Optioita

http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:9:0:0,4:9:1:1:2005-10-02,4:330646,1:0:0:0:0:

Tuolta löytyy aika mielenkiintoista tekstiä.
10630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vaikutti koko teksti aika tarkoitushakuiselta vaalipropagandalta.

Tässä on kohdallani syvä juopa tietoisuuden laihassa massassa, joten toivoisin hieman selvennystä muutamaan asiaan.

Optiothan ovat kai oikeuksia ostaa osakkeita tiettyyn sovittuun hintaan ja osakeyhtiölain mukaan osakkeista on maksettava vähintän nimellishinta.(oletan)

Näiden optioiden mahdollinen tuotto on kai sitten kotiutettavissa jos saa myytyä osakkeensa korkeampaan hintaan kuin itse maksoi ja voitosta valtio tietysti ottaa omansa.

Epäselväksi on edelleen jäänyt, onko mainittu 500 milj mahdollisten optioiden ostoarvo vai oletettu myyntivoitto nykyisellä kurssilla ?

Lisäksi kaivertaa kotiututtavien voittojen alkuperä?

Jos nämä osakkeet myydään esim ulkomaille, maksumiehenä on silloin ostava sijoittaja (se on sille kapitalistille ihan oikein kun maksaa ylihintaa), yhtiö saa lisää osakepääomaa, ja valtio verotuloja, eli kaikki on mainiosti paitsi optioetua käyttävän kohtuuton korvaus.

Jos sattuisi joku tuntemaan paremmin asiaa niin kuulisin mielelläni, kuinka nämä rahat voitaisi käyttää em. artikkelin mukaan tienrakentamiseen tai muuhun budjetin kasvattamiseen vai aikooko valtio lunastaa osakkeet korkeampaan hintaan. jolloin se olisi pois sen pussista ?

ps. muuten olen yhtä mieltä asiasta että monopoliyhtiön palkkaus ei missään olosuhteissa voi olla sidottu rahallisesti mitattavaan tuottoon.

Äänestä

...lukea edes loppuun.

Rupes niin paljon vituttamaan noi pörssiyhtiötouhut optioineen....

Äänestä

...minkä meinasin itsekin nostaa esille.
Kysymys kuuluu,kuka todellakin maksaa taskustaan optiot???
Me tavalliset kansalaiset, mm.polttoaineiden kovina hintoina!!!

Äänestä
  • Ja niin kansa kirjoitta optioista vaikkei mitään niistä tiedä. Luulee vain.

    Taivutetaanpa optioiden idea rautalangasta, jotta toppahousukansakin ymmärtäisi mistä optioista on kyse.

    Asut kerrostalossa, joka on vain välttävässä kunnossa. Te kaikki taloyhtiön asukkaat otatte töihin remonttireiskan, jonka kanssa teette seuraavan diilin: Remppaa kaikki kämpät, ja 5 vuoden päästä saat ostaa taloyhtiön osakkailta yhden niistä kämpistä hintaan 100.000e (ennen homman alkua päivän arvo 50.000e).

    Remonttireiska tekee töitä, ja viiden vuoden päästä nähdään tulos. Jos hän on ollut oikein aikaansaava, huoneistojen arvot on nousseet rempan myötä esim. arvoon 120.000e. Hän siis jää voitolle 20.000e, ja kerrostalon muut omistajat ovat tyytyväisiä kun omien kämppien arvo on noussut rempan myötä. Se ei paljoa osakkaita kirpaise kun joudutaan yksi kämppä myymään alihintaan. Verokarhukin on tyytyväinen, kun saa viedä 60% noista remonttireiskan tuloista.

    Kysymys kuuluu, kuka maksoi remonttireiskan optiot? Kansa verorahoistaan? Se vuokralainen joka vain asui asunnossaan? Hävisikö taloyhtiön osakkaat diilissä?

    Voi olla tietysti niin, että remonttireiska on ollut saamaton, ja kämppien arvo on n. 90.000e/kpl. Eli hänellä ei ole mitään järkeä käyttää oikeuttaan ostaa ko. kämppä hintaan 100.000e. Mutta hän otti silti riskin ettei sitten saa mitään, diili on diili.

    Voi tietysti käydä niin, että asuntojen yleinen hintataso nousee suhdanteiden mukana hurjasti, ilman että remonttireiskan remppa siihen vaikuttaa niin paljoa. Se 50.000e kämpän arvo onkin hurjasti enemmän, ja remonttireiskalla käykin säkä kun hän myy sen kämpän amerikkalaiselle eläkesijoittajalle hintaan 200.000e!!!! Ja verokarhu on erittäin tyytyväinen, saahan se siitä potista 90.000e itselleen...

    No, kenen pitäisi olla tyytymätön kun kuulee että remonttireiska sai "ansiotta" tuollaisesta optiosta hurjia summia? Tavallisen veronmaksajan? Vuokralaisen joka asuu niissä asunnoissa? Pitäisikö muiden asuntojen omistajien olla katkerana kun tuli tehtyä liian löysä diili?

    Äänestä

  • Kissa kirjoitti:

    Ja niin kansa kirjoitta optioista vaikkei mitään niistä tiedä. Luulee vain.

    Minäpä esitän asian hieman toisin. X-yhtiön johtaja saa optio-oikeuden 100 000 optioon. Yhdellä optiolla hän saa merkitä aina yhden osakkeen NIMELLISHINTAAN.

    Noniin, johtaja käyttää kaikki optionsa ja merkisee siis 100 000 osaketta a´ 0,02 euroa, yhteensä hän käyttää rahaa siis 2000 euroa.

    Sitten X-yhtiö nostaa tuotteen hintaa roimasti. Tuotteen, jota kaikki kansalaiset (veronmaksajat) tarvitsevat. Yhtiö voi hyvin ja osakkeen arvo nousee kohisten, se onkin nyt jo 2 euroa kipale. Johtaja myy osakkeensa ja saa niistä 100 000 osakkeesta 200 000 euroa.

    Ihan kiva lisäpalkka, eikö vaan? Ja kaiken sen maksavat veronmaksajat.

    Niin, että miksi näistä asioista ei saisi puhua?

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Aika ymmärrettävää että hinnankorotuksen maksavat ostajat riippumatta siitä onko pomoilla optioita tai ei, jos yhtiö voi hyvin se tuottaa omistajilleen tuloja. (myös valtio, ja myös verotuloja.)

    Alkuperäisen artikkelin perussanoma oli että johtajan osakemyynnillään saama hinta olisi jotenkin pois valtion budjetista tai tienrakennusmäärärahoista, jota en edelleenkään voi ymmärtää, ottaahan valtio ja kunta omansa myös tästä johtajan potista, johon rahat on peräisin aivan muualta kuin valtion kassasta ja kuinka verotulot kasvaisivat jos johtajalle ei myytäisi osakkeita mihinkään hintaan.

    Arvostelun kärki voidaan kohdistaa palkkioiden liian suureen avokätisyyteen tai niiden oikeellisuuteen (vrt.em.).
    Asiasta voi ja pitääkin saada keskustella, mutta artikkelin tapaiseen populismiin syyllistyminen vaikuttaa törkeältä lukijoiden aliarvioimiselta.

    Äänestä

  • Kissa kirjoitti:

    Ja niin kansa kirjoitta optioista vaikkei mitään niistä tiedä. Luulee vain.

    Taivutetaanpa optioiden idea rautalangasta, jotta toppahousukansakin ymmärtäisi mistä optioista on kyse.

    Asut kerrostalossa, joka on vain välttävässä kunnossa. Te kaikki taloyhtiön asukkaat otatte töihin remonttireiskan, jonka kanssa teette seuraavan diilin: Remppaa kaikki kämpät, ja 5 vuoden päästä saat ostaa taloyhtiön osakkailta yhden niistä kämpistä hintaan 100.000e (ennen homman alkua päivän arvo 50.000e).

    Remonttireiska tekee töitä, ja viiden vuoden päästä nähdään tulos. Jos hän on ollut oikein aikaansaava, huoneistojen arvot on nousseet rempan myötä esim. arvoon 120.000e. Hän siis jää voitolle 20.000e, ja kerrostalon muut omistajat ovat tyytyväisiä kun omien kämppien arvo on noussut rempan myötä. Se ei paljoa osakkaita kirpaise kun joudutaan yksi kämppä myymään alihintaan. Verokarhukin on tyytyväinen, kun saa viedä 60% noista remonttireiskan tuloista.

    Kysymys kuuluu, kuka maksoi remonttireiskan optiot? Kansa verorahoistaan? Se vuokralainen joka vain asui asunnossaan? Hävisikö taloyhtiön osakkaat diilissä?

    Voi olla tietysti niin, että remonttireiska on ollut saamaton, ja kämppien arvo on n. 90.000e/kpl. Eli hänellä ei ole mitään järkeä käyttää oikeuttaan ostaa ko. kämppä hintaan 100.000e. Mutta hän otti silti riskin ettei sitten saa mitään, diili on diili.

    Voi tietysti käydä niin, että asuntojen yleinen hintataso nousee suhdanteiden mukana hurjasti, ilman että remonttireiskan remppa siihen vaikuttaa niin paljoa. Se 50.000e kämpän arvo onkin hurjasti enemmän, ja remonttireiskalla käykin säkä kun hän myy sen kämpän amerikkalaiselle eläkesijoittajalle hintaan 200.000e!!!! Ja verokarhu on erittäin tyytyväinen, saahan se siitä potista 90.000e itselleen...

    No, kenen pitäisi olla tyytymätön kun kuulee että remonttireiska sai "ansiotta" tuollaisesta optiosta hurjia summia? Tavallisen veronmaksajan? Vuokralaisen joka asuu niissä asunnoissa? Pitäisikö muiden asuntojen omistajien olla katkerana kun tuli tehtyä liian löysä diili?

    "Remonttireiska tekee töitä, ja viiden vuoden päästä nähdään tulos."

    Kuinka kauan reiska hommaa teki, ja kuka maksoi hänelle siitä? Oliko reiskan ainoa "palkka" osto-optio yhteen osakehuoneistoon? Paljonko omistajat maksoivat remontista?

    Äänestä

...noin tyhmä kansanedustaja ja vielä näyttää sen tyhmyytensä ihan julkisesti. No sellaiset on edustajat näköjään kuin kansakin.

Luulisi, että tuollaisen tampion avustaja edes kertoisi arvon edustajalle, että Neste Oil on erotettu Fortumista keväällä 2004 ja polttoaineiden hinnat eivät vaikuta Fortumin osakekurssiin ja Neste Oilissa EI ole optio-ohjelmia kenelläkään. Se, että jotkut nykyisen Neste Oilin henkilöt ovat olleet mukana Fortumin optio-ohjelmassa on kokonaan toinen juttu.

Mutta jos joku kuvittelee bensaa tai dieseliä tankatessaan maksavansa siten Fortumin johtajien optioita on kyllä pahasti ajatuksineen metsässä.

Miten tuollaista kansanedustajaa viitsii kukaan äänestää? Tyhmä kuin saapas....

Äänestä
  • No, kukas noi yritykset omistaa? Ja mistä ne saavat tulonsa? Olen käsittänyt, että ne olisivat suurelta osin valtion omistamia ja suurin osa tuloista tulee suomalaisilta. Vaikka valtion kukkaro onkin iso ja siinä on monta lokeroa, niin silti se on yksi ja sama kukkaro. Eli loppujen lopuksi kyse on yhdenlaisesta tulojen siirrosta.

    Sitten joku sanoo, että jos olisi mennyt huonosti, niin ohjelmassa mukana olevat eivät olisi saaneet mitään. Sitä vartenhan on keksitty käsite "irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä". Sehän olisi varmaan yhtä kohtuullinen "palkka" huonosta työstä kuin nykyiset toteutuvat optiotkin hyvästä työstä.

    Kokonaisuutena kyse on kuitenkin jo tapahtuneesta virheestä, josta vaan pitäisi ottaa opiksi tulevaisuutta varten. Tähän ohjelmaan ei enää kannata kenekään aikaansa kuluttaa, käyttäköön ajan mieluummin uusien ja parempien ohjelmien kehittämiseen.

    Äänestä

  • ...onko luetun ymmärtäminen näillä palstoilla tosiaan noin vaikeaa?

    En tosiaankaan puolustellut tuossa aiemmassa mitenkään Fortumin optioita, vaan yritin kertoa sitä, että ne eivät liity mitenkään polttoaineiden nykyisiin hintoihin.

    Sanotaan nyt vielä kerran, Neste Oilissa EI ole optio-ohjelmaa ja siellä eivät johtajat saa hyötyä esimerkiksi viimeaikaisten myrskyjen johdosta tulleista hintapiikeistä.

    Tuosta Fortuminkin "monopolista" voi olla montaa mieltä. Itse en ole vielä koskaan ostanut Fortumin sähköä, vaan olen aina ollut paikallisen energiayhtiön asiakas. Ja pienempiä ovat sähkölaskuni olleet kuin mitä ne olisivat Fortumin asiakkaana.

    Muuten, molemmista noista yhtiöistä valtio omistaa juuri himpun verran yli 50 prosenttia ja sijoittajat loput. Ihan sen takia, että kriisitilanteessa valtiolla säilyy se viimeinen sana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinivilkku kirjoitti:

http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:9:0:0,4:9:1:1:2005-10-02,4:330646,1:0:0:0:0:

Tuolta löytyy aika mielenkiintoista tekstiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu