Lueskelin tuossa juuri tieliikennelakia ja tulin mielenkiintoiseen lopputulokseen: kun kaksi auto lähtee esimerkiksi liikennevaloista, ei oikeaa kaistaa ajava saa kiihdyttää autoaan lainkaa ennenkuin vasemmalta puolelta kaikki on ajanu ohi.
Tähän järjettömään lopputulokseen päästään tieliikennelain 19§ pykälän perusteella: "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."
Nyt joku väittää, ettei kaksikaistaa rinnakkain ole ohitus, mutta tieliikennelaki 17§ kertoo erilaista: "Oikealta saa ohittaa, jos kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa ja ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla ajokaistoilla."
Jos nyt oikein kikkailee, niin kahdella tai useamalla kaistalla rinnakkain ajaminen rinnastetaan ohittamiseen ja lainsäädäntö sanoo selkeästi, että jos havaitaan ohitusvasemmalta puolelta vauhtia ei saa kiihdyttää.
Eli taidankin joskus jäädä ruuhkassa valoihin seisomaan ja ottaa varoiksi pampun tai muuta kättä pidempää mukaan, sillä lakien noudattamisesta saattaa johtaa joidenkin nihilistä kanssaautoilijoiden hermojen menettäminen.
Tähän järjettömään lopputulokseen päästään tieliikennelain 19§ pykälän perusteella: "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."
Nyt joku väittää, ettei kaksikaistaa rinnakkain ole ohitus, mutta tieliikennelaki 17§ kertoo erilaista: "Oikealta saa ohittaa, jos kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa ja ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla ajokaistoilla."
Jos nyt oikein kikkailee, niin kahdella tai useamalla kaistalla rinnakkain ajaminen rinnastetaan ohittamiseen ja lainsäädäntö sanoo selkeästi, että jos havaitaan ohitusvasemmalta puolelta vauhtia ei saa kiihdyttää.
Eli taidankin joskus jäädä ruuhkassa valoihin seisomaan ja ottaa varoiksi pampun tai muuta kättä pidempää mukaan, sillä lakien noudattamisesta saattaa johtaa joidenkin nihilistä kanssaautoilijoiden hermojen menettäminen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinulla tuo luetun ymmärtäminen olla vähän hakusessa.
Kannattaisikohan Sinun lukea tuo oma kirjoituksesi, ehkä huomaisit siinä "pienen" ristiriidan :)
Hmmm.. En kyllä tiedä että mikä se olisi. Minä vain ajattelin täysin mustavalkoisesti tuota ohitusjuttua ja varsinkin kohtaa "Ohitettavan on, havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta."
ja sitten sen jälkeen rinnastin viereikäisillä kaistoilla ajamisen myös ohittamiseksi, kuten tekee tieliikennelakikin.
Enhä minä nyt tosissani väitä, että asia olisi näin, mutta mustavalkoisesti lakitekstejä tulkitessani, tälläseeseen lopputulokseen pääsin.
Eli silloin nimenomaa, kun seistään valoissa ja vasen kasita kerkeää lähtemään nopeammin liikenteeseen, niin silloihan pätee seuraava kohta, jos vilasee peiliin: "havaittuaan ohituksen vasemmalta, pysyteltävä niin oikealla kuin se muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen on mahdollista, eikä hän saa lisätä nopeutta"
Must tuo on ihan selkeää. Toinen juttu on että kerkeää oikella kaistalla lähtemään liikenteeseen ennenkuin vasen kaista kerkeää tekemään mitään..
Turha mitään valittaa, minähän lainaan vain lakitekstejä..
En nyt muista sanamuotoa mutta jotenkin niin se on että rautatien tasoristeystä lähestyttäessä ohitus on kielletty, ja vieläpä radiokin suljettava.
Tiedän teitä joissa ensimmäinen tasoristeyksestä varoittava merkki on yli kymmenen kilometrin päässä tasoristeyksessä. Merkintätapa on yleinen ns. pussinperäteillä jotka erkanevat valtatieltä ja päättyvät tien päässä olevaan kylään. Tällöin ensimmäinen merkki on heti valtatieltä lähdettäessä.
Toinen vastaava pilkunpainajan painajainen on kielto jossa ohittaminen keskiviiva ylittäen on kielletty vastaantulijan lähestyessä.
Ainakin Pohjois-Suomessa on semmoisia 5 - 6 kilometrin suoria joissa näkee vastaantulijan lähestyvän siellä 5 - 6 kilometrin päässä.
Huh huh, taidan viedä korttini pois.
Ei se ohitusjuttu ihan noinkaan mene, vaan:
Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
2) jollei ohitukseen käytettävä ajokaista ole riittävän pitkälti vapaa ja esteetön turvalliseen ohitukseen;
Samalla kattelin väliin kiilajoiden päänmenoks tälläsen pykälän:
3) jollei ohittaja ohituksen jälkeen vaaratta ja muuta liikennettä oleellisesti häiritsemättä voi palata jonoon;
Eli ei muuta kuin välit kiinni.
tai muualla on kaksi tai useampi kaista suoraan niin kannattaa kaikkien ryhmittyä vasemmalle kaistalle ja kiihdyttää niin perkeleesti. Oikealla kaistalla oleva yksi auto sitten ajaisi kävelyvauhtia, jotta kaikki vasemmalta tosiaan pääsee ohitse.
öööö
tuohon edelliseeni siis.
Eli kun täällä pääkaupunkiseudulla on noita valoristeyksiä niin lähestyessään valoristeystä kannattaa vaihtaa vasemmalle kaistalle. Mikäli tulee punaiset valot niin sitten voi ohittaa sen yksinäisen oikealla kaistalla olevan.
No siis jos kapeasti tuijotetaan lakitekstiin, niin näin sen tulkitsisin. Mutta sanon ihan suoraan, että ajan haaskaustahan tällänen asioiden vatkaaminen on, mutta sainpahan keskustelua aikaan :D
Nyt tarvii miettiä vaan, mistä seuraavan järjettömyyden sais.
Oiskohan autolla pysähtymisen pakko jos viereisellä kaistalla on auto pysähtyny valoihin ja siinä samalla on suojatie edessä. Itse ajan vasenta kaistaa, jossa valot osoittavat, että saan kääntyä vasemmalle. Eli kysymys kuuluukin, että joudunko pysäyttämään autoni sen pysähdyksissä olevan kohdalla ja sitten vasta jatkaa matkaa, kun minulla tosiaan on vihreä valo ja se pysähdyksissä oleva seisoo punasissa (suoraan ajava) suojatien edessä.
nuolista koskaan tiedä, miten välkkyvät milloinkin ;)
Kyllä se on parasta vaan pysähtyä ja käydä mahdolliselta takanatulijalta kysymässä menettelyohjeet. Jos ei siinä takana ole ketään, niin sitten Sinun ei auta kuin odottaa, kunnes taaksesi kaistalle joku tulee.
Yhdessä sitten mietitte toimintatavan. Kyllä se siittä....;D
Kiitoksia oikein paljon!
Mie ain tähän asti olin ajanu tuolasessa tilanteessa auton poikittain tielle ja laittanu hätävilkut päälle, mutta ei ihmiset siihenpaljoo puuttunu koska useimmiten tein sen taksin ohjaimissa. Pari kertaa asiakkaat kysyivät että mitä mie touhuun, mutta selvitys tieliikennelain pykälistä sai heidät hiljasiksi. He maksoivat kyydin sillä kohtaa, ja jatkoivat matkaa. Pari kertaa he pyysivät soittamaan uuden taksin, mutta mie kieltäydyin. Ihme nihilistejä! Silä lakiahan on noudatettava aina kirjaimellisesti!
Oivalsit asian aivan täydellisesti :D
Luen itsekin tuota liikennelakia ja olen nyt sitä mieltä, että laita se kirja pois tai älä nyt netistäkään lue niin monimutkaista asiaa.
Nuolivalo kun palaa niin silloin saa ajaa aina. PAITSI jos jalankulkija on tiellä (vaikka hänelle olisi punainen valo).
Tai jos risteyksessä on kolari joka estää sinne ajamisen
tai hirvi poikittain
tai lehmä poikimassa tai jos lehmä siinä lentää ;);)
Siinähän niitä jahkailun aiheita tulikin. Lisäänpä vielä yhden, joka muuten on aivan totta.
Ystävättäreni sakemanni-hauva kerran pentuiässä päätti lähteä omille teilleen ja sitten tuli väsy. Koiruus nukahti nelikaistaisen tien keskellä olevan puskan juurelle, liikennevalotolpan alle :)
Joku oli sitten soittanut hätänumeroon ja pelastuslaitoksen miehet tulivat ja ottivat hauvan kyytiin, lähistön lapset taas tiesivät koiruuden kodin ja niin kaveri vietiin paloautolla kotiin :)
"Eli ei muuta kuin välit kiinni."
Laitonta tuokin. Lain mukaan turvaväli pitää olla.
10 §
Ajoneuvojen välinen etäisyys
Etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on sovitettava sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ole, vaikka tämä ajoneuvo pysäytetään.
Taajaman ulkopuolella muuta liikennettä selvästi hitaammin ajavien moottorikäyttöisten ajoneuvojen on pidettävä toisiinsa sellaiset etäisyydet, että ohittava ajoneuvo voi vaaratta ajaa niiden väliin.
Poliisi sakottaa Aamulehden mukaan alle 1-1,5 sekunnin väleistä, 120km/h tapauksessa siis alle 33-50m väli on sakkoväli. Kaupungissa tuskin sakottavat, 50km/h vauhdissä väli on 14-21m eli 3-5 autonmittaa vähän autoista riippuen.