Uutiskupla

Satakunnan Kansa, tämä kommunistilehti repäisi. Toimi oman ideologiansa mukaisesti.

Kun olen seurannut muita tiedotusvälineitä, on tästä kaikki välineet vaienneet. Miksi?

Silloin kun Goldenin toiminta meni samanlaisen tutkinnan alle, repäisi Iltalehti ja monet muut sensaatiolehdet ja polttivat siinä pahoin "siipensä". Siitä johtuen muut tiedotusvälinet ei ole tähän satakunnan Kansan uutisen reagoineet mitenkään. Jo rakenteeltaan tämä juttu oli sellainen eetä siitä paistoi lehden ideolgia läpi ja se oli selvästi tehty Moven vahongoittamistarkoituksessa.

Tiedossani olevat Franchiche liiketoiminnat jotka Suomessa toimivet ovat olleet samanlaisen tutkinnan kohteena. Suurin osa on tutkinnan jälkeen todettu tomineen täysin Sumen lain mukaisesti. Ainoastaan kaksi on tosettu olevan pyramidi-organisaatioita, mutta ne on olleetkin selviä tapauksia. Niissä kahdessa ei ole tapahtunut muuta liiketoimintaakuin aloitusmaksu, osta on maksettu verkoston rakentamispalkkio. Niitäkään ei voi suoraan rinnastaa "ketjukirjeeseen", mutta rajanveto ketjukirjaan ja liikeideakaupan välillä on niin äilyvä että Suomesa on tehty rajaus että palkkiot on tultava tavarn kaupasta.

Movessa palkkio tulee tavaran kaupasta, eli kampanjatuotteesta.

Tatakunnan kansa tulee tuntemaan nahoissaan sen että uskalsi lähteä t'ällaisessa asiassa toteuttamaan "ideologiansa mukaista aatteellista uutisointi"

Näissä asioissa on ennenkin moni media polttanut näppinsä. Tällä kertaa se näppinsä polttaja pienilevikkinen paikallislehti, mitättömyys Satakunnan kansa.

Olen kuunnellut että kuinka laajalle tämä uutinen on levinnyt. Se on levinnyt lähinnä Satakunnan Kansan levikialueelle. Joitakin asiasta tietoisia on Oulussa. Rovaniemellä ja Kemi- Tornio- alueella asiasta ei ole minkäänlaista tietoa. Hesassa asiaa ei ole edes käsitelty.

Ainoa medioiksi luokiltetavat joissa siaa käsitellään nyt on Satakunnan Kansan keskustelusivu ja tietenkn Suomi24- keskustelusivu.

Tässä se suuri Movenkaatajien joukko on. Eli on kärpäsen surinaa syysmyrskyssä.
263227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Sisäasiainministeriö ei enää ole kärpäsen surinaa myrskyssä. Kuluttajaviranomaiset eivät myöskään ole. Kyllä tässä on herrat Rekola ja Arpalahti, jotka tulevat saamaan näpeilleen ja pahasti.

Mutta tämähän on hyvä kaikille, että homma katsotaan kerrankin kunnolla läpi, niin ei tarvitse kenenkään inttää keskustelupalastoilla homman laillisuudesta. Oikeuden päätöksen jälkeen myös movettajat tietävät varmuudella, että homma on laiton :)

Äänestä
  • millä tavalla laiton?

    Voit myös kertoa lakipykälät ja niiden tulkinnan perusteluissasi, peilaten niitä Moven bonusjärjestelmään.

    Ole hyvä.

    Väitteesi vaati lakipykäliä olakseen uskottava.

    Äänestä

  • perustele kirjoitti:

    millä tavalla laiton?

    kuin mielipiteitä.

    SE (en edes sano hän) ei halua muuta kuin vastustaa kun kerta kaverit tekevät moven kanssa rahaa, mutta sitä ei haluttu mukaan.

    Pelkkä pelle koko olento.

    Äänestä

  • OLE MITÄÄN MUUTA kirjoitti:

    kuin mielipiteitä.

    SE (en edes sano hän) ei halua muuta kuin vastustaa kun kerta kaverit tekevät moven kanssa rahaa, mutta sitä ei haluttu mukaan.

    Pelkkä pelle koko olento.

    Eihän tässä minun tarvitsekaan enää vastustaa, kun sisäasiainministeriö ja kuluttajaviranomaiset ovat myös alkaneet vastustamaan movea. He kyllä huolehtivat noista lakipykälien esille tuomisesta.

    Alkakaas taas ruikuttamaan kateudesta ja sen sellaisesta... Sehän tästä vielä puuttuukin. Kun verkostoija alkaa olemaan ahdingossa, niin vastustajat leimataan välittömästi kateellisiksi. Jooh. Hassua miten tämä verkostohörhöily etenee AINA samalla tavalla:

    Mieletön alkuhype -> luuserit lähtee innolla mukaan -> luuserit haukkuu kaikki kaverinsa kateellisiksi -> luusereillekin alkaa valjeta, että systeemissä on mahdoton tienata -> romahdus -> luuserit hyppäävät mukaan seuraavaan verkostokusetukseen -> jne.

    Eikö tässä ole käynyt juuri edellä mainitulla tavalla? Natures -> Seven -> Move
    Kuinka monta kierrosta tarvitaan, että opitte?

    Äänestä

  • Vastustaja kirjoitti:

    ansainta tapansa. Jos duunarin ammatti vetää, siitä vaan.

    Ihmettelen vain mikä Motiivi verkoston ulkopuolella olevilla on lykätä soopaa frachiche- liiketoimintaa vastaan. En minäkään puhu pahaa duunareiden ansaintatavasta.

    Minäkin olen samalla tavallinen työssä käyvä ihminen tämän lisäksi. Saan vain kaksi tiliä, sen sijaan että saisin yhden. luultavasti joku työtön, täällä kovaa huutoa pitävä saa sen minnun paikkani kun irtisanoudun päivätyöstäni. Siinä se työttömyydenhoitokin tulee samalla hoidettua.

    Äänestä

  • perustele kirjoitti:

    millä tavalla laiton?

    Voit myös kertoa lakipykälät ja niiden tulkinnan perusteluissasi, peilaten niitä Moven bonusjärjestelmään.

    Ole hyvä.

    Väitteesi vaati lakipykäliä olakseen uskottava.

    Selittäkääpä movetollot, et ku teillä ei siis ole pomonne mukaan pyramidia vaan tähtikuvio...niin siis miten tähdessä voi olla niitä jalkoja vai onko ne haarat niinku levällään....hhhhhhhhaaaaah

    Äänestä

  • jalkapuoli kirjoitti:

    Selittäkääpä movetollot, et ku teillä ei siis ole pomonne mukaan pyramidia vaan tähtikuvio...niin siis miten tähdessä voi olla niitä jalkoja vai onko ne haarat niinku levällään....hhhhhhhhaaaaah

    tarkoittaa että on kaksi verkostolinjaa, jotka takaavat kohtalaiset tulot.

    Äänestä

  • valitsee kirjoitti:

    ansainta tapansa. Jos duunarin ammatti vetää, siitä vaan.

    Ihmettelen vain mikä Motiivi verkoston ulkopuolella olevilla on lykätä soopaa frachiche- liiketoimintaa vastaan. En minäkään puhu pahaa duunareiden ansaintatavasta.

    Minäkin olen samalla tavallinen työssä käyvä ihminen tämän lisäksi. Saan vain kaksi tiliä, sen sijaan että saisin yhden. luultavasti joku työtön, täällä kovaa huutoa pitävä saa sen minnun paikkani kun irtisanoudun päivätyöstäni. Siinä se työttömyydenhoitokin tulee samalla hoidettua.

    "Jos duunarin ammatti vetää, siitä vaan."

    Mitäköhän se lenkkareiden kauppaaminen tuttavilleen jonkun nettikaupan asiamiehenä sitten on, jos ei duunarihommia? Ei tuo nyt miltään toimihenkilöltäkään kuulosta yhtään sen enempää kuin alepan kassa tai kiertävä pölynimurikauppias.

    Äänestä

  • tuplana kirjoitti:

    tarkoittaa että on kaksi verkostolinjaa, jotka takaavat kohtalaiset tulot.

    siis PYRAMIDI......vitun linjat eiku pomo sano että tähti eiku linjapyramidi

    Äänestä

Huolestuminen paistaa tuon näennäisreippauden takaa. Kirjoittaja tietää hyvin itsekin, että kusetus on kusetus vaikka voissa paistaisi.

Äänestä
  • Tällaisiin haasteisiin olen ennekin törmännyt. Olin Goldenissa mukana silloin kun siellä oli sama tilanne. Silloin kampanja oli vain laajempi. Eikä sekään kaatanut Goldenia.

    Mitä tuommoinen pikkuisen paikallislehden kampanja on isompien rinnalla. Minua ei huoleta yhtää.

    Ainoastaan yksi esittely on peruuntunut tämän jutun vuoksi. Eli vaikutus on minimaallinen.

    Äänestä

Valista nyt sitten, että miten niin tuntee nahoissaan.

V..tu, mitä tekstiä.

Tekstistäsi paistaa kilometrin päähän seuraavia asioita:

-huono kirjoitustaito
-kusipäisyys
-valheiden esittäminen faktoina
-tyhmyys

Äänestä
  • tässä HP: kannettavassa. Huono kontakti. Pitää hakata että kirjoittaminen onnistuu.

    Olen ollut monessa verkostossa mukana. En tiedä onko se kusipäisyyttä vai viisautta, mutta kun tienaa suunnilleen samana kuin Suomen hallituksen pääministeri, sitä voi olla vaikka hyvätuloinen kusipää. Mitä valiä sillä on.

    Valheista nyt voi olla mitä mieltä haluaa. Totuudestakin saa valheen kun on oikein paljon pahaa tahtoa.

    Voin minä olla vaikka rikas tyhmä. Ei se minua haittaa. Minä luulen kuitenkin että tyhmyyttä on olla tarttumatta tilaisuuteen silloin kun sitä tarjotaan suorastaan kultatarjottimelta. Eikö vain?

    Äänestä

  • sekundaa kirjoitti:

    tässä HP: kannettavassa. Huono kontakti. Pitää hakata että kirjoittaminen onnistuu.

    Ehkäpä suomen pääministeri nyt kiltisti hakisi itselleen uuden tietokoneen ettei tarvitse selitellä.
    Rikas et ole, tyhmä pelkästään.
    Satuilua saan kuunnella myös avohoidokeilta raitiovaunussa.

    Äänestä

  • sekundaa kirjoitti:

    tässä HP: kannettavassa. Huono kontakti. Pitää hakata että kirjoittaminen onnistuu.

    Olen ollut monessa verkostossa mukana. En tiedä onko se kusipäisyyttä vai viisautta, mutta kun tienaa suunnilleen samana kuin Suomen hallituksen pääministeri, sitä voi olla vaikka hyvätuloinen kusipää. Mitä valiä sillä on.

    Valheista nyt voi olla mitä mieltä haluaa. Totuudestakin saa valheen kun on oikein paljon pahaa tahtoa.

    Voin minä olla vaikka rikas tyhmä. Ei se minua haittaa. Minä luulen kuitenkin että tyhmyyttä on olla tarttumatta tilaisuuteen silloin kun sitä tarjotaan suorastaan kultatarjottimelta. Eikö vain?

    Jos kerran olet rikas niin kuin väität niin mikset korjauta sitä kannettavaasi? Tai laita siihen langatonta bluetooth näppistä (itselläni on, suosittelen)?

    Korjauta hyvä ihminen se koneesi, pitäisi mennä takuuseen jos on alle 3 vuotta vanha.

    Muuta sekundaa sun hommissa oo kuin nuo väitteesi onnistumisesta movessa jne.

    Äänestä

Myös sanomalehti Keskisuomalaisessa (levikiltään isompi kuin Satakunnan kansa) oli juttua Movesta (lauantai 1.10., sivu 3). Otsikkona oli "Jälleen rikosepäily verkostomarkkinoinnissa".

Äänestä
  • .... on lähetetty tieto asiasta. Se tarkoittaa sitä, että kaikki halukkaat toimittajat saavat sen viestin ja voivat käyttää sitä edustamissaan lehdissä ja tiedotusvälineissä.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • voisiko joku laittaa keskisuomalaisen jutun tännekin luettavaksi. movettajat tarttee näköjään lisää todisteita.

    Äänestä

"Ihmettelen vain mikä Motiivi verkoston ulkopuolella olevilla on lykätä soopaa frachiche- liiketoimintaa vastaan. En minäkään puhu pahaa duunareiden ansaintatavasta."

Uskomattomia ajatusharhoja täällä on ihmisillä. Vaikka ylälinja sanoo että tämä on frnchising-liiketoimintaa niin se ei tarkoita sitä että se on. Kuullostaa vain hyvältä kun sanotaan että mcdonalds ja kotipizza tekee samalla systeemillä liiketoimintaa. Siis eihän se ole totta.

Move on perus verkostomarkkinointia, piste.

Kuuluuko move Suomen Franchising-Yhdistykseen? EI koska move ei tee franchising toimintaa.

Älkää nyt jauhatko enää tuosta franchisista enää.

Äänestä
  • harhautuksesi näkyy läpi.

    Muuten kerropa mikä ero tässä on Maccarin toimintaan verrattuna. Kuulostat niin hyvältä asiantuntijalta että näin fracichin liiketoiminnan asiantuntijana haluaisin tietää näkemyksesi.

    Äänestä

  • hyvä niin kirjoitti:

    harhautuksesi näkyy läpi.

    "näin fracichin liiketoiminnan asiantuntijana haluaisin tietää näkemyksesi"

    Jos haluat joskus tulla franchising-asiantuntijaksi, niin kannattaa ihan aluksi opetella kirjoittamaan kyseinen sana oikein.

    Äänestä

  • F word kirjoitti:

    mukana olevat hörhöt ovat maamme sitä kastia jolle kokonaisten lauseittenkin muodostaminen pukkaa hien otsalle, ei kannata mennä vaatimaan yksittäisten sanojen oikeinkirjoitusta. Amis rulez 4eva!

    Äänestä

  • hyvä niin kirjoitti:

    harhautuksesi näkyy läpi.

    Muuten kerropa mikä ero tässä on Maccarin toimintaan verrattuna. Kuulostat niin hyvältä asiantuntijalta että näin fracichin liiketoiminnan asiantuntijana haluaisin tietää näkemyksesi.

    No ensimmäinen ja suurin ero on se, että mäkkäri ei tee suosittelumarkkinointia ja mäkkärin konseptin ostaneet yrittäjät eivät saa provisiota muiden myynneistä niinkuin verkostomarkkinoinnissa.

    Mäkkärin yrittäjän ja itse mäkkärin välinen sopimus on täysin kaksinkeskinen, ei sellainen kuin verkostomarkkinoinnissa, jummarratko? Tuohon soppariin ja liiketoimintaan ei liity kolmansia osapuolia, ei pääkallorahoja.

    Verkostomarkkinoinnissa on pääideana se, että edustajat värväävät uusia edustajia ja nämä saavat tästä provisiota. Eivät mäkkärin yrittäjät värvää sukulaisiaa ja tuttaviaa yrittäjiksi.

    On täällä tyhmää porukkaa, ei voi muuta sanoa. Ja en todellakaan ole mikään asiantuntija vaan aika pihalla itekkin, mutta sentään tajuan näin yksinkertaisen asian.

    Äänestä

  • fdhdgfh kirjoitti:

    on tuttu joka on rakentanut pikaruokaketjun ja saa siitä provikat. Itellä sillä on kioski.

    Äänestä

  • fdhdgfh kirjoitti:

    No ensimmäinen ja suurin ero on se, että mäkkäri ei tee suosittelumarkkinointia ja mäkkärin konseptin ostaneet yrittäjät eivät saa provisiota muiden myynneistä niinkuin verkostomarkkinoinnissa.

    Mäkkärin yrittäjän ja itse mäkkärin välinen sopimus on täysin kaksinkeskinen, ei sellainen kuin verkostomarkkinoinnissa, jummarratko? Tuohon soppariin ja liiketoimintaan ei liity kolmansia osapuolia, ei pääkallorahoja.

    Verkostomarkkinoinnissa on pääideana se, että edustajat värväävät uusia edustajia ja nämä saavat tästä provisiota. Eivät mäkkärin yrittäjät värvää sukulaisiaa ja tuttaviaa yrittäjiksi.

    On täällä tyhmää porukkaa, ei voi muuta sanoa. Ja en todellakaan ole mikään asiantuntija vaan aika pihalla itekkin, mutta sentään tajuan näin yksinkertaisen asian.

    "Verkostomarkkinoinnissa on pääideana se, että edustajat värväävät uusia edustajia ja nämä saavat tästä provisiota. "

    Nimenomaan tämä on kiellettyä verkostomarkkinoinnissa. Ja tätähän Moven osalta nyt tutkitaan että tapahtuuko sitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelijä kirjoitti:

Satakunnan Kansa, tämä kommunistilehti repäisi. Toimi oman ideologiansa mukaisesti.

Kun olen seurannut muita tiedotusvälineitä, on tästä kaikki välineet vaienneet. Miksi?

Silloin kun Goldenin toiminta meni samanlaisen tutkinnan alle, repäisi Iltalehti ja monet muut sensaatiolehdet ja polttivat siinä pahoin "siipensä". Siitä johtuen muut tiedotusvälinet ei ole tähän satakunnan Kansan uutisen reagoineet mitenkään. Jo rakenteeltaan tämä juttu oli sellainen eetä siitä paistoi lehden ideolgia läpi ja se oli selvästi tehty Moven vahongoittamistarkoituksessa.

Tiedossani olevat Franchiche liiketoiminnat jotka Suomessa toimivet ovat olleet samanlaisen tutkinnan kohteena. Suurin osa on tutkinnan jälkeen todettu tomineen täysin Sumen lain mukaisesti. Ainoastaan kaksi on tosettu olevan pyramidi-organisaatioita, mutta ne on olleetkin selviä tapauksia. Niissä kahdessa ei ole tapahtunut muuta liiketoimintaakuin aloitusmaksu, osta on maksettu verkoston rakentamispalkkio. Niitäkään ei voi suoraan rinnastaa "ketjukirjeeseen", mutta rajanveto ketjukirjaan ja liikeideakaupan välillä on niin äilyvä että Suomesa on tehty rajaus että palkkiot on tultava tavarn kaupasta.

Movessa palkkio tulee tavaran kaupasta, eli kampanjatuotteesta.

Tatakunnan kansa tulee tuntemaan nahoissaan sen että uskalsi lähteä t'ällaisessa asiassa toteuttamaan "ideologiansa mukaista aatteellista uutisointi"

Näissä asioissa on ennenkin moni media polttanut näppinsä. Tällä kertaa se näppinsä polttaja pienilevikkinen paikallislehti, mitättömyys Satakunnan kansa.

Olen kuunnellut että kuinka laajalle tämä uutinen on levinnyt. Se on levinnyt lähinnä Satakunnan Kansan levikialueelle. Joitakin asiasta tietoisia on Oulussa. Rovaniemellä ja Kemi- Tornio- alueella asiasta ei ole minkäänlaista tietoa. Hesassa asiaa ei ole edes käsitelty.

Ainoa medioiksi luokiltetavat joissa siaa käsitellään nyt on Satakunnan Kansan keskustelusivu ja tietenkn Suomi24- keskustelusivu.

Tässä se suuri Movenkaatajien joukko on. Eli on kärpäsen surinaa syysmyrskyssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu