Tilanne on tämä: jos minulla ei olisi pientä lasta, olisin varmasti jo taivaassa (tai helvetissä, miten sen ottaa). Joinakin päivinä tajuan, että en halua enkä VOI satuttaa miestäni enkä äitiäni, isääni, sisaruksiani ja siksi minun on elettävä.
Mutta kuinka saan elämänilon takaisin? Miten saana itseni uskomaan, että tässä elämäsäs on oikeasti järkeä? Että täällä kannattaa olla, että kaikki asiat joskus menevät hyvin? Että minä olisin joskus onnellinen? Että se on ylipäätään mahdollista?
Joku joskus sanoi, että jung-jang-tyyliin kaikille tulee yhtä paljon paskaa elämänsä kuluessa, joillekin ennemmin, toisille myöhemmin. Minä en enää usko siihen - toisille tulee enemmän paskaa kuin toisille ja sillä siisti. Mulle sitä on tippunut tasaiseen tahtiin koko elämäni ajan, enkä jaksa uskoa, että tämä tästä kovin muuttuu. Aina tapahtuu jotain.
Olen liian heikko tänne.
Mutta kuinka saan elämänilon takaisin? Miten saana itseni uskomaan, että tässä elämäsäs on oikeasti järkeä? Että täällä kannattaa olla, että kaikki asiat joskus menevät hyvin? Että minä olisin joskus onnellinen? Että se on ylipäätään mahdollista?
Joku joskus sanoi, että jung-jang-tyyliin kaikille tulee yhtä paljon paskaa elämänsä kuluessa, joillekin ennemmin, toisille myöhemmin. Minä en enää usko siihen - toisille tulee enemmän paskaa kuin toisille ja sillä siisti. Mulle sitä on tippunut tasaiseen tahtiin koko elämäni ajan, enkä jaksa uskoa, että tämä tästä kovin muuttuu. Aina tapahtuu jotain.
Olen liian heikko tänne.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suutu elämällesi ja päätä että myös sinulla on oikeus olla joskus onnellinen. Jos tarvitset ammattiapua hanki sitä mahdollisimman pian. Mieti mitä haluat elämältäsi ja toimi siihen suuntaan. Näytä lapsellesi esimerkkiä miten vaikeuksista selvitään. Good luck.