Olen väsynyt työhöni, olen väsynyt kaikkeen. Poikani aiheuttaa itkua ja huolta kaljottelunsa ja epämääräisten kaveriensa takia. Olen yh. 42 vuotias. Poika 17. Ei ole miesystävää, ei tarpeeksi rahaa. Viimeksi tänä aamuna tuli ajatus: kun pääsis täältä pois. Näkyykö valoa vai olenko koko loppuelämän tuomittu olemaan yksin?
Joku kiltti näkijä
elämäänsä väsynyt
197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
vaan toinen nuoren yh-äiti, jota kirjoituksesi kosketti kovasti.
Onhan tilanteesi rankka: on huolta pojasta, rahasta ja nuoren itsenäistyminenkin voi tuntua haikealta -ehkä myös helpottavalta. Nuoresi on miltei aikuinen ja osa vastuusta alkaa kuulua hänelle. En tosin tiedä miten paha tilanne on, ovatko kaverit epämääräisiä vai näyttävätkö vaan siltä? :) Se nuori "karju", joka rellestää kotonasi, oli vasta äsken pieni ja suloinen, sinulle kaikki kaikessa. Ehkäpä kommunikointinne on ärähtelyä pojan puolelta, eikä hän näytä välittämistään. Olet kuitenkin hänelle elintärkeä, tiedät sen.
Nuoresta täytyy huolehtia, mutta mitäpä jos nyt vähäksi aikaa hellittäisit kuitenkin ja alkaisit elää omaa elämääsi? Olet vielä nuori ja elämäniloakin sinusta löytyy, vaikka se välillä hukassa olikin. Katso ympärillesi, oletko huomannut miten kaunis syksy on? Miten auringonsäteet valaisevat erivärisiä lehtiä, mieletön väriloisto. Katso myös peiliin ja hymyile itsellesi :): sieltä katsoo nainen, joka on jaksanut huolehtia yksin nuoresta ja jaksaa vieläkin..wautsi. Äiti, joka on nuorelleen korvaamaton, vaikkei nuori sitä näytä. Olet ainutlaatuinen, kukaan ei voi korvata juuri sinua :)
Uskon, että jos ja kun alat elää omaa elämääsi, uusi kumppanikin löytyy. Tällä välin -häntä odotellessa- sinun täytyy kuitenkin pitää huolta myös itsestäsi ja nauttia elämästä.