Eräät täällä kirjoittelevat Kepun kannattajat ovat tämän tästäkin palstan varsinaisen aiheen ohittaen satuilleet suomalaisesta sosialismista ja sosiaalidemokratiasta sen hegemonisena lipunkanatajan noin vuodesta 1980 alkaen, kun Keskustan pääpuoluerooli Suomessa alkoi selvästi siirtyä sosiaalidemokraateille.
Kepun kannattajien näkemykset ovat tässä suhteessa yllättävänkin harhaisia, mikä johtunee koulusivistyksen puutteen lisäksi asenteellisen päähänpinttymän sitkeydestä. On kaiketi niin, että Kepu on vuosikaudet pelotellut syrjäseutujen heikkolahjaista väestöä SDP-sosialismilla ja tämä sitten heijastuu vielä tämänkin päivän mielipiteissä. Täälläkin tuota sosialismia yritetään tuoda esiin lähes sata vuotta sitten vallinneeseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen vedoten ymmärtämättä kuitenkaan sosialismin yhteyttä silloiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Ehkä tämä nyt vaatii muutaman kommentin, jotta sokeimmatkin kepusilmät avautuisivat näkemään todellisuuden tämän päivän näkökulmasta.
Sosiaalidemokratian saavutukset Suomessa on menestystarina. Tämä on syytä tunnustaa aluksi, mutta on samalla syytä huomauttaa, ettei se ole todiste myöskään siitä, että menestystarina jatkuisi loputtomiin ilman uudistumista. Hyvinvointivaltion luomistyössä sosiaalidemokraattien politiikalla ja vaatimuksilla on ollut keskeinen rooli. Tasa-arvoa, sosiaalilainsäädäntöä ja koulutusmahdollisuuksien saavutettavuutta on rakennettu vuosikymmenet vähän kerrassaan. Monia toteutuneita saavutuksia on alettu sittemmin pitää itsestään selvyyksinä, lähes oikeuksina. 90-luvun taloudellinen lama horjutti kuitenkin hyvinvointivaltion rahoituspohjaa, minkä jälkeen on alettu uudelleen arvioida erilaisten etuuksien priorisointia ja tarpeellisuutta.
Onhan tällaisen hyvinvointiyhteiskunna luominen tietysti jonkinasteista sosialismia. Tällainen systeemi vaatii paljon rahaa ja sitä rahaa kerätään verotuksen kautta ja vieläpä niin, että suurempi tuloisten taakkana on ollut maksaa suhteellisesti enemmän ja saada palveluista hieman vähemmän.
Kansalaisvapauksia on jatkuvasti laajennettu. Jos todella liikuttaisiin päin totalitaristista sosialismia, näitä kansalaisvapauksia pyrittäisiin enemmän rajoittamaan kuin lisäämään. Onkin käynyt päinvastoin. Lähinnä on kai niin, että vain tupakoitsijoiden vapauksia on vähennetty, kun tupakointi vahingoittaa myös kanssaihmisiä ja aiheuttaa valtavat terveydenhoidolliset ja inhimilliset kustannukset. Tämän rajoittamisen takana on ollut ennen muuta lääkärikunta, jonka en ihan hevin usko olevan kaikkein sosiaalidemokraattisin väestönosa.
Monikaan puolue ei vaatinut poistamaan tätä nykyistä sosialismia. Lähinnä sellaisia vaatimuksia esitti nuorsuomalaisten puolue, joka kuitenkin kannatuksen puutteessa lopetti toimintansa. Kepulaiset ovat esittäneen pikemminkin tämäntyyppisen sosialismin lisäämistä. Viime vaalien alla heidän suurin hätänsä oli hyvinvointipalvelujen turvaaminen ennen verojen alnetamista. Aggraarisosialistisen ja alueellisen sosialismin määrätietoinen ja painokas tukeminen on sitten jo oma lukunsa.
Tällaisessa sosialismissa me siis elämme. Hirveästi kansalaiset eivät ole sitä vastaan protestoineet. Protestointia on kuulunut lähinnä silloin, kun sosialismia on yritetty purkaa. äänekkäimmät protestoijat järjestelmän pysttämisen puolesta ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden aikana Keskusta ja Vasemmistoliitto, jotka syyttäneet sinipunahallitusta hyvinvointivaltion eli siis suomalaisen sosialismin alasajosta.
Kepunäkemys sosialismista
48
1105
Vastaukset
- palstalle
siirrettäköön siis SDP:n palstalle.
Tottakai kirjoitukseni kuuluu Keskustan palstalle, kun käsittelen siinä Keskustan kannattajien sosialismiin liittyviä harjoja ja sitä, kuinka Keskusta puolueistamme nykyään melkein voimakkaimmin tukee vallitsevaa suomalaista sosialismia. Keskusta (ja sen edeltäjät) ovat aina tukeneet aggraarisosialismia ja alueopolitiikan nimellä kulkevaa sosialismia, mutta ovat nykyään yhä enemmän alkaneet tukea myös sosiaalidemokraattien ansioksi luettavia hyvinvointi- ja koulutuspalvelusosialismia.
Tämän perusteella voisi sanoa, että Keskusta on vahvasti sosialistinen puolue Suomessa, kun se tukee sosialismia hyvin laajalti. Jopa Vasemmistoliiton näkemykset esim. aggraarisosialismin suhteen ovat lievempää laatua.- Otsikossa hymiö
"Re: Härkönen - saat kannatukseni & kallistukseni..
Lähettäjä: Oiva Härkönen 2.5.2002
Eikös se Annelin mateleminen hengenheimolaistesi edessä enää miellytä, kun alat pitää Väyrystäkin parempana. Ai niin - sinä ja yx olettekin toivoneet Väyrysen voittoa, jolloin mielestänne pääsette kepusta lopullisesti eroon. Ei se noin helppoa olisi, Väyrystä sossut saavat pelätä lopullisena Lipposen kaatajana. Erityisesti Väyrynen tulee paljastamaan Lipposen vehkeilyt liittovaltion rakentamiseksi ja maan hivuttamisesta Natoon.
Väyrynen ja muutkin puheenjohtajaehdokkaat viimeistelevät Lipposen kaatumisen kun saavat kansalaiset tajuamaan lopullisesti sen äärimmäisen oikeistolaisen politiikan, jonka seurauksena Lipponen on yhdessä Niinistön kanssa saanut aikaan sosiaalisesti ja alueellisesti kahtiajakaantuneen maan." - historian palstalle
Mielipidepankki kirjoitti:
Tottakai kirjoitukseni kuuluu Keskustan palstalle, kun käsittelen siinä Keskustan kannattajien sosialismiin liittyviä harjoja ja sitä, kuinka Keskusta puolueistamme nykyään melkein voimakkaimmin tukee vallitsevaa suomalaista sosialismia. Keskusta (ja sen edeltäjät) ovat aina tukeneet aggraarisosialismia ja alueopolitiikan nimellä kulkevaa sosialismia, mutta ovat nykyään yhä enemmän alkaneet tukea myös sosiaalidemokraattien ansioksi luettavia hyvinvointi- ja koulutuspalvelusosialismia.
Tämän perusteella voisi sanoa, että Keskusta on vahvasti sosialistinen puolue Suomessa, kun se tukee sosialismia hyvin laajalti. Jopa Vasemmistoliiton näkemykset esim. aggraarisosialismin suhteen ovat lievempää laatua.onko elämä jättämässä?
- Mielipidepaniikki
Mielipidepankki kirjoitti:
Tottakai kirjoitukseni kuuluu Keskustan palstalle, kun käsittelen siinä Keskustan kannattajien sosialismiin liittyviä harjoja ja sitä, kuinka Keskusta puolueistamme nykyään melkein voimakkaimmin tukee vallitsevaa suomalaista sosialismia. Keskusta (ja sen edeltäjät) ovat aina tukeneet aggraarisosialismia ja alueopolitiikan nimellä kulkevaa sosialismia, mutta ovat nykyään yhä enemmän alkaneet tukea myös sosiaalidemokraattien ansioksi luettavia hyvinvointi- ja koulutuspalvelusosialismia.
Tämän perusteella voisi sanoa, että Keskusta on vahvasti sosialistinen puolue Suomessa, kun se tukee sosialismia hyvin laajalti. Jopa Vasemmistoliiton näkemykset esim. aggraarisosialismin suhteen ovat lievempää laatua.Suuri kaipuusi lieneekin konkurssiin menneessä Neuvostoliitossa tai yhä kukoistavassa Kiinassa tai Kuubassa(Tarja = fidel castro? ) Vaikkakin kommarit sossut tätä haluaisivat niin tähän maahan tuolla ajattelumallilla sitä ei tule syntymään. Syy: Keskusta näyttää kaikille oikeudenmukaisen ja tasavertaisen suunnan.
- ja suotavaa
Mielipidepankki kirjoitti:
Tottakai kirjoitukseni kuuluu Keskustan palstalle, kun käsittelen siinä Keskustan kannattajien sosialismiin liittyviä harjoja ja sitä, kuinka Keskusta puolueistamme nykyään melkein voimakkaimmin tukee vallitsevaa suomalaista sosialismia. Keskusta (ja sen edeltäjät) ovat aina tukeneet aggraarisosialismia ja alueopolitiikan nimellä kulkevaa sosialismia, mutta ovat nykyään yhä enemmän alkaneet tukea myös sosiaalidemokraattien ansioksi luettavia hyvinvointi- ja koulutuspalvelusosialismia.
Tämän perusteella voisi sanoa, että Keskusta on vahvasti sosialistinen puolue Suomessa, kun se tukee sosialismia hyvin laajalti. Jopa Vasemmistoliiton näkemykset esim. aggraarisosialismin suhteen ovat lievempää laatua.että selvästi SDP:n näkökulmasta käytyvä puoluiden vertailu käytäisiin nimenomaan SDP:n palstalla. Täällä suositulla Keskustan palstalla se ryöstää tilaa tärkeämmiltä ja läheisemmin Keskustan politiikkaan liittyviltä aiheilta.
Tästäkin avauksesta näkee hyvin millä röyhkeydellä SDP ja sitä lähellä olevat piirit suhtautuvat muihin. - Otsikossa hymiö
Mielipidepaniikki kirjoitti:
Suuri kaipuusi lieneekin konkurssiin menneessä Neuvostoliitossa tai yhä kukoistavassa Kiinassa tai Kuubassa(Tarja = fidel castro? ) Vaikkakin kommarit sossut tätä haluaisivat niin tähän maahan tuolla ajattelumallilla sitä ei tule syntymään. Syy: Keskusta näyttää kaikille oikeudenmukaisen ja tasavertaisen suunnan.
Kustaa Hulkon ja Jorma Pöysän kirjasta ”Vakaa markka” (1998):
”Hallituksen ja Suomen Pankin työnjako heijastui myös julkiseen keskusteluun. Poliitikot ottivat liberalisointiin kantaa vain harvoin. Näkyvä poikkeus oli Paavo Väyrynen, ”Suomessa ei ole koskaan keskusteltu sen paremmin julkisuudessa kuin päätöksentekijöiden keskuudessa siitä, mikä on Suomen etu pääoma- ja rahamarkkinoiden yhdentymistä toteutettaessa ja miten sen vaikutukset on otettava Suomen sisäisessä kehityksessä huomioon”, hän sanoi kesäkuussa 1984 kepun puoluekokouksessa. ”Johtavien läntisten kapitalististen maiden tie ei tarvitse olla Suomen tie.” - Otsikossa hymiö
ja suotavaa kirjoitti:
että selvästi SDP:n näkökulmasta käytyvä puoluiden vertailu käytäisiin nimenomaan SDP:n palstalla. Täällä suositulla Keskustan palstalla se ryöstää tilaa tärkeämmiltä ja läheisemmin Keskustan politiikkaan liittyviltä aiheilta.
Tästäkin avauksesta näkee hyvin millä röyhkeydellä SDP ja sitä lähellä olevat piirit suhtautuvat muihin....
ja suotavaa kirjoitti:
että selvästi SDP:n näkökulmasta käytyvä puoluiden vertailu käytäisiin nimenomaan SDP:n palstalla. Täällä suositulla Keskustan palstalla se ryöstää tilaa tärkeämmiltä ja läheisemmin Keskustan politiikkaan liittyviltä aiheilta.
Tästäkin avauksesta näkee hyvin millä röyhkeydellä SDP ja sitä lähellä olevat piirit suhtautuvat muihin.Mistä olet saanut päähäsi, että jokin vertailu olisi tässä tehty SDP:n näkökulmasta. Minulla ei ainakaan sellaista näkökulmaa ole. Yritin käsitellä kepulaiskannattajien sosialismiharhoja ja Keskustapuolueen todellista suhtautumista sellaisiin ilmiöihin, joita sen eräät kannattajat pitävät sosialismin ilmentyminä siitä päätellen, että tavan takaa väittävät sosiaalidemokraattien pyrkivän kohti sosialismia.
Ymmärrän tietysti, että totuus kirpaisee, kun havaitaan, että Keskusta onkin se puolue, joka on vahvimmin puolustanut sosiaalidemokraattienkin aikaansaamaa hyvinvointisosialismia. Keskustan Anneli Jäätteenmäki on voimakkain sanoin syyttänyt Lipposen johtamaa SDP:tä tällaisen sosialismin hylkäämispyrkimyksistä kuten "Otsikossa kaikki" nimimerkin siteerauksista erinomaisella tavalla ilmenee.- Ytsikössä homio
Mielipidepankki kirjoitti:
Tottakai kirjoitukseni kuuluu Keskustan palstalle, kun käsittelen siinä Keskustan kannattajien sosialismiin liittyviä harjoja ja sitä, kuinka Keskusta puolueistamme nykyään melkein voimakkaimmin tukee vallitsevaa suomalaista sosialismia. Keskusta (ja sen edeltäjät) ovat aina tukeneet aggraarisosialismia ja alueopolitiikan nimellä kulkevaa sosialismia, mutta ovat nykyään yhä enemmän alkaneet tukea myös sosiaalidemokraattien ansioksi luettavia hyvinvointi- ja koulutuspalvelusosialismia.
Tämän perusteella voisi sanoa, että Keskusta on vahvasti sosialistinen puolue Suomessa, kun se tukee sosialismia hyvin laajalti. Jopa Vasemmistoliiton näkemykset esim. aggraarisosialismin suhteen ovat lievempää laatua.Ei kuulu, ei, tälle palstalle. Sitä paitsi se on sinun oma sivistyksen puute, joka synnyttää täysin mielivaltaisia, historiattomia ja irreaalisia käsityksiä puolueista ja niiden arvomaailmoista.
- puolueen ja -ismin ansioiksi
On todella harmillista, että ihmisten sivistystaso on niin alhaalla kuin sinulla.
Suomen hyvinvointivaltio ei perustu sosialismille vaan kansalaisyhteiskunnalle, missä on monta puoluetta, aatetta ja uskontoa.
Lisäksi lainsäädännössä noudatamme vuosisatoja, jopa tuhansia vuosia vanhoja kansainvälisiä perinteitä esimerkiksi kaupunkäynnissä ja omistusoikeudessa.
SDP perustaa toimintansa sosialistisille talousteorian opeille, joita ei enää maailmassa noudateta kuin harvassa kansantaloudessa.
Lisäksi sosialismin ihmiskuva on totalitarismisesti joukkoon sidottu eikä ole yksilöllisyyden ja ajattelunvapauden esikuva.
On kumma, että olet niin lapsellinen ja viitsit vielä tulla tälle palstalle kehumaan sosialismia.- Otsikossa hymiö
13.9.2002 Apu-lehti: Anneli Jäätteenmäki: "Eurooppa on täynnä paradokseja.
Yleisradion seminaarissa Jertta Blomstedt sivusi yhtä merkillisyyttä: Euroopassa uusliberalismia, mitä kylmintä markkinataloutta, ovat viime vuosina toteuttaneet vasemmistolaiset puolueet eri maiden hallituksissa. Blomstedtin mielestä Tony Blair, Gerhard Schröder ja Lionel Jospin ovat kaikki tehneet uusliberaalia politiikkaa vasemmistolaisuuden valekaavussa.
Ehkä häveliäisyyssyistä Jertta Blomstedt ei maininnut Suomen pääministerin nimeä tässä yhteydessä. En tiedä, haluaako Paavo Lipponen olla vasemmistolainen, mutta sosiaalidemokraattien puheenjohtaja hän joka tapauksessa on.
Vanhojen vasemmistolaisten tuskan ymmärtää hyvin. Esimerkiksi Suomessa on hiljattain tohtoriksi väitelleen Anu Kantolan mielestä siirrytty laman jälkeen jatkuvan kriisin politiikkaan, ja paniikkinappula on pysyvästi päällä. ...
Tuloerot repesivät ja leipäjonot ilmestyivät katukuvaan. Suomen bruttokansantuote kasvoi 1990-luvun puolivälistä reipasta tahtia, 500 miljardista yli 800 miljardiin. Varsinkin rikkain kymmenes repi kaulaa muihin. Kasvu valui melkein kokonaan noin 20 000 rikkaimman suomalaisen taskuun. ...
Vapaakauppaa ja teknologiaa korostetaan Sorsan mielestä liikaa tuloerojen kasvattajina. Todelliset tulerojen määrääjät ovat sosiaaliset normit. Progressiivinen verotus ja tulonsiirrot voivat tasoittaa markkinain tuomaa eriarvoisuutta." - sosialismin oppeja
Otsikossa hymiö kirjoitti:
13.9.2002 Apu-lehti: Anneli Jäätteenmäki: "Eurooppa on täynnä paradokseja.
Yleisradion seminaarissa Jertta Blomstedt sivusi yhtä merkillisyyttä: Euroopassa uusliberalismia, mitä kylmintä markkinataloutta, ovat viime vuosina toteuttaneet vasemmistolaiset puolueet eri maiden hallituksissa. Blomstedtin mielestä Tony Blair, Gerhard Schröder ja Lionel Jospin ovat kaikki tehneet uusliberaalia politiikkaa vasemmistolaisuuden valekaavussa.
Ehkä häveliäisyyssyistä Jertta Blomstedt ei maininnut Suomen pääministerin nimeä tässä yhteydessä. En tiedä, haluaako Paavo Lipponen olla vasemmistolainen, mutta sosiaalidemokraattien puheenjohtaja hän joka tapauksessa on.
Vanhojen vasemmistolaisten tuskan ymmärtää hyvin. Esimerkiksi Suomessa on hiljattain tohtoriksi väitelleen Anu Kantolan mielestä siirrytty laman jälkeen jatkuvan kriisin politiikkaan, ja paniikkinappula on pysyvästi päällä. ...
Tuloerot repesivät ja leipäjonot ilmestyivät katukuvaan. Suomen bruttokansantuote kasvoi 1990-luvun puolivälistä reipasta tahtia, 500 miljardista yli 800 miljardiin. Varsinkin rikkain kymmenes repi kaulaa muihin. Kasvu valui melkein kokonaan noin 20 000 rikkaimman suomalaisen taskuun. ...
Vapaakauppaa ja teknologiaa korostetaan Sorsan mielestä liikaa tuloerojen kasvattajina. Todelliset tulerojen määrääjät ovat sosiaaliset normit. Progressiivinen verotus ja tulonsiirrot voivat tasoittaa markkinain tuomaa eriarvoisuutta."...tuossahan yritetään saada kapitalistinen talous sekasortoon missä sosialistinen vallankumous saisi taas mahdollisuuden...
ettekö te sosialistit tiedä edes omaa taustaanne?
Ettehän te niin tyhmiä voi olla, että äänestätte ajattelematta asioita? - Otsikossa hymiö
sosialismin oppeja kirjoitti:
...tuossahan yritetään saada kapitalistinen talous sekasortoon missä sosialistinen vallankumous saisi taas mahdollisuuden...
ettekö te sosialistit tiedä edes omaa taustaanne?
Ettehän te niin tyhmiä voi olla, että äänestätte ajattelematta asioita?...
Uskalla vilkaista vähän ympärillesi, niin näet sen kauhukuvamaisen sosialismin. Eikö olekin hirveää? Minä tarkastelen asiaa vallitsevan yhteiskunnallisen todellisuuden pohjalta, sinä taas jostain unimaailmasta käsin.
Kun katsellaan vielä parlamnetaarisen demokratian kehitystä Suomessa, ei voi vältty havainnolta, jonka mukaan parlamentarismin periaatteiden kunnioittaminen lisääntyi Kepun pääpuolueotteen livetessä sosiaalidemokraateille. Valtaa ei enää toisinnettukaan yläpuolelta annetuilla mahtikäskyillä ja erilaisilla vippaskonsteilta, vaan kunnioitettiin sitä tulosta, jonka kansalaiset vaaleissa antoivat. Liuttiin siis poispäin yhden totuuden järjestelmästä moniarvoista ja demokratiaa kunnioittaa järjestelmää. Kaikki puolueet Suomessa saavuttivat tänä uutena aikana hallituskelpoisuuden. Nootteja eikä kaupanhäirntävaikeuksia tilattu enää Paavo Väyrysen viimeiseksi jääneen yrityksen jälkeen.
Varsin kummallinen on siis tämä suomalainen sosialismin malli, kun se ei vaadikaan yksipuoluejärjestelmää, työväenluokan ylivaltaa, vaan on kaikkein moniarvoisin järjestelmä Suomen itsenäisyyden historian aikana. Pannassa eivät ole kommunistit kuten 20- ja 30-luvuilla, pannassa eivät ole sosiaalidemokraatit kuten 50- ja 60-lukujen vaiheilla, pannassa eivät ole kokoomuslaiset kuten 60- ja 70-luvuilla eivätkä pannassa ole vennamolaiset kuten samoilla 60- ja 70-luvuilla olivat. On siis vallan mahdotonta menoa tämä nykyinen sosiaalidemokraattispainotteinen sosialismi. Juhani Suomikin pyörtyä kupsahtelee sen edessä.- täytyy olla!
Olet hyvä esimerkki siitä, kuinka SDP:n agitaattorit ovat osanneet kääntää asiat päälaelleen ja oppimaton kansanosa, kuten sinä, on mielellään uskonut sosialistiset liturgiat - ne liturgiat, joilla nostetaan herrahissia, mutta ei paranneta kansan hyvinvointia.
täytyy olla! kirjoitti:

Mainiota, että otit esille vielä tuon kansan hyvinvoinnin. Katsoipa asiaa millä mittarilla tahansa, kansan elintaso on noussut kohisten hyvinvointivaltiososialismin myötä. Maatalous-Suomen keskimääräinen elintaso oli monikymmenkertaisesti heikompi kuin nykyinen, missä demarit ovat hääränneet päällepäsmäreinä. Eikö olekin kauheaa katsella?
- usko mihin uskot

voi mikä pelle;-)) Uskothan tuohon varmasti itsekin!
usko mihin uskot kirjoitti:
voi mikä pelle;-)) Uskothan tuohon varmasti itsekin!
Olen omin silmin nähnyt, millaista elämänmeno oli vielä 50- ja 60-lukujenkin maaseutu-Suomessa. Sen kepulaisen hyvinvointimallin seurauksena sitten 300 000 ihmistä lähti pakosalle, useimmat Ruotsin teollisuustaajamiin. Tilastollista tietoa hyvinvoinnin kehittymisesta Suomessa tarjoilee mm. Tilastokeskus, jonka lukuihin voi jokainen vapaasti tutustua, sillä ne ovat julkista tietoa.
- totta se on!

SDP:n luoma hyvinvointi on O.V.Kuusisen SDP:lle jättämän hengenperinnön saavutus.
Noh - kaikki eivät ihan ole osalliseksi päässeet, vaan vielä hengissä olevat ovat ostareiden kaunistuksena tai siivottu tilastoista eläkkeelle.
Ehkä saamme lukea pian seuraavankin ylistyksesi O.V.Kuusiselle:
"SDP on luonut Jumalankin" totta se on! kirjoitti:
SDP:n luoma hyvinvointi on O.V.Kuusisen SDP:lle jättämän hengenperinnön saavutus.
Noh - kaikki eivät ihan ole osalliseksi päässeet, vaan vielä hengissä olevat ovat ostareiden kaunistuksena tai siivottu tilastoista eläkkeelle.
Ehkä saamme lukea pian seuraavankin ylistyksesi O.V.Kuusiselle:
"SDP on luonut Jumalankin"Sinä luet SDP:n saavutukset hyvinvointi-Suomen perusteista Kuusisen hengenperinnön saavutuksiksi. Sosiaalidemokraatit eivät liene kovin kiinnostuneita, mihin saakka tuo hengenperintö ulotuu, mutta jos Kuusinen on sinulle suuri idoli, niin mikäs siinä. Taitaa olla sitten aika monelle muullekin kepulille, kun hyvinvointi- ja ennen kaikkea aggraarisosialismi on niin tuttu asia heille ja myös politiikan tärkein asia
Kuten olen aiemmin kirjoittanut demareilla ei ole taipumusta nostaa henkilöitä jalustalle muita korkeammaksi eikä siten luoda Kekkosiakaan ... vai oliko se joku toinen Jumala josta mahdoit puhua. Demarien yksi poliittinen viisaus on yhteispelin harrastaminen, se on joukkue eikä yhden miehen sirkus kuten Keskusta. Nythän kylläkin Matti Vanhanen puheenjohtajakautensa aluksi kertoi, että hän luopuu Kepun sirkusperinteestä ja alkaa yhteismieheksi hänkin.
- oivahärkönen
... on tuo?
- Otsikossa hymiö
...
- Ruotsi houkutteli
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
Yksikään ei lähtenyt väkisin, vaan sinne mentin tovereiden ja Ruotsin AY-LIIKKEEN houkuttelemina.
Ja kyllä tultiin Volvoa sitten näyttämään.
Buahahahahaaaaaa! Huomasin itsekin tuon lauseen kirjoitettuani, että sen voi tulkita virheellisesti kuten sinäkin teit. Oikaisen siis. Tarkoitus ei ollut sanoa, että syrjäseutujen koko väestö olisi heikkolahjaista. Heikkolahjainenkin väestö jakautunee suhteellisen tasaisesti maan joka kolkkaan. Eli täsmälleen ottaen ajatus oli se, että Kepun öykkärimäinen ja valheellinen propaganda on purrut syrjäseuduilla nimenomaan siihen väestönosaan, jonka valmiudet ottaa asioista itse selvää ovat kaikkein heikoimmat. Tällaisia voittopuolisesti uskoon ja auktoriteetin sanaan elämänsä rakentavia on kaikkein helpoin jymäyttää. Ja tätä jymäyttämistä Kepu on vuosikymmenet maakunnissa harrastanut.
Tunnet heikosti historiaa tai et halua katsoa totuutta silmiin. Suomalaisen hyvinvointivaltion perusteet ovat enimmäkseen olleet työväenliikkeen vaatimuslistalla jo sata vuotta. Maalaisliitto maltillisena oikeistopuolueena on minustakin kyllä jo varhain ollut tukemassa ainakin osittain näitä uudistuksia. Paras esimerkki välttämättömästä uudistamisesta olivat torpparilaiki ja siihen liittyvät uudistukset, jotka tunnetaan Lex Kallion nimellä. Maalaisliitto siis heräsi myös uudistukselle, kun ensin oli lyöty kivellä päähän ja melkein 40 000 ihmistä tapettu.
Mutta marssijärjestys uudistuksille on ollut aina tämä. Demarit ovat niitä esittäneet ja vaatineet ja vähin erin Kepu on niille lämmennyt, kun se on samalla saanut vastikkeeksi erityiskohtelua maatalouden harjoittajille.
Sinä näet sossujen toiminnan vimmana keskittää. Tästä ei ole kyse. Mitään keskittämistä ei keskittämisen ilosta tehdä. Demareille on tärkeintä ollut työväen edut ja uusia työpaikkoja on kautta Suomen historian itsenäisyyden onnistuttu luomaan vain taajamiin ja varsinkin hyvien liikenneyhteyksien äärellä oleviin taajamiin. Erityisesti sellaiset taajamat ovat suotuisia sijoituspaikkoja teollisuudelle, johon on maantie-, rautatie- ja meriyhteys sekä nykyisin myös lentoyhteys. Politiikka on siis ollut dynaamisuutta korostavaa, jotta syntyisi uutta ja nimenomaan sellaista, joka työllistäisi ja jakaisi hyvinvointia laajalti ja yhä enemmän. SDP:ssa on aina nähty, että Suomea ei voi eikä kannata kehittää maatalousvaltioksi.- Ruotsissa
Ruotsi houkutteli kirjoitti:
Yksikään ei lähtenyt väkisin, vaan sinne mentin tovereiden ja Ruotsin AY-LIIKKEEN houkuttelemina.
Ja kyllä tultiin Volvoa sitten näyttämään.
Buahahahahaaaaaa!"Yksikään ei lähtenyt väkisin, vaan sinne mentin tovereiden ja Ruotsin AY-LIIKKEEN houkuttelemina...."
Taas tuota paskaa. Hävetkää!
Suomessa ei ollut työtä eikä asuntoja.
Minkäänlaisia työttömyysturva-avustuksia ei ollut.
Ruotsiin lähdettiin nälkäkuolemaa pakoon. - ei ollut suomalaista sisua
Ruotsissa kirjoitti:
"Yksikään ei lähtenyt väkisin, vaan sinne mentin tovereiden ja Ruotsin AY-LIIKKEEN houkuttelemina...."
Taas tuota paskaa. Hävetkää!
Suomessa ei ollut työtä eikä asuntoja.
Minkäänlaisia työttömyysturva-avustuksia ei ollut.
Ruotsiin lähdettiin nälkäkuolemaa pakoon.sergelinjuopot!
- SDP on hyvä aate
Ruotsissa kirjoitti:
"Yksikään ei lähtenyt väkisin, vaan sinne mentin tovereiden ja Ruotsin AY-LIIKKEEN houkuttelemina...."
Taas tuota paskaa. Hävetkää!
Suomessa ei ollut työtä eikä asuntoja.
Minkäänlaisia työttömyysturva-avustuksia ei ollut.
Ruotsiin lähdettiin nälkäkuolemaa pakoon.Ruotsi on vanha teräs- ja teollisuusvaltio, joka kuin ihmeenkaupalla on säilynyt sodista ja vallankumouksista.
Asia johtuu siitä, että Ruotsissa on ollut aina viisaita sukuja, jotka ovat osanneet käsitellä rahvasta. Ennen niille annettiin uskonto, vähän myöhemmin sosialidemokratismi. Kyllä kansa on tyhmää.
Suomalaiset houkuteltiin Ruotsin teollisukujen ja Ay-liikkeen voimin halpatyövoimaksi Ruotsiin. Osana siinä oli tietenkin lähtömaan olojen mustamaalaaminen elinkelvottomiksi. Kumma juttu, että jääneet ovat kuitenkin selvineet. - Otsikossa hymiö
Ruotsi houkutteli kirjoitti:
Yksikään ei lähtenyt väkisin, vaan sinne mentin tovereiden ja Ruotsin AY-LIIKKEEN houkuttelemina.
Ja kyllä tultiin Volvoa sitten näyttämään.
Buahahahahaaaaaa!...
- empatiaa enemmän
Mielipidepankki kirjoitti:
Huomasin itsekin tuon lauseen kirjoitettuani, että sen voi tulkita virheellisesti kuten sinäkin teit. Oikaisen siis. Tarkoitus ei ollut sanoa, että syrjäseutujen koko väestö olisi heikkolahjaista. Heikkolahjainenkin väestö jakautunee suhteellisen tasaisesti maan joka kolkkaan. Eli täsmälleen ottaen ajatus oli se, että Kepun öykkärimäinen ja valheellinen propaganda on purrut syrjäseuduilla nimenomaan siihen väestönosaan, jonka valmiudet ottaa asioista itse selvää ovat kaikkein heikoimmat. Tällaisia voittopuolisesti uskoon ja auktoriteetin sanaan elämänsä rakentavia on kaikkein helpoin jymäyttää. Ja tätä jymäyttämistä Kepu on vuosikymmenet maakunnissa harrastanut.
Tunnet heikosti historiaa tai et halua katsoa totuutta silmiin. Suomalaisen hyvinvointivaltion perusteet ovat enimmäkseen olleet työväenliikkeen vaatimuslistalla jo sata vuotta. Maalaisliitto maltillisena oikeistopuolueena on minustakin kyllä jo varhain ollut tukemassa ainakin osittain näitä uudistuksia. Paras esimerkki välttämättömästä uudistamisesta olivat torpparilaiki ja siihen liittyvät uudistukset, jotka tunnetaan Lex Kallion nimellä. Maalaisliitto siis heräsi myös uudistukselle, kun ensin oli lyöty kivellä päähän ja melkein 40 000 ihmistä tapettu.
Mutta marssijärjestys uudistuksille on ollut aina tämä. Demarit ovat niitä esittäneet ja vaatineet ja vähin erin Kepu on niille lämmennyt, kun se on samalla saanut vastikkeeksi erityiskohtelua maatalouden harjoittajille.
Sinä näet sossujen toiminnan vimmana keskittää. Tästä ei ole kyse. Mitään keskittämistä ei keskittämisen ilosta tehdä. Demareille on tärkeintä ollut työväen edut ja uusia työpaikkoja on kautta Suomen historian itsenäisyyden onnistuttu luomaan vain taajamiin ja varsinkin hyvien liikenneyhteyksien äärellä oleviin taajamiin. Erityisesti sellaiset taajamat ovat suotuisia sijoituspaikkoja teollisuudelle, johon on maantie-, rautatie- ja meriyhteys sekä nykyisin myös lentoyhteys. Politiikka on siis ollut dynaamisuutta korostavaa, jotta syntyisi uutta ja nimenomaan sellaista, joka työllistäisi ja jakaisi hyvinvointia laajalti ja yhä enemmän. SDP:ssa on aina nähty, että Suomea ei voi eikä kannata kehittää maatalousvaltioksi."Heikkolahjainenkin väestö jakautunee suhteellisen tasaisesti maan joka kolkkaan. Eli täsmälleen ottaen ajatus oli se, että Kepun öykkärimäinen ja valheellinen propaganda on purrut syrjäseuduilla nimenomaan siihen väestönosaan, jonka valmiudet ottaa asioista itse selvää ovat kaikkein heikoimmat. Tällaisia voittopuolisesti uskoon ja auktoriteetin sanaan elämänsä rakentavia on kaikkein helpoin jymäyttää. Ja tätä jymäyttämistä Kepu on vuosikymmenet maakunnissa harrastanut."
Ketähän luulet jymäyttäväsi vainoharhaisilla uskonkappaleillasi suomalaisista äänestäjistä.
"Mielipuoliladon," siis sanojasi lainaten,"heikkolahjaisimmat" uivat vasemmistopuolueiden katiskoihin sodan jälkeen, niin asutuskeskuksissa, kuin muuallakin.
- Älä luota demariin
Kun SDP:n aloittama vallankumousyritys oli kukistettu ja pääpukarit ajettu maanpakoon, Wäinö Tannerista päätettiin tehdä työväestön ”päällekatsoja.” Hänelle luettiin ”madonluvut” ja istutettiin vallankumouksesta kuohitun SDP:n johtoon.
Wäinö Tanner piti hänelle puolueen kurissa ja ”herran nuhteessa” karsien vallankumousrönsyt kovalla kädellä porvari-isännilleen antamansa kuuliaisuuslupauksen mukaisesti. Suomessa vallitsi yhteiskuntarauha ja kansa oli tyytyväinen. Demarit pysyivät nöyränä siihen asti, kunnes suuren keskustalaisen presidentin Urho Kekkosen ote v.1981 kirposi. He pettivät Tannerin antaman kuuliaisuulupauksen ja kaappasivat Suomen ryhtyen isännäksi isännän paikalle.
Tänä päivänä heidän röyhkeydellään ei ole mitään rajaa.- Otsikossa hymiö
...
- SDP keskittää kaiken
Maaseudun tyhjentäminen vasta "II-vaiheessa."
SDP on ajanut jo kolme hallituskautta, sekä kolmen Presidentin voimin maaseudun alasajoa; ihmisten pakkaamista ahtaisiin kasvukeskuksiin.
Tästä on seurannut jo paljon pahaa ja pahin on näillänäkymin vielä tulossa.
Asuntojen hinnat ovat reilusti ylihintaisia ja monen lapsiperheen elämä onkin ajautunut täydelliseen umpikujaan.
Miksi maaseutua sitten järjestelmällisesti putsataan ja "pakkoevakuoidaan?"
Koska näin poliittinen valta saadaan anastettua SDP:n, (SAK:n,) poliholistien ja pienen "kabinetin" käsiin.
Olemme matkalla demokratiasta harvainvaltaan ja totalitääriseen sosialismiin. ("Sopimusyhteiskunta.")
Kaikki on kontrolloitua, kabinetissa sovittua.
Yrittäjyys ja maaseutu saadaan nujerrettua; toteutuu "totalitäärisen sosialismin ihanne."
Kuntaliitokset johtavat väistämättä siihen että entisistä kukoistavista kunnista tulee nyt pelkkiä "peräkorpia," peräkyliä.
-Peräreikiä.
Kuten sosialistien city-saunahuumori
maaseudun kunnista "vitsailee."- Otsikossa hymiö
...
- kilpailukyvyttömät ulos!
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
Suomi puhdistautuu kilpailukyvyttömästä paskasakista aina noin 60-vuoden välein.
Seuraavaksi lähtevät syntyperäiset helsinkiläiset somalikaupungista 2020 ja 2030-luvun taitteessa. Olet kovin huonosti seurannut politiikkaa viime kuukausina ja myös viime vuosina. Suosittelen nyt ensi alkuun oikein perehtymiskurssia Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen kuntataloudesta ja kuntaliitoksista esittämiin kantoihin. Siis Kokoomuksen puheenjohtaja, Katainen ei ole edes SDP:n jäsen saati puheenjohtaja. Kun olet niihin tarkoin perehtynyt, tule sitten kertomaan tänne uudestaan sosialismin syvimmästä olemuksesta ja kuntaliitoksista. Vihjeeksi voi sanoa, että Heinäluoman kuntapuheet on vain pikkuista sanahelinää Kataisen harrastaman "pakkoevakuoinnin" rinnalla.
- JormaKKorhonen
Asiahan on juuri niin, että nykyinen yhteiskuntamme on rakentunut tällaiseksi eniten juuri sosialidemokraattisten näkemystenn pohjalta. Olemme jo kauan eläneet sellaisessa "sosialismissa", joka oli sosialidemokraattien tavoitteena jo viime vuosisadan alussa ja jota demarit Väinö Tannerin johdolla lähtivät tavoittelemaan demokraattista tietä heidän irtisanouduttuaan vallankumouspyrkimyksistä.
Tuolloin kyllä demarien ajatuksia pidettiin utopistisina ja vastustettiin voimakkaasti kaikissa ns. porvarillisissa puolueissa. Vaikka Alkiolla myös oli köyhän asema lähellä sydäntä, hänen näkemyksensä köyhien aseman parantamiseksi olivat sellaiset, että niillä ei koskaan olisi tähän hyvinvointivaltioon päästy. Myöhemmin kyllä kaikki porvarillisetkin puolueet ovat omineet monia alunperin vain demarien tavoitteita ja ovatpa jopa koettaneet saada niitä käännetyksi omiin nimiinsä.
Menestystarina tämä sosialidemokraattinen "sosialismi" on ollut, niin meillä kuin muualla läntisessä maailmassa. Ja todellakin keskusta ja kepulaiset haluaisivat sitä "sosialismia" nykyisin jopa enemmän kuin demarit, mutta kohdentaen sen siten, että se alkaisi pian romuttamaan tämän hyvinvointivaltion perusteita.
Kiva, että olet korjannut Oivan kanssa keskustellessasi tuon asian, joka ensi lukemalta hieman särähti minunkin korvaani, vaikka tottahan se itse asiassa on - siten, kuin sanot myöhemmin.
Toteat, että kepun kannattajien näkemykset sosialidemokratian luonteesta ovat yllättävän harhaisia. Minua ei ole mikään heidän harhaisissa näkemyksissään yllättänyt enää sen jälkeen, kun viime kunnallisvaalien alla jouduin tutustumaan CITY-Keskustan "näkemyksiin", jopa niissä kohteenakin ollen. - Jaba_43
Kommentoin lähinnä tätä kohtaa:
---Hyvinvointivaltion luomistyössä sosiaalidemokraattien politiikalla ja vaatimuksilla on ollut keskeinen rooli. Tasa-arvoa, sosiaalilainsäädäntöä ja koulutusmahdollisuuksien saavutettavuutta on rakennettu vuosikymmenet vähän kerrassaan. Monia toteutuneita saavutuksia on alettu sittemmin pitää itsestään selvyyksinä, lähes oikeuksina. 90-luvun taloudellinen lama horjutti kuitenkin hyvinvointivaltion rahoituspohjaa, minkä jälkeen on alettu uudelleen arvioida erilaisten etuuksien priorisointia ja tarpeellisuutta.
---
70-80 -lukujen punamultahallitukset perustivat "hyvinvointivaltion" rakentamisen lähinnä inflaation ja devalvaatioiden varaan, koska siitä hyötyivät sekä SDP että Keskusta, kun inflatoriset palkankorotukset toivat verotuloja valtion kassaan sulle-mulle -periaatteella jaettavaksi sekä maataloustukeen, että demareiden kehittelemiin sosiaalihankkeisiin.
Vuosien 1970 ja 1990 välillä julkisten menojen osuus bkt:sta kaksinkertaistui j sanoin kaksinkertaistui julkishallinnon palveluksessa olevien ihmisten lukumäärä.
Oli siis hyvin luonnollista, että tämä vanhan punamullan politiikka tuli tiensä päähän, kun markkinat avattiin ja liityttiin yhteisvaluuttaan. Sehän edellytti inflaation painamista alas, mistä seurasi, että 1992 pahimmillaan olleen laman torjuminen olisi ollut mahdollista vain menoja leikkaamalla, mihin ei demareilla ollut poliittista tahtoa, kun he kaatoivat jopa Kalevi Sorsan neuvotteleman yhteiskuntasopimuksen.
Demareiden ja kepun politiikkana on edelleen pitää talouden nyörit valtion käsissä, mikä tekee Suomen kansantaloudesta kankean ja hitaasti reagoivan, kun vapaa markkinatalous ei pääse kunnolla toimimaan ja hyödytämään todellisen hyvinvoinnin syntymistä.
Tässä mielessä olen hyvin pahoillani, että nuorsuomalaiset haksahtivat 1995-1999 eduskuntakaudellaan liiaksi liehittelemään Esko Ahoa ja hänen ensimmäistä työreformiaan jopa vaaliliittopuheiden tasolle. Tämä kepun mielistely karkoitti nuorsuomalaisilta kaikki urbaanit liberaalit äänestäjät, jotka olivat panneet heihin toivonsa silloin, kun nusut aloittivat toimintansa ja toivat suomalaiseen puoluekenttään aidosti liberaalin vaihtoehdon.- kepututkija
Erinomaisia huomioita.
Kepun ja demareiden nykyinen liitto tosiaan yrittää ulottaa valtion holhouksen kaikkialle ja kaikkeen. Puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta, toteutetaan holhousyhteiskuntaa.
Markkinataloudesta annetaan kielteinen kuva, kvartaalitaloudesta ja globalisaatiosta puhutaan kuin ne jollain tavalla uhkaisivat ihmisten hyvinvointia. Todellisuudessa juuri markkinatalouden ehdoilla toimivat yritykset ovat se talouden tukijalka jonka avulla koko yhteiskuntaa ylläpidetään ja hyvinvoinnin vaatimaa lisäarvoa tuotetaan.
Kepu on lähtenyt sosialististen idealistien(Halonen Tuomioja) kelkkaan suosiota kosiskellessaan ja unohtanut omat porvarilliset arvot. Sosialistisesta järjestelmästä tiedämme mihin se johtaa siis ihmetyttää miksi kepu sitä ajaa? kepututkija kirjoitti:
Erinomaisia huomioita.
Kepun ja demareiden nykyinen liitto tosiaan yrittää ulottaa valtion holhouksen kaikkialle ja kaikkeen. Puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta, toteutetaan holhousyhteiskuntaa.
Markkinataloudesta annetaan kielteinen kuva, kvartaalitaloudesta ja globalisaatiosta puhutaan kuin ne jollain tavalla uhkaisivat ihmisten hyvinvointia. Todellisuudessa juuri markkinatalouden ehdoilla toimivat yritykset ovat se talouden tukijalka jonka avulla koko yhteiskuntaa ylläpidetään ja hyvinvoinnin vaatimaa lisäarvoa tuotetaan.
Kepu on lähtenyt sosialististen idealistien(Halonen Tuomioja) kelkkaan suosiota kosiskellessaan ja unohtanut omat porvarilliset arvot. Sosialistisesta järjestelmästä tiedämme mihin se johtaa siis ihmetyttää miksi kepu sitä ajaa?Markkinataloudesta ei suinkaan anneta kielteistä kuvaa. Kielteinen kuva annetaan sitä vastoi kapitalistisesta uusliberalismista, joka palvelee rahatalouden etuja, muttei valu ihmisten hyödyksi.
Erittäin hyvä esimerkki tästä kehityksestä on työllisyystilanteen raju ja pysyväisluontoinen heikentyminen sekä kaikenlaisten osa-aikasuhteiden ja muiden pätkätöiden lisääntyminen. Tällainen kehitys on johtanut eriarvoistumiskehityksen alkuun. Syrjäytyminen on erittäin vakava sosiaalinen uhka. Tämän lisäksi talouden kysyntäpohja on murentunut, kun yhä enemmän osattomaksi jäävillä ei ole mahdollisuuksia kulutukseen. Tilanne oli tässä suhteessa täysin toisenlainen ennen rahatalouden voimakasta rynnistystä.
Olet oikeassa siinä, että markkinatlouden ehdoilla toimivat yritykset ovat yhteiskunnan tukijalka, millä hyvinvoinnin vaatima lisäarvo tuotetaan. Tähän markkinatalousyhteiskunnat ovat panneetkin toivonsa. Sen vuoksi yrityksillä on yhteiskunnan näkökulmasta kaksi funktiota: Yritykset tuottavat mahdollisimman suuren määrän tavaroita ja palveluksia kulutuskysyntää varten. Toiseksi yritykset työllistävät kansalaisia tämän kulutuskysynnän kasvun myötä. Yhteiskunta puolestaan ottaa oman osinkonsa veroina sekä kulutuksesta että tehdystä työstä.
Ongelma on vain nyt se, että tämäkaltainen markkinatalous on alkanut yskimään. Taloudellinen tuottavuus kasvaa kaiken aikaa, mutta se ei enää samassa suhteessa kuin ennen työllistäkään. Näin yhteiskunnan suhteellinen vero-osinko työn osalta jää pienemmäksi kuin ennen. Tämä vähäisempi työllistävyys puolestaan johtaa siihen, että kansalaisten kulutuskysyntä heikkenee, jolloin kulutusverotkin pienenevät. Lisäksi tämä johtaa kierteeseen, missä kulutuskysynnän pieneneminen johta edelleen työllisyyskehityksen huononemiseen ja tavarantuotannon supistamiseen supistuvilla markkinoilla. Hieman merkillistä on se, ettei tämä yhtään huoleta markkinatalousihmisiäkään. Yritysten tuottojen annetaan sen sijaa valua yritysten ulkopuolisiin elämään leikkirahaksi, jolla pelataan kasinorulettia yritysten kohtaloita arvuutellen. Tällaiset rahavirrat eivät uudista ja kehitä taloutta, kun raha menee pelirahaksi eikä investointeihin.- kepututkija
Mielipidepankki kirjoitti:
Markkinataloudesta ei suinkaan anneta kielteistä kuvaa. Kielteinen kuva annetaan sitä vastoi kapitalistisesta uusliberalismista, joka palvelee rahatalouden etuja, muttei valu ihmisten hyödyksi.
Erittäin hyvä esimerkki tästä kehityksestä on työllisyystilanteen raju ja pysyväisluontoinen heikentyminen sekä kaikenlaisten osa-aikasuhteiden ja muiden pätkätöiden lisääntyminen. Tällainen kehitys on johtanut eriarvoistumiskehityksen alkuun. Syrjäytyminen on erittäin vakava sosiaalinen uhka. Tämän lisäksi talouden kysyntäpohja on murentunut, kun yhä enemmän osattomaksi jäävillä ei ole mahdollisuuksia kulutukseen. Tilanne oli tässä suhteessa täysin toisenlainen ennen rahatalouden voimakasta rynnistystä.
Olet oikeassa siinä, että markkinatlouden ehdoilla toimivat yritykset ovat yhteiskunnan tukijalka, millä hyvinvoinnin vaatima lisäarvo tuotetaan. Tähän markkinatalousyhteiskunnat ovat panneetkin toivonsa. Sen vuoksi yrityksillä on yhteiskunnan näkökulmasta kaksi funktiota: Yritykset tuottavat mahdollisimman suuren määrän tavaroita ja palveluksia kulutuskysyntää varten. Toiseksi yritykset työllistävät kansalaisia tämän kulutuskysynnän kasvun myötä. Yhteiskunta puolestaan ottaa oman osinkonsa veroina sekä kulutuksesta että tehdystä työstä.
Ongelma on vain nyt se, että tämäkaltainen markkinatalous on alkanut yskimään. Taloudellinen tuottavuus kasvaa kaiken aikaa, mutta se ei enää samassa suhteessa kuin ennen työllistäkään. Näin yhteiskunnan suhteellinen vero-osinko työn osalta jää pienemmäksi kuin ennen. Tämä vähäisempi työllistävyys puolestaan johtaa siihen, että kansalaisten kulutuskysyntä heikkenee, jolloin kulutusverotkin pienenevät. Lisäksi tämä johtaa kierteeseen, missä kulutuskysynnän pieneneminen johta edelleen työllisyyskehityksen huononemiseen ja tavarantuotannon supistamiseen supistuvilla markkinoilla. Hieman merkillistä on se, ettei tämä yhtään huoleta markkinatalousihmisiäkään. Yritysten tuottojen annetaan sen sijaa valua yritysten ulkopuolisiin elämään leikkirahaksi, jolla pelataan kasinorulettia yritysten kohtaloita arvuutellen. Tällaiset rahavirrat eivät uudista ja kehitä taloutta, kun raha menee pelirahaksi eikä investointeihin.Suomessa on uusliberalistiseksi kapitalismiksi kuvaamasi talous ollut merkittävää 1990 luvun alkupuolelta, vasta Ahon hallituksen loppuajoista lähtien. Siihen saakka meillä oli poliittisesti ohjattu suunnitelmatalous inflaatio-devalvaatio mausteineen.
Laman jälkeen maamme bkt, kulutuskysyntä, työllisyys, verotulot jne ovat parantuneet noin 15 vuotta. Lähtökohta 1990 alussa oli alhainen poliittisesti ohjatun suunnitelmatalouden romahdettua meillä ja naapurissa, tämä selittää lukujem suuruutta muuhun maailmaan verraten. Mutta missään tapuksessa järjestelmä ei yski. Tuo on juuri sitä sosialistista propagandaa johon myös kepu on Annelin johdolla opportunismissaan hairahtui. Nössö on kyllä sittemmin kiltisti toteuttanut markkinavetoisia teesejä käytännön politiikassa.
Esitä faktoja väitteeseesi kansan kulutuskysynnän heikkenemisestä. Esimerkiksi kaikki tilastokeskuksen ja vm:n julkaisemat tutkimuksetkertovat kulutuskysynnän pitkäaikaisesta kasvusta joka edelleen jatkuu. Ilmeisesti olet jonkun SAK-liiton informaation varassa (ellet peräti selalisen palveluksessa) suoltaessasi tuollaista paskaa.
Tuosta pelirahajustustasi ei voi muuta sanoa kuin että olet jo aiemmin osoittanut täydellisen tietämättömyytesi talouden toimintaperiaatteista jota taas tässä vahvistat. - Jaba_43
Mielipidepankki kirjoitti:
Markkinataloudesta ei suinkaan anneta kielteistä kuvaa. Kielteinen kuva annetaan sitä vastoi kapitalistisesta uusliberalismista, joka palvelee rahatalouden etuja, muttei valu ihmisten hyödyksi.
Erittäin hyvä esimerkki tästä kehityksestä on työllisyystilanteen raju ja pysyväisluontoinen heikentyminen sekä kaikenlaisten osa-aikasuhteiden ja muiden pätkätöiden lisääntyminen. Tällainen kehitys on johtanut eriarvoistumiskehityksen alkuun. Syrjäytyminen on erittäin vakava sosiaalinen uhka. Tämän lisäksi talouden kysyntäpohja on murentunut, kun yhä enemmän osattomaksi jäävillä ei ole mahdollisuuksia kulutukseen. Tilanne oli tässä suhteessa täysin toisenlainen ennen rahatalouden voimakasta rynnistystä.
Olet oikeassa siinä, että markkinatlouden ehdoilla toimivat yritykset ovat yhteiskunnan tukijalka, millä hyvinvoinnin vaatima lisäarvo tuotetaan. Tähän markkinatalousyhteiskunnat ovat panneetkin toivonsa. Sen vuoksi yrityksillä on yhteiskunnan näkökulmasta kaksi funktiota: Yritykset tuottavat mahdollisimman suuren määrän tavaroita ja palveluksia kulutuskysyntää varten. Toiseksi yritykset työllistävät kansalaisia tämän kulutuskysynnän kasvun myötä. Yhteiskunta puolestaan ottaa oman osinkonsa veroina sekä kulutuksesta että tehdystä työstä.
Ongelma on vain nyt se, että tämäkaltainen markkinatalous on alkanut yskimään. Taloudellinen tuottavuus kasvaa kaiken aikaa, mutta se ei enää samassa suhteessa kuin ennen työllistäkään. Näin yhteiskunnan suhteellinen vero-osinko työn osalta jää pienemmäksi kuin ennen. Tämä vähäisempi työllistävyys puolestaan johtaa siihen, että kansalaisten kulutuskysyntä heikkenee, jolloin kulutusverotkin pienenevät. Lisäksi tämä johtaa kierteeseen, missä kulutuskysynnän pieneneminen johta edelleen työllisyyskehityksen huononemiseen ja tavarantuotannon supistamiseen supistuvilla markkinoilla. Hieman merkillistä on se, ettei tämä yhtään huoleta markkinatalousihmisiäkään. Yritysten tuottojen annetaan sen sijaa valua yritysten ulkopuolisiin elämään leikkirahaksi, jolla pelataan kasinorulettia yritysten kohtaloita arvuutellen. Tällaiset rahavirrat eivät uudista ja kehitä taloutta, kun raha menee pelirahaksi eikä investointeihin.>>Erittäin hyvä esimerkki tästä kehityksestä on työllisyystilanteen raju ja pysyväisluontoinen heikentyminen sekä kaikenlaisten osa-aikasuhteiden ja muiden pätkätöiden lisääntyminen. Tällainen kehitys on johtanut eriarvoistumiskehityksen alkuun. Syrjäytyminen on erittäin vakava sosiaalinen uhka. Tämän lisäksi talouden kysyntäpohja on murentunut, kun yhä enemmän osattomaksi jäävillä ei ole mahdollisuuksia kulutukseen. Tilanne oli tässä suhteessa täysin toisenlainen ennen rahatalouden voimakasta rynnistystä.
- antiteesi
Jaba_43 kirjoitti:
>>Erittäin hyvä esimerkki tästä kehityksestä on työllisyystilanteen raju ja pysyväisluontoinen heikentyminen sekä kaikenlaisten osa-aikasuhteiden ja muiden pätkätöiden lisääntyminen. Tällainen kehitys on johtanut eriarvoistumiskehityksen alkuun. Syrjäytyminen on erittäin vakava sosiaalinen uhka. Tämän lisäksi talouden kysyntäpohja on murentunut, kun yhä enemmän osattomaksi jäävillä ei ole mahdollisuuksia kulutukseen. Tilanne oli tässä suhteessa täysin toisenlainen ennen rahatalouden voimakasta rynnistystä.
Olet mielestäni oikeassa siinä, että yhteiskunnan murros vaikuttaa voimakkaasti ammatteihin ja työvoiman kysyntään. Palveluyrityksillä ei useinkaan ole mahdollisuutta työllistää kokopäiväisesti ja jatkuvasti.
Palveluyritysten jatkuva lisääntyminen kielii kuitenkin yhteiskunnan kurjistumisesta, hengenpitimis-yritysten nousemisesta työttömyyden korvikkeeksi. Vieri vieressä sijaitsevat saman alan yritykset kertovat, tällä väestöpohjalla, ennemminkin pakosta kuin liikeideoista.
SAK ei tietenkään voi taata työtä ja onnea pätkätyöläisille. SAK ei voi taata mitään, kaikki on ihmisten itsensä varassa. SAK:n, ja muidenkin keskusjärjestöjen, idea on siinä, että ne haluavat vastustaa Suomen ajautumista Luolamies-etiikan piiriin. Uskomattomat osingonjaot harvoille, usein irtisanomisten jälkeen, kertoo takarivin taaville: rahaa on, harvoille.
Se, että nuoret nykyisin luottavat yleisesti tulevaisuuteen ja uskaltavat ottaa uskomattoman suuria lainoja asuntoasioidensa ratkaisemiseksi jo heti nuorena, kertoo vanhempien varallisuuden luomasta turvasta. 60-vuotinen laina usein antaa perinnön jo tulla tilille. Siippakin tosin on usein voinut vaihtua jo useaankin kertaan, mistä johtuen oikeustieteelliset opinnot ovat suosiossa. - Jaba_43
antiteesi kirjoitti:
Olet mielestäni oikeassa siinä, että yhteiskunnan murros vaikuttaa voimakkaasti ammatteihin ja työvoiman kysyntään. Palveluyrityksillä ei useinkaan ole mahdollisuutta työllistää kokopäiväisesti ja jatkuvasti.
Palveluyritysten jatkuva lisääntyminen kielii kuitenkin yhteiskunnan kurjistumisesta, hengenpitimis-yritysten nousemisesta työttömyyden korvikkeeksi. Vieri vieressä sijaitsevat saman alan yritykset kertovat, tällä väestöpohjalla, ennemminkin pakosta kuin liikeideoista.
SAK ei tietenkään voi taata työtä ja onnea pätkätyöläisille. SAK ei voi taata mitään, kaikki on ihmisten itsensä varassa. SAK:n, ja muidenkin keskusjärjestöjen, idea on siinä, että ne haluavat vastustaa Suomen ajautumista Luolamies-etiikan piiriin. Uskomattomat osingonjaot harvoille, usein irtisanomisten jälkeen, kertoo takarivin taaville: rahaa on, harvoille.
Se, että nuoret nykyisin luottavat yleisesti tulevaisuuteen ja uskaltavat ottaa uskomattoman suuria lainoja asuntoasioidensa ratkaisemiseksi jo heti nuorena, kertoo vanhempien varallisuuden luomasta turvasta. 60-vuotinen laina usein antaa perinnön jo tulla tilille. Siippakin tosin on usein voinut vaihtua jo useaankin kertaan, mistä johtuen oikeustieteelliset opinnot ovat suosiossa.Palveluyritysten lisääntyminen ei kerro kurjistumisesta, vaan paremmasta tulevaisuudesta. Sosiaalidemokraattinen teollisuusyhteiskunta on ajanut meidät itsepalveluyhteiskuntaan, kun palkkojen himoverotuksen jälkeen ei raha enää riitä palvelujen ostamiseen, ja himoverotusta taas tarvitaan elättämään ne työttömät, joille maksetaan korvausta siitä, etteivät ota vastaan osa-aikaista, määräaikaista tai muuten tilapäistä työtä, ellei se ole sosialidemokraattien määrittelemää yleissitovan tessin ja pitkien irtisanomisaikojen suojaamaa "tyypillistä" työtä, koska demarithan ovat SAK:n suulla määritelleet epätyypilliseksi kaiken työn, mitä ei tehdä 8 tuntia päivässä, 5 päivänä viikossa, 11 kuukautta vuodessa ja koulun päättymisestä eläkeikään saakka samassa yrityksessä.
- antiteesi
Jaba_43 kirjoitti:
Palveluyritysten lisääntyminen ei kerro kurjistumisesta, vaan paremmasta tulevaisuudesta. Sosiaalidemokraattinen teollisuusyhteiskunta on ajanut meidät itsepalveluyhteiskuntaan, kun palkkojen himoverotuksen jälkeen ei raha enää riitä palvelujen ostamiseen, ja himoverotusta taas tarvitaan elättämään ne työttömät, joille maksetaan korvausta siitä, etteivät ota vastaan osa-aikaista, määräaikaista tai muuten tilapäistä työtä, ellei se ole sosialidemokraattien määrittelemää yleissitovan tessin ja pitkien irtisanomisaikojen suojaamaa "tyypillistä" työtä, koska demarithan ovat SAK:n suulla määritelleet epätyypilliseksi kaiken työn, mitä ei tehdä 8 tuntia päivässä, 5 päivänä viikossa, 11 kuukautta vuodessa ja koulun päättymisestä eläkeikään saakka samassa yrityksessä.
Koko kirjoituksesi henkii synkkää pakkoa, jossa osa-aikatyöntekijät saavat hieman armoa, jos pitävät turpansa kiinni.
Vanhan perinteisen käsityksen mukaan yhteiskunta on sitä, miksi kansalaiset ovat sen mieltäneet (Länsimainen käsitys). Kansalaisten vapaissa vaaleissa ilmaisema tahto velvoittaa valittuja edustajia noudattamaan sen enemmistön tahtoa rikkumatta. Pakko-yhteiskuntaa vastustavien yksi argumentti on ollut: Kukaan ei oikeasti halua olla toimeton. Se, että nykymuotoista sisään-Ulos-myllyä ei arvosteta kaikkien keskuudessa, lankeaa lienee nykyhallituksen harteille. Rehellisyyden nimissä on sanottava, etteivät mitkään hallitukset todella auta työtöntä, vaikka puheet ovat komeita. Ihminen joko työllistyy tai sitten ei. Sinulle vain on tullut pakkomielteeksi ihmisen välineellistäminen. Et varmaan koskaan voisi liittyä Amnesty Internationaaliin? - Jaba_43
antiteesi kirjoitti:
Koko kirjoituksesi henkii synkkää pakkoa, jossa osa-aikatyöntekijät saavat hieman armoa, jos pitävät turpansa kiinni.
Vanhan perinteisen käsityksen mukaan yhteiskunta on sitä, miksi kansalaiset ovat sen mieltäneet (Länsimainen käsitys). Kansalaisten vapaissa vaaleissa ilmaisema tahto velvoittaa valittuja edustajia noudattamaan sen enemmistön tahtoa rikkumatta. Pakko-yhteiskuntaa vastustavien yksi argumentti on ollut: Kukaan ei oikeasti halua olla toimeton. Se, että nykymuotoista sisään-Ulos-myllyä ei arvosteta kaikkien keskuudessa, lankeaa lienee nykyhallituksen harteille. Rehellisyyden nimissä on sanottava, etteivät mitkään hallitukset todella auta työtöntä, vaikka puheet ovat komeita. Ihminen joko työllistyy tai sitten ei. Sinulle vain on tullut pakkomielteeksi ihmisen välineellistäminen. Et varmaan koskaan voisi liittyä Amnesty Internationaaliin?En tajunnut kirjoituksestasi yhtään mitään, eikä se ollut ensimmäinen kerta.
- antiteesi
Jaba_43 kirjoitti:
En tajunnut kirjoituksestasi yhtään mitään, eikä se ollut ensimmäinen kerta.
Hyvästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että326657- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75566
- 56564