Noniin "talousnerot" sekä "atk-pöytäsalapoliisit"! Eiköhän nyt ole aika lopettaa Movesta kirjoittaminen. Poliisi tutkii ja käräjät tuomitsee jos on aihetta, ei kukaan muu. Uskomattoman ennakkoluuloista näkyy Suomen kansa olevan. Itse henkilökohtaisesti aion katsoa rauhassa kuinka Moven käy. Voisihan se hieman hävettää jos olisin muutaman kuukauden kaikille "hehkuttanut" että kyseessä on petos, ja sitten syyttäjä tekisikin syyttämättäjättämispäätöksen...
Mukavaa kun näin moni kirjoittaja yrittää pelastaa tällä palstalla tuntemattomia sieluja Moven kynsistä. Ihmettelen vaan että miksi? Antakaa hyväntahtoisten, epätoivoisten sekä ahneiden uskoa unelmiinsa "äkkirikastumisesta" edes hetki. Heillä on unelmia, ja he uskaltavat kokeilla erilaisia juttuja. Onnesta ja varallisuudesta minäkin kuin myös suurin osa teistäkin, arvoisat Moven arvostelijat kuitenkin haaveilette, joten hävetkää, jos ette uskalla tehdä mitään haaveenne toteuttamiseksi ja ihailkaa ja kunnioittakaa avarakatseisia ystäviänne, jotka USKALTAVAT OTTAA RISKIN ja yrittää jotakin (heille) uutta ja erilaista! Minun mielestäni se on aika hurja temppu kun joku amiksen käynyt duunari vetää vapaaehtoisesti puvun päälle ja menee vetämään LTE:tä muutamalle kymmenelle naamalle! Jos nämä Move-edustajat eivät mitään muuta kostu koko yrityksestä kuin tonnin luottovelan ja polkupyörän, niin uskon että henkisellä tasolla ja tietämyksessä yritysmaailmasta on varmasti tapahtunut kehitystä koko rahan edestä. :)
No, miksi tämän tekstin otsikko on Hyvästit Movelle? Siksi, koska niin monet teistä arvoisista ATK-pöytäsalapoliiseista tällä palstalla vannoo kyseessä olevan yrityksen tekevän liiketoimintaa mala fide. Eli eikös tämmöiset kirjoitukset kuuluisi tuonne LAKI & RIKOS -palstalle, jos kyseessä on teidän mielestänne rikos? :) Laki & Rikos -palstalla luulisi olevan myös lukijoissa enemmän lakipuolen asiantuntemusta kuin täällä verkostomarkkinoinnissa...
--- Live and let die!
PS: Kyllä, olen käynyt itsekin liiketoimintaesittelyssä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin,näiden "unelmoijien" unelmat joutuu viimekädessä sosiaaliturva verovaroista kustantamaan.Siksi ei ole yhdentekevää,mihin kusetukseen kukakin uskoo.
...ja sisäministeriön ja poliisin ukot saavat palkkansa joka tapauksessa, tekevät he töitä tai eivät. Mielestäni tuollaisen takia ei kenenkään veronmaksajan kannata yöuniaan menettää. :) Pohdi ennemmin vaikka että miksi me maksamme esim: alkoholistien ja tupakoitsijoiden itse "ostamien" tautien hoidosta verorahoilla...