Kysely iltapäivän ratoksi

Mielipidekyselijä

Merkittävin keskustalähtöinen poliittinen henkilö on epäilemättä Urho Kekkonen.

Entäs kukahan mahtaa olla merkittävin SDP-taustainen poliittinen henkilö?

(Tähän en uskalla ehdottaa ketään, demarit julistavat niin herkästi mielipuoleksi jos henkilö ei ole heidän tämänhetkiseen makuunsa)

Löytyykö rohkeutta ehdottaa ketään?

Mielipiteitä, perusteluja

23

846

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Merkittävin lienee Väinö Tanner. Perusteluiksi riittäneen KKKorhosen täällä esitetyt tutkielmat, joita en ryhdy tässä toistamaan.

      Tannerin merkittävyys loppui kuitenkin sotavuosiin. Sen jälkeen merkittävin voisi olla yhdestä näkökulmasta Rafael Paasio, jonka kompromissipolitiikka nosti SDP:n taas hallituspuolueeksi. Kalevi Sorsa oli myös hyvin merkittävä, koska hänen kaudelleen osui paljon hallitusvastuuta. Paavo Lipponen on myös merkittävä demari EU-kauden pääministerinä. Ehkä kuitenkin kaikkein merkittävin sotien jälkeen on ollut Mauno Koivisto, joka oli monasti ministerinä, pääministerinä ja sitten kahden kauden presidenttinä.

      Tätä nimilistaa voi täydentää myös esim. Väinö Leskiselle, joka oli heti sotien jälkeen käytännössä merkittävin demari. Unohdettujen demarikykyjen listalla on nostettava saman ajan Unto Varjonen, jonka kuolema kuitenkin korjasi ennen aikojaan.

      Tämä litania kertoo siitä, että demareilla politiikan sisältö on ajanut henkilökysymysten edelle monasti. Puoluetta ei ole rakennettu yhden miehen varaan eikä puolueella välttämättä ole aina voimakastahtoisia haastajapuheenjohtajia kuten Keskustalla.

      Demareista tuskin löytyy montaa poliitikkoa, joka ei olisi heidän tämän hetkiseen makuunsa. Sellaisiakin toki löytyy ja sille on luontevat selitykset. Kyse on poliittisista loikkareista ja takinkääntäjistä. Missään puolueessa ei tällaisia koroteta jalustalle. SDP:n tunnetuimmat loikkarit ovat Otto W. Kuusinen, joka perusti Suomen kommunistisen puolueen ja oli muutenkin täysiverinen kommunisti. Muitakin vastaavia tapauksia oli kuten esim. Yrjö Sirola. Yksi sotien jälkeinen loikkari oli Aarre "sapeli" Simonen, joka perusti Kekkosta miellyttäneen puolueen TPSL:n, joka kuitenkin pian näivettyi marginaaliin ja lopulta hävisi kokonaan. Asevelisosialisteissa oli toinenkin ja vielä kuulumpi takinkääntäjä eli Väinö Leskinen, joka teki Kanossan katumusmatkoja ties mihin ja nöyrtyi Kekkosen ja Moskovan lipojaksi.

      • Jaba_43

        Kun kirjoitat näin. "Tämä litania kertoo siitä, että demareilla politiikan sisältö on ajanut henkilökysymysten edelle monasti. Puoluetta ei ole rakennettu yhden miehen varaan eikä puolueella välttämättä ole aina voimakastahtoisia haastajapuheenjohtajia kuten Keskustalla." ...en voi muuta kuin olla samaa mieltä.

        Olen nimittäin monasti kadehtinut kokoomuksen kannattajana sitä, että demarit ovat voineet jostain kumman syystä kehittää omaa miehitystään paljon laajemmalle "kykypohjalle", kuin kokoomus, jonka kyvyt ovat olleet vyvin harvojen ja lopultakin aika kyvyttömien johtajien käsissä.

      • Jaba_43 kirjoitti:

        En osaa tuohon varmasti vastata, mutta saattaa se olla vähän niinkin, etteivät kokoomuspoliitikot ole oikein päässeet näyttämään osaamistaan, kun puolue oli hallitusvastuun suhteen pitkään paitsiossa. Ehkä siinä tuli sen ajan sukupolvelle vähän turhautumistakin politiikkaan. Onhan Kokoomuksella kuitenkin historiallista näyttöä, kun maan arvostetuin ja mielestäni myös taitavin poliitikko J.K Paasikivi oli kokoomuslainen.

      • post1981
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ihmiset ymmärsivät nopeasti, että kannattaa olla demari jos haluaa menestyä Suomessa.

        (Tosin löytyy muutamia suoraselkäisiä, jotka eivät ole alistuneet)

        En kinaa vastaan, vaikka minusta tuntuu, että kokoomuslaisten touhu on enemmän yksilöiden varassa, kun demarit pelaavat paremmin joukkueena. Omat kokemukseni kokoomuksesta osoittivat aikanaan, ettei siellä juurikaan esiintynyt tavoitteellista yhteistyötä asiapohjalta, vaikka erilaisia henkilöklikkejä kyllä löytyi.

      • Jaba_43
        post1981 kirjoitti:

        Ihmiset ymmärsivät nopeasti, että kannattaa olla demari jos haluaa menestyä Suomessa.

        (Tosin löytyy muutamia suoraselkäisiä, jotka eivät ole alistuneet)

        Hyvin moni 60-80-luvuilla virkamiesuransa aloittanut kaupunkilainen valitsi demareiden jäsenkirjan, koska sen avulla pääsi helpommin herrahissiin. Kokoomuksen jäsenyys koettiin haitalliseksi ja kepu muuten vastenmieliseksi. Ruotsinkielisille taas oli luontevaa liittyä rkp:een, koska se jäsenyys koetaan edelleen aika neutraaliksi.

    • Kustaa Tiitu

      Muita valtiomiehiä ovat K.A. Fagerholm, Rafu Paasio, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen ja Tarja Halonen

      • vaikuttaja

        ennen sotia ja sodankin aikana Kekkosen kanssa.
        Mutta sitten Kekkonen käänsi takkinsa ja tuomit-
        si neukkujen kanssa Tannerin vankilaan.

        Tanner oli tunnustettu tosi suomalainen joka ei
        konttaillut neukkujen lähetystön portaita niin-
        kuin kommarit ja maalaisliittolaiset.Siksi hän
        oli neuvostoliiton epäsuosiossa koko elämänsä
        ajan.

      • työväenmies
        vaikuttaja kirjoitti:

        ennen sotia ja sodankin aikana Kekkosen kanssa.
        Mutta sitten Kekkonen käänsi takkinsa ja tuomit-
        si neukkujen kanssa Tannerin vankilaan.

        Tanner oli tunnustettu tosi suomalainen joka ei
        konttaillut neukkujen lähetystön portaita niin-
        kuin kommarit ja maalaisliittolaiset.Siksi hän
        oli neuvostoliiton epäsuosiossa koko elämänsä
        ajan.

        Kun Helsinki oli vallattu, jostain Helsingin kellarista piileskelemästä löytyneestä nöyränoloisesta Wäinö Tannerista päätettiin tehdä työväestön ”päällekatsoja.” Hänelle luettiin ”madonluvut” ja istutettiin vallankumouksesta kuohitun SDP:n johtoon. Wäinö Tanner pitikin hänelle annetun puolueen kurissa ja ”herran nuhteessa” karsien vallankumousrönsyt kovalla kädellä puolueestaan porvari-isännilleen antamansa kuuliaisuuslupauksen mukaisesti. Suomessa vallitsi yhteiskuntarauha ja kansa oli tyytyväinen. Demarit pysyivät nöyränä siihen asti, kunnes suuren keskustalaisen presidentin Urho Kekkosen ote kirposi.

        Nyt kun Urkki ei ole enää pitämässä kuria demareille, heidän röyhkeydellään ei ole mitään rajaa, - hyppivät silmille jatkuvasti, jopa täällä Keskustan palstalla!

    • Mielipidekyselijä

      Eräs vastaaja tyrmäsi ehdottomasti tämän henkilön. Vilkaisin ihan mielenkiinnosta tietoja netistä ja huomasin hämmästyksekseni että tyyppihän on demari, - toiminut jopa SDP:n puheenjohtajana!

      Aikamoinen ansiolista miehellä näkyy olevan. Ei näyttäisi kukaan muu demari pääsevän lähellekään. En kyllä uskalla häntä suurimmaksi demariksi ehdottaa kun herättää niin kovaa vastustusta.

      Tässä esittely:
      http://www.uta.fi/suomi80/tieto31.htm

      • plaattinen

        Ahtisaari ja Heinäluoma Lipposen kimpussa.

    • Emeritus

      ...sanoisin, että merkittävin SDP-taustainen poliittinen henkilö on Otto Ville Kuusinen.

      • Hus siitä feministipuolueeseen

        Kenenkäs nuorikoksi sinä nyt oikein tähtäät?

      • miksi Kuusinen on kommunisti

        ja demarit demareita.

      • Emeritus
        miksi Kuusinen on kommunisti kirjoitti:

        ja demarit demareita.

        "miksi Kuusinen on kommunisti 3.10.2005 klo 18.32"
        --------------------------
        ...että demarit hävisivät punakapinansa ja Kuusinen jatkoi uraansa veljespuolueen, kommunistien lipun alla.

      • Hertha
        Emeritus kirjoitti:

        "miksi Kuusinen on kommunisti 3.10.2005 klo 18.32"
        --------------------------
        ...että demarit hävisivät punakapinansa ja Kuusinen jatkoi uraansa veljespuolueen, kommunistien lipun alla.

        Kuusinenhan liittyi 1900-luvun alkupuolella Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen. Kommunistista puoluetta ei silloin ollut olemassakaan.

        ---

        On aivan mahdollista, että päivän puheenaihe, Takkulakin, ponnahtaa mainetekoihin muualla kuin äitipuolueessaan.

    • Keskustaporvari

      Miten voimme kyllin kiittää Uffea ja Ekiä :)

      • onni varis

        Nehän voittavat kieroudessa ja kaksinaamaisuudessa jo peruskepulaisenkin ja se on jotain se!

      • Otsikossa hymiö

        ...

      • peruskepuli

        Puolnatsilaisen Mustan Tusinan johtaja, jonka pyrkimys oli syöstä Suomi takaisin feodaaliyhteiskunnaksi. Ylin autuuden ja hyvyyden aste oli Veikon ja perskärpästensä mielestä maan omistaminen, ja sen perusteella tapahtuva yhteiskunnan tukien ryssiminen.

    • känältä...

      voisi kysyä, kun ne näyttävät täällä koko ajan julistavan demariuskonnon ilosanomaa että, vieläkö ne uskoo tämän oppiäitinsä julistusta.

      http://www.histdoc.net/historia/pravda1.html

      Sehän nyt on selvää, että joku Kassi-alma kyllä uskoo.

      • Tarkoitatko oppiäidillä sitä, joka haukkui demarien oppi-isän Väinö Tannerin lyttyyn vai kenties sitä suomalaista, joka oli ajamassa Tanneria vankilaan? Muistatkos vielä, mistä syystä tämä demarien oppi-isä sinne vankilaan joutui?

    • Jaba_43

      Kekkosen jälkeen Virolainen oli minusta merkittävin. Muita ei kepussa ole toistaiseksi ollutkaan. Vanhasesta saattaa tulla, mutta sen aika näyttää.

      Demareiden puheenjohtajista voin nimetä muutamia:

      Fagerholm pani kekkoselle hanttiin. Paasio, Rafael siis, oli tavallaan aatteen miehiä. Sorsa veti painavaa roolia edellisen punamullan aikana, ja Koivisto tietenkin käänsi linjoja ylös konservatiivisen työväenaatteen juoksuhaudoista. Lipponen jää aikakirjoihin, koska hän toi demarit niin oikealle, että kokoomuksen elintila kaventui hänen valtakaudellaan. Heinäluomalla on edellytyksiä kasvaa valtiomieheksi, vaikka hän tuntuu toistaiseksi olevan vain median erinomaisesti hallitseva propagandavirtuoosi.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe