. En enempää ja se toimii.

        Sillä on kuitenkin merkitystä minkä vahvuinen tabletti on kyseessä. Propralia on 10 mg ja 40 mg.. voi olla muitakin, en ole niin hyvin perillä. Itse otan 1/4 40 mg tabletista. Mutta, jos 10 mg tabletin jakaa neljään, sehän on lähes olematon. 10 mg on aika pieni määrä kuulemma, lääkärin sanomana. Mutta 2.5 mg tuskin tuntuu missään.
        Mutta lume vaikutuskin on vaikutus..

      • Anonyymi

    • Tarkkaan !

      Propral vaikuttaa vain pulssiin ei jännitykseen, joten se on korvien välissä se vika, elikkä rauhoitut pelkällä lääkkeen otolla vaikka se lääke olisi kalkki tapletti ja uskot vakaasti sen toimivuuteen.

      • Keskustelun aloittaja

        Ei se nyt ihan noin mene! :)
        Kertauksena oma tarinani: lukiossa ja yliopistossa monta esiintymistäni meni pilalle jännityksestä aiheutuneen vapinan takia. Puhuin asiasta lääkärille, sain propralia ja sen jälkeen olen onnistunut esiintymisissä erinomaisesti.
        Kalkkitabletti ei luultavasti olisi auttanut..., joten miten voisin uskoa sen toimivuuteen? :)
        Olet kyllä siinä oikeassa, että vika on korvien välissä. Mutta siellähän se kaikilla jännittäjillä on ja sitä ei kovin helposti korjata kalkkitableteilla.
        Vähitellen olen siis pienentänyt annosta 2x10mg:sta. Onhan se 1/4 x10mg todella pieni annos ja on selvää että sen vaikutus ei voi olla merkittävä, mutta ehkä kuitenkin ihan vähäinen....
        Pistäpä 1/4 sokerinpalaa kahvin joukkoon, niin kyllä senkin huomaa. No, ei ehkä ihan sama asia.
        Puolikkaan 10mg tabletin vaikutuksen jännityksen kurissa pysymiseen huomaan vuorenvarmasti.
        Masennuksesta tai mielialaongelmista en ole koskaan kärsinyt. Itsetuntoni on ihan hyvä ja pärjään elämässä hienosti, mutta esiintymisjännityksen aiheuttamista kärsimyksistä en olisi ilman propralia selvinnyt!

      • jhifsdjjfd

        hei ymmärrätkö että jännityksen oireisiin kuuluu myös kova sydämen lyönti eli pulssi nousee. tottakai propral auttaa siihen vaivaan: sydän ei hakkaa niin kovasti ja kädet ei tärise. ei se jännittäminen oo mikään mielisairaus vaan kaikilla esiintyy sitä ja ois epänormaalia jos ei esiintyis!

      • Tallux
        Keskustelun aloittaja kirjoitti:

        Ei se nyt ihan noin mene! :)
        Kertauksena oma tarinani: lukiossa ja yliopistossa monta esiintymistäni meni pilalle jännityksestä aiheutuneen vapinan takia. Puhuin asiasta lääkärille, sain propralia ja sen jälkeen olen onnistunut esiintymisissä erinomaisesti.
        Kalkkitabletti ei luultavasti olisi auttanut..., joten miten voisin uskoa sen toimivuuteen? :)
        Olet kyllä siinä oikeassa, että vika on korvien välissä. Mutta siellähän se kaikilla jännittäjillä on ja sitä ei kovin helposti korjata kalkkitableteilla.
        Vähitellen olen siis pienentänyt annosta 2x10mg:sta. Onhan se 1/4 x10mg todella pieni annos ja on selvää että sen vaikutus ei voi olla merkittävä, mutta ehkä kuitenkin ihan vähäinen....
        Pistäpä 1/4 sokerinpalaa kahvin joukkoon, niin kyllä senkin huomaa. No, ei ehkä ihan sama asia.
        Puolikkaan 10mg tabletin vaikutuksen jännityksen kurissa pysymiseen huomaan vuorenvarmasti.
        Masennuksesta tai mielialaongelmista en ole koskaan kärsinyt. Itsetuntoni on ihan hyvä ja pärjään elämässä hienosti, mutta esiintymisjännityksen aiheuttamista kärsimyksistä en olisi ilman propralia selvinnyt!

        Hei sain tänään lääkäriltä Propral nimisen lääkityksen jännitykseen ja verenpaineeseen...kai se on ihan ok ?

      • huhhh
        Tallux kirjoitti:

        Hei sain tänään lääkäriltä Propral nimisen lääkityksen jännitykseen ja verenpaineeseen...kai se on ihan ok ?

        Mieluummin kysyt lääkäriltäsi, onko tällä keskustelupalstalla esitetyt "hoidot" ok!

      • suomalainenkalle
        Keskustelun aloittaja kirjoitti:

        Ei se nyt ihan noin mene! :)
        Kertauksena oma tarinani: lukiossa ja yliopistossa monta esiintymistäni meni pilalle jännityksestä aiheutuneen vapinan takia. Puhuin asiasta lääkärille, sain propralia ja sen jälkeen olen onnistunut esiintymisissä erinomaisesti.
        Kalkkitabletti ei luultavasti olisi auttanut..., joten miten voisin uskoa sen toimivuuteen? :)
        Olet kyllä siinä oikeassa, että vika on korvien välissä. Mutta siellähän se kaikilla jännittäjillä on ja sitä ei kovin helposti korjata kalkkitableteilla.
        Vähitellen olen siis pienentänyt annosta 2x10mg:sta. Onhan se 1/4 x10mg todella pieni annos ja on selvää että sen vaikutus ei voi olla merkittävä, mutta ehkä kuitenkin ihan vähäinen....
        Pistäpä 1/4 sokerinpalaa kahvin joukkoon, niin kyllä senkin huomaa. No, ei ehkä ihan sama asia.
        Puolikkaan 10mg tabletin vaikutuksen jännityksen kurissa pysymiseen huomaan vuorenvarmasti.
        Masennuksesta tai mielialaongelmista en ole koskaan kärsinyt. Itsetuntoni on ihan hyvä ja pärjään elämässä hienosti, mutta esiintymisjännityksen aiheuttamista kärsimyksistä en olisi ilman propralia selvinnyt!

        Mainio lääke on tuo Propral. Käytän sitä itse ajoittain, kun työpaineet kasautuvat siinä määrin, että koko keho soi. Elikäs verenpaineet on korkealla, pulssitaso kiipeää ja koko keho on ylivirittyneessä tilassa. Otan 40 mg aamulla kahvin jälkeen parina, kolmena päivänä. Tasottaa kummasti. Jo etukäteen sanon viisastelijoille, että harrastan päivittäistä liikuntaa, säännöstelen työntekoa mahdollisuuksien rajoissa ja elän muutenkin kaikinpuolin siivosti. Kun lähden pidemmälle lennolle, otan tuon Propral 40 mg muutamaa tuntia ennen. En varsinaisesti kärsi lentopelosta, mutten erityisesti viihdykään pitkillä lennoilla. Käyttöä propralille on muutaman kerran vuodessa. Lääke on tosiaankin erinomainen, koska se ei aiheuta riippuvuutta eikä yleensä muitakaan sivuoireita. Jos voi helpottaa noinkin helposti elämäänsä, miksei niin tekisi. Positiivisesti ajattelisin, että jos kokee tarvitsevansa 1/4 x 10 mg, taitaa tarvitsija jo olla omillaan!

    • iloinen puolestasi

      Oikein mukava kuulla näitä positiivisiä viestejä. Minä olen käyttänyt propralia ja 20v. Minulle se on rytmihäiriöihin, kun oli syd. vika ja korjattiin, mutta rytmihäiriöitä jäi kun on arpikudosta syd. hermoradoissa.
      Älä välitä jos muut epäilee tuon lääkkeen annostusta. Kun se tuntuu sinusta hyvältä niin nauti sen tuomasta uudesta elämästä. Lisäisin sinulle hoidoksi ahdistusoireisiin propralin lisäksi. Reippaita kävelylenkkejä raikkaassa ulkoilmassa luonnossa säännöllisesti joka päivä.Samoin myös jokin luova toiminta auttaa ahdistukseen. Kirjoita vaikka runo päivässä. Minä tykkään sinusta.

      • anneli

        vastasit kysyjän kirjoitukseen kuin olisin minäkin vastannut.eli minä olen myös saanut propral-lääkettä rytmihäiriöihin,se on beetasalpaaja,tasoittaa sydäntä ja rytmiä,samoin kun zanor-on ollut verenpainelääkkeen rinnalla joten ei nämä ole pelkästään psyykelääkkeitä,mielisairaus-hulluuskäsite taas on sama asia jos sairastut diabetikseen tms.eli sairaus sairauksien joukossa,kukaan ei paina nappia että nyt haluan sairastua tähän tai tähän tautiin.että sinä joka pelleilit,mieti vähän tai sinulla taitaakin olla todella ongelma itsellä....

    • Ovidiu

      Otan 40 mg 1 x 1-3 päivässä vapinaan.

    • pate

      Tuttu tarina, aivan tuttu. Beetikset pelastivat koko juttuni. Otan nelikymppisen aamusta, sillä pärjää koko päivän jos ei ole esiintymis- tms. juttua matkalla. Silloin toinen täsmäksi.

      :-)

    • vieraileva keskustelija

      Minä otan esiintymistilanteisiin joutuessani puolikkaan 10 mg:n tabletista tuntia ennen. Auttaa hyvin.

      • vierailija

        Hieno homma että joku pärjää noin pienellä määrällä. Itse otan tarvittaessa 1/4:n tai puolikkaan 40 mg:stä. Olen kuitenkin saanut aikaiseksi paniikkikohtauksen tuolla neljäsosalla vaikka olen pienikokoinen nainen. Näyttää vaikuttavan eri tavalla eri ihmisiin.

      • kermaviili
        vierailija kirjoitti:

        Hieno homma että joku pärjää noin pienellä määrällä. Itse otan tarvittaessa 1/4:n tai puolikkaan 40 mg:stä. Olen kuitenkin saanut aikaiseksi paniikkikohtauksen tuolla neljäsosalla vaikka olen pienikokoinen nainen. Näyttää vaikuttavan eri tavalla eri ihmisiin.

        Itse olen 90 kg/mies ja otan lääketttä sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi n. tuntia ennen esiintymistilanteita.Yhdessä plasebovaikutuksen kanssa toiminut hyvin.

    • ~Luna~

      Mun pitää ottaa 10mg ennenkuin joudun paikkaan/tapahtumaan joka aiheuttaa ahdistusta. Ei siinä muuta ongelmaa olisi kuin se, että propral aiheuttaa turhaa hilpeyttä. Tänäänkin hammaslääkäri reissulla rupesin hihittelemään kesken juurihoidon ja sain osakseni aikas hmm... erilaisia katseita:D

    • minnusk1

      Moikka! Mä kyl tiedän nää paniikki jutut. Oon kärsinyt niistä suurimman osan elämääni.
      Olin 21, kun se vaan tuli, kuin salama kirkkaalta taivaalta.
      Söin töissä lounasta, ja yks kaks kädet alko vispaan ihan kummasti.
      Mä olin ihan oona ittekkin, ja selitin , että tuli ikkunasta kylmää, sekun oli auki, mä oikeesti pelästyin kauheesti, että mitä tää on.Siitä se alko, mun lääkekierre. On kestänyt jo 30 vuotta.
      Mulla oli jos jonkunlaisia lääkkeitä alussa. Kerran täytyi lähtee töistä kesken kun olin ihan pihalla, en meinannut pystyä työterveyteen käveleen. Mulla oli ollut tosi vaikeeta, olin pienellä aikaa menettänyt kuolemalle isoveljen ja pikkusiskon. Ja koko mun iän oltiin kärsitty mun "isästä" joka oli ihan sairas, haukku äitiä huoras ja mua, pikkuhuoras, ja mä en edes tienny mitä se tarkottaa, vaan et se on pahaa, olin niin nuori. Se äijä oli ihan hirvee, ja on vieläkin, mikä pahan tappas. Varmaan se elää kauemmin kuin mä. Mutta lopulta mä sain lääkkeeks propralia ja temestaa, ja ne autto. Paha vaan et niihin jää koukkuun, mun nyt enää on turha ajatellakkaan lopettamista, mut nuoremmat, just alottaneet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mä oon katkera, et miks just mulle kävi näin, enkö mä ollu jo kärsinyt tarpeeks. Mutta, ketkä käytätte näitä lääkkeitä, onko teille puhuttu, että niiden lopettaminen ei ookkaan niin helppoo.Mä tosin oon syöny alusta asti proplal 40 ja temesta 10 ja sit oli jossain vaihees zenoraakin, minkä täysin lopetin kun tulin raskaas. Ja muutkin lääkkeet pistin täysin minimaaliin, vaik lääkärit vakuutti, että ne ei vaikuta vauvaan. Mä olin jäänyt työttömäks, kun työt lopetettiin kokonaan täällä, siks mun oli onneks helpompi vähentää lääkkeiden syöntiä. Raskausaika on parasta aikaa mun elämässä. Eikä se ollu yksin se käsien vapina, vaan oli muutakin, mä jännitin päätä niin et sekään ei meinannut pysyä kuosissaan, ja mulla oli semmonen työ, mis joka liike otettiin sekunttikellolla. Arvaa vaan oliko kivaa, Mut nyt vanhemmiten mä en jännitä enää niin paljon, mut ilman kyseessäolevia lääkkeitä ilman en ees uskalla ajatella huomispäivää. Kerran, monta vuotta sitten , mulle kävi niin, että lääkkeet loppu (propral) ja mä olin ihan sekasin, että on pakko saada lääkettä. Ja onko lääkäri sanonu, että propral vaikuttaa myös sydämmeen, ja sen syöntiä ei lopeteta siitä vaan. Vaikka ei se muutenkaan onnistuis, mut sun on tietenkin paljon helpompi, kuin mun kun mulla on 40 ja sulla 10, vaan ootko varma?

      • LL...

        beetasalpaaja ja siihen ei synny fyysistä riippuvuutta=) Temesta sen sijaan aiheuttaa sekä psyykkistä- että fyysistä riippuvuutta.
        Mikä lääke on Zenora? Tarkoititko kenties Xanoria, bentzoa?

        Itse otan joskus 40-120 mg/vrk, satunnaisesti, joskus muutaman viikon yhtäjaksoisesti. Propralin lopetus on hyvin yksinkertaista.

        Kerrot saaneesi paniikkikooht. 21 vuotiaana, aloittaneesi silloin lääkkeiden käytön ja käyttänyt 30 v, eli olisit nyt sitten 51 v jos oikein osasin ynnätä...

        Nämä lääkeasiat on tuttuja niin ammatin puolesta kuin oman vuosikym.kestäneen ph:n takia.

      • ed.kirj.
        LL... kirjoitti:

        tarkoitin tiestysti paniikkikoht.

      • Onnistujaksi
        ed.kirj. kirjoitti:

        tarkoitin tiestysti paniikkikoht.

        Itte kans kärsin esiintymispelosta ja propraalia sain, kun mainitsin asiasta lääkärille. Hyvin on toiminut,
        1-2 tablettia 10 millistä ja eipä pomppaile sydän ja olo kuin viilipytyllä ja tosin esiintymiset menee hyvin sen kummempia ajattelematta. Itsellä käyttöä ehkä, kerran , kaksi vuodessa. Mutta auttaa, eikä tartte panikoida mokaamista etukäteen.

      • tietämätön4
        Onnistujaksi kirjoitti:

        Itte kans kärsin esiintymispelosta ja propraalia sain, kun mainitsin asiasta lääkärille. Hyvin on toiminut,
        1-2 tablettia 10 millistä ja eipä pomppaile sydän ja olo kuin viilipytyllä ja tosin esiintymiset menee hyvin sen kummempia ajattelematta. Itsellä käyttöä ehkä, kerran , kaksi vuodessa. Mutta auttaa, eikä tartte panikoida mokaamista etukäteen.

        elikkäs kysymys on tämä:
        voiko propralia käyttää päivittäin?
        koska noit jännittäviä tilanteita voi tulla aivan yhtäkkiä joillakin tunneilla koulussa..:S
        jos ottaa aamulla yhden ja keskipäivällä yhden 5 kertaa viikossa? miltä kuulostaa?

      • 3x40 mg/vrk
        tietämätön4 kirjoitti:

        elikkäs kysymys on tämä:
        voiko propralia käyttää päivittäin?
        koska noit jännittäviä tilanteita voi tulla aivan yhtäkkiä joillakin tunneilla koulussa..:S
        jos ottaa aamulla yhden ja keskipäivällä yhden 5 kertaa viikossa? miltä kuulostaa?

        käyttää päivittäin, se vain pitää sitten lopettaa asteittain kun sen käytön lopettaa. Eihän Propralin ainut indikaatio suinkaan ole ph., sehän on beetasalpaaja ja niitä käytetään yleensä jatkuvasti. Kuten muitakin verenpainelääkkeitä. Kurkkaa sinne pakkauksen ohjeeseen ja katso Propralin indikaatiot.

        Ja mg-määrä on mikä? Kas kun niitä on 10 mg:sta aina 80 mg:n tablettiin markkinoilla.

        Itselläni on ph ja kilpirauhasen liikatoiminta, käytän Propralia, pääasiassa kilpirauhasen liikatoim.takia 120 mg/vrk.

    • hyerr

      sain pahaan esiintymisjännitykseen vain 5mg propalolia että ottaisin yhden pillerin tarvittaessa. luulen kuitenkin ettei se millään riitä. voiko 5mg tabletteja ottaa usean kerralla?

    • turvallisuustaso

      Hei tahtoisin kysyä teiltä, jotka propralista enemmän tiedätte, niin lääkkeestä hieman.. Olen itse saanut propralia rytmihäiriöihin ja tänään otin sen ensimmäistä kertaa ilman asiantuntijan valvontaa, sillä sain jonkinnäköisen kohtauksen (veikkaisin paniikkikohtausta turhan kovan rytmihäiriötilanteen takia). Otettuani lääkkeen säikähdin tilannetta juuri sen takia ettei paikalla ollut ketään lääkäriä tai ensiapuihmistä, ja kohtaus meni ohi mutta hengitys tuntui olevan ahdistavaa hieman ja sydän löi aika hitaasti (mitä sinänsä pidin hyvänä juttuna kun ei lyönyt ylikierroksia). Mietin vain että kuinka turvallinen tuo propral on?? ´Mietin että kuinka siitä on haittaa vaikka ei sen suurempaa hätää olisikaan? Jos nyt leikitään että ottaisin propralin vaikka ei sen suurempaa sydämen tykytystä olisikaan (mitä tuskin teen mutta kuitenkin), niin voiko olla vaarallista ottaa sitä? En saa nukutuksi kun mietityttää että heräänkö aamulla :D

    • 1+1

      Se on vanha, todella kauan markkinoilla ollut verenpainelääke, ihan huoletta voit ottaa.
      Totta kai sydän lyö hitaammin lääkkeen oton jälkeen, sehän alentaa verenpainetta ja sykettä, siis Propral.

      Itse otan tarvittaessa, vuorokaudessa maksimissaan 120 mg, usein otan 40 mg kerralla (ohjeistuksessani on 40 mg 1-3 krt/vrk)

      Vai onko nyt niin, että et sairasta paniikkihäiriötä vaan sinulla on sydänperäinen sairaus?? JOS näin on, niin yhteys omaan hoitavaan kardiologiin!

      Paljonko annoksesi on ja millä indikaatiolla se on määrätty? Mitä Holter kertoi tilanteestasi?

    • turvallisuustaso

      Joo siis tottakai se hitaammin lyö sen lääkkeen oton jälkeen mutta tuntui välillä että löi liiankin hitaasti. En sitten tiedä että kuvittelinko sen lyövän liian hitaasti. Mutta tosiaan henkeä ahdisti hieman ja siksi piti kysäistä täältä jos tiedätte et kuinka turvallinen se on ottaa. Paniikkihäiriöitä mulla ei ikinä ole todettu, kunhan itse vain epäilin sellaista. Joskus nimittäin minulle tulee sellaisia "kohtauksia" että ensin sydän tykyttää toooosi nopeaa ja sitten alkaa sattua rintaan, hetken päästä alkaa pimetä silmissä ja tuntuu että pyörtyy siihen. Tällöin olen yleensä päätynyt ensihoidon tai lääkärin pöydälle. Mutta eipä mulle ole kerrottu muutakun että rytmihäiriöitä on, muusta ei ole puhuttu :/ Näyttäisi olevan 40 mg purkki vihreitä pillereitä ja kyljessä lukee että "1 tabletti tarvittaessa, rytmihäiriölääke."

    • aasiasdfgh

      Vaikuttaako Propral muuten millään lailla alkoholin kanssa? Eli jos esimerkiksi perjantai-iltana on esitys, jonka jälkeen olisi kosteat juhlat, niin voiko lääkkeen silti ottaa huoletta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe