summa summarum

Entäpä tällainen taloudellinen ja talouteen vaikuttava asia.

On olemassa sekä aineellista että AINEETONTA "pääomaa". Elämän monimuotoisuutta kaikkinensa. Ajatellaanko ja pohditaanko nykymaailmassa sitä miten sitä käytetään ja mihin?

Eikö olisi syytä etsiä ongelmiin se villakoiran ydin? Turhaa vatvotaan ongelmia ja asioita jos ei lähdetä selvittämään niitä sieltä perustasolta josta ne ongelmat alkunsa saa. Ja se että niitä asioita/ongelmia vatvotaan sitten kun ne tulee esille tai kohdalle niin se kaikki vaivannäkö niiden selvittämiseen menee enimmäkseen hukkaan tai ainakin hyöty/haitta suhde kallistuu haitan puolelle. Minusta tärkein pointti moniin ongelmiin on ENNALTAEHKÄISY.
Pyritäänkö nyky-yhteiskunnassa TERVEESEEN yhteiskuntaan? Yleinen sekä henkinen että fyysinen pahoinvointi vain lisääntyy! Tässä holhoavassa yhteiskunnassa on niin paljon niitä jotka vaan hyväksikäyttää tätä yhteiskuntaa, eivätkä tee mitään yhteisen hyvän/hyödyn tavoittelemiseksi ja aikaansaamiseksi vaan päinvastoin saavat aikaan häiriötä ja estävät hyötyä.

Mä sanoisin että järjen käyttö SALLITTU ja ennenkaikkea VAADITTU!!!!

Jos mennään yksilötasolle niin jo se että ihminen (yrittää) pitää itsestään huolta, kehittää itseään ja kasvattaa itseään ihmisenä on jo yhteisen hyvän/hyödyn tavoittelemista ja aikaansaamista. Siihen pitäisi ihmisiä ohjata koskapa turhautuneisuudessaan ne eivät ehkä sitä itse tajua tai ymmärrä. Ihmisiin pitäisi valaa uskoa itseensä että siellä heidän päänupissaan on järkeä ja sitä voi käyttää ja opetella käyttämään. Esimerkkinä kerron yhden keinon (omakohtainen) fyysisen kunnon harjoittamisella saa todella taottua myös järkeä päähänsä koska aivojen toimintakyky vaatii tietyntasoisen fyysisen yleiskunnon.

Ei se riitä että vanhemmat kasvattaa lapsensa aikuisiksi, yhteiskunnan pitää kasvattaa ne vielä ihmisiksi.

Kuinka paljon heitetään hukkaan sitä hyötyä mitä sillä kaikella henkisellä pääomalla voidaan saada aikaan jos se vaan otetaan käyttöön!!!

Aika on rahaa ja aika on materiaa ja aineetonkin pääoma on materiaa. Milloin lopetetaan elämän arvokkaan materian haaskaaminen ja tuhlaaminen ja lähdetään perusasioista järjestämään asiat kuntoon?

Ihmiskunnan järjenkäyttö pitää maksimoida. Kaikki aivokapasiteetti käyttöön sitä ei ole varaa heittää hukkaan tai jättää käyttämättä.

Jos se minimoidaan ihmisiä lamaannuttamalla
(esim. työttömyys, sairaudet yms.) se johtaa yleiseen lamaan. Yleinen lama lähtee siis yksilö tasolta liikkeelle.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vihaan tyhmyyttä yli kaiken! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu