Nimimerkistä huolimatta en voi niin kauheasti uskollani kehua, mutta rauhanyhdisyksen jäsen olen ja tänään menossa uskovaisten ehtoolliskirkkoon ja kenties tohdin vielä syntisyydestäni huolimatta itsekin osallistua Herran pyhälle ehtoolliselle.
Mutta kun uskoa tunnustava isäni voi haukkua lapsensa elämäntyyliä, ja kun siitä käy moittimaan, pyydetään heti anteeksi ja täytyy saarnata Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki anteeksi. Vuosien kokemuksella on vain voinut todeta, että tuo anteeksipyytäminen on se lähin veräjä jolla pääsee aiheesta eroon, ja mikään mieli ei muutu eikä edes ymmärretä asiaa, että mistä oli kysymys.
Nyt olenkin aloittanut suoraan siitä evankeliumista; anteeksi vain jos käytän väärin Herran nimeä, mutta tähän on täytynyt mennä, että kun soitan isälle, aloitan heti Jeesuksen nimessä ja veressä ja sitten kerron, minkä annan hänelle anteeksi ja minkä hän olisi voinut tehdä paremmin. Ja mieleni on johtanut niihin maastoihin, että anteeksipyyntöön asiasta keskusteleminen ei tyssää vaan asiaa jauhetaan niin kauan, että arvelee että asia menee jotenkin edes perille isälle ja äidille.
Tämä oli kuitenkin liikaa isälle, edellisellä kerralla hän sanoi että voimme kyllä katkaista välit, ja nyt hän pyysi heidän, vanhempaini kodin avaimen takaisin ja antoi minun avaimen pois ja ymmärsin siitä, että se välirikko on nyt tullut.
Mutta en ole ainoa, jonka vanhempani ovat haukkuneet. Kotisiionimme invalidi täti, jota ei jaksettu ymmärtää. Ja isäni kotisiioni toisella puolella Suomea, isäni moitti yhtä vanhaa leskisisarta joka ryhtyi huutamaan Rauhanyhdistyksellä, kun tunsi etteivät asiat ole kunnossa. Sen seurauksena tätä tätiä ei kukaan ole hakenut seuroihin, hän asuu 10 kilometrin päässä Rauhanyhdistykseltä seudulla, missä bussit eivät kulje.
Tämä vuodatus sen vuoksi, että älkää ajatelko että kaikki olisivat kunnossa, vaikka anteeksi pyydetäänkin ja siunataan.
Toivoisin että tähän annetut vastaukset olisivat asiallisuuden rajoissa, pyydän palstaa poistamaan mahdolliset epäasialliset vastaukset, koska asia todella harmittaa mieltäni.
Mutta kun uskoa tunnustava isäni voi haukkua lapsensa elämäntyyliä, ja kun siitä käy moittimaan, pyydetään heti anteeksi ja täytyy saarnata Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki anteeksi. Vuosien kokemuksella on vain voinut todeta, että tuo anteeksipyytäminen on se lähin veräjä jolla pääsee aiheesta eroon, ja mikään mieli ei muutu eikä edes ymmärretä asiaa, että mistä oli kysymys.
Nyt olenkin aloittanut suoraan siitä evankeliumista; anteeksi vain jos käytän väärin Herran nimeä, mutta tähän on täytynyt mennä, että kun soitan isälle, aloitan heti Jeesuksen nimessä ja veressä ja sitten kerron, minkä annan hänelle anteeksi ja minkä hän olisi voinut tehdä paremmin. Ja mieleni on johtanut niihin maastoihin, että anteeksipyyntöön asiasta keskusteleminen ei tyssää vaan asiaa jauhetaan niin kauan, että arvelee että asia menee jotenkin edes perille isälle ja äidille.
Tämä oli kuitenkin liikaa isälle, edellisellä kerralla hän sanoi että voimme kyllä katkaista välit, ja nyt hän pyysi heidän, vanhempaini kodin avaimen takaisin ja antoi minun avaimen pois ja ymmärsin siitä, että se välirikko on nyt tullut.
Mutta en ole ainoa, jonka vanhempani ovat haukkuneet. Kotisiionimme invalidi täti, jota ei jaksettu ymmärtää. Ja isäni kotisiioni toisella puolella Suomea, isäni moitti yhtä vanhaa leskisisarta joka ryhtyi huutamaan Rauhanyhdistyksellä, kun tunsi etteivät asiat ole kunnossa. Sen seurauksena tätä tätiä ei kukaan ole hakenut seuroihin, hän asuu 10 kilometrin päässä Rauhanyhdistykseltä seudulla, missä bussit eivät kulje.
Tämä vuodatus sen vuoksi, että älkää ajatelko että kaikki olisivat kunnossa, vaikka anteeksi pyydetäänkin ja siunataan.
Toivoisin että tähän annetut vastaukset olisivat asiallisuuden rajoissa, pyydän palstaa poistamaan mahdolliset epäasialliset vastaukset, koska asia todella harmittaa mieltäni.
Vastaukset 12
Vanhimmat
En tiedä ymmärsinkö aivan kaikkea, koska anteeksi pyytäminen ja saaminen on vielä vähän eri roolissa. Eikä varmaan tämä viesti nyt suoraa vastaa aloitukseesi.
Mekin seuroissa käymme, mutta kodin perintönä on tullut vain jotain ja nyt kun on oma perhe niin rakennetaan kokoajan niitä omia perinteitä ja tapoja toimia.
Mikä on oikein ja Jumalan tahdon mukaista. Enne halua ottaa niitä suoraa jolakinoislta vaan lukea Raamattua ja rukoilla ja tietysti kuunnella seurapuheita.
Haluasin tietää millaisista asioista voi tulla erimielisyyttä?
Toinen mikä kiinnostaa on tällainen perinteinen puheenaihe, jota on monen ihmisen kanssa on myös viimeaikoina pohdittu:
MIKÄ ON USKONASIA/SYNTI JA MIKÄ JOKAISEN PERHEEN OMA ASIA, TAI SELLAINEN MINKÄ KANSSA KANNATTAA OLLA TARKKANA VAIKKEI SE OLISIKAAN SYNTI?
En itse oikein ymmärrä kaikkea Rauhanyhdistyksen nykyisistä periaatteista, koska niin ei ole aina ollut, eikä aina enää opeteta edes sen mukaan mitä Lestadius opetti?
JA tuntuukin hurjalta että kaikista pienemmistäkin asioista tehdään yhteisiä uskonasioita: Jos joku tekee eri tavalla niin se on luopumassa tai siis ehkä ei enää koe voivansa tulla seuroihin koska on alkanut ajatella eritavalla jostakin useimmiten ulkoisesta turhanpäiväisestä asiasta.
Vastaukset viestiini ovat rohkaisevia. Mikä pahinta, vanhempani ovat kuitenkin eturivin uskovaisia vaikka kaikki viestiini vastanneet ovat todenneet, ettei heidän uskon asiat tuntuisi olevan kohdallaan.
En oikein tiedä, kuinka voin tapahtumia kuvailla ilman että henkilöllisyytemme internetissä paljastuvat.
Meillä oli nyt kuitenkin muutto kyseessä. Kun naapurin epäuskoiset ihmiset muuttivat samana päivänä, he kiroilivat kauheasti ilmaan sitä työn määrää. Minun muuttoapulaiseni eivät kiroilleet uskovaisina ihmisinä, mutta ainahan voi ihmisen tyylin haukkua ja moittia että sinulla on liikaa tavaraa. Sanoin sitten isälleni että pakko säästää seuraavaa muuttoa varten, että voi palkata muuttomiehet, kun talkooapu on niin vastenmielistä.
Pisti silmään tämä
>> vanhempani ovat kuitenkin eturivin uskovaisia
Olisitpa ollut eilen illalla Oulun rauhanyhdistyksellä. Puhuja kun otti tekstiksi tämän roomalaiskirjeen kohdan
Room. 14:17 sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
18 Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
ja puhui sen pohjalta juuri siitä, miten helposti meillä ihmisillä on tapana ottaa uskon mittariksi juuri nuo ruoat ja juomat eli ajallinen vaellus, vaikka Jumalan valtakunta ei ole lain valtakunta, vaan armon.
Hän kävi läpi vanhurskauden, rauhan ja ilon käsitteet ja niiden kautta kirkasti todellista Jumalan lapsen vapautta.
Illalla pidetty puheenvuoro aiheesta uskonystävien tukeminen oli myöskin täyttä asiaa.
Vain se nimi,että ovat uskovaisia, mutta uskosta eläminen on hämärtynyt. Minun ymmärrykseni mukaan uskovainen ei tahallaan halua syntiä tehdä,ja sen verukkeella,että sen voi taas kohta pyytää anteeksi.
Siinä käytettään väärin evankeliumilla hoitamista.
Kyllä uskominen on jokapäiväistä kilvoittelua, välttää synnin houkutuksia, mutta ja kun me lankeamme, niin anteeksi pyytäminen ja antaminen sydämestään,hoitaa meitä. Mutta jos se on vain sananhelinää, niin silloin ei ole oikea mielenlaatu. Tuo, miten kerrot heidän käyttäytyvän, ei oikein kuulosta siltä,että asiat olisivat "kunnossa"
Pari lisäystä:
jolakinoislta = joltakin toisilta
(voisi luulla että Akateemisella kotiäidillä on kirjoitus paremmin hanskassa, vaikka asupa onkin myös kaksi pikkuista kätöstä..)
En ole tiennyt että anteeksipyytäminen on todellakin niin TAPA (myös), että se voidaan mennä läpi ilman sen suurempaa "ideaa".
Meille se on tosiaan kohtalaisen uusi asia (vasta totutellaan ääneen sanomaan). Ja tämä on kyllä nyt aivan uusi näkökulma, tulee mieleen niinku kyse olisi jostain "taikasanasta"
Paljon riippuu kyllä kyseisistä ongelmista se, voiko olettaa että vanhemmat ymmärtäisivät.
Huolestuttaa kuitenkin se että "ero" perhepiiristä ja Rauhanyhdistyksestä johtaa eroon myös Jeesuksesta. NIIN SEN EI PITÄISI OLLA, mutta miksi se on niin!
Sen pitäisi joidenkin mukaan olla päinvastoin. Mutta aina kun olen törmännyt ry:stä luopuneeseen ihmiseen, ei tällä ole ollut mitään kiinnostusta enää uskonasioihin.
Käsittääkseni taustalla on niin voimakkaasti se "tämä on se ainut oikea paikka" -ajattelu, että Jeesusta ei etsitä eikä löydetä eron jälkeenKÄÄN.
Kuule mä voin sanoa sulle erään tärkeän asian.
Heikolla uskolla voittaa, KUNHAN SE ON KIINNITETTYNÄ JEESUKSEEN KRISTUKSEEN.
Sinäkin saat vapaasti uskolla omistaa kaikki Jumalan armolupaukset.
Pidä niistä luovuttamattomasti kiinni elämäsi viimeiseen hengenvetoon asti.
Puhukoon omavanhurskaus mitä hyvänsä niin osoita aina hänelle Kristusta sinun syntiesi sovittajaa, joka lahjoittaa sinulle oman vanhurskautensa pahuutesi peitoksi, ilman sinun ansioitasi. Kun uskot, sen omistat. Juuri siksi saatana ei antaisi uskoa.
Osuvia kommentteja
>> Tämä vuodatus sen vuoksi, että älkää ajatelko että kaikki olisivat kunnossa, vaikka anteeksi pyydetäänkin ja siunataan.
Erittäin hyvä ja tärkeä, opettava avaus.
Kiitos tästä avauksesta.
Avaajan mainitsema tyyli on tosiaankin (varsinkin uskoville hyvin helppo tapa paeta itsekkyyteen ja omahyväisyyteen, kohtaamatta kuitenkaan oman syntinsä toiselle tuottamia haavoja.
Rikottu jää silloin tien oheen, hyljättynä häpeämään, kantamaan toisen tuottamaa tuskaa.
"Otinpahan omani pois", ei ole siis oikea anteeksipyyntö. Se on vain keino rauhoittaa oma omatuntonsa, ja jättää toisen henkilön, sekä suhteen kokomaisuutena hoitamatta.
Sen sijaan, "voitin (lapseni, ystänäni, veljeni, sisareni) rakkauden ja luottamuksen takaisin", on oikea anteeksipyyntö. Se tuo tullessaan ilon rauhan ja rikkumattoman luottamuksen kummallekin osapuolelle. Siinä kumpilin osapuoli tulee kunnioitetuksi ja rakastetuksi.
Vain harvat ja valitut ymmärtävät sen, mikä anteeksipyynnössä ja myös anteeksiannossa on oleellisin asia.
Oleellisinta on toisen ihmisen rakkauden ja luottamuksen saavuttaminen takaisin rikkomuksen tapahduttua.
Rikkomus voi oikealla tavalla hoidettuna lujittaa suhdetta.
Tämä on muuten parisuhteessa ihan olellinen kysymys, silloin kun pyritään saavuttamaan luja, kestävä ja läheinen tunnesuhde puolisoiden välille.
Anteeksianto on aina prosessi.
Jos on ymmärrystä ja on nöyryyttä kohdata toisen tunteet, (puolin ja toisin), sellaisina kun ne ovat, kuuntelemisen kautta ymmärtäen sen, mitä tekoni sai toisessa aikaan. Niin johan muuttuu elämä ihanaksi.
Rikkomuksessa ei ole vain yksi osapuoli vaan kaksi. Rikkoja itsekin on useimmiten tavalla taikka toisella rikki, tuntee syyllisyyttä ja häpeää, ja kaipaa itsekin rakkautta ja lohdutusta, voittaakseen kohdata syyllisyytensä ja häpeänsä.
Eihän puhujiakaan voi kaikesta syyttää, esim. tuosta etteivät he tiedä kaikkia perheiden sisäisiä kotkotuksia. Tuntuu että evankeliumilla asioiden peittely tekee uskovaisen kodin asiat vielä vaikeammiksi kuin epäuskoisen perheen kotkotukset.
Evankeliumin venyttäminen on Pyhän Hengen pilkkaa. Ja minkä jätit tekemättä yhdelle vähimmistä minun veljistäni, sen jätit tekemättä minulle, sanoo Vapahtaja. Kaipa tällainen vähäisin veli voi olla lähisukulainenkin, myös oma lapsi.
Ja tosiaan, luottamus syntyy hyvin hitaasti takaisin, kun se kerran on menetetty, ja vielä hitaammin, kun se on menetetty useita kertoja.
Muista kuitenkin, että Sinussa ei ole mitään vikaa, ole sitten lestadiolainen tai et.Vaikutat hyvin tasapainoiselta ja vahvalta nuorelta. Isäsi tarvitsee selvästi hoitoa, mutta mitäs teet, häntähän suojelee lauma muita lestadiolaisia.