Monta kertaa kuunneltuani "Me and Mr. Johnson"-levyä en aina jaksa käsittää joidenkin kaunaista suhtautumista Mr. Claptoniin. Onko heitä?
Clapton ja BLUES?
Wolf
14
1987
Vastaukset
- Greeny
Keskustelu Claptonista on ikuisuuskysymys.
Monien kaunainen suhtautuminen johtunee hänen seikkailuistaan viihteellisemmillä linjoilla Creamin jälkeen - ja yleensäkin hänen kokemastaan massasuosiosta.
Totuushan kuitenkin on, että äijä (vaikkakin mustilta paljon kopioiden) 60 -luvulla Yardbirdsien riveissä ja myöhemmin Mayallin bändissä oli yhtenä suurimpana vaikuttajana bluesin nousuun Euroopassa. Tätä kautta he toivat julkisuuteen alkuperäisbluesia soittavat mustat miehet ja auttoivat heidät takaisin leivän syrjään kiinni. Tämänhän mm. B.B. King on myöntänyt suoraan ja selkeästi.
Nyt kun Clapton on taas palannut ns. "ruotuun" musiikin suhteen on todellakin ilo kuunnella hänen ilmavaa ja taidokasta bluessoittoansa juuri mainitsemallasi "Me and Mr. Johnson" -levyllä ja vaikkapa B.B. Kingin kanssa tehdyllä kimppakiekolla. Mutta tuskin hän koskaan enää pystyy saavuttamaan sitä tunnetta tihkuvaa intesiteettiä mikä hänen soitossaan on Mayallin biisillä "Have You Heard" - se tappaa.
Yhtäkaikki - kyllä Clapton on ehdottomasti bluesmiehiä, sanokoot puristit mitä tahansa.- ei bluesmies
Clapton on paljon enemmän bisnesmies kuin bluesmies. Hän tietää, että massojen suosion saavuttaakseen täytyy olla ennen kaikkea hyvän näköinen ja soittaa munattomasti. Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella. Kyse maksavan massan käyttäytymisen tuntemisesta ja sen ehdoilla toimimisesta. Tässä mielessä Clapton fiksu. Hän osaa rahastaa Bluesin mustien legendojen ideoilla, vaikka soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen. Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille.
- AlfredJKwak
ei bluesmies kirjoitti:
Clapton on paljon enemmän bisnesmies kuin bluesmies. Hän tietää, että massojen suosion saavuttaakseen täytyy olla ennen kaikkea hyvän näköinen ja soittaa munattomasti. Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella. Kyse maksavan massan käyttäytymisen tuntemisesta ja sen ehdoilla toimimisesta. Tässä mielessä Clapton fiksu. Hän osaa rahastaa Bluesin mustien legendojen ideoilla, vaikka soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen. Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille.
luulet olevasi.Soita perässä jos pystyt.Helppo se täällä palstoilla on keekoilla.Äitis oli kylmä kun sua teki.
- Off_uuj.
ei bluesmies kirjoitti:
Clapton on paljon enemmän bisnesmies kuin bluesmies. Hän tietää, että massojen suosion saavuttaakseen täytyy olla ennen kaikkea hyvän näköinen ja soittaa munattomasti. Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella. Kyse maksavan massan käyttäytymisen tuntemisesta ja sen ehdoilla toimimisesta. Tässä mielessä Clapton fiksu. Hän osaa rahastaa Bluesin mustien legendojen ideoilla, vaikka soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen. Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille.
"...Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille."
TÄ? kuunteleekö teinitytöt claptonia. Suomessa? Missä? - Eppu
Off_uuj. kirjoitti:
"...Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille."
TÄ? kuunteleekö teinitytöt claptonia. Suomessa? Missä?Minun 15-vuotias tyttäreni kuuntelee ja myös arvostaa kovasti, siinä missä Hendrixiäkin. Ei tosiaan taida olla kauhean yleistä tuon ikäisten keskuudessa, liekö isäpapan aivopesulla asiaan vaikutusta. Mutta itse topiciin: isot respectit Cläpälle, sen verran mahtavaa materiaalia on nuo Bluebreakersin ja Creamin aikaiset levyt. Välillä ukko on poikennut nössölinjalle, mutta onhan noita mukavia bluespläjäyksiä tullut myöhemminkin. From the Cradle on minusta todella onnistunut levy, samoin B.B:n kanssa tehty Riding with the king. Olen kerran kuunnellut lainalevyltä läpi tuo Johnson-tribuutin, ja siitä jäi hyvin positiivinen kuva. Ainakin se voittaa mennen tullen Peter Greenin Hot foot powder-löysäilyn.
- ....
Eppu kirjoitti:
Minun 15-vuotias tyttäreni kuuntelee ja myös arvostaa kovasti, siinä missä Hendrixiäkin. Ei tosiaan taida olla kauhean yleistä tuon ikäisten keskuudessa, liekö isäpapan aivopesulla asiaan vaikutusta. Mutta itse topiciin: isot respectit Cläpälle, sen verran mahtavaa materiaalia on nuo Bluebreakersin ja Creamin aikaiset levyt. Välillä ukko on poikennut nössölinjalle, mutta onhan noita mukavia bluespläjäyksiä tullut myöhemminkin. From the Cradle on minusta todella onnistunut levy, samoin B.B:n kanssa tehty Riding with the king. Olen kerran kuunnellut lainalevyltä läpi tuo Johnson-tribuutin, ja siitä jäi hyvin positiivinen kuva. Ainakin se voittaa mennen tullen Peter Greenin Hot foot powder-löysäilyn.
Aivan. Enkä siis ole ainoa Claptonia kuunteleva teinityttö? Jee. Ja iskän aivopesulla varmana ollut vaikutusta..
- Wolf
ei bluesmies kirjoitti:
Clapton on paljon enemmän bisnesmies kuin bluesmies. Hän tietää, että massojen suosion saavuttaakseen täytyy olla ennen kaikkea hyvän näköinen ja soittaa munattomasti. Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella. Kyse maksavan massan käyttäytymisen tuntemisesta ja sen ehdoilla toimimisesta. Tässä mielessä Clapton fiksu. Hän osaa rahastaa Bluesin mustien legendojen ideoilla, vaikka soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen. Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille.
Jos Clapton olisi fiksu, niin ei hän ikimaailmassa tekisi niin typerää tekoa, että levyttäisi kokonaisen albumillisen niinkin haastavaa kaveria kun R.Johnson oli. Eikä ainakaan kaupallisessa mielessä. Itse rooberttsonssonit moneen kertaan kuunnelleena voin sanoa levyn olleen potentiaalinen taiteellinen itsemurha. Clapton suoriutui urakasta erittäin hyvin. Olen siksi monta eri esittäjien Johnson-versioita kuullut. Mutta: tämähän on itseasiassa mielipide. Oma kirjoituksesi liikkui jossain muissa sfääreissä, kun mielipiteessä. Kannattaisi ehkä tutustua syvällisemmin bluesiin. Sinunkin.
- Greeny
ei bluesmies kirjoitti:
Clapton on paljon enemmän bisnesmies kuin bluesmies. Hän tietää, että massojen suosion saavuttaakseen täytyy olla ennen kaikkea hyvän näköinen ja soittaa munattomasti. Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella. Kyse maksavan massan käyttäytymisen tuntemisesta ja sen ehdoilla toimimisesta. Tässä mielessä Clapton fiksu. Hän osaa rahastaa Bluesin mustien legendojen ideoilla, vaikka soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen. Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille.
Katsoin DVD:n Creamin Royal Albet Hallin konserteista vime toukokuulta. Bändi soittaa upeasti yhteen ja lisäksi kaikki kolme muusikkoa ovat säilyttäneet henkilökohtaisen virtuositeettinsä. Kaappalevalikoima on kattava näyte Creamin tuotannosta sekä kuvan- ja äänenlaatu erinomainen. Biisit jonkin verran uudelleen sovitettuja, mutta minua se ainakaan ei häirinnyt. "White Roomin" wah wah -vonguttelua ehkä jäi hiukka kaipaamaan.
Harvoin nykyään rock -piireissä kuulee rumpuja todella "soitettavan" näin hienosti ylinopean mättämisen sijaan. Samaten Brucen laulu oli edelleen komeaa, lisämausteena vuosien tuoma käheys äänessä, joka vain lisäsi soundin nautittavuutta.
Niin, miten tämä liittyy otsikkoon -
Tämän yli kaksituntisen jälkeen voi taas jättää täysin omaan arvoonsa puheet Claptonin soitosta tyyliin:
"Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella" tai "soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen".
Sopii kuunnella äijän soittoa ensin ja kirjoittaa vasta sitten mielipiteensä julki, ettei antaisi itsestään kuvaa pienimunaisena murkkuikäisenä pikkutyttönä. - AlfredJKwak
Greeny kirjoitti:
Katsoin DVD:n Creamin Royal Albet Hallin konserteista vime toukokuulta. Bändi soittaa upeasti yhteen ja lisäksi kaikki kolme muusikkoa ovat säilyttäneet henkilökohtaisen virtuositeettinsä. Kaappalevalikoima on kattava näyte Creamin tuotannosta sekä kuvan- ja äänenlaatu erinomainen. Biisit jonkin verran uudelleen sovitettuja, mutta minua se ainakaan ei häirinnyt. "White Roomin" wah wah -vonguttelua ehkä jäi hiukka kaipaamaan.
Harvoin nykyään rock -piireissä kuulee rumpuja todella "soitettavan" näin hienosti ylinopean mättämisen sijaan. Samaten Brucen laulu oli edelleen komeaa, lisämausteena vuosien tuoma käheys äänessä, joka vain lisäsi soundin nautittavuutta.
Niin, miten tämä liittyy otsikkoon -
Tämän yli kaksituntisen jälkeen voi taas jättää täysin omaan arvoonsa puheet Claptonin soitosta tyyliin:
"Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella" tai "soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen".
Sopii kuunnella äijän soittoa ensin ja kirjoittaa vasta sitten mielipiteensä julki, ettei antaisi itsestään kuvaa pienimunaisena murkkuikäisenä pikkutyttönä.ja Claptonin tyyli on se mitä itsekin soitan aina vaan.Onhan huikeeta.Clapton soittaa helvetin hyvin.Loistavaa.
- gfrfref
Eppu kirjoitti:
Minun 15-vuotias tyttäreni kuuntelee ja myös arvostaa kovasti, siinä missä Hendrixiäkin. Ei tosiaan taida olla kauhean yleistä tuon ikäisten keskuudessa, liekö isäpapan aivopesulla asiaan vaikutusta. Mutta itse topiciin: isot respectit Cläpälle, sen verran mahtavaa materiaalia on nuo Bluebreakersin ja Creamin aikaiset levyt. Välillä ukko on poikennut nössölinjalle, mutta onhan noita mukavia bluespläjäyksiä tullut myöhemminkin. From the Cradle on minusta todella onnistunut levy, samoin B.B:n kanssa tehty Riding with the king. Olen kerran kuunnellut lainalevyltä läpi tuo Johnson-tribuutin, ja siitä jäi hyvin positiivinen kuva. Ainakin se voittaa mennen tullen Peter Greenin Hot foot powder-löysäilyn.
pidän peetterin musisoinnusta. toki liptonia väheksymättä
- Uunola
ei bluesmies kirjoitti:
Clapton on paljon enemmän bisnesmies kuin bluesmies. Hän tietää, että massojen suosion saavuttaakseen täytyy olla ennen kaikkea hyvän näköinen ja soittaa munattomasti. Mitään harmonisia tai rytmisiä vapauksia ei saa harrastaa. Pitää siis soittaa suunnilleen tavallisen popin soundeilla ja kylmällä otteella. Kyse maksavan massan käyttäytymisen tuntemisesta ja sen ehdoilla toimimisesta. Tässä mielessä Clapton fiksu. Hän osaa rahastaa Bluesin mustien legendojen ideoilla, vaikka soittajana hän on aika kökkö ja pienimunainen. Mutta se riittää murkkuikäisille pikkutytöille.
pikkutyttöjen musaa heheheheheh
kitaroiden antti tuiske heheheheheheh
pienet munat ?? Oookko nähny vai onko tämä
toisenkäden tieto??
- Bread-Elvis
Toki tiedämme Greenyn kanssa, että Peter Green oli loistavampi bluesin tulkitsija kun Erkki, mutta Erkki oli se ensimmäinen brittikitaristi, joka paukahti suuren yleisön tietoisuuteen. Mr. Claptonilla on aina juuret bluesissa, kukaan musiikista pitävä ei luovu siitä musiikin tyylistä josta sai/saa innoituksen ei Erkkikään, se ei ole rahasta kiinni.
- AlfredJKwak
koska siinä on lieviä kypsymättömyyden piirteitä.Niin paljon on loistavia blues kitaristeja että kuunnellaan vaan niitä ihan ilman listaamisia.
- bulibuliiiiiisds
koska kaikkien menestyvien ja suosittujen inhoaminen ja vastustaminen on muotia suomessa.
toki clappis on tehnyt vähemmän hyvää materiaalia jopa täyttä paskaa mutta ei se miehen arvoa laske blues miehenä. hommat osaa ja minä tykkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774602- 1801837
- 1241550
- 351016
- 1081005
Miten minusta tuntuu että kaikki tietää sun tunteista mua kohtaan
Paitsi suoraan minä itse, vai mitä hlvettiä täällä tapahtuu ja miksi ihmiset susta kyselee minulta 🤔❤️161001- 78913
Hyvää huomenta!
Mietin miten suhtaudut minuun, jos kerron tunteista. Voinko enää sen jälkeen olla samassa paikassa kanssasi, jos koet as78842- 45817
- 4798