Minä en ymmärrä

Minä en nyt oikein ymmärrä.

Miksi VSL ei saa enempää ääniä, vaikka puolueohjelmaan on sisällytetty yleviä tavoitteita?

Ovatko kansalaiset ihan tyhmiä?
16393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kaikki me osaamme tehdä 10 kohdan listan,

mutta emme oass hoitaa niitä asioita.

Kai sinullakin on oma ohjelma,
tavoite voittaa lotossa,
oletko voittanut?

Äänestä

On tarkoitus, että Itsenäisyyspuolue saadaan tunnetuksi ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Ehkäpä kannatus on sitten erilainen.
Kun etsit muutoksen tekijää, katso ensin peiliin.

Äänestä

Niin, että kun kuuntelee kuinka paljon on politiikkaan ja EU:hunkin tyytymättömiä päättäjien arvostelijoita, niin miksi ei sitten tahdota tätä politiikkaa ja päätöksentekijöitä muuttaa?

Ei luoteta politiikkaan eikä tahdota vaikuttaa KENENKÄÄN pääsyyn kansanedustajan etuuksille. Ei uskota, että asioihin voi vaikuttaa, koska aina on liian paljon niitä jotka estävät vaikuttamisen.

Eivät tyhmiä mutta sivistymättömiä ja ajattelemattomia. Iiro Viinasen ja Paavo Lipposen kauhukabinetitkaan eivät saaneet kansaa liikkeelle. On syytä vakavasti kysyä, että mikä sitten saa?

Oli huvittava kommentti Vapaassa Suomessa kerran, että "kansalaiset suutelevat ruoskijansa kättä".

Lopulta sitten aktiiviset kansalaiset vaativat, että käytännössä edustajan on oltava 10 kertaa pätevämpi kuin olisi edes tarpeellista. Kummallinen vaatimus kun ei tavallinen tallaaja itse jaksa tätä työtä edes seurata.

On mahdotonta saada vastauksia. Jos ne tietäisi, niin kai meistä itse kukin pystyisi hankkimaan puolueelleen rutkasti äänestäjiä.

Äänestämättä jättäneitä on enemmän kuin minkään puolueen kannattajia. Kaikkein paras vaihtoehto on zzzzz.

Äänestä

Kiinnostaako puoluepolitiikka laajamittaisestikin?

Suurin osa ihmisistä välttää leimautumasta mihinkään puolueeseen, oli asioista mitä mieltä tahansa.

Äänestä

Kyllä se vaan on uskottava: ei ihminen ole muuttunut-sama meno oli sitten natsi,faskisti tai eurosto tai neuvostoliitto! Valhe, korruptio ja propaganda vallanpitäjillä. Sekä "lihotettu" eduistaan kynsin hampain kiikki pitävä vähäinen suuröky eliitti! siinäpä se. Esim."Suomen kansa sai päättää kohtalostaan vuonna 1994 Eu-äänestyksessä!"-Saipa hyvinkin:alle puolet äänioikeutetuista äänesti, toimittajia lahjottiin ja peloteltiin. JA lisäksi Kyllä-puoli oli väärässä tai sitten valehteli. Koska "itsenäisyyspä menikin, rahapolitiikka pois annettihin..." Mää ihettelen kauhiast, jotta...Turust Rovaniemelle saakka,,, Ahvenanmaa on Eu-Suomen itsenäisin valtio;-)))

Äänestä

Kukaan ei usko VSL:n sepustuksia.
Vihreät ovat osoittaneet että jos on oikeasti elinkykyinen puolue, se kyllä lyö läpi itsensä. VSL:ssa ei ole mitään vikaa, vika on järjestelmän :)

Tosin puoluetuilla saisi muutakin mukavaa.

Äänestä
  • Se vika, että se pyrkii pääomavirtojen säännöstelyyn, verottamiseen ja luvanvaraistamiseen sekä ajaa separatismia. Turha väittää, että VSL:ssa ei ole mitään vikaa kun siihen kuuluu kommunisteja esimerkiksi KTP:stä.

    Sen tavoiteohjelma on utopiaa ja täysin todellisuudesta irtonainen.

    Äänestä

  • Mitä Vihreät kuuluvat Suomen EU-jäsenyyden kannatukseen?

    Vihreät eivät siis mielestäsi VIELÄ ole lyöneet itseään läpi? Vihreät ovat siis surkea vaippapuolue, kun he eivät ole yhdessä yössä kasvaneet Suomen suurimmaksi puolueeksi.

    PS: Puoluetuilla Suuri Hing Jung Huan saisi edustuspanssarivaunun.

    Äänestä

  • Oikeistolainen kirjoitti:

    Se vika, että se pyrkii pääomavirtojen säännöstelyyn, verottamiseen ja luvanvaraistamiseen sekä ajaa separatismia. Turha väittää, että VSL:ssa ei ole mitään vikaa kun siihen kuuluu kommunisteja esimerkiksi KTP:stä.

    Sen tavoiteohjelma on utopiaa ja täysin todellisuudesta irtonainen.

    "kun siihen kuuluu kommunisteja esimerkiksi KTP:stä."

    Valitettavasti ei. Kuka on kahden eri puolueen jäsen yhtä aikaa?

    "Sen tavoiteohjelma on utopiaa ja täysin todellisuudesta irtonainen."

    - Totta. VSL:n tavoiteohjelma:

    1. Suomen virallinen nimi täytyy vaihtaa muotoon "Uusi Pohjois-Korea"
    2. Uutta Pohjois-Koreaa hallitsee Prinssieversti Generalissimus Korealaistemme Isä Der Führer, Hing Jung Huan. Vallan perii kenraalikuvernööri Pong Henf.
    3. Uudesta Pohjois-Koreasta on tehtävä vanhan Pohjois-Korean satelliittivaltio.
    4. Kaikki on sosialisoitava.
    5. Ainoat sallitut ravintoaineet ovat riisi ja vessapaperi.
    6. Ainoa sallittu puolue on VSL (Vapaan Pohjois-Korealaisen Vasemmiston Liitto).
    7. Vanhusten, vammaisten ja sairaanhoidon palvelut on turvattava. Muun maailman mielestä tämä on väärin, mutta me kunnioitamme Korean sodan veteraaneja.
    8. Virallinen tervehdys on "Heil Ilkka Änkyrä eläkeläinen".
    9. Kellokkaita on kohdeltava tasapuolisesti. Ihmisoikeudet on lopetettava.
    10. Sonkajärvelle pitää pystyttää 300 metriä korkea Hing Jung Huanin patsas.
    11. Energiahuollon tulee perustua vessapaperiin ja ydinjätteisiin.
    12. Suuryritysjohtajat on tehtävä verottomiksi.
    13. Lapsiperheiden toimeentulo on lopetettava, jos ne eivät tuota riittävän keltaisia lapsia.
    14. On siirryttävä separatismiin ja ääri-islamilaisuuteen. Hing Jung Huanin tulee edustaa Jumalaa maan päällä.
    15. Jokaisella on oltava perustuslaillinen oikeus riisinviljelyyn.
    16. On perustettava internointileirejä. Niitä tarvitaan aina.
    17. Kirkot tulee muuttaa Kim Il Jongin ja Hing Jung Huanin temppeleiksi.
    18. Pääomatuloja on verotettava niin paljon, ettei oikeistolaisille jää mitään.
    19. Peruskoulutuksesta ja jatko-opintomahdollisuuksista tulee huolehtia erityisesti, jos kyseessä on puolueen eliittijäsenen lapsi.
    20. Vielä kerran: Kaikki on sosialisoitava.

    Onneksi tämän suunnitelman kannatus on nolla pilkku sitäsuntätä, eivätkä nämä väärin ajattelevat ihmiset voi koskaan päästä valtaan. Hitler ei toistu!

    PS: Jos pienet pääomat saavat liikkua vapaasti, ne kerääntyvät samaan paikkaan leikkimään.

    Äänestä

  • Baikal12 kirjoitti:

    Mitä Vihreät kuuluvat Suomen EU-jäsenyyden kannatukseen?

    Vihreät eivät siis mielestäsi VIELÄ ole lyöneet itseään läpi? Vihreät ovat siis surkea vaippapuolue, kun he eivät ole yhdessä yössä kasvaneet Suomen suurimmaksi puolueeksi.

    PS: Puoluetuilla Suuri Hing Jung Huan saisi edustuspanssarivaunun.

    Kuka tässä EU:sta ja Vihreistä on puhunut..? Voi vaippa sentään.

    Äänestä

  • Baikal12 kirjoitti:

    "kun siihen kuuluu kommunisteja esimerkiksi KTP:stä."

    Valitettavasti ei. Kuka on kahden eri puolueen jäsen yhtä aikaa?

    "Sen tavoiteohjelma on utopiaa ja täysin todellisuudesta irtonainen."

    - Totta. VSL:n tavoiteohjelma:

    1. Suomen virallinen nimi täytyy vaihtaa muotoon "Uusi Pohjois-Korea"
    2. Uutta Pohjois-Koreaa hallitsee Prinssieversti Generalissimus Korealaistemme Isä Der Führer, Hing Jung Huan. Vallan perii kenraalikuvernööri Pong Henf.
    3. Uudesta Pohjois-Koreasta on tehtävä vanhan Pohjois-Korean satelliittivaltio.
    4. Kaikki on sosialisoitava.
    5. Ainoat sallitut ravintoaineet ovat riisi ja vessapaperi.
    6. Ainoa sallittu puolue on VSL (Vapaan Pohjois-Korealaisen Vasemmiston Liitto).
    7. Vanhusten, vammaisten ja sairaanhoidon palvelut on turvattava. Muun maailman mielestä tämä on väärin, mutta me kunnioitamme Korean sodan veteraaneja.
    8. Virallinen tervehdys on "Heil Ilkka Änkyrä eläkeläinen".
    9. Kellokkaita on kohdeltava tasapuolisesti. Ihmisoikeudet on lopetettava.
    10. Sonkajärvelle pitää pystyttää 300 metriä korkea Hing Jung Huanin patsas.
    11. Energiahuollon tulee perustua vessapaperiin ja ydinjätteisiin.
    12. Suuryritysjohtajat on tehtävä verottomiksi.
    13. Lapsiperheiden toimeentulo on lopetettava, jos ne eivät tuota riittävän keltaisia lapsia.
    14. On siirryttävä separatismiin ja ääri-islamilaisuuteen. Hing Jung Huanin tulee edustaa Jumalaa maan päällä.
    15. Jokaisella on oltava perustuslaillinen oikeus riisinviljelyyn.
    16. On perustettava internointileirejä. Niitä tarvitaan aina.
    17. Kirkot tulee muuttaa Kim Il Jongin ja Hing Jung Huanin temppeleiksi.
    18. Pääomatuloja on verotettava niin paljon, ettei oikeistolaisille jää mitään.
    19. Peruskoulutuksesta ja jatko-opintomahdollisuuksista tulee huolehtia erityisesti, jos kyseessä on puolueen eliittijäsenen lapsi.
    20. Vielä kerran: Kaikki on sosialisoitava.

    Onneksi tämän suunnitelman kannatus on nolla pilkku sitäsuntätä, eivätkä nämä väärin ajattelevat ihmiset voi koskaan päästä valtaan. Hitler ei toistu!

    PS: Jos pienet pääomat saavat liikkua vapaasti, ne kerääntyvät samaan paikkaan leikkimään.

    Kirjoituksesi taas kerran TÄYTTÄ PASKAA!!!

    Kun tyhmästi kysyy niin tyhmästi vastataan:

    "Kuka on kahden eri puolueen jäsen yhtä aikaa?"

    Tekninen, tärkeilevä ja epäolennainen kysymys. Voit maksaa puolueen A:n jäsenmaksun ja silti osallistua puolue B:n toimintaan. Todellisuus on lähes aina erilainen kuin mitä laissa tai teoriassa kirjoitetaan.

    Taas vastauksesi oli täynnä paskaa. Jotain sössötystä Koreasta jne. Ehkäpä tuon paskanpuhumisen ja paskankirjoittamisen takia ette ääniä saa ja teillä ei ole muuta sanottavaa tai kirjoitettavaa kuin paskaa.

    VSL ei tule koskaan saamaan Suomessa yhtäkään eduskuntapaikkaa, eikä se näytä saavan valtuustopaikkojakaan. Suomalaiset eivät ole niin tyhmiä, että äänestäisivät tuollaista "retropunakaartia".

    Mitkä ovat VSL:n yhteydet elinkeinoelämään? Tukeeko edes pk-sektori Suomessa VSL:a tai sen taloudellisia mielipiteitä? Eipä taida. Miksiköhän!?

    Totta kai käytäntö ja teoria eroavat toisistaan. Onko niin, että jos maksan puolueen A jäsenmaksua ja silti osallistun B:n toimintaan, minulla ei ole mitään pysyviä arvoja tai puolueiden arvot eivät eroa toisistaan? Vai olenko kenties vieraan puolueen agentti?

    Eihän tavoiteohjelmassa ollut yhtään viittausta paskaan! Vain ruokavaliosta oli säädetty (riisi ja vessapaperi).

    Pk-sektori ei kannata pahaa VSL-joukkiota siksi, että se on huomannut, kuinka hyvä tyrannia EU on.

    PS: Se en ollut minä, joka epäili Suomen tulevan Pohjois-Korean tai Albanian kaltaiseksi, jos emme pysy EU:ssa.

    Äänestä

  • Teppo. kirjoitti:

    Kuka tässä EU:sta ja Vihreistä on puhunut..? Voi vaippa sentään.

    "Vihreät ovat osoittaneet että jos on oikeasti elinkykyinen puolue, se kyllä lyö läpi itsensä."

    Sinä itse.

    Äänestä

  • Baikal12 kirjoitti:

    "Vihreät ovat osoittaneet että jos on oikeasti elinkykyinen puolue, se kyllä lyö läpi itsensä."

    Sinä itse.

    Kerroin että Vihreät ovat ovat lyöneet läpi itsensä kun heillä on uskottava puolueohjelma. Eli, äänestäjät tuntevat puolueen asian omakseen ja äänestävät sitä. Miten se EU tähän liittyy?

    Äänestä

  • Tepolta kirjoitti:

    Kerroin että Vihreät ovat ovat lyöneet läpi itsensä kun heillä on uskottava puolueohjelma. Eli, äänestäjät tuntevat puolueen asian omakseen ja äänestävät sitä. Miten se EU tähän liittyy?

    "Vihreät ovat osoittaneet että jos on oikeasti elinkykyinen puolue, se KYLLÄ LYÖ LÄPI itsensä."

    - "Kerroin että Vihreät OVAT OVAT LYÖNEET LÄPI itsensä kun heillä on uskottava puolueohjelma."

    Aikamuoto takkuilee vielä.

    Hyvä EU liittyy asiaan pahan VSL:n vastapainona. Jos kukaan ei kannata VSL:ää, kaikki kannattavat varmasti EU:ta.

    No pari olla verbiä perkkäin, mutta siitäpä et pääsekään luikertelmaan itse faktasta nääs. Eli VSL:n ohjelma ei ole uskottava. Ruotsissakin on kunnon kriittinen puolue eikä niinkuin vaippakerho. Voisin äänestää sellaista, joka on kriittinen mutta ei mikään yhden asian populistinen liike.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Äänestäjä kirjoitti:

Minä en nyt oikein ymmärrä.

Miksi VSL ei saa enempää ääniä, vaikka puolueohjelmaan on sisällytetty yleviä tavoitteita?

Ovatko kansalaiset ihan tyhmiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu