Minkä ikäisenä nuori voi itse päättää?

Älä pakota lastasi, se ei tee hyvään eikä ainakaan synnytä elävää uskoa, näyttelemistä vain koska pelkää vanhempien rangaistusta.

Jutelkaa uskonasioista lempeästi ja jos lapsi ei halua tulla, älkää pakottako. Kyllä hän haluaa sitten lähteä seuroihin jos se tuntuu myöhemmin hyvältä.

Ei lasta uskomiseen voi pakottaa - eikä ainakaan seurahaluttomuutta ratkaista kotiarestilla:(

Lapset tulevat eri ikäisinä siihen vaiheeseen, että alkavat ottaa vastuuta omasta uskostaan tai uskomattomuudestaan.

Edellinen kirjoittaja antoi hyvän ohjeen: keksustelkaa lapsen kanssa lempeydellä ja jos hän ei edelleenkään halua lähteä seuroihin, antakaa hänen päättää asiasta itse.

Pakottamisesta voivat seurata elinikäiset traumat, eikä pakottaminen seuroihin muutenkaan ole mielestäni oikein. Usko on lapsellakin henkilökohtainen asia ja hänelle pitää antaa tilaa päättää asiasta.

...pakkoa asiasta hänelle ja pyri rakkaudella neuvomaan kotona kuuliaisuuteen vanhempia kohtaan. Jos lasta pakonomaisesti ohjaa, niin tilanne kärjistyy ehkä pahemmin, kuin mitä yrittäisi löytää lapsen kanssa yhteisen ymmärryksen asioista.

Myöhäisessäpä teillä on tuo hangoittelu, meillä kossit hangoitteli jo 7-8 vuotiaina. Meillä ei tullut kotiarestia, eikä tule edelleenkään.

Eihän seuroihin mennä siksi, että pitää mennä tai siksi, että saisi 52 kertaa vuodessa käytyä, vaan siksi, että on halu kuulla elävää evankeliumia. Ei kai se meitä aikuisiakaan napaa läheskään aina lähtä seuroihin.

Anna jäädä pois. Jos myöhemmin haluaa, voi hyvinkin palata. Mutta jos pakotat, tuskin kiinnostaa enää ollenkaan. Anna itse päättää.

Itse lestadiolaiseen kotiin syntyneenä ja todennäköisesti esikoisesi "tuskat" tunteneena tiedän ehkä jotakin. Olen lisäksi itsekkin neljän ihanan aikuisen lapsen isä. Ensinnäkin 12v tarvitsee vielä rajat,mutta oikeat rajat. Uskon sotkeminen ei välttämättä ole oikeiden rajojen asettamista. Lisäksi esikoisesesi on se joka opettaa Sinulle sen, mitä tarkoittaa kun lapsi itsenäistyy. Esikoiseni sen opetti minullekkin. anna lapsellesi oikeaa vapautta, aseta myös oikeita rajoja. Anna hänen ottaa elämässä vastuuta, opeta kantamaan vastuuta, mutta älä sotke asiaan uskonnollisia hapatuksia,äläkä halveksi omaa lastasi. Nimittäin nimittelyt "ressukka" ja "kotiarestit" kuulostavat siltä. Vanna tue lastasi hänen itsenäistymisessään, hän itse päättää aikanaan onko hän Sinun laillasi lestadiolainen vai onko hän sensijaan muuten fiksu, vastuuntuntoinen, toisen huomioonottava hieno kansalainen. Sinä sen päätät, toimi oikein.

Kyllä teini-iässä tuollaisista asioista osaa jo itsekin päättää.

Miksi ihmeessä vanhempien ylipäätään pitää retuuttaa lapsia vanhempien mielimiin tilaisuuksiin?

rakkaudellisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä. Rajat pitää olla, mutta niin, että luottamus säilyy molemmin puolin.

>>Haluaisi ressukka epäuskovaisten kaverien luokse.>>

Ymmärrän tunteesi. Jos kaverit ovat muuten kunnollisesta kodista (ei ryyppää, mellestä, ei tupakoi) anna tavata määrätty aika, vaikka tunti päivässä.

Sanon tämän siki, että paikoin laakealla Pohjamaalla tästä on tullut koulumaailmassa suoranainen ongelma, kun uskovat ovat uskovia ja muuta ovat "tulijärveläisiä". Tilanteessa on henkisellä tasolla 1918 vuoden makua. Ei sitä kukaan kestä ja opettajat ovat neuvottomia ja seurauksena on pahimman laadun koulukiusaaminen.

Kyllä lastenkin pitää oppia normaalia kanssakäymistä kenen kanssa tahansa, niin ehkä tulevaisuudessakin näitä "uskonsotia" ei tarvitsi käydä liian konkreettisella tasolla.

Sinulle,isä,joka kannat murhetta lapsesi seurahaluttomuudesta.

Tiedän tarkalleen murheesi,sillä meidän perheessä on surullista kokemusta asiasta :(

Kun vanhimmat lapsemme olivat ehkäpä juuri oman lapsesi ikäisiä,he myös pyysivät jäädä seuroista kotiin.Joskus jätettiin,joskus otettiin "puolipakolla" mukaan..
Tuossakin asiassa kyselin vähän muitten vanhempien neuvoja,ja voi sanoa että aika samankaltaiset ajatukset olivat kaikilla:
ei viedä väkisin seuroihin mutta seurojen aikana ei myöskään lähdetä kotoa minnekään, eikä kavereita tule. Noin siksi,ettei tekemiset juuri seurojen aikana olisi tärkeämpiä,mielenkiintoisempia.

Tapahtuipa kerran,että kun lapsemme jäi kotiin seuroista haluttomuutensa vuoksi,hän soitti minulle kännykkään että "voitteko tulla hakemaan minut seuroihin,kun täällä on yksinäistä ja on pahamieli kun oli tottelematon...".

Nuo ajatukset tulivat mieleeni,kun kertaan tätä raskasta,haastavaakin kasvatustehtävää taaksepäin katsottuna. Itse omalla esimerkillämme viestitämme lapsillemme parhaita neuvoja ja ohjeita,kun juuri itse jaksamme kulkea seuroissa hyvällä mielellä...Ja että silloinkin jaksaisimme lähtä seuroihin,kun lapsi on uskonsa kieltänyt...:(

Eräs puhujaveli lohdutti minua,kun itkin huonouttani epäuskoisten lasteni tähden.Hän sanoi: "Siemen on kylvetty,mutta Jumala antaa kasvun".
Veli tarkoitti,että kun olemme lapsiamme pienestä pitäen kuljettaneet seuroissa,pyhäkoulussa,sillä tavoin juurruttaneet Jumalan valtakuntaan...ja aivan varmasti jotain on lapsen mieleen jäänyt mitä puhujaveljet ovat kertoneet...ja isä,äiti...

Älä anna lapsellesi kotiarestia seuroihin lähtemättömyyden vuoksi,vaan kerro aina uudelleen miksi seuroissa käydään :) Olisi hyvä (ainakin meillä) ottaa selvää minkälaisia kavereita lapsi tapailee,mitä tekee kun seuroihin ei tee mieli lähteä..ja aivan arkipäivänäkin muistuttaa uskovaisten kavereiden merkityksestä,ottaa selvää mitä puuhailee...
Lapseen pitää -tottakai-luottaa,mutta tämä kasvatustehtävä on niin laajamittainen,että kavereiden osuus juuri tuossa vaiheessa on valtava!

Toivon kaikkea hyvää 12-vuotiallenne,ja perheellenne.
Tämä palsta ei ole hyvä neuvojen lähde.Keskustele mieluummin jonkun kanssa,joka on samassa tilanteessa, ja joka kenties on saanut lapset jo niin "isoiksi" että kokemus on enää jäljellä :)

Joku kirjoittikin,että Siionissa on paljon tehtäviä,joita myös 12-vuotias voi tehdä.Supattelepa jollekin ryhmänvetäjälle, kerro huolesi,pyydä häntä kysymään suoraan lapseltasi kiinnostaisiko se ja se tehtävä...:)

Tuossapa muutama ajatus.Lisää löytyy :)

En halunnut mennä seuroihin koska asuimme pienellä paikkakunnalla eteläsuomessa ja seuroissa oli vaan vanhoja mummoja.

Tiedän tapauksen tai parikin tapausta jossa sairaat vanhemmat pakottivat lapset seuroihin ja lähes pakottivat uskomaan.
Molemmat päätti päivänsä itse.

En hallunnut lapsena olla uskovainen enkä halunnut käydä seuroissa mutta minun oli pakko.
Vasta sitten kun oli oma katto päänpäällä niin lopetin leikkimisen ja olen elänyt siitäasti onnellista elämää.
Omat lapseni olen kasvattanut oikeudenmukaisesti ja rakkaudella ja he ovat saaneet käydä uskovaisten serkkujen kanssa seuroissa mutta eivät silti ole haurahtaneet mihinkään uskoon.
Itse en unohda sit' kun sain selkään sen takia kun olin ollu seuroissa levoton ja en kuulemma kuunnellu.

Seuroihin mennään jos siellä on oman ikäisiä kavereita. Jos ei ole niin silloin sinne ei haluta mennä, sillä silloin se voi olla yhtä tuskaa. Järjestä lapsellesi heti kyläilyjen yms. kautta uskovaisia kavereita, lähetä lapsesi yökylään viikonloppuna heidän luokseen niin näet että hän ei enää halua jäädä pois jos kaveritkin tulevat ry:lle.

itse erosin kaksi vuotta sitten vl. (eli olin silloin 15v)

koskaan ei periaatteessa pakotettu seuroihin, koska en uskaltanut sanoa vanhemmille vastaan etten halua. vaikka kyllä he ovat myöhemmin sanoneet että kyllä sen huomas ettei mua ole vuosiin se homma kiinnostanu.

anna lapsesi itse päättä mitä hän haluaa, ette te kuitenkaan voi määrätä hänen elämästään!

ainoa mihin pyytäisin kiinnittämään huomiota on se miten kohtelette vanhemmat lastanne sen jälkeen kun hän on eronnut (vaikka ainoana perheessä/suvussa..) ainaki omalla kohdalla voin sanoa että parantamisen varaa kyllä mun vanhemmilla olis hurjasti.

noh onneksi enää vuosi täytyy asua kotona, kun olen sitten jo täysi-ikäinen.

että hyvä auttaa enemmän kuin paha. Palkitseminen auttaa enemmän kuin rankaiseminen.
Täällä Ruotsissa ainakin lakiki jo sanoo, että ihmistä ei saa pakottaa.

Voisitko ajatella, että yrittäisit häntä saada houkuteltua kristilliseen kansanopistoon. Sieltä on monella hyviä kokemuksia.