Takkula on...

...keskustan suoraselkäisin mies. Hänellä on arvot, jotka pidetään loppuun saakka. Hänellä on linja, jonka mukaan hän toimii. Hän on arvojensa ja linjansa takana, vaikka se tekee vahinkoa hänen poliittiselle uralleen.

Kiitos Hannu Takkula.

Wiljami
3167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Takkula osaa vetää oikeista naruista. Hän tuntee Keskustan puoluekentän ja tietää hyvin, että Keskustan kannatuksesta noin 10-20 % tulee uskonnollisilta fanaatikoilta. Näistä valtaosa on lestadiolaisia, joita on pakko kutsua suomalaisessa mittapuussa fanaatikoiksi. En halua tällä loukata näitä uskonveljiä, vaan yritän luonnehtia asiaa realistisesti siten, kuin uskon maallistuneen valtaväestön sen kokevan.

Opportunistinen Keskusta kohtaa aina silloin tällöin tällaisia vaikeuksia. Jo Kekkonen liian hurjassa maineessa, mutta silloinkin valta ja raha veivät voiton tiukasta aatteesra. Uskonnollibeb fanatismi on kyennyt yllättävän joustavasti liikkumaan vallanhimon edessä tähän asti ja siinä mielessä Takkula tuntuu suorastaan hullulta. Mutta imeisesti on niin, että Takkula osaa vetää oikeista naruista. Kun uskonnolliset arvot tuodaan näin selkeästi esille, joukot saattavat seurata hyvinkin. Tämä todennäköisesti aiheuttaa ratkaisevan repeämän Vanhasen yritykselle. Niinistö menee nyt heittämällä ohi.

Hannu Takkula tekee siinä mielessä suoraselkäistä ja suorastaan historiallista myyräntyötä, että osaltaan vaikuttaa upeasti Keskustan jo alkaneeseen ja voimistuvaan alamäkeen. Kansan enemmistön täytyy olla todella tyytyväinen tilanteeseen.

Äänestä

---no eipä kestä. :))

Äänestä

Noin toimii vakaumukselleen uskollinen mies! Vaikka minusta Takkulan vakaumukset edustavat yhden sortin typerää ahdasmielisyyttä. Mutta siis tällä teolla Takkula ansaitsee arvostukseni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiljami kirjoitti:

...keskustan suoraselkäisin mies. Hänellä on arvot, jotka pidetään loppuun saakka. Hänellä on linja, jonka mukaan hän toimii. Hän on arvojensa ja linjansa takana, vaikka se tekee vahinkoa hänen poliittiselle uralleen.

Kiitos Hannu Takkula.

Wiljami

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu