Talo (Jatkis)

”Aivan ihastuttava paikka.” Rosanna sanoi astuttuaan valoisaan halliin, johon kierros päättyi.
”Niin, todellakin.” Sanoi Lydia Parker, taloa esittelevä nainen, mutta ei tarkoittanut sitä.
Lydia tiesi jotakin talon karmaisevasta menneisyydestä, siitä että edellinen perhe oli tuskin ollut talossa viikkoakaan, kun oli jo muuttanut pois.
Näistä asioista ei saanut kertoa asiakkaille, koska muutoin talo jäisi myymättä. Hän itse pelkäsi taloa ja aisti jonkin sanoin kuvaamattoman pahan läsnäolon, eikä olisi halunnut esitellä taloa. Itse asiassa, hän toivoi että voisi kertoa talon menneisyydestä, tälle asiakkaalle, ennen kuin olisi liian myöhäistä.
’Miksi Matt, ei voinut olla töissä tänään.’ Lydia mietti. ’Hänen hermonsa ovat rautaisemmat kuin minulla.’
Lydia ottaa hymyn kasvoilleen, vaikka häntä ei hymyilytä, mutta edustaminen ennen kaikkea, se oli pomon motto.
”No miten on, tuleeko kaupat?” Lydia kysyy hymyillen tekohymyään.
”Minä otan tämän.” Rosanna sanoo ja hymyilee tyytyväisenä.
”Hienoa.” Lydia sanoo. ”Menisimmekö toimistolleni hoitamaan paperit?”
Rosanna nyökkäsi ja he menivät ulos. Lämmin auringon paiste sai Lydian paremmalle tuulelle ja unohtamaan hetkeksi talossa vallinneen ahdistavan tunnelman, jota asiakas ei vielä ollut huomannut.
’On ihana päästä pois tuosta loukosta.’ Hän ajatteli huojentuneena ja oli säikähtää hengiltä, kun suuri oksa tipahti alas ja melkein osui häneen.
”Herran tähden.” Lydia henkäisi. ”Hoitaisit nuo puut, ne tuntuvat olevan lahoja.” Hän lisäsi ja nyökäytti päätään ikivanhojen puiden suuntaan.
Rosanna nyökkäsi ja he astuivat autoon ja ajoivat Lydian toimistolle, jossa hän tarjosi tuoreita pullia ja kahvia samalla kun he hoitivat talon ostamiseen liittyvät paperien allekirjoittamiset.
Rosanna oli ikionnellinen saadessaan talon avaimet viimeinkin käteensä, sillä hän oli aina halunnut asua ´kummitus´ talossa.

Rosannalla oli kyky lukea toisten tunteita. Hän oli nytkin vaistonnut, että taloa esitellyt nainen, Lydia, oli pelännyt, vaikka olikin esittänyt ihan muuta.
Hän vaistosi myös jos paikalla oli henkiä eli tavallaan hän oli meedio, mutta hän ei pitänyt minkäänlaisia esityksiä.
Se ei Rosannan mielestä ollut kovinkaan viisasta ja murensi oikeiden meedioiden uskottavuutta.
Rosanna ei myöskään vajonnut transsitiloihin, hän vain kertoi, mitä tunsi ja oli toisinaan autellut poliisiakin.
Hänestä oli mukava olla avuksi, mutta oikeudenkäyntejä hän inhosi, koska rikollisten asianajajat kyselivät tyhmiä ja pyysivät aina näyttämään, kuinka hänen kykynsä toimi ja yrittivät saada hänet näyttämään vain huomiota kaipaavana sekopäänä. Tai sitten ne yrittivät selittää, että hän oli muka huijari tai jotain muuta tyhmää.
Rosanna oli joutunut yhä uudestaan ja uudestaan kertomaan, ettei hän huijaa ja että hänen kykynsä ei toiminut käskystä.
Se oli varsin raivostuttavaa ja turhauttavaa.

Kotonaan Rosanna pakkasi tavaroitaan myöhäiseen yöhön saakka ja aamulla hän jatkoi uurastustaan. Myöhemmin hänen ystävänsä, Sam, Di, Mary, Pete ja Leo tulivat hänen avukseen ja hän sai lopultakin viimeisetkin tavarat pakatuksi laatikoihin.
Rosanna kantoi Di:n ja Maryn kanssa pakattuja laatikoita, Samin, Peten ja Leon raahatessa huonekaluja autoon.
”Nyt maistuisi kylmä olut.” Sam sanoi ja pyyhki hikeä otsaltaan, kun he olivat saaneet viimeisenkin huonekalun autoon.
”Saat oluesi, kun olemme saaneet purettua tavarat uuteen asuntooni.” Rosanna sanoi hymyillen.
”Hyvä on.” Sam sanoi ja kaappasi Rosannan syliinsä.
”Yäääk! Päästä minut alas. olet ihan hikinen!” Rosanna huudahti.
”Itse olet hikinen.” Sam sanoi ja suuteli Rosannaa. ”Olet seksikäs hikoillessasi.” Hän lisäsi virnistäen.
”Hyi sinua.” Rosanna sanoi toruvaan sävyyn, mutta hymyili kuitenkin.
”Täälläkö te kuhertelette!” Di hihkaisi, kurkistaessaan ovesta. ”Mitäs jos menisimme sinne uudelle talolle muuttokuormaa vastaan?” Hän kysyi.
”Hyvä on.” Rosanna naurahti.
He menivät Di:n perässä ulos ja koko porukka pakkaantui Samin autoon ja he hurauttavat suorinta tietä Meadley Streetille, toiselle puolelle kaupunkia, missä Rosannan uusi talo sijaitsi.

Perille päästyään, he menivät taloon sisälle odottelemaan muuttoauton saapumista, koska se isona autona joutui kiertämään melkoisen matkan, toisin kuin henkilöauto.
”Tämä paikka saa ihoni kananlihalle.” Di sanoi ja katseli ympärilleen.
”Tiedän.” Rosanna sanoi. ”Siksi halusinkin tämän.”
”Sinä olet outo.” Di sanoi. ”Talohan on kuin suoraan jotain kauhuleffasta, ei kukaan järkevä osta tällaista taloa.” Hän lisäsi.
”Tiedäthän sinä minut.” Rosanna sanoi ja hymyili.
Mary ja Leo istuivat yläkertaan vievillä portailla, Pete nojasi ovenpieleen ja Sam oli löytänyt itselleen vanhan puujakkaran.
”Tuo kyllä näyttää niin laholta, että kun istut siihen, se hajoaa allesi.” Pete sanoi virnistäen Samille, joka oli aikeissa istua jakkaralle.
Sam istahti jakkaralle ja näytti voitonriemuiselta, kun jakkara ei hajonnutkaan, hänen painonsa alla.
Oli painostavan hiljaista ja kukaan ei oikein keksinyt mitään sanottavaa, koska melkein kaikilla oli sellainen tunne kuin joku tai jokin tarkkailisi koko ajan.
Äkkiä hiljaisuuden rikkoi…

*****

Seuraava saa puolestani jatkaa.
Genre on sitten kauhu tai jännitys.
Mielellään vähintään puolisivullista.
Niin ja olisi kiva jos tarina jatkuisi ns. järjellisesti ja siitä saisi jopa selvää.