Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

APUA!?

Elikkä minulla on sama ongelma kuin monilla muillakin naisilla, en pysty saamaan orgasmia miehen kanssa. Hyvä että pystyn siihen itsetyydyttämälläkään. Mieheni on yrittänyt nuolla minua, mutta ei se oikeen tunnu miltään. Sitten itse seksistä, alussa olen aina hyvin kiihottunut ja kostun melko helposti vaikkapa jos vain suutelemme. Mieheni pitää pitkästä esileikistä, mutta jostain syystä minä vaan turhaudun jossain vaiheessa, kun en itse tunne kiihottuvani hänen yrityksistään huolimatta, ja halunu lopahtaa ennen kuin mitään on ehtinyt edes tapahtua. Mieheni joka tapauksessa haluaa minua, enkä halua loukata häntäkään, joten olen suostunut seksiin siitäkin huolimatta vaikka en olisi yhtään kiihottuneessa tilassa enää. En ole siis koskaan saanut seksissä, enkä muutenkaan mieheni seurassa. Mies sanoo että olen parasta mitä hänelle on tapahtunut seksin suhteen, että hän ei ole koskaan kokenut vastaavaa. Miten minä siis voin keskustella tästä ongelmasta hänen kanssaan?! Olen itse kokematon ja melko ujo, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä.. Mutta myös minä haluaisin nauttia seksistä, ja välillä meidän on keskeytettävä touhut, koska minä olen kertakaikkiaan ihan kuiva eikä hän saa minua kiihottumaan. Onko teillä ollut samanlaisia ongelmia, auttakaa!?
4754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse pelkäisin harrastaa seksiä naisen kanssa, jolla on orgasmivaikeuksia, koska seksi ei enää ole hauskaa, vaan pakonomaista orgasmihakuista suorittamista. Seksistä pitää nauttia ja "O" tulee sitten ihan itsestään.

Äänestä
  • Puhut puuta heinää. Mistä muka löydät naisen, jolla ei olisi mitään vaikeuksia orgasmien suhteen? No, onhan heitä, mutta vähemmistönä.

    Jos jokainen nuori kundi ajattelisi laillasi, seksiä ei tässä maassa harrastettaisi paljoakaan alle kolmekymppisenä ja vähän senkin jälkeen.

    Pari faktaa sulle. Kolmannes naisista ei saa juuri koskaan yhdynnässä ja yksi kolmannes saa lähes aina. Jäljelle jäänyt kolmannes on tältä väliltä eli saavat toisinaan. Jos sulle on kokemuksen kautta välittynyt mielikuva, että saavia naisia olisi paljon enemmän, se mielikuva on tullut sulle siitä, että tytöt teeskentelee. Nimittäin alle 30-kymppisistä vieläkin harvempi saa kuin keskimäärin.

    Lisää faktaa: vaikka nainen ei saisi orgasmia, nainen voi vallan hyvin nauttia seksistä. Jos sä otat siitä paineita, että saako sun naisesi vai ei, sä olet hakoteillä. Nimenomaan, sellaisen naisen kanssa joka saa harvoin, ei pidä pyrkiäkään "hakemaan" sitä orgasmia vaan pitää osata nauttia seksistä sinänsä. Niinhän sanoit viimeisessä lauseessasi, mutta painotan, että samaa pätee ilman sitä O:takin.

    Mun nainen kuuluu tähän keskikastiin eli ei aina, mutta usein. Sormettamalla tai nuolemalla klittaa takuuvarmasti. Mutta olo voi reilun tunnin rakastelun jälkeen olla niin raukea, että hän ei välttämättä edes halua orkkua. Ilmeisesti hän nauttii touhusta kovin, koska hän on se, joka useammin tekee aloitteen.

    Äänestä

Sun pitää harjoitella lisää itsetyydytyksen avulla. Se on periaatteessa (poikkeuksiakin löytyy) helpompaa kuin miehen kanssa, koska pystyt itse hallitsemaan tilanteen.

Joskus on vaikea motivoida miestä riittävän pitkään esileikkiin, koska siinä helposti on mies se, jolla halut loppuu kesken. Hänelle ei varmaankaan tuota vaikeuksia lyhentää esileikkiä eli puhu hänen kanssaan asiasta. Eihän se häntä loukkaa. Hän ehkä sanookin sen takia pitävänsä pitkistä esileikeistä, koska hän tietää naisten usein toivovan sitä. Ja pitää varmaan itsekin siitä oikeasti, mutta se ei ole hänelle varmaankaan niin tärkeää kuin yhdyntä, josta hän epäilemättä nauttii suuresti. Teillä on puheyhteys aika surkeassa jamassa, jos tästä ei ole löytynyt yhteisymmärrystä. Sun on korkea aika avata suusi. Mitään muuta tabua ei seksipuheissa ole kuin se, että toista ei saa tietoisesti loukata. Omista mieliteoista kertominen on toisesta miellyttävää kuultavaa, koska se antaa mahdollisuuden ottaa kumppani paremmin huomioon. Vaikeneminen sen sijaan synnyttää epävarmuutta ja tunteen omasta huonoudesta. "Olenko niin paska, ettei kannata edes mainita?" Kehu, kehu ja kehu niin saat samaa takaisin. Siinä ohessa saat tärkeätä tietoa vaikkakin kauniiseen muotoon puettuna.

Äänestä

Kuullostaa tutulta. Minulla oli sama ongelma.
Oli ihanaa kun mies hyväili ja pitkitti esileikkiä mutta liika oli liikaa. Mieheni on kiltti ja hän halusi/haluaa että minä nautin.
Kostun ja kiihotun yleensä pelkästä suutelemisesta ja hyväilystä niin paljon että muuta ei tarvita.

kerran päätin rohkaistua ja suutelemisen&leikin alkuvaiheessa revin miehen sängylle ja päälleni. Se oli ihanaa, mies kylläkin tuli aika äkkiä kun sanoi että se oli niin kiihottavaa ;) Mutta nykyään tämä toimii ja molemmat nauttivat.

Eli älä jää odottamaan että miehesi tekee aloitteen, hän ei tiedä milloin olet valmis, sinä tiedät sen itse, hän vain arvailee.
Kun tunnet esileikin aikana olevasi valmis "ota miehesi". tämä voi olla hankalaa jos olet ujo mutta näin viestit että haluat häntä Nyt etkä enää mitään leikkejä ;)
Minä luulin että "oikeaa" rakastelua on vain pitkän esileikin kanssa mutta nykyään melkein aina kun olen saanut se on tapahtunut hyvin pienellä esileikillä, eli "suoraan asiaan"-tyylilllä.
Välillä kyllä on ihanaa hitaampikin versio ja nykyään nautin pitkästä esileikistä enemmän kun sitä ei tehdä joka kerta.
Eli rohkeasti näytät milloin haluat ja mitä haluat. Olen varma että miehesikin nauttii enemmän
kun sinä nautit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minnie kirjoitti:

Elikkä minulla on sama ongelma kuin monilla muillakin naisilla, en pysty saamaan orgasmia miehen kanssa. Hyvä että pystyn siihen itsetyydyttämälläkään. Mieheni on yrittänyt nuolla minua, mutta ei se oikeen tunnu miltään. Sitten itse seksistä, alussa olen aina hyvin kiihottunut ja kostun melko helposti vaikkapa jos vain suutelemme. Mieheni pitää pitkästä esileikistä, mutta jostain syystä minä vaan turhaudun jossain vaiheessa, kun en itse tunne kiihottuvani hänen yrityksistään huolimatta, ja halunu lopahtaa ennen kuin mitään on ehtinyt edes tapahtua. Mieheni joka tapauksessa haluaa minua, enkä halua loukata häntäkään, joten olen suostunut seksiin siitäkin huolimatta vaikka en olisi yhtään kiihottuneessa tilassa enää. En ole siis koskaan saanut seksissä, enkä muutenkaan mieheni seurassa. Mies sanoo että olen parasta mitä hänelle on tapahtunut seksin suhteen, että hän ei ole koskaan kokenut vastaavaa. Miten minä siis voin keskustella tästä ongelmasta hänen kanssaan?! Olen itse kokematon ja melko ujo, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä.. Mutta myös minä haluaisin nauttia seksistä, ja välillä meidän on keskeytettävä touhut, koska minä olen kertakaikkiaan ihan kuiva eikä hän saa minua kiihottumaan. Onko teillä ollut samanlaisia ongelmia, auttakaa!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu