Istun täällä kauppakeskuksen kahvilassa. Katselen ohikulkevia ja täällä työskenteleviä ihmisiä. Monen kulku tuntuu vaivalloiselta. Minusta tuntuu, että monen kasvoissa näkyy suru, masennus ja yksinäisyys.
Mietin, että miksi tämän päivän ihminen – ainakin täällä Suomessa – on niin kovilla.
Sanotaan, että kun ihminen huolehtii kolmesta perusasiasta (uni, ravinto, liikunta), niin hänellä on edellytykset voida hyvin. Kun nukkuu tarpeeksi, kun katsoo mitä suuhunsa laittaa ja kun liikkuu säännöllisesti. Nämä kolme riittävät jo monella hyvin pitkälle. Mutta ihminen kaipaa vielä jotain näiden lisäksi. Jotain syvempää ja korkeampaa.
Varmaan jokainen meistä haluaa olla onnellinen. Etsimme elämäämme tarkoitusta, suuntaa, rakkautta…
Miten voisimme valaa toisiimme rohkeutta, voimaa, elämäniloa? Miten loisimme sellaista kulttuuria, jossa kaikilla olisi parempi olla.
Katson ihmistä, ja minulle se on rukousta. En oikein muulla tavalla osaa rukoillakaan.
Mietin, että miksi tämän päivän ihminen – ainakin täällä Suomessa – on niin kovilla.
Sanotaan, että kun ihminen huolehtii kolmesta perusasiasta (uni, ravinto, liikunta), niin hänellä on edellytykset voida hyvin. Kun nukkuu tarpeeksi, kun katsoo mitä suuhunsa laittaa ja kun liikkuu säännöllisesti. Nämä kolme riittävät jo monella hyvin pitkälle. Mutta ihminen kaipaa vielä jotain näiden lisäksi. Jotain syvempää ja korkeampaa.
Varmaan jokainen meistä haluaa olla onnellinen. Etsimme elämäämme tarkoitusta, suuntaa, rakkautta…
Miten voisimme valaa toisiimme rohkeutta, voimaa, elämäniloa? Miten loisimme sellaista kulttuuria, jossa kaikilla olisi parempi olla.
Katson ihmistä, ja minulle se on rukousta. En oikein muulla tavalla osaa rukoillakaan.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Syntymäpäivän kunniaksi Suomi24 pyysi tunnetuilta suomalaisilta keskustelunavauksia. Keskustelijoille annettiin vapaat kädet nostaa esille itselleen tärkeitä asioita. Kolmas syntymäpäivävieraamme on Suomen ensimmäinen kauppakeskuspappi Harry Anttila.
Edellinen vieraamme oli tv-toimittaja Salla Paajanen. Lue keskustelu täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000074&posting=22000000010971010
Ensimmäinen vieraamme oli pääministeri Matti Vanhanen. Lue keskustelu täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=96&conference=595&posting=22000000010950206
Mitä mieltä olet päivän avauksesta? Miten me voisimme valaa toisiimme rohkeutta, voimaa, elämäniloa? Miten me loisimme sellaista kulttuuria, jossa kaikilla olisi parempi olla?
se on ammentaa jos ei ole mistä ammentaa.Monet suomalaiset ovat asettaneet arvomaailmansa rahan ja markkinavoimien käyttöön.Ja kun siihen lisää perussynnit:kateus,vahingonilo jne..
Pitäisi tehdä täysremontti asenne ja arvomaailman kanssa,mutta siinä sitä onkin tehtävää.Nykymaailma arvostaa sairaita narsistisia piirteitä ja ruokkii niitä.Ja sitten ne harvat ja valitut "vahvat"jotka laittavat kampoihin,heihin kohdistetaan julmia paineita!Sitä niitetään mitä kylvetään!Monet tuntevat uupumusta ja turvattomuus on lisääntynyt erinäisitä syistä.Pitäisi keventää ihmisten taakkaa.Kun laittomuus lisääntyy rakkaus kylmenee!
Kuljemme kaikki kuin unessa, painajaisessa, emme paljon vilkuile sivuillemme. Minne meillä on kiire, ajattelemme vain että minulle kaikki nyt ja heti, viis muista. Minä ajattelen, että saamme liian paljon tietoa koko ajan ja se tekee meistä kuin unessa kulkijoita. Ei ihminen ole mikään robotti, ei robottikaan toimi ellei saa välillä huoltoa, "hoivaa". Emme osaa hiljentyä ja välittää toisistamme ennen kuin tapahtuu jotain kamalaa(tsunami,hirmumyrskyt yms.)Tunsi että ihmiset oli aivan erilaisia Tapaninpäivän katastrofin jälkeen, jotenkin vain ottivat toisensa paremmin huomioon, kuin ennen, myös päättäjätahot. Siis, välittäkäämme toisistamme tänään, huomisesta kun ei tiedä... Rakastakaamme lähimmäisiämme, myös itseämme, ilman vaatimuksia!
..on yksi elämäniloa syövistä asioista. Miten pois se ihmisistä?
Hei vaan Myy eihän se muuta vaadi kateuden poisto, kunhan vaan keskittyy omiin asioihinsa enemmän kuin muiden asioiden seuraamiseen. Siis oman onnensa seppiä me kaikki olemme viime kädessä terv. Tapio
Hei Tapio Ensio eihän se tartte muuta, mutta kun ihmisillä on aika vaikea päästä tavoistaan eroon.
välinpitämättömyys.. ei välitetä toisesta ollaan ja mennään vain omaa napaa tuijottaen. ei kuunnella oikeasti mitä toisella on sanottavaa ja omatkin sanomiset jätetään jonnekkin syövereihin.
tavatkaa kavereita, ystäviä ja sukulaisia ei pelkästään puhelimen ja tietokoneen välityksellä.
naurakaa ja iloitkaa pienistäkin asioista.
Teet kahta duunia ettei tartte hypätä sossussa.
Pidä siinä sitten muuten yhteyttä.
Ahneudesta on kyse eikä kateudesta.
Hei.. mä esitin yhden vaihtoehdon. Voisiko olla sekä ahneus ja kateus? Tai kaikki kuolemansynnit?
Nykyään painotetaan yksilön osaamista, sekä kilpailukykyä ja silloin kanssaihmiset nähdään kilpailijoina. Tästä johtuu myös sosiaalisten taitojen surkastuminen, kontaktit luodaan vain markkina mielessä. Jos yksilön ainoa tarkoitus on olla kvarttaalitalouden osanen mm. tehokkuus, kilpailukyky ainoina päämäärinä ja mieltä painaa tavoitteet seuraavalle vuosineljännekselle. Niin eipä ihme jos olemme allapäin. On myönnettävä, että markkinatalous ei voi olla elämämme ainoa päämäärä! Pelkkä materia ei todellakaan tuo onnea!
Hei Vieno-maria olen kanssasi samaa mieltä nauttia pitää ja iloita ihan arkisista asioista. Niin ja pitää olla juuri sosiaalinen ja katsella maailmaa myös muidenkin näkökulmasta ei liian paljoa omaa napaa tuijottaen. Elikä mennään elämän perään eikä odoteta elämän tulevan tykömme. Terv. Tapio
Ongelmana taitaa olla voimattomuuden tunne, joka meitä tavallisia rehellisiä työntekijöitä painaa. Aina näyttää siltä, että helpommin elämästä selviävät kaiken maailman loiset ja rikolliset. Heikommilla ihmisillä on aina ystäviä ja turvaverkostoja, mutta meillä vahvolla ja terveillä vain oma uskomme. Annan uskollemme kaiken arvon ja kunnian, vaikka tämä uskomme opastaa vain antamaan anteeksi - kääntämään toisenkin poskemme. Uskomme ei rohkaise meitä taisteluun uskomme ja elämämme puolesta.
Tästä voi toiset jatkaa. Minun on jatkettava töitä tuulivoiman hyväksi. www.suomentuulienergia.fi
Niin.. ja se voimattomuuden tunne usein tulee siitä, että yritämme haukata liian ison palan kerralla, harva meistä koko maailmaa pelastaa tuosta noin vain, mutta siinä vieressä voi olla kuka tahansa, jonka voimme pelastaa, auttaa.. Eikä se aina edes vaadi mitää suurta, ehkä pienen hetken aikaasi, katsoa, kuunnella, välittää, koskettaa, mitä hyvänsä, pysähtyä hetkeksi.
Kaikilla (lähes) näyttää olevan vain niin kiire.. mutta eihän sitä aikaa "tule lisää" KELLEKÄÄN olipa rahaa tai valtaa, kuinka paljon tahansa tai vaikka niitä ei olisi ollenkaan.. Minusta monen ongelma on juuri (yhtenä asiana) tuo "ajan puute", josta on helppo syyttää mitä tahansa ja näin olla pysähtymättä ja jättää näin usein ne "ikävät" asiat sivuun, läpikäymättä..
Minusta meillä jokaisella on "mittaamaton aika", jos voimme hetkeksi pysähtyä, kuunnella, katsoa, koskea ja mitä tahansa, myös itseämme kohtaan!
Tekisi mieli sanoa, että tässä hetkessä on ikuisuus! ja sen mahdollisuus on meille kaikille...
...jatkoa...
Kirjoitit tosi viisaasti Jukka !
Kuten tässä on jo monesti tullut todetttua, on mielestäni tärkeimpiä ja unohdetuimpia asioita se, kun pystyt hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, kaikkine vahvuuksinesi ja etenkin heikkouksiesi, vikojesi kanssa, niin pystyt ja kykenet antamaan sitä voimaa ja uskoa, ja elämän positiivisuutta myös muille. (En puhu nyt välttämättä uskonnolisesta voimasta, sen jokainen päättäköön mielestäni itse, mitä se positiivinen voima on,ja mistä sen sitten ammentaa)
Hymy ja pienikin ystävällinen ele toiselle, täysin ventovieraallekkin, tuo sitä hyvää oloa ja mieltä meille jokaiselle. Jo sillä saataisiin tämä murjottava kansamme paljon positiivisemmaksi. Suosittelen kokeilemaan.
Tärkeimpänä asiana, kehottaisin myös jokaista pysähtymään hetkeksi ja miettimään, että mihin jokaisella nykyään niin kauhea kiire loppujen lopuksi on. Täällä elettävässä elämässä kun ei millään ehdi kaikkea kokea tai saavuttaa, eikä se ole kai tarkoituskaan.
Yksi erittäin suuri ongelma on mielestäni myös se että, ihmiset revitään pois juuriltaan, tänne etelän kasvukeskuksiin. Ei se voi mitenkään olla terve suuntaus, kuten moni on jo huomannutkin.
Nauttikaa elämästänne, on se sen arvoista.
julkisuudessa voisi tuoda esiin arkielämän hyviä tekoja ja niiden takaa ihmisiä. Yleinen hyvän tekemisen arvostus ja hyvän arvottaminen auttaisi. Mutta varmaan vasta se oma kokemus, että antaessaan saa jne auttaisi toisten välittämisessä ja välittämisen jaksamisessa. Se vaan pitää itse kokea ja oivaltaa.
Rahan valta ja vallan kokemisen valta on kai aina ollut monen ihmisen tavoite, mutta arjessa on aina ihmisiä, jotka välittävät toisesta, tekevät hiljaisesti hyviä tekoja, mutta ne eivät ns myy. Uskon itse kuitenkin, että henkinen alamäki saavuttaa joskus päätepisteensä ja taas tulee aika, jolloin elämän perusarvoiksi kohoaa välittäminen ja muut ns hyveet.
Kun nuori, korkeasti koulutettu aikuinen valmistuu työttömäksi, ei elämästä löydy helposti iloa. Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen lykkääntyvät, kun elämän perustarpeet puuttuvat. Toivoisin, että johtavissa asemissa olevat luottamushenkilöt havahtuisivat näihin epäkohtiin.
Myönnän että työ on tärkeää, mutta on muita arvoja ja asioita mitä on otettava huomioon. Ole onnellinen mitä olet jo saavuttanut, toivotavasti sinulla on myös ympärilläsi läheisiä joita rakastaa. Ei kaikkea mitata työllä.
Osuit minun ja monen ikäiseni 30-40 vuotiaan, akateemisen naisen arkipäivään.
Koko ikä mennyt pätkätöissä, vaikka koulutusta ja kurssia on kurssin päälle, mutta vakituista työpaikkaa ei vaan saa ikinä.
Seuraava onkin sitten eläkeputki kituuttaen pienellä eläkkeellä.
Ilman vakituista työta ei luottokorttia, asuntolainaa, ei perhettä eikä lapsia, siinä jo monta syytä huonoon oloon ja masentumisen.
Enää ei saavuteta parempaa elintasoa mihin vahnhempamme pystyivät, olemme siinä ensimmäinen sukupolvi. En niinkään pitäisi mitään "juuriltaa repäisyä" masennuksen syynä, enenmmistö suomalaisistahan on asunut ja elänyt koko ikänsä kaupungeissa ja etelän kaupungeissa, vanhemmilla ikäluokilla 50 näin saattaa ollakkin, kaipuu Lapin tai Itä-Suomen erämaihin.
Pätkätyöläisen arki on kyllä ihan kuvailemaasi. Minulla tosin on perhe, toisaalta voisi olla helpompaa elää ilman perhettä korkeastikoulutettuna ja kurssitettuna pätkätyöläisenä. Akateemista työttömistä ei juurikaan puhuta, eikä yli 40-kymppisistä.
Toisaalta näin upeana päivänä kun aurinko paistaa ja maassa on rauha, niin olo on kuitenkin enemmän onnellisen puolella!
Tsemppiä sinulle!
Meillä kaikilla on omat vaikeutemme elämässä. Ehkä elämää ei ole tarkoitettukaan helpoksi, että osaisimme myös iloita.
Minullakin on suruja ja huolia, mutta on todella paljon myös iloja.
Surut ja ilot kulkevat elämässä limittäin, niitä on yhtä aikaa.
Tällä hetkellä iloitsen siitä, että minulla on kolme reipasta lasta ja mies, joka huolehtii että sydämeni on onnellinen. Iloitsen tuosta auringosta, joka jaksaa paistaa lokakuiseen päivään.
Ne murheet on helpompi kantaa, kun huomaa onnen.
Olen täysin samaa mieltä kuin syysaurinko. Meillä kaikilla on omat murheemme ja ristimme kannettavanaan, mutta ilman niitä emme ehkä osaisi iloitakaan aidosti kun asiat ovat hyvin. Meillä täällä Suomessa on monet asiat hyvin ja itse kullakin varmasti monia kiitollisuuden aiheita, kun vain pysähdymme niitä miettimään. Yritän joka päivä ajatella jonkin hyvän asian ja mistä haluan kiittää, ja niitä yhtäkkiä onkin paljon......opetelkaa vain iloitsemaan niistä!
Meidän oma valintamme myös on, miten suhtaudumme muihin, näytämmekö nyrpeää naamaa ja valitamme asioista, joten jos siis haluat aikaansaada muutosta, mieti miten voisit muuttaa omaa käyttäytymistäsi ensin, ja ehkä sillä on vaikutusta muihinkin. Tee yksi hyvä työ päivässä, auttamalla toisia pyyteettömästi saat varmasti hyvän mielen ja iloa elämääsi. Pane siis hyvä kiertämään!
Minusta ihmisellä on toki perustarpeet Suomessa hyvin kunnossa. Mutta ne emotionaaliset tarpeet tarve tula hyväksytyksi ja rakastetuksi puuttuu. Niin eihän yksinäisyyteen ole pakko suostua on vaan mentävä elämän perään eikä odottaa, että elämä tulee sinun tykösi. Niin maailma ei minusta suinkaan kaadu egokatastrofiin vaan ihmisten itsekkyden lisäntymiseen. Kuinka kukaan voi kuvitellakaan, että suurin ja kauneinkaan ihminen ei ole yhtään mitään jollei hänellä le sosialista ihmisverkostoa. Tässä sosiaalisessa verkostassa ja sen tarpeelisuudessa ei maailma ole muuttunut miksikään Jeesuksen ajoista tässä hieman asiaa Tapiolta.
Ilman ruokaa ja unta ei pysty elämään siitä olen samaamieltä. Neljän pienen lapsen äitinä tiedän että jos yöllä on joutunut valvomaan tai vain aamupala jää syömättä aamukiireessä niin kyllä puolenpäivän aikaan viimeistään alkaa kädet tärisemään ja ajatukset sekoamaan. Eteenkin nyt kun on tuo 3kk vauva joka käyttää oman osansa minun syömästäni ravinnosta.
Mutta liikuntaa ilman pystyn kyllä elämään. Sen takia minun arvojärjestyksessä sen edelle nousee monta muuta PALJON tärkeämpää asiaa. Kuten perhe, ystävät ja hiljaisuus. kun 24h kuuntelee jonkun puhetta, kysymiksiä, toiveita ja asioita on hetki hiljaisuutta lumoavaa. Silti olisin onneton ilman noita tauotta höpöttäväviä lapsiani. Myös mieheni ja ystävät nuo elämän vankkat tukipilarit jotka pysyvät vankkumattomina paikoillaan vaikka kuinka heille kiukuttelisin väsymystä ovat tärkeämpiä kuin liikunta.
Jos heitä ei olisi voisin ehkä korvikkeena käyttää liikuntaa, elokuvia, kirjoja tai muuta harrastusta mutta kyllä oikeat ihmiset pitäisi olla liikuntaa taäkeämpiä. Toki monesta liikuntaharrastuksesta voi löytää ystäviä jos niitä ei ennestään ole.
Luontoa katselemalla ja kuuntelelemalla huomaat että olet vain pieni osanen luonnon suurta kiertokulkua,silti jokaisella meistä on yhtä tärkeä tehtävä täällä kuin kasveilla tai eläimillä,ehkä elämä on välillä julma ja epäoikeudenmukainen mutta samaa löytyy myös luonnosta,elämä on kuitenkin aina suuri ihme,nautitaan itsestämme,luonnosta ja toisistamme,hymy ei maksa mitään mutta voi tehdä ihmeitä synkeinä päivinä.
Totta. Kun lähtee lenkille eikä pidä kiirettä ja ihailee ilmasta riippumatta luontoa ja luonnonvoimia, saa itsekin voimaa.
Itselläni menee tosi huonosti; mies käyttää henkistä väkivaltaa minuun ja olen rahaton ja velkaa on kertynyt tyhmyydestäni johtuen, eikä ole töitäkään. En saa apua edes takuusäätiöstä. Mutta elän päivän kerrallaan ja pienistä asioista iloiten, toivottavasti vaan jaksan, ettei tule ylitsepääsemätöntä päivää...
Henkistä väkivaltaa käyttää useimmiten itsestään epävarma ihminen. Hän pönkittää omaa itsetuntoaan, koska on itse niin rikki sisältä. Hän voi myös kärsiä narsistisesta käytöshäiriöstä, jolloin hän kokee toisen ihmisen vain ja ainoastaan hyödyn kohteena.
Ja vaikka tämä kuulostaa jo kliseelle, avauksen tehneen henkilön Pomolta eli Jumalalta löytyy kaikkeen apu ja lohtu, vaikka aina ei siltä tunnu.
Jo se, että laitoit tänne viestin, on hyvä alku.
Pyydänkin kaikkia rukoilemaan sinun puolestasi, jottei sinun tarvitsisi enää kärsiä.
Ota yhteyttä esim. johonkin turvataloon, sinne voi hakeutua myös henkisen väkivallan takia.
Muista, ettei sinun tarvitse loputtomiin yksin jaksaa...
Jumalan siunausta minä toivotan sinulle ja todella tarkoitan sitä! Aurinkoisia syyspäiviä.
Miksiköhän ihminen juuri luonnosta saa voimaa?
"Hiljaisuudessa voi kuulla Jumalan puhuvan ja lohduttavan särkynyttä sydäntä."
"Vain yksi huokaus hiljainen ja Jumala kuulee sen." -Joel Hallikainen-
Kiitos vastauksesta, luin sen kyyneleet silmissä. (Nyt olen niin väsynyt ja herkässä mielentilassa). Mistä tuo Joel Hallikaisen sanonta on peräisin?
Ihmisellä on oltava hyvät ihmissuhteet työpaikan ulkopuolella. Kavereita, perhe tai suku. Edes joku näistä.
Tämän päivän työyhteisöissä ei voi luoda syviä ystävyyssuhteita. Tämä siksi että se pilaa bisneksen teon mahdollisuudet.
Työmarkkinat toimivat niin että työntekijän suunnalta täytyy kaveerata ylöspäin mutta ylähäältä päin ei voi kaveerata alaspäin. Työntekijä on oltava erotettavissa helposti. Myöskään sivulle päin ei kannata syvemmin ystävystyä. Joskus voi nimittäin tulla kutsu asettua kaverin saappaisiin jotta itse selviäisi.
Kilpailuttaminen on käynnissä tietenkin kokoajan.
Jos taas on mahdollisuus lähteä työstä oma-aloitteisesti, helpottaa huomattavasti kun ystävyyssuhteita ei ole. Se on tämän päivän työelämää. Harmittavaa siksi että työ on niin olennainen sosiaalinen vaikuttaja ihmisen elämässä.
Lapsemme tulee kasvattaa jatkossa niin että työ on bisnestä ja bisneksessä tulee aina jollekkin turpiin ja kovaa. Heitä täytyy muistuttaa että ihmiset ovat ihmisiä vasta bisneksen ulkopuolella. Se on se ympäristö missä välittäminen ja rakkaus edelleen kukoistaa.
Mutta muistakaa:
Don't hate the player, Hate the game!
Ihmisten kasvoilla näkyy suru, masennus, yksinäisyys ja muuta ikävää, koska kaikki ajattelee niin. Telepaattisesti tämä ikävä ajattelu tapa välittyy muille ja he tuntevat sitten itsensä masentuneiksi.
Ajattelu tavan vaihdoksella saa siis paljon aikaan. Alat vaan ajattelemaan ihmisten olevan iloisia, onnellisia, syviä, korkeampia, tarkoituksen mukaisia, suunnan näkeviä ja rakastavia. Sitten tää viesti siirtyy muidenkin ajatuksiin ja he tuntevat sitten olevan sitä. Kannattaa tietysti myös itsekin tuntea tuntemuksien olevan noin hyvin.
Eli joo, rukoukset toimivat hyvin, mitäs muuta ne ovat kuin telepaattisia viestejä muille.
Väittäisin, että kaikki nykyihmisen ahdistuneisuus johtuu siitä, että olemme unohtaneet Jumalan ja yritämme painia itse omien ongelmiemme kanssa, joka vaan on liikaa vaadittu ja ihmiselle yksinään mahdotonta. Ei itseään voi omalla voimallaan pelastaa vaikka kuinka yrittäisi...
On erittäin hyvä sielunhoidollinen teksti. Täynnä lohtua ja armoa, Jumalan rakkautta. Jeesus Kristus on toivomme ja armomme.
"Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa", sanoo Johannes, Jumala on täydellinen rakkaus. Mutta miten tämän kertoa ihmiselle, ilman että tyrkyttää? Olemalla läsnä. Harry, sinä teet erittäin tärkeää työtä! Jumalan siunausta sinulle.
Minä sain tänään etuoikeuden kuunnella erään naisen taakan putoamista ja lopuksi rukoilla hänen puolestaan, yhdessä jätimme taakan Jeesukselle. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta töissä, kun Jumala puuttui peliin ja saattoi tämän naisen samaan paikkaan työharjoitteluun, missä olen ohjaajana. Ihmisillä on taakkoja, joita he eivät osaa laskea maahan, sillä he eivät tunne Jumalaa.
Kunpa olisi toisin. Max Lucado kirjoittaa aiheesta hyvin kirjassaan "Maailma ilman taakkoja." Se pohjautuu kokonaan psalmiin 23.
Rukoilkaamme taakkojen alla olevien ihmisten puolesta.
Siunausta sinulle Harry!
Olen huomannut saman. Paitsi, että ihmisten ravihevosmaista sokeaa laukkaa masentuneen ja alkuloisen näköisenä kohti kotia, työpaikkaa, koulua tai ostoskeskusta ei suoriteta vain Kauppakeskus Omenassa. Sama tapahtuu kaikkialla kaikenaikaa. Emme myöskään Suomessa saa omia tätä yhteiskunnallista piirrettä.
Virailin äskettäin Lionissa Ranskassa. Katukuva ja ihmisten alakulo ja hermostuneisuus oli kaiken aikaa läsnä.
Mistä sitten kiireemme ja alakulomme johtuu?
Olen todennut, että se ei ole meidän ihmisten vika. Se on meille aiheutettu. Yritysmaailma, voitontavoittelu ja nykyaikainen kulttuuri ovat riistäneet meiltä ihmisarvon ja sosiaalisuuden.
Ei tarvitse kuin muistella 1970 ja 1980 lukuja, jolloin taloyhteisöt toimivat ja ihmiset tapasivat toisiaan. Jopa varhaisnuoret leikkivät metsissä fikkaripiilosta.
Nykyään töiden, koulun tai muun velvollisuuden jälkeen linnottaudutaan kotiin tuntematta edes seinänaapuria. Pelataan Pleikkaria kolme tuntia, chattaillään pari tuntia ja katsotaan yöleffa.
Tämä elämäntapa on meille myyty ja hälmöydessämme sen ostimme. Sitä tyrkyttää televisio, radio, lehdet ja yritysmaailma. Toisaalta olemme kulttuurin itse luoneet ja nyt maksamme siitä erittäin kallista hintaa.
Ja mihin meillä on kiire? Toiseen hetkeen! Ainoa hetki mikä on, on tässä ja nyt. Ei huominen tai elinen. Mutta ihminen ei osaa olla tässä ja nyt vaan huolehtii tulevaisuudesta ja jopa menneisyydestä.
Ratkaisu: Mene ihminen metsään, juo paljon vettä, syö vihanneksia, tapaa muita ihmisiä, pysähdy ja kaikista tärkein:
Tee mitä haluat. Löydä oma lähteesi aavikolta. Tee sitä mistä saat nautintoa ja huomaat eläväsi.
JK
"Ei tarvitse kuin muistella 1970 ja 1980 lukuja, jolloin taloyhteisöt toimivat ja ihmiset tapasivat toisiaan. Jopa varhaisnuoret leikkivät metsissä fikkaripiilosta."
Niinpä ja eräs nuori hitoriantuntija väitti minulle uskontopalstalla, ettei mitään merkittävää muutosta ole yhteiskunnassa tapahtunut, aina on ollut köyhiä ja työttömiä jne.
Minä olen kyllä sitä mieltä, juuri havaintoosi viitaten, että ellei ihminen tuhoa ympäristöään sitä ennen, tätä menoa yleisin kuolinsyy on itsemurha, huumeiden yliannostus tai alkoholimyrkytys ja näiden kaikkien alkusyynä masennus tms. mielen sairaus.Tämä taas johtuu ihmisten välisen aidon yhteyden häviämisestä, (oman vakaumukseni tähden koen, että myös Jumalasuhteen katoamisesta), omaan napaan tuijottamisesta, nautinnonhalun ja sen tyydyttämisen korostamisesta, mikäänhän ei riitä ja mihinkään ei olla tyytyväisiä.
Ihminen kokee sisäistä tyhjyyttä, jota hän täyttää kaikella, mikä juuri lisää sitä tyhjyyttä...:(
Nimenomaan. Olet oikeassa. Ihminen on oravanpyörässä ja jokainen uusi askel lisää pyörän vauhtia.
Mutta surkuttelun sijasta tarvittaisiin ratkaisuja ja vastauksia pääkysymykseen: miksi olemme ahdistuneita, masentuneita ja kiireisiä? Ja miten pääsisimme näistä asioista eroon, ennen kuin kuolemme ja emme ehdi edes olla.
Itse tiedän, että ahdistus, masennus ja kiire eivät voi olla elämän tarkoitus.
Olen kokenut, että ihmistä ahdistaa, masentaa ja on kiire silloin, kun ihminen ei voi tai ei tiedä miten toteuttaa itseään ihmisenä. On liikaa vaihtoehtoja, jolloin hän ei tiedä mitä tehdä, kuka olla ja tärkein: miksi?
Niin hän eksyy ja saattaa pudota jopa yhteiskunnan suojaverkon läpi yksinäisyyteen ja syrjäytyä, vaikka hänellä olisi paljon annettavaa yhteisöllemme ja muille ihmisille. Moni nero on parhaillaan kadulla hoipertelemassa ja asunnottomana sillan alla, koska eivät kerta kaikkiaan kestä nykytodellisuutta ja ihmisarvon menetystä.
Miksi näin siis voi tapahtua hyvinvointiyhteisössömme? Miksi noin puolet Helsingin Yliopiston opiskelijoista kärsii mielenterveysongelmista ja miksi tilanteen syytä ei ehditä edes pohtia?
Juuri siksi, että yhteisömme arvot antavat sen tapahtua. Markkina-arvo on voittanut ihmisarvon. Omistajat vaativat ahneudessaan lisää voittoja ja kilpailukykyä, jolloin ahneus aiheuttaa nykyisten työntekijöiden burnouttien lisäksi jopa jonkun ihmisen itsemurhan potkujen ja suojaverkon kadottamisen jälkeen.
Jotkut haluaisivat auttaa, mutta aikaa ei ole, koska on jatkuva kiire toiseen hetkeen. Jotkut turvautuvat eri uskontoihin ja saavat sieltä hetkellistä apua ja jos huono tuuri käy päätyvät esim. skientologien haaviin.
Mikä siis ratkaisuksi? Ihmisen tulee ensiavuksi pysähtyä, nostaa kädet pystyyn ja auttaa itse itseään, koska yhteisömme ei siihen pysty. Täytyy antautua nostamalla kädet pystyyn: en jaksa enää, haluan tästä pois. Haluan löytää tarkoitukseni.
Ensiapuna tulee itse löytää kaikista tekemisen ja olemisen vaihtoehtoista sellainen vaihtoehto, joka tyydyttää mieltä. Pitää löytää sellainen toiminta, joka lähes poikkeuksetta aiheuttaa ns. flow -tilan, jolloin hommaa tehdessään kaikki muu unohtuu ja aika kuluu välillä liiankin nopeasti.
Täytyy kokeilla urheilua, valokuvausta, kirjallisuutta, tiedettä, auttamista, sukellusta, laskuvarjohyppyä, politiikkaa jne. niin kauan kuin oma tarkoitus löytyy. Jos ei tätä jaksa tai välitä tehdä on todennäköisesti tuomittu ikuiseen ahdistukseen, masennukseen ja kiireeseen varsinkin jos tekee sellaista työtä jota ei halua, harrastaa sellaisia lajeja mitkä ovat trendikkäitä, tapaa sellaisia ihmisä joista ei pidä, pukeutuu niin kuin muutkin toteuttamatta itseään.
Pitää löytää elämälleen tarkoitus, jota toteuttamalla ihminen saa takaisin itsenäisyytensä, vapautensa ja onnellisuutensa.
Näin tehdessään ahdistus, masennus, kiire ja oman edun tavoittelu katoavat itsestään.
Näin monille on onneksi jo tapahtunut ja muut odottavat, että heille jotakin tapahtuisi. Ei siis muut kuin tuumasta toimeen.
Oma apu paras apu?
Monia tuonkaltaisia teorioita olen kuullut siitä, miten auttaa itseään. Mutta onkohan kukaan todella ikinä saavuttanut todellista onnellisuutta vain omin avuin, varsinkaan keskittymällä itseensä? Väittäisin, että ainoa asia joka tekee ihmisen todella onnelliseksi on rakkaus. Eikä se, että saa rakkautta, vaan se, että itse antaa rakkatta eli rakastaa. Kaikkein eniten ihminen saa itselleen antamalla muille, eli rakastamalla kaikkea. Ihmisiä, luontoa.. ylipäätään kaikkea luotua mitä tästä maailmasta löytyy. Rakastamalla huomaa myös kauneuden kaikessa ja voi todella nauttia kaikesta.
Paras tapa auttaa ja rakastaa itseään on olla auttamatta itseään ja keskittyä auttamaan ja rakastamaan muita. Itsensä uhraaminen ja muiden palveleminen on paljon antoisampaa kuin muiden uhraaminen ja itsensä palveleminen. Tässä onkin varmasti yksi perimmäisistä syistä ongelmiimme!
Kun on löytää oman ilon lähteensä ja on onnellinen, niin juuri se johtaa siihen, että auttaa ja rakastaa muita omaan napaan tuijottelun sijasta.
En tarkoittanut että itseään pitäisi palvoa, kuten ymmärsin, vaan että löytää oman kiinnostuksen kohteensa jolloin tulee onnelliseksi. Jos ei ole sitä löytänyt ahdistaa, masentaa, jolloin muita ei voi ottaa huomioon ja syntyy itsekkyys.
Nykyajan ihminen on hypännyt oravanpyörään, osa taas on siitä tippuneita. Kuka vapaaehtoisesti kuka ilman omaa haluaa.
Mitä ihminen haluaa elämältä? Tuoko onnea raha taikka uudet tavarat? Vaikka niitä olisi kuinka paljon ihminen haluaa aina lisää.
Tärkeintä ihmiselle on loppujen lopuksi terveys ja sitten vielä jos mahdollista toinen ihminen ystävät joiden kanssa voisi jakaa ilot sekä surut. Sitä "suurta" rakkautta ei ehkä kaikille ole suotu. Onni iloita niistä pienistä onnen hetkistä mitä elämä tarjoaa meille jokaiselle.
Pitäisi muistaa että on vain tämä hetki, eilistä ei ole eikä huomisesta tiedä. Ei kannata surra tulevia asioita. Kaikki on muuttuvaista.
Elämä on rankkaa tässä itsekkyyden/ahneuden/epäoikeudenmukaisuuden maailmassa jossa
ihmisarvo mitataan rahassa. Anna hymy vieraalle ihmiselle, se ei maksa mitään. Ole kohtelias sekä ystävällinen. Saat saman takaisin ;)
anneta lasten olla lapsia. Heille vanhemmat ja yhteiskunta kasaavat liikaa suorituspaineita. Ei siis mielestäni ole ihme, että heistä tulee pahoinvoivia aikuisia.
Toinen asia on lähimmäisenrakkaus. Niin monet vetoavat kiireeseen, ettei ole aikaa tavata läheisiä ihmisiä. Minusta se on vain tekosyy. Meillä ei myöskään osata turvata toisen apuun vaan yritetään aina pärjätä ja jaksaa itse, ajatellaan, ettei toista voi omilla asioillaan vaivata. Kyllähän se tekee ihmisestä surullisen, masentuneen ja yksinäisen, jos hän kantaa tuskaansa sisällään, kun ei ole ketään, kenen kanssa puhua.
Ihmiset ovat vieraantuneet todellisesta rakkaudesta(rakasta lähimmäistä kuin itseäsi). Myös kirkko on jämähtänyt paikoilleen!Rakastamme rahaa niin paljon että ei tulisi mieleenkään antaa osaa rahasta vähempiosaisille, vaan panostamme elintasokilpajuoksuun koko elämämme! Emme kunnioita luontoa tarpeeksi, vaikka saisimme sieltä lääkkeet kaikkiin sairauksiin! Tässä pieni esityslista ongelmista: työttömyys, köyhyys,huumeet/rikollisuus,luonnon saastuminen,maailman rauha jne... Lukekaa lisää: www.penantupa.net
Kiitos sanoistasi :)
Ihmiset osaavat ison määrän hienoja lauseita ja neuvoja (itsensä arvostaminen, pienistä asioista nauttiminen, hyväksyminen, hymyileminen, jne), jotka kuitenkin aiheuttavat usein sen, että ohittaa toisen ihmisen. Kun ihminen elää ja puhuu, hän tarvitsee oikeita kannanottoja kuhunkin asiaansa. Ihmiset eivät ota kantaa selvästi, ihmiset eivät puutu, ihmiset eivät sano suoraan, jos asia on oikein tai väärin, jos ovat samaa mieltä tai erimieltä. Jotkut asiat vaativat selvittämistä, tms. Mutta valitettavasti ihmiset eivät jaksa paneutua toisen asiaan. Myös monet, varsinkin työpaikalla, pelkäävät puuttuvansa oman etunsa turvaamiseksi, vaikka tietävät, että asia on selvitettävä. Ihmiset eivät useimmiten oikeasti, konkreettisesti auta. Yhteiskunnallinen apu on usein pienessäkin asiassa aikaa vievä, monimutkainen ja ei jaksa etsiä. Tätä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Mutta, jos sanot toiselle suoraan senkin, että teet väärin, ihminen kokee silloin rehellisyyttä ja luottamusta, että ympäristö on totta, olemassa olevaa. Hänen on silloin paljon helpompi olla eri mieltä tai samaa mieltä. Mutta, jos ympäristö on vain liirum-laarum hänen asiassaan, hän kokee, että kukaan ei välitä ja alkaa ahdistaa. Toivoisin, että ihmiset eläisivät oikeasti siellä, missä elävät, niiden ihmisten kanssa jotka he tapaavat elämässään.
"Ihmisen ikävä toisen luo.." eli ihminen kaipaa ihmistä, sosiaalista kanssakäymistä, yhteisöllisyyttä. Nykyisin ei ihmiset osaa enää oikein kommunikoida keskenään. Ennen vanhaan perheet olivat isoja ja perheet ja suvut pitivät yhtä ja myös naapurit/kyläläiset olivat enemmän kanssakäymisissä keskenään.
Ihmiset ovat niin eristäytyneet omiin oloihinsa ja kaikenlainen tekninen maailma vie ihmisiltä huomiota ja aikaa (esim. televisio, tietokone, kännykät yms.)
Kiire ja suorittaminen elämänlaatua heikentävinä tekijöinä ovat tulleet edellä monessa viestissä esiin.
Aktiivisuus ja ahkeruus ovat hyviä ominaisuuksia, mutta ihminen tarvitsee aikaa myös vain olla: hiljaisuudessa ja rauhassa syntyvät monet suuret oivallukset, mieli lepää, ajatus pääsee pakkopaidoista, joita käytännön elämä meille koko ajan asettaa. Välillä on hyvä lähestyä asioita hitaasti ja yksin, tavata omat ajatuksensa. Uskon, että näin menetellen moni paha sana jäisi sanomatta ja useampi ajatus tulisi ajatelluksi pidemmälle. Ihmissuhteistakin - siitä meidän tärkeimmästämme - tulisi näin pidettyä parempaa huolta ijan itsestään.
Rohkeutta saa lisää kun ottaa itseään niskasta kiinni. Kaverille saa rohkeutta silleen että sanoo kannustavia sanoja.
Mulle masentunut naama kadulla on vaan naamari, sillon ei kiinnitä huomiota, ei sitä koskaan tiedä mitä ihmisellä on sisällä.
Mikä auttaisi:
Kirkko, joka saarnaa liirum laarum oppejaan, eikä sano kenellekään eikä millekään yhtään mitään?
OLETTE KANSSARIKOLLISIA, KOSKA TIEDÄTTE MITÄ PITÄISI TEHDÄ/SANOA, MUTTA ETTE TEE MITÄÄN!!!
Menkää sivukaduille, kapakoihin ja ilotaloihin katsomaan, missä köyhät, sairaat ja syrjäytyneet elävät, ehkä silmänne aukeavat!
Esikuvan kyllä tiedätte.
Päättäjiä pitäisi kiinnostaa myöskin tämän maan suurimman voimavaran, ihmisten, pahoinvointi.
Edustajiamme näyttää kiinnostavan enemmän omien palkkojen korotus ja kulukorvauksien saaminen, kuin kaikkien kansalaisten hyvinvointi.
Heidän käytöksellään ja esimerkillään on kaikkiin ihmisiin tavattoman suuri vaikutus.
Pappina varmaankin tiedät missä ajassa elämme. Ainakin minua helpottaa tieto siitä, sillä tiedän mistä on kyse. Meidän on vain sopeuduttava tähän aikaan kukin tavallaan. Kaikki eivät sopeudu ja se näkyy eri tavoin. Se on surullista, mutta se on tämän kaiken hinta.
Tuskin auttaa jos ihmisiin koittaa valaa rohkeutta. Tuskin siitä on tämän ajan ihmisillä puute. Taitaa useammalla olla että työ on se mikä ihmisiä rasittaa. Yritykset kun tänä päivänäovat useasti osakeyhtiöitä ja kilpailu on kovaa niin yhä useammat ihmiset joutuvat tekemään useamman ihmisen työn vain siksi että yritykset kannattaisivat. Yksilöt unohtuvat ja heistä tulee vain resursseja. Siihen kun laitetaan vielä yksilön ajatus siitä että työ saattaa mennä jos en hoida sitä, niin oravanpyörä alkaa olla valmis. Työ, perhe ja menestyminen kummassakin on vaikea yhtälö. Keskitien löytäminen nykyään on vaikeaa. Perhe elätetään työllä ja aika jonka olet töissä on poissa perheeltä. Yksinäisyys on toinen mörkö sitten joka painaa liian monen mieltä, vaikka tuskin kovin moni sitä ääneen uskaltaa edes sanoa. Tämän päivän ihminen tarvitsee kodin, työn ja etenkin aikaa itselleen. Sen jonka taakseen jättää edestään löytää sanoo vanha kansa...
Mietin äsken tuota lukiessa; näitkö minunkin kävelevän siellä ?
Minäkin olen viimeaikoina ollut suunpielet alaspäin vailla pilkettä silmissä, vaikka päällepäin asiat hyvin, lämmin koti, ystäviä ympärillä, tulevaisuus näyttää suht koht kivalta vaikka työtön olenkin, mutta tunnen kuitenkin tyhjyyttä tämän kaiken keskellä
Miksikö ? Vaikka olisi mahdollisuus seurustella kivan ihmisen kanssa, siinäkin asiassa tunnen tyhjyyttä ja se ilo ja energisyys on hävinnyt, en kaipaa nyt ihmis-suhdetta vaan kaipaan rauhaa itseni kanssa ja sitä levollisuutta ilman hössötystä ja juoksemista ei mihinkään
Todellisuudessa minulla ei ole kiire minnekkää mutta miksi sitten käyttäydyn niin ? Mihin ja mitä oikein pakenen ja tätä mietin mihin ihmiset piiloutuvat aamulehtien takana metrossa tai bussissa ja joskus pieni hymy ja keskustelu voisivat olla päivän kohokohta ja piriste jopa minulle tai sinulle tai hänelle .......
Jos tämä tuntuu sekavalta se vaan johtuu siitä että annan sydämeni päästää tunteet esille tässä viestissä ei sen kummempaa :-)
Jos näet minut seuraavan kerran kävelevän tuolla kauppakeskuksessa suunpielet alaspäin niin nykäise minua hihasta ja tule juttelemaan sillä voisin vaikka ilahtua juuri siitä ........
Hieno keskustelunavaus.
Itse olen joutunut kokemaan vähän liikaa yksinäisyyttä muuttuneen elämäntilanteen takia (lukiosta töihin). Kaverit ovat lähteneet muualle ja työ on yksinäistä ja yksinkertaista puurtamista.
Kuinka ihania ovatkaan ne hetket, kun pystymme luopumaan edes hetkeksi suojakilvestämme ja kohtaamaan toisen ihmisen koko sydämellä. Hymy, pieni flirtti tai ystävälliset sanat saavat päivät tuntumaan elämisen arvoisilta =)
Suomen valtiovallalta jotka saa tyrannisella toimillaan voimaan pahoin niin nuoretkin kuin vanhuksetkin!!! tajutkaa jo tämä!! kaikessa kusetetaan ja kiristetään omaan napaan vaan katsotaan tämä on totuus!! voi olla et näennäisesti asiat olisivat hyvin mutta suomen kansa voi todella pahoin!!!! kertokoon iltalehtien gallupit mitä tahansa!!!
Kyllähän valtiojohdossa moni asia vois olla paremminkin mut oon ihan iloinen että meillä on noinkin hyvä valtakoneisto. Vertaa vaikka mihin tahansa muuhun maahan. Kyllä ne ihan tosissaan taitaa yrittää kuitenkin saada asioita kuntoon.. paremminkin vois tietty mutta ei kukaan täydellinen kuitenkaan ole. Kiitosta vaan sinne suuntaan että joku jaksaa yhteisiä asioita hoitaa! :)
Kyllä nää ongelmat on ihan ihmisistä ja ajan hengestä/kulttuurista itsestään lähtöisiä.
vaan on että tämän päivän maailmassa ihmiset ovat varmaan saaneet vaan asoita turhan helpolla ja sitten kuitenkin tuntuu että vaaditaan yhdeltä pieneltä ihmiseltä aivan liikoja.. on valtavia odotuksia töiden, pärjäämisen, perheen perustamisen yms. suhteen. Kaikilla on aina valtava kiire joka paikkaan, eikä osaa iloita tai nauttia niistä pienistä asioista, eikä siinä kiireessä kerkeäkkään..
Muita ihmisiä ja heidän tunteitaan ei oteta huomioon ja omaa stressiä puretaan muihin jopa aivan tuntemattomiin ihmisiin ja se tarttuu, kun aamulla ensimmäisenä kuulee jotain töykeää toiselta on omakin päivä pilalla ja kierre jatkuu..
Itsestäni tuntuu tosi yksinäiseltä ja ahdistuneelta. Välillä tuntuu, että tämä elämä on vain yhtä tuskaa, välillä pelottaa nukahtaa, koska tietää että joutuu heräämään seuraavana aamuna. olen niin herkkä että itken kuitenkin ilosta hyvin herkästi jo jopa siitä että joku sanoo että onpa kiva ku oot olemassa!
Ennen minulle sanottiin, että silloin menee hyvin ja elämä on helpompaa, kun on perusasiat kunnossa: asunto, laskut maksettu, työpaikka jne. Hoidin sitten itsekin perusasiani kuntoon,olen nyt töissä, asun vuokralla ja pintapuolisin kaikki näyttäisi menevän hyvin, mutta onnellisemppi olin kun ei ollut asuntoa ja lorvailin ystävien luona tekemättä mitään, koska silloin minulla oli tärkeitä ihmisiä koko ajan ympärillä ja parisuhde minkä silloin luulin kestävän. Vieläkin sitä ihmistä kaipaan, vaikka itse lähdinkin kävelemään, mutta ehkä se kaipuu vain on nakertanut niin ison kolon sisälleni, ettei meinaa jaksaa ilman edes sitä yhtä pientä mukavaa sanaa tai lämmintä halausta..
Ensi näkemältä jokapäiväinen tuttu asia. Josta paljon puhutaan. Minusta pitäisi luoda kestävyyttä, sellaiselle elämälle esimerkkejä. Rohkeuskin on hyvä. Kotoa sen pitäisi lähteä.Ja. Miksi herätään vasta sitten kun on jotain tapahtunut,joka tuo ihmiset lähemmäs toisiaan.Nykyään, entiseen katsoen, sielä elettiin arkipäivää "ihmismäisesti",eli pyydettiin anteeksi,vaikkakin riideltiin puukkojen kanssa,jonkinlaiset kylätappelut,niillä oliv omat merkityksensä yhteisöissä.Kuunneltiin toisen huolta aidosti, tehtiin talkoilla töitä.
Ennen oli elämä niin erilaista,jonka perään nyt haikaillaan,koska siinä oli järkeä siinä elämisen mallissa,nyt katsottuna. Kuinka sen perinnön voisikaan siirtää jälkeläisillemme,joilla ei siitä ole minkäänlaista tuntoa tai kokemusta.Eläminen suomessakin on muuttunut sekalaiseksi,josta on vaikea poimia ne meidän ominaispiirteet,joilla esi isämme tulivat hyvin toimeen ja olivat tyytyväisiä,usein niin vähään.