Suomen poliitikot "sossut etenkin" on asettunut vahvasti Fortumin taakse joten biopolttoaineita
ym. korvaavia energialähteitä on turha haikailla.
Näkeehän sen näistä nykyisistä optioista.
ym. korvaavia energialähteitä on turha haikailla.
Näkeehän sen näistä nykyisistä optioista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ne sallivat valtio-omisteisten määräävässä markkina-asemassa olevien öljy- ja sähköyhtiöiden toimia vapaasti Suomessa ja rahastaa kansaa mielin määrin. Verrattuna Ruotsiin, jossa polttoainevero on Suomen luokkaa hinta on noin 6 senttiä halvempi (kartellilisä?)
Kilpailuvirasto valtion virastona katsoo läpi sormien tätä touhua. Kiitos siitä öljy-yhtiöt Suomessa saavat häärät miten tahtovat. Kiitos kilpailuviraston toimimattomuuden Suomessa syödään euroopan kalleinta ruokaa - markkinoilla häärää kaksi keskusliikettä kohta 80% markkinaosuudella. Virvoitusjuomat ovat Suomessa noin kolme kertaa eurooppalaisia hintoja kalliimpia, koska markkinat jakaa kaksi yhtiötä (ent.Hartwall ja Sinebrychoff)jne jne jne. Näin Suomessa valvotaan kilpailun toimivuutta.
Pääasia lienee, että poliitikot siunaavat sähkö- ja öljy-yhtiöiden kohtuuttomat optiojärjestelyt ja köyhää kansaa kyykytetään ja verotaakkaa lisätään tehottoman valtion byrokratiakoneiston rahoittamiseksi.
höpöhöpö perusteilla rahastetaan ihmisiä,koskee myös sähkön hintoja. saatana säät ennenkään ole hintoihin vaikuttaneet. sodat on eri juttu.
venäjältä se öljy ja ehkä osa sähköstäkin tulee...ei mee jakeluun ainakaan mulle,miks jenkkien kurakelit imee mun lompakon kuivaksi.
hullu hullu maailma.
jenkkilässä maksaa diesel alle 50 c litra ja meillä yli euron...mitä vittua,vaikka luulis siellä olevan kalliimpaa,kun myrsky on tuhonnut paikkoja....siis mekö maksamme tukea...täällä sentään yritetään tareta talvella ja löpö maksaa enemmän,kun jenkkien diesel...voi vittu kun ottaa pattiin,mulla on tyhjänä 2600 litran l.öljytankki,lämmitän sähköllä ja puilla...ei vittu tätä touhua...vedän lärvit perk...
Koitapa tehdä biodieseliä tai saada pienen yksityisen vesivoimalan energiaa myytyä sähköverkkoon.
Kumpikin on tehty mahdottomaksi.
Tosin en tiedä onko pienvoimalan osalta tilanne korjautunut mutta ainakin ennen lait oli tehty suuria yrityksiä ja poliitikkojen ystäviä varten.
Isot energia yhtiöt ovat osanneet hätistellä pienet toimijat pois omata tontilta.
Näkee että lobbarit ovat juosseet eduskunnassa oikein urakalla.
Mistä se valtio enää saisi veroja kuin autolijoilta ja polttoaineista.Muita veroja lasketaan mutta autolijoita rankaistaan.
Vaikka hallituksessa on keskustapuolue pääpuolueena ei ole evääkään liikautettu
bio-polttoaineden verotuksen alentamiseksi.
Tärkeä pointti : puoleherrat ovat itse hyötymässä
hekilökotaisesti kansalaisten kusetuksesta.
Sos dem ministerin puoliso mukana Fortumiin optioiryötössä.