olen onnistunut olemaan oksentamatta, mutta minua pelottaa; entä jos se tulee takaisin?
Entä jos en olekaan terve?
Joskus on tullut taas niitä ajatuksia mieleen kun on alkanut ahdistaa ja kun peilistä on taas katsonut takaisin se niin tuttu läskipossu, mittani ovat tällä hetkellä 165,5cm/52kg. Olen mielestäni lihava, hirvittävän läski. Olen siis 14 vuotias ja elämässäni on taas ollut aika paljon hankaluuksia ja minua ahdistaa, eilen melkein sorruin ahmimaan mutta viime hetkellä painelin itkien vessaan ja lukitsin itseni sinne kunnes sain taas voimia tulla ulos...
En koskaan ole ollut minkäänlaisessa terapiassa tai muussa vastaavassa enkä semmoisiin haluakkaan, en tahdo sillä varmasti on olemassa niitä oikeasti apua tarvitsevia eikä tämmöisiä läskipaskoja jotka vaan ruikuttaa...Perheeni tiesi näistä mun tyhmistä "ongelmista" ja piti mulle jonkun hiton puhuttelun (tiukan ja määräilevän sellaisen) joka sai mut vaan entistä ahistuneemmaks ja oksensin taas, tällä kertaa mettään ettei kukaan huomaa mitään...
Mutta sitten mua oikeesti alko pelottaan kun mua alko pyöryttää ja oksennusta tuli aina suuhun joskus vain yskiessäni ja pakotin itseni lopettamaan.
Ja vaikka olen ollut noin kauan oksentamatta, niin silti kasvoni ovat vieläkin ihan karseet ja olo hirveä, en osaa iloita mistään ja saatan alkaa itkeä ihan pienen pienistä asioista. Mikä hitto mua vaivaa, onko se tulossa takasin?
Aikas sekavaa tekstiä mut toivon et joku tajuu...
Entä jos en olekaan terve?
Joskus on tullut taas niitä ajatuksia mieleen kun on alkanut ahdistaa ja kun peilistä on taas katsonut takaisin se niin tuttu läskipossu, mittani ovat tällä hetkellä 165,5cm/52kg. Olen mielestäni lihava, hirvittävän läski. Olen siis 14 vuotias ja elämässäni on taas ollut aika paljon hankaluuksia ja minua ahdistaa, eilen melkein sorruin ahmimaan mutta viime hetkellä painelin itkien vessaan ja lukitsin itseni sinne kunnes sain taas voimia tulla ulos...
En koskaan ole ollut minkäänlaisessa terapiassa tai muussa vastaavassa enkä semmoisiin haluakkaan, en tahdo sillä varmasti on olemassa niitä oikeasti apua tarvitsevia eikä tämmöisiä läskipaskoja jotka vaan ruikuttaa...Perheeni tiesi näistä mun tyhmistä "ongelmista" ja piti mulle jonkun hiton puhuttelun (tiukan ja määräilevän sellaisen) joka sai mut vaan entistä ahistuneemmaks ja oksensin taas, tällä kertaa mettään ettei kukaan huomaa mitään...
Mutta sitten mua oikeesti alko pelottaan kun mua alko pyöryttää ja oksennusta tuli aina suuhun joskus vain yskiessäni ja pakotin itseni lopettamaan.
Ja vaikka olen ollut noin kauan oksentamatta, niin silti kasvoni ovat vieläkin ihan karseet ja olo hirveä, en osaa iloita mistään ja saatan alkaa itkeä ihan pienen pienistä asioista. Mikä hitto mua vaivaa, onko se tulossa takasin?
Aikas sekavaa tekstiä mut toivon et joku tajuu...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elä pelkää se ei tule, se on vaan sun pään sisällä se vika kuin skitsofreenia konsanaan.
Onnitteluni kuiville pääsystä..Yritä olla nyt vahva vaikka tiedän että se on vaikeaa...
Antaisin mitä vain jos olisin itse ottanut tän sairauden vakavasti jo sun ikäisenä,mutta ei...ja nyt kun 18-vuotiaana tunnustan vihdoinkin apua
en tiedä jaksanko ottaa sitä enää vastaan vaikka nyt ihan tosissani haluaisin!
Kirjoitit itse että tiedät oksentamisesta seuraavan paha olo...hyvä,koska silloin kun oksentamisesta seuraa hyvä olo..olet jo pahasti koukussa!
Sulla on vielä toivoa kultapieni...ja muista että sulla on oikeus saada apua!
jaksamista:)
todella paljon voimia sulle!! mun siskolla oli lieva syomishairio noin vuosi sitten ja nyt se vaittaa parantuneen mutta ma kylla huomaan ku se jatkuvasti tarkkailee syomisiaan. se on hirveeta katsottavaa ku vieresta joutuu seuraamaan toisen kuihtumista. yks paiva se tuli kaupungilta ja sano etta kauheeta mulle ei mahdu enaa hame joka on kokoa 32! musta tuntu ihan kauheelta. ois tehny mieli alkaa itkemaan ku ajattelin etta nytko se taas alkaa.. se ei mun tietaakseni oo koskaan oksentanu mutta anoreksiaan viittaavaa silla on ollu. mutta nykyaan onki paljon syomishairioita mita ei luokitella kummaksikaan, ei anoreksiaksi eika bulimiaksi.
ma toivon etta sa paaset siita yli ja toivottavasti ymmarrat perhettas ku ne pitaa sulle saarnaa. ne on vaa huolissaan. ei kannata ottaa siita ollenkaa itteensa. se vaa on kauheeta sivusta katsoa ku toisella on paha olla eika oikee voi auttaakaa.. ja ala nyt ota tata mitenkaan saarnauksena tai mitaan, rakkaudella sen sulle sanon. ja mulla on itellaniki aina valilla sellanen olo ku itellaan olis joku syomishairio. valilla ei pysty millaan syomaan, tuntuu etta jos syo ni tulee oksennus ja sit valilla on ihan pakko syoda koko ajan. ja ihan mita vaan. siis ei pysty oleen 5 minuuttia syomatta. oksentanu en onneks oo koskaan syomisen takia. siita oon onnellinen..
mutta koita nyt parjata ja jos pystyt, puhu vanhemmille, kouluterkkarille tai edes ystaville sun olosta. tiedan kylla etta se on vaikeeta mutta yrita edes.
mulla tulee jo itku ku ajattelen sita siskoani ja kaikkia ketka karsii naista samoista sairauksista!