Nyt se iskee taas,ja entistä voimakkaammin.Se vaanii jossain taka-alalla,ja iskee aina herkkänä hetkenä.Se jäytää sisintäni kuin iljettävä loinen,ja tekee samalla elämästäni suunnatonta tuskaa.Jälleen minusta tullut välinpitämätön, ja kaikki on menettänyt merkityksensä. Minulle on aivan sama, vaikka jäisin auton alle,mutta jotain kuitenkin suren,kun ajattelen auton alle jäämistä.Suren lähimmäisiäni,jotka joutuisivat kestämään sen.Mutta kenties se olisi vain heille helpotus,kun heidän ei enää tarvitsi kestää minun tuskiani.
Minulla on aina ollut heikko itsetunto,jota olen paikannut hyvillä arvosanoilla ja muilla suorituksilla.Mutta nyt,kun en enää pärjääkkään niin minulla ei enää ole niitä vähäisiä arvosanoilla ansaittuja itsetunnon rippeitäkään, vaan tunnen itseni täysin arvottomaksi.Minun tekisi mieli jälleen satuttaa itseäni,ja haluaisin tehdä itsemurhan,mutta olen liian heikko siihen.En kertakaikkiaan kestä enää,ja kurkkuani kuristaa jatkuvasti.Minun on vaikea olla muiden ihmisten seurassa,koska silloin alan ilman syytä itkeä.Olen romahduksen partaalla jälleen,ja minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa kuolema tai tuskainen elämä.
Minulla on aina ollut heikko itsetunto,jota olen paikannut hyvillä arvosanoilla ja muilla suorituksilla.Mutta nyt,kun en enää pärjääkkään niin minulla ei enää ole niitä vähäisiä arvosanoilla ansaittuja itsetunnon rippeitäkään, vaan tunnen itseni täysin arvottomaksi.Minun tekisi mieli jälleen satuttaa itseäni,ja haluaisin tehdä itsemurhan,mutta olen liian heikko siihen.En kertakaikkiaan kestä enää,ja kurkkuani kuristaa jatkuvasti.Minun on vaikea olla muiden ihmisten seurassa,koska silloin alan ilman syytä itkeä.Olen romahduksen partaalla jälleen,ja minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa kuolema tai tuskainen elämä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minä olen varmasti huonoin ihminen auttamaan sinua, mutta tunsin tarvetta kirjoittaa: ajatuksesi tuntuvat todella tutuilta. Minäkin suren lähimmäisiäni, ja elän selvästikin vain siksi, että en halua satuttaa heitä. Tuskani on välillä niin kova, että voisin viillellä itseäni - kai siirtääkseni henkistä tuskaani fyysiseen. En jaksa välittää asioista tai odottaa huomista...
Eräällä tapaa kai odotan sitä todella huonoa päivää jolloin kaikki on ihan päin helvettiä - ja jolloin olen keksinyt sen 100% varman keinon päästä pois. Pahinta kai olisi jos se jäisi vain yritykseksi.
Joo, en itsekään tiedä miksi vastaan mutta viestisi herätti halun lohduttaa, vaikka itsekin tarvon samassa epätoivon suossa.
Kai sinulla on hoitosuhde jonnekin? Entä lääkitys? Itselläni nuo asiat ovat kunnossa mutta siltikin tulee vielä ahdistuksen hetkiä usein ja vaivoin saan hillittyä haluni satuttaa itseäni. En ole mikään teini, vaan jo 45 naisihminen. Tuota itsensä satuttamista (itse viiltelin) pitää yrittää kaikin keinoin välttää. Siitä tulee jälkeenpäin vain entistä huonompi olo vaikka se tekohetkellä tuntuisikin auttavan. Fyysinen kipu on jotenkin helpompi käsitellä kuin tuo psyykkinen.
Kaikkea hyvää sinulle... yritetään yhdessätuumin tarpoa ja nousta tuosta epätoivon suosta... Itse uskon, että se aurinko vielä paistaa risukasaankin!
Sain hieman lohtua viestistäsi. :'(
Täytän vajaan vuoden päästä kahdeksantoista, eli kai siis olen vielä teini.Kävin noin puolivuotta psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla,kun lukion käymisestä oli masennuksen takia tullut miltei mahdotonta.Tällä hetkellä en käy missään hoidossa,sillä minulla oli vähän aikaa ns. normaalijakso,jolloin en ollut niin masentunut.
Mutta nyt se on taas alkanut,ja taidan kait olla jonkinlaisen hoidon tarpeessa.Viimeksikin päädyin hoitoon vasta,kun terveydenhoitaja huomasi viillot.En jotenkin vain kehdannut hakeutua itse hoitoon,enkä tiedä kykenenkö nytkään siihen.Jollakin sairaanloisella tavalla vain odotan jälleen,sitä että joku huomaa viiltoni ja pääsen sitä kautta hoitoon,toisaalta myös häpeän viiltojani.En oikein tiedä mitä tekisin nimittäin eilen aloitin jälleen viiltelyn.Olen kait jonkinlaisessa kierteessä viiltelyyn,ja viikonloppuisin saatan myös juoda paljon,mutta niin tekevät kaverinikin.Tiedän ettei kumpikaan tapa ainakaan vie masennustani parempaan päin,mutta en vain pysty lopettamaan niitä,sillä ne tuovat hetkellisen helpotuksen tähän kaikkeen...
tuntuisikin mahdottomalta,koska silloin elämänlaatusi alkaa hiljalleen parantua,tämän tiedän kokemuksesta. Itsekin olin nuorempana masentunut ja elämäni oli kaikin puolin huonolla mallilla,mutta masennukseni alkoi lievittyi, kun tulin uskoon.Uskoon tuleminen toimi eheyttävänä voimana,joka sai minut jälleen uskomaan elämään.
lääkärille, psykologille tai terveydenhoitajalle ja kerro, miltä tuntuu. Olen itse aina vastustanut psyykehoitoja, mutta lopulta annoin periksi ja kyllä kannatti. Nyt masislääkkeet ja keskusteluapua. Siskoni teki itsemurhan ja se vaikuttaa aika paljon tähän, että mulla on keskivaikea depressio. Mennään kuule, eteenpäin vaikka kontaten, mutta periksi ei anneta.
Tuttu tilanne mulle noi sun olot.Oletko käyny lääkärissä masennuksesi takia?Itse sairastuin ensimmäiseen masennukseeni v-99,vaikka olen ennen jo ollut masentunut,en vaan tajunnu sitä.Edelleen sairastan ja on ollu sairaalajaksojakin.Joudun syömään lääkkeitä ehkä lopppúelämäni,diagnoosini on toistuva psykoottinen depressio.Kyllä se välillä alkaa ahdistamaan niin paljon et tekis mieli vaan kuolla.Tulevaisuus pelottaa,miten jaksan ja pärjään tässä kovassa maailmassa.Mulla on kaksi lasta,toinen jo 20v ja asuu pois kotoa.Nuorempi on 17v ja on tosi hankalaa sen kanssa.Huolimatta lapsistani olen ottanut yliannoksen lääkkeitä ja viinaa parisen kertaa ja joutunu sairaalaan.Se olo ku pää selvii on tosi karmee!!Mut ymmärrän sun tunteesi täysin,eikä kukaan joka itte ei oo ollu masentunu voi sitä ymmärtää.Käyn säännöllisesti eri ryhmissä jotka on tarkoitettu just depressiosta kärsiville.Psykologin lopetin,koska en tuntenu saavani sitä mitään hyötyä.Kyse oli henkkilökemiasta,aiemman psykologin kanssa juttu toimi hyvin.Kannattaa vaan hakea rohkeesti apua,et todellakaan ole ainoa!En tiedä onko sulla lääkitystä,ne auttaa ainakin mua.Välttämättä ensimmäinen lääke ei sovi,mut niitä on satoja joista luulis löytyvän sopivan.Voimia elää tämä päivä ja muista että meitä on tuhansia ja taas tuhansia.Eikä se ole sun oma syysi,jotkut vaan on herkempiä ku toiset.Voit lähettää mulle postia osoitteeseen [email protected]!