Oletteko panneet merkille, että Hannu Takkulaa ei ole valtamediassa lainkaan leimattu ahdasmieliseksi lestaadiolaisfundamentalistiksi? Ei. Hänen toimintaansa on suorastaan ihasteltu.
Jossain toisessa yhteydessä jonkin näkemyksen puolustaminen näillä samoilla perusteilla johtaisi suoranaiseen kivitykseen. Mielenkiintoista seurata, kun tämä hedelmöityshoitolakiesitys tulee eduskunnan käsittelyyn, mikä on "yleisen mielipiteen" näkemys niistä keskustan kansanedustajista, jotka äänestävät lesboparien hedelmöityshoitoasiassa EI. Ennustan, että silloin lehtomäkien ja kiviniemien kommenteilla on kysyntää mediassa, aivan kuten oli ihan äskettäin, kun muutama keskustalainen konservatiivi asettui tukemaan kirkon kantaa tässä hedelmöityshoitoasiassa. Nyt ei ole jostain syystä päästetty Lehtomäkeä eikä Kiviniemeä lausumaan mielipiteitään Takkulasta ja hänen perusteluistaan.
Jos Takkula olisi ollut reilu mies, hän olisi menetellyt toisin. Ei. Ei hän olisi periaatteistaan tinkinyt. Hän olisi haastanut Vanhasen presidenttiehdokkuuden puoluekokouksessa.
Jossain toisessa yhteydessä jonkin näkemyksen puolustaminen näillä samoilla perusteilla johtaisi suoranaiseen kivitykseen. Mielenkiintoista seurata, kun tämä hedelmöityshoitolakiesitys tulee eduskunnan käsittelyyn, mikä on "yleisen mielipiteen" näkemys niistä keskustan kansanedustajista, jotka äänestävät lesboparien hedelmöityshoitoasiassa EI. Ennustan, että silloin lehtomäkien ja kiviniemien kommenteilla on kysyntää mediassa, aivan kuten oli ihan äskettäin, kun muutama keskustalainen konservatiivi asettui tukemaan kirkon kantaa tässä hedelmöityshoitoasiassa. Nyt ei ole jostain syystä päästetty Lehtomäkeä eikä Kiviniemeä lausumaan mielipiteitään Takkulasta ja hänen perusteluistaan.
Jos Takkula olisi ollut reilu mies, hän olisi menetellyt toisin. Ei. Ei hän olisi periaatteistaan tinkinyt. Hän olisi haastanut Vanhasen presidenttiehdokkuuden puoluekokouksessa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja ei ole aiemminkaan tuomittu valtamediassa lestadiolaiskiihkoilijaksi. Sen kyllä olen huomannut, miten kepulaiset ovat Takkulan kimpussa kuin rakkikoirat. Ja eivät muuten ole ensimmäistä kertaa.
Miksi Takkula pitäisi tuomita "lestadiolaiskiihkoilijaksi" valtamedian toimesta? Onko sinulla joku perustelu siihen, kun sitä noin haikailet? Jos se tuomitsematta jättäminen sinua noin pännii, niin kirjoita toki räväkkä kirjoitus Ilkka-lehden yleisönosastopalstalle.
Takkulan toimintaa on valtamediassa käsitelty hyvin neutraalisti. Vai onko sinulla osoittaa joku valtamedioiden kannaotto, missä mainitsemaasi ihastelua on harrastettu?
Wiljami
Olen jo aiemmin yrittänyt tolkuttaa, että Hannu Takkulan uskonnollinen oppi on jotakin muuta kuin lestadiolaisuutta. Sen parissa harvoin tavataan moista jatkuvaa itsetehostusta ja persoonallisten kriisien projisoimista ulkomaailmaan tuomioina ja julistuksina.
Takkulan yritys yhdistää uskonto ja politiikka kuuluu enemmän jollekin toiselle vuosisadalle tai mantereelle. Kiinnitänpä huomionne siihenkin, että Takkulan Nyt-liite-kannattajien joukossa ei ollut lestadioilaisia kansanedustajia.
Siinä avaaja on oikeassa, että jos Takkulassa olisi yhtään miestä, hän olisi esittänyt vaihtoehdon keskustan presidenttiehdokkaaksi silloin kun ehdokasasettelun aika oli. Tai ilmoittanut jo siinä vaiheessa julkisesti, että ei kannata Vanhasta.
Varmaan se Takkula on miettinyt tarkkaan mitä tehdä. Sehän on selvää, että keskustassa on menossa (jälleen kerran) sellainen "puheenjohtajamme on Jumalasta seuraava"-huuma, että ei siinä Takkulan vaihtoehdoilla ole ehdokasasettelun aikana mitään vaikutusta.
Nyt ainakin Takkulan irtiotto oli sellainen, että se todellakin pistää keskustalaiset miettimään puolueensa nykytilaa. Varmaan tuo demarien pillin mukaan ja naisseikkailuihin sekaantuva johtaja ei ole sellainen, jota kaikki kepulaiset voisivat pitää "Jumalasta seuraavana".
Wiljami
Kesällä 1999 käydyssä esivaalissa keskustan presidenttiehdokkaasta Paavo Väyrynen sai noin kolmanneksen äänistä, mikä oli osoitus siitä, että kesustalaiset äänestävät myös istuvaa puheenjohtajaa vastaan.
Jos Vanhasen asema on niin heikko kuin väität, olisihan nyt Takkulan kannattanut kokeilla. Mutta kun tarkoitus ei olekaan hänellä toimia konstruktiivisesti. Hän pyrkii saamaan kritiikkiä ja saakin sitä, ja sen aiheuttamissa marttyyri-tunnelmissa vaihtaa puolta. Ei vain uskalla tehdä sitä itse vaan siirtää vastuun keskustalaisille.
Myönnä nyt vaan, että Vanhanen on varsin hyvin saanut kaikista horjutuksista huolimatta keskustan kannatuksen pysymään korkeana. Ei siinä 24%:ssa huonot lähtökohdat vaaleille ole.
Ei Takkulaa pitäisi miksikään leimata. Ei siitä ole kysymys. Kysymys on siitä, että miksi aina muulloin terveitten kristillisten arvojen puolustajat leimataan ties miksi, mutta juuri tässä tapauksessa Takkulaa ei leimata eikä paheksuta valtamediassa.
En ole nähnyt enkä kuullut kenenkään "suvaitsijan" radiossa enkä TV:ssä paheksuvan Takkulan "ahdasmielisiä" lausuntoja, joita hän antoi tuolla kristillisten tilaisuudessa. Eikö oo kummaa, että juuri nyt ei paheksuta yhtään?
Niin kuin vähän alempana arvelit, taidat olla pikkuisen vainoharhainen. Kannattaiskohan sun unohtaa politiikka kokonaan vähäksi aikaa?
Minä olen havaitsevinani kirjoituksesi ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa lievähköä ristiriitaa.
ensimmäisessä kappaleessa kerroin, että avaajan pohtima takkulan mahdollisuus asettua vastaehdokkaaksi tuntee kyllä esimerkkejä...Virolainen tuli jopa 1982 puoluejohdon vastustamana ehdokkaana pressaehdokkaaksi.
Puolueissa yleensä pidetään konstruktiivisena toimintaa, jota harjoitetaan sen sääntöjen puitteissa ja jonka (esivaalin puoluekokouksen) lopputuloksen jälkeenkin jatketaan samassa porukassa. Jos Vanhasen asema olisi heikko, mihin viittaat, Takkula olisi voinut hyvinkin mittauttaa kannatuksensa, jolloin uskoisin hänen ajatustensakin voineen saada enemmän keskustelua aikaan. Nyt tulee torjuntaa ja syystä kyllä.
Siis: yht´aikaa Matti on vahvoilla, Hannu reppana ja kyvytön tekemään johtopäätöksiä.
...kaipaatko sitä Takkulan vainoamista vai oletko vainoa vastaan. Kepulaistoverisi ovat linjan jo valinneet: innokkaimmat hitsaritoverisi ovat viemässä Hannu-parkaa saunan taa. Suomenmaa-lehden yleisönosastokirjoittelu oli tänään sitä luokkaa, että oksat pois. Ei siinä Takkulaa kiitelty. Toverituomioistuin oli erottamassa Takkulan välittömästi kepun jäsenyydestä.
Ehkä sinun kannattaisi pikemminkin kiinnittää huomiota mitä kepulaislehdet kirjoittelevat.
Wiljami
..että ei ne kepulaisetkaan ole ottaneet kantaa Takkulan konservatiivisiin lausuntoihin. Eikös teidän kannattaisi nuo lausunnot käsitellä siellä kepussa ensiksi, ennen kuin vaaditte kommentteja muilta.
Wiljami
Ihme, ettei Takkulaa ja Kallista ole vielä kivitetty!
Kyllä siinä nyt tarkkana ja varuillaan täytyy olla.
...mainitsemalla, että keskusta ei ole ikinä ollut mikään fundamentalistien liike.
...hyvän vitsin. Eipä tyttö tainnut nähdä UKK:n päiviä...
Wiljami
...kekkonen muka oli fundamentalisti?? Tähän saakka häntä on yleisesti parjattu irstaaksi huorintekijäksi juopoksi. Kekkosen aikana maan henkinen ilmapiiri, mm. taiteen vapaus uskonnon kahleista edistyi. Mitenkä sopii mielestäsi fundamentalistin luonnekuvaan jumalanpilkkatuomion saaneen Salaman armahdus?
Kun sitten katsoo paskalehtien juttuja Vanhasen yksityiselämästä, saa vasta tutustua ahdasmieliseen uusmoralismiin, jopa fundamentalismiin.
Enhän minä kirjoittanut, että UKK oli fundamentalisti. Kepuhan toimi kuin pahainen fundamentalistipuolue UKK:n aikana.
Wiljami
ja Suti perusti oman eduskuntaryhmän. Missä ovat Takkulan ratkaisut?
Kepuvaikuttajilta tuli viesti että Takkula petti puolueen jo toisen kerran.
Tämä kertonee kaiken. Takkula paljasti totuuden Jäätteenmäen touhuiluista. Kepussa siis pidetään totuuden esiintuomista pettämisenä ja valehtelua rehellisenä toimintana("Anneli ei valehdellut kertaakaan" kukas niin väittääkään).
Takkulan toiminta on aina ollut poukkoilua, jossa oma "vakaumus" (sisältää mm. valehtelun, "vaaliparannukset", omat säännöt joka asiassa, kyvyn pettää samalla listalla olevat ehdokkaat vaalien pelisäännöissä) eli oma etu ohittaa muun. Häntä on ihan turhaan keskustassa siedetty näinkin pitkään. Mies on pelkuri ja onneton tunari, joka ei ole urallaan saanut mitään aikaan muuta kuin ongelmia.
Arvostan Hannu Takkulaa koska hän A) ns. Jäätteenmäki jupakassa paljasti sen miten kepun puolue-elimien pöytäkirjoja käsitellään ja manipuloidaan jälkikäteen. Miksi kepulaiset tuomitsevat Hannun tästä asiasta? B) ei ole voinut hyväksyä kepun anti-kristillistä nyky linjaa. Tällä teolla hän pakottaa oman puolueensa keskustelemaan perinteisistä perusarvoista. Miksi Hanulle vaaditaa erottamista puolueesta, kenenkähän "laariin" sen teon irtoäänet sataisivat? ja mitä se hyödyttäisi jos Takkula erotettaisiin puolueesta C) tällä teolla saa aikaan hajaannusta kepussa.Se on hyvä! Hyvä Hannu!
Takkula valehteli keskustan pöytäkirjakäytännöstä. Hän valehteli myös sujuvasti monille ihmisille ennen vaaleja 2003, että hänestä tullaan tekemään ministeri vaalien jälkeen. Hän valehteli myös eurovaaleissa 2004 julkaisemalla mainosta, jossa väitti puolueen puheenjohtaja Vanhasen tukevan häntä. Ja kun jäi kiinni valheestaan, valehteli lisää : "kyllä asia on Matin kanssa sovittu".
Jos Takkula on rehellinen mies, jonka ei tarvitse pelätä totuutta, miksi on niin vaikeaa kertoa, kenelle hän luovutti kopioita pöytäkirjoista, koska kerran väittää ettei itse ole toimittanut niitä julkisuuteen? Ei kai hän vaan taas valehtele?
Keskustalle Takkulan lähdöstä olisi pelkkää hyötyä pitkän päälle.
ota olut että pikkuisen vapaudut paniikistasi. Hyvää yötä! Hannu on rehellinen mies.
valehtelijaa suojelet, kannattaa varmaan ripittäytyä ja pitää pitkä iltahartaus. Tai pohtia, josko alkaisit lähentyä Kallista...hänkin on varmasti sinulle sopivan rehellinen.
Miksi Takkula on edelleen synnintekijöiden (mm. huorintekijöiden) puolueessa harjoittamassa sen perhepolitiikkaa?
Miksi Takkula lupaa palata "kotimaan politiikkaan" Suomen keskustan vaalilistalla?
Nyt vaan Takkula äkkiä sinne minne into palaa - KD:ssä on hänelle ihanteellisesti sopiva tapa hutkia puoluetovereita raamatulla päähän. Ihan tulee ikävä Kalliksen eu-vaalikampanjaa, mutta kyllä Bjaren ja Hannu saavat pian taas henkisen väkivallan kukoistamaan KD:ssa. On siinä semmoinen pari.