Mun ongelma on jatkuva yrittäminen/suoritus.. Olen ylikriittinen itseäni kohtaan. Kaiken on sujuttava täydellisesti, jouheasti, kevyesti -> enkä koskaan ole itseeni tyytyväinen. Tarkkailen kaiken aikaa tekemisiäni, sanomisiani. Saatan tehdä itselleni suoritettavan tehtävän jopa syömisestä. Tämä vie turhaan energiaa, tiedän mutten voi sille mitään. Onko muita kaltaisiani?
jatkuva yrittäminen
Ninah
4438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei Ninah, meitähän löytyy. Itse olen pärjännyt koulussa huippuhyvin, myös harrastuksen parissa. Ulkonäössä ei ole vikaa. Olen herttainen ja kiltti ja tulen toimeen kaikkien kanssa. Olen aina saanut hemmetisti positiivista palautetta, mutta mikään ei loppujen lopuksi sammuta tätä jatkuvaa yrittämistä. Ikäänkuin en joko itse uskoisi, että olen OK, tai sitten itse uskon mutta koko maailman on se myös tiedettävä. Jos 99 ihmistä kehuu ja 1 arvostelee, takerrun sen yhden mielipiteeseen ja lähden tavalla tai toisella kääntämään sitä minulle myönteiseksi.
Tähän problematiikkaan on paljon psykologisia selityksiä. Freudilaisittain yliankara yliminä. Hylkäämisen pelko. Molemmat peräisin lapsuudesta. Tai sitten vain olen persoonallisuudeltani sellainen, että olen kova yrittämään ja haluan pärjätä! Jotkut meistä inhoavat häviämistä synnynnäisesti!
Ensimmäinen kirjoittamani kappale kuvasi minua vielä kymmenen vuotta sitten. Nyt olen opetellut huomattavasti armollisemmaksi itseäni kohtaan, on ollut pakko tai olisin kuluttanut itseni loppuun (välillä melkein kulutinkin ja sairastin keskivaikean masennuksen; se oli kuitenkin onni onnettomuudessa koska jouduin pysähtymään ja ajattelemaan, MUUTTUMAAN.)
Olen tajunnut, että minun ei tarvitse miellyttää kaikkia, eihän se ole edes mahdollista. Olen edelleen ystävällinen enkä halua loukata ketään, mutta pidän puoleni ja vedän rajoja. Seurustelen sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oikeasti viihdyn ja sanon lopuille, etten ehdi. Tiedän missä asioissa olen lahjakas ja kehitän niitä asioita edelleen sillä tavalla, että niistä on iloa muillekin. Ammatillisesti voi olla hyödyksikin, että vaatii itseltään, mutta kunhan ei vaadi liikaa. Hoidan itseäni ja nautin estottomasti kauniista asioista. Otan rennommin. Tiedän, että olen älykäs, mutten vaadi itseltäni jatkuvaa onnistumista. Fiksuimmatkaan meistä eivät ole aina fiksuja ja mokailevat, moni jopa julkisesti.
Luehan Tuulikki Saariston kirja anteeksiannosta ja sano joka ilta sängyssä hiljaa itsellesi: Minä annan itselleni anteeksi. Minä rakastan itseäni. Taianomainen teho!
Ja vielä järisyttävä kirja: Anthony De Mellon Havahtuminen.
Ota lomaa ankarasta sisäisestä käskijästäsi! Anna sisäisen lapsesi leikkiä ja levätä, vaikka jonkin aikaa kokeeksi! Kaikkea hyvää sinulle!
Minulla ei ole tuohon annulin hyvään vastaukseen muuta lisättävää, kuin että kannattaa todellakin lukea tuo Anthony de Mellon "Havahtuminen". Se on tarkoitettu juuri niille ihmisille, jotka ovat kyllästyneet ainaiseen menestymisen pakkoon.
Täytynee selventää senverran etten mä suinkaan menesty ja ehkä se ongelma on osittain juuri siinä. Tulee paineita kun ei koskaan pärjää missään mutta ehkä mä lainaan silti sen kirjan.
Havahtumista tässä ootellaan postissa kokoajan.
Mieltäpainavia asioita täsäs pyörittäneenä olen käynyt jo jonkinasteista prosessia mielestäni terveempään suuntaan. Itse koen että asiat joita vaadin itseltäni vaadin myös muilta esimerkiksi puolisoltani. Ehkä kestää aikansa, että ymärrän että saan toimia ja tehdä näin, koska niitä sääntöjä mitä mielessäni muka on ollut(olen tässä huomannutkin) että ei niitä olekaan. Ne on jotain mitä olen kuvitellut itseltäni itse vativano tai että yhteiskunta/ympäristö niitä minulta vaatisi... Kirjaa odottelen innolla koska olen niin monelta kuullut sen olevan loistava teos.