TeliaSonera

Otin tv1000 kokeiluajaksi kahdeksi viikoksi.
Kanavat alkoivat näkyä 3pvää sopimuksen allekirjoitettua.
Yhtäkkiä kanavat katosivat ja soitin TeliaSoneralle ja kysyin mikä vika.
Ilmoittivat,että sinulla on internet lasku unohtunut maksaa.
Siis internet toimii ihan normaalisti ei ollu sitä suljettu,vaan oli kaapelikortti suljettu??
Kaksi ihan eri palvelua ja tv1000 luvattiin ilmaiseksi kahdeksi viikoksi.
Miten ihmeessä voi tälläinen käytäntö olla?
Jos luvataan kahdeksi viikoksi kokeilla lisäkanavia niin ei kai sitä voi katkaista jos toisen palvelun lasku on erheyksissä unohtunut maksaa??
3679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän sopimus sunkaan kohdalla ole pitänyt, kun et ollut maksanut niistä palveluista, mitkä Sonera on toimittanut.

Äänestä

kyllä sieltä muistutus ennen tulee kun linja katkaistaan.

Äänestä

TeliaSoneralla on pitkään ollut tapana sulkea yhden maksamattoman laskun seurauksena kaikki saman asiakkaan nimissä olevat liittymät.

Sitä en tiedä miksi sitten internettiä eivät olleet sulkeneet...

Tästä on joka tapauksessa kuluttaja-asiamies aikoinaan jo (lehtitietojen mukaan) antanut ohjeistuksen, ettei näin pitäisi toimia, vaan ilmeisesti se ei Soneraa kiinnosta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaapelikortti kirjoitti:

Otin tv1000 kokeiluajaksi kahdeksi viikoksi.
Kanavat alkoivat näkyä 3pvää sopimuksen allekirjoitettua.
Yhtäkkiä kanavat katosivat ja soitin TeliaSoneralle ja kysyin mikä vika.
Ilmoittivat,että sinulla on internet lasku unohtunut maksaa.
Siis internet toimii ihan normaalisti ei ollu sitä suljettu,vaan oli kaapelikortti suljettu??
Kaksi ihan eri palvelua ja tv1000 luvattiin ilmaiseksi kahdeksi viikoksi.
Miten ihmeessä voi tälläinen käytäntö olla?
Jos luvataan kahdeksi viikoksi kokeilla lisäkanavia niin ei kai sitä voi katkaista jos toisen palvelun lasku on erheyksissä unohtunut maksaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu