Mitä mun pitäisi tehdä? ollaan seurusteltu tyttöystävän kanssa nyt vuoden verran, ja asiat mennyt aikamoista ylä-ja alamäkeä. viime viikolla kuitenkin tapahtui jotain todella outoa. oltiin menossa yhessä baariin, ja tyttöystävä oli ottanut viinaa olan takaa. yhtäkkiä nappasi mun kännykän ja heitti sen rikki maahan ihan ilman syytä, kuhan menetti hermonsa ja lähti kotiin. sitten se soitti mulle että kun tuun kotiin niin löydän sen kuolleena.
lähin kattomaan ja se oli viillellyt itteään, tosin ei kovinkaan syviä mutta anyway. selitti vaan ettei halua enää elää, ei halua olla mun kanssa jne.
seuraavana päivänä juteltiin ja kuulin vasta nyt että on ollut aikasemminkin itsetuhoinen. hän on kokenyt todella traumaattisia asioita lapsuudessa ja ollut kamalissa parisuhteissa. muuten on kyllä vahva ja itsevarma, mutta välillä näitä kamalia hetkiä..
en tiedä mitä tehdä. lähdenkö tästä suhteesta (en haluaisi pelätä lopun elämää toisen kuolemaa jos en itse pysty vaikuttamaan) vai voiko tämmöinen itsetuhoisuus hävitä ajan myötä? meillä on mennyt hyvin ja olen kohdellut häntä aina kauniisti. mutta jos mikään ei vaan riitä..
lähin kattomaan ja se oli viillellyt itteään, tosin ei kovinkaan syviä mutta anyway. selitti vaan ettei halua enää elää, ei halua olla mun kanssa jne.
seuraavana päivänä juteltiin ja kuulin vasta nyt että on ollut aikasemminkin itsetuhoinen. hän on kokenyt todella traumaattisia asioita lapsuudessa ja ollut kamalissa parisuhteissa. muuten on kyllä vahva ja itsevarma, mutta välillä näitä kamalia hetkiä..
en tiedä mitä tehdä. lähdenkö tästä suhteesta (en haluaisi pelätä lopun elämää toisen kuolemaa jos en itse pysty vaikuttamaan) vai voiko tämmöinen itsetuhoisuus hävitä ajan myötä? meillä on mennyt hyvin ja olen kohdellut häntä aina kauniisti. mutta jos mikään ei vaan riitä..
Vastaukset 15
Vanhimmat
viisain ratkaisu on nakata nykyinen meneen ja etsiä joku uusi, ei tuosta kummiskaan mitään tule.
Haista tyttinses janssa saatana helvetin pahaa oloa toivon teille mätisäkit perkele
Iltasanomat manipuloi mielipidettäsi.
Pysy hänen ystävänään ja ihmisenä johon hän voi aina luottaa vaikka eroaisittekin.
Ymmärretävää jos et jaksa katsella häntä, mutta älä ole itse hänelle vihainen äläkä aggressiivinen...älä mene mukaan hänen tunnetiloihinsa.
Pysy lujana.
Nyt niin nopeasti kuin kerkiät. Tuo ei koskaan parane, vain pahenee. Etsi sellainen tyttö joka välittää sinusta, tuo on henkistä väkivaltaa. Olet ihana kun kannat huolta toisesta, olet ansainnut kunnon tytön. Kirjottele jos jo löytyi uusi.
Vai vielä "kunnon tytön" ja "henkistä väkivaltaa"
Enpä todellakaan usko että tämä tyttö haluaa tahallaan loukata poikaystäväänsä!
Sellainen ei kyllä ansaitse ketään joka heti ensimmäisen ongelman esiin tullessa karkaa livohkaan!
Niinhän ne selvittää, en se ollut minä, joku muu vain kaataa viinaa kurkkuuni joku muu vaan napsautti minun päästä ja heitti kännykän. En minä ymmärrä mikä minuun meni. Hah hah ja sen kun vielä toinen uskoo.Väkivalta on väkivaltaa.Kannattaa kaihtaa, paitsi jos on itse sairas ja nauttii masokistisesti. Niin onhan niitäkin.
Hommaa tyttöystäväsi hoitoon. Soita terveyskeskukseen ja selitä tilanne. Kyllä ne sieltä ohjaa oikeaan paikkaan ja antaa neuvoja mitä pitäisi tehdä. Älä yritä itse ottaa hoitovastuuta anna se ammattilaisille.
Ystävälliset mutta jämäkät otteet ovat tarpeen.
Ihan ensiksi sanon samaa mitä edellinen kirjoittajakin, että rohkaise tyttöystävääsi hakeutumaan hoitoon. Se on tässä kaikkein tärkeintä. Vaikka jotkut käyttävätkin itsemurhalla uhkailua eräänlaisena kiristyskeinona, on myös niitä jotka oikeasti tarkoittavat sitä. Ja itse en ainakaan haluaisi ottaa sitä riskiä, etten ottaisi vakavasti tuollaista käytöstä. Kannattaa hankkiutua hoitoon ennekuin on myöhäistä.
Tiedän itse, millaista on kun todella läheinen ihminen yrittää itsemurhaa (onneksi ei onnistunut kuitenkaan) ja vaikka hänen asiansa ovat jokseenkin paremmalla mallilla, olen vieläkin jatkuvasti huolissani hänestä. Se on rankkaa ja vaativaa, sen tiedän. Se vaatii paljon, että jaksaa olla tukena. Minulle tämä kyseinen ihminen on kuitenkin niin tärkeä, että mieleeni ei tulisikaan jättää häntä yksin ongelmiensa kanssa.
On vaikea mennä sanomaan toiselle ihmiselle mitä tehdä, varsinkaan kun ei tunne tätä. Sanoisin kuitenkin että älä jätä tyttöystävääsi ainakaan vielä. Yritä saada hänet hoitoon ja ole hänelle tukena. (En halua pelotella, mutta tuo läheiseni itsemurhayritys oli seurausta siitä, että hänen seurustelukumppaninsa laittoi suhteen poikki.) Itsellesi voisi olla hyvä ajatus mennä mukaan johonkin mielenterveysongelmaisten läheisille tarkoitettuun vertaisryhmään. Kyseessä on tosi vaikea ja monimutkainen asia.
voisin sanoa päinvastaista kuin ensimmäiset vastaajat.
on mielestäni typerä asenne sanoa: vaihtoon vaan!
ennen kaikkea mieti mitä haluat, rakastatko tyttöä?
jos suhde ei ole syvä ja et tiedä rakastatko häntä, tueksi jääminen voi tuntua teennäiseltä.
no joka tapauksessa jos rakastat häntä ja haluat olla tukena, tee se!
yritä saada hänelle ammattiapua, älä itse ala lääkäriksi/psykiatriksi. sínun roolisi ei ole se.
sinun roolisi on poikaystävän/kumppanin
Masennus ja raivo tarttuu. Ota ero mutta ole ystävä. Jos tyttö on jo kohdellut sinua paskamaisesti, vaikka syy olisikin ymmärrettävä ahdistus tms. niin hän tulee helpommin kohtelemaan sinua niin tulevaisuudessakin, vaikka olisikin parempi. Olethan jo kerran sen hyväksynyt.
Tämä on vain minun kokemukseni mukainen mielipide, eikä välttämättä totta kohdallanne. Mutta useinkaan sairasta ei auta "hyysääminen" vaan selkeä viesti, että tuo on väärin, ongelma, eikä sitä kukaan hyväksy. Hänet hyväksytään, mutta ei hulluutta, ellei hän ala pyrkimään siitä eroon, tosissaan. Ole ystävä mutta eroa.
Oiken olen aivan samaa mieltä, hyyssääminen pahentaa. Riippuvuus ongelmainen ei parane hyyssäämällä, siitä se just on sairastunutkin.
Minä taas olen eri mieltä. Perustan mielipiteeni siihen, että olen jutellut pahasti ongelmaisen (yrittänyt itsemurhaa, ollut osastolla ym) ystäväni kanssa tästä asiasta, ja hän sanoi että koko sairaudessa kaikkein pahinta on se, kun siinä pahimmassa vaiheessa toiset ihmiset jättivät hänet yksin, eivätkä ottaneet sairautta tosissaan. Tietenkään hyysätä ei tarvitse (siis hoitaa kaikkia asioita toisen puolesta ym) mutta JOKAINEN tarvitsee ihmisen, jolle voi puhua ja jolta saa tarvittaessa tukea. Ja erityisen paljon sellaista ihmistä tarvitsee, jos on itsellä ongelmia. Tämä ystäväni sanoi, että hänellä on sellainen tunne että silloin kun menee hyvin, niin läheiset ja ystävät hyväksyvät hänet mutta silloin kun menee huonommin, kukaan ei hyväksy eikä ymmärrä. Luultavasti tuossa on kyse myös hänen omasta näkemyksestään, joka on osin vinoutunut, mutta mielestäni siinä on myös perää.
No, ei varmasti kukaan normaali järkinen tietenkään ymmärrä eikä hyväksy sellaista että joku on itsetuhoinen, alkoholin liika käyttö mukaan lukien. Vain toinen mieleltään sairas tekee niin. Yritän kirjoittaa selvästi. Terve järkinen ihminen ei hyväksy eikä ymmärrä itsetuhoisaa ihmistä. Mielenterveysalan ihmiset taas yrittävät ymmärtää syitä siihen käytökseen ihan vain työkseen. Sellainen on kuuluu heidän työhön. Tervejärkinen läheinen ei sitä tee, katsos kun sillä on muuta tekemistä, se elää tätä elämää.
Pointtini ei ollut niinkään se ymmärtäminen vaan se, ettei toisen sairautta vähätellä. Toki pitää elää omaa elämää, muuten sitä sekoaa itsekin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen jätetään yksin ongelmiensa kanssa.
Ja tuo hyväksyminen on aika kinkkinen asia tässä yhteydessä. Tuntuu siltä, että monen on vaikea tosiaankin hyväksyä sitä, että toisella voi olla mielenterveyden ongelmia. Niihin liittyy vieläkin jotain häpeällistä kai. Itse olen sitä mieltä, että ok, itsetuhoista käytöstä ei tarvitse hyväksyä, mutta se *ihminen* pitäisi hyväksyä.
Mutta minä nyt en väitäkään olevani tervejärkinen.
(Eikä kukaan ihminen ole normaali.)
Jos olet jutellut ongelmaisen kanssa, niin se kuitenkin on aivan eri asia kuin olla tukihenkilä 24 tuntia vuorokaudessa.
Tällainen henkilö voi olla väkivaltainen, päihteiden ja huumeiden vaikutuksen alaisena, vainoharhainen ja varasteleva. On kai ymmärrettävää että tällaista henkilöä kukaan ns. normaali ei pysty yökausia tukemaan. Joskus sairas tajuaa vasta että menee edes huonosti siinä vaiheessa kun kukaan ei enää ole lähellä. Kaunis ajatus olla tukena, mutta sitä varten on ammattihoitokunta, kukaan ei jaksa olla mukana koko ajan, oma elämä sekoittuu eikä se ole kenenkään eduksi. Toki apua, tapaamisia ja kuuntelua tarvitsee antaa, kun haluaa/jaksaa.