Fantasiatarina, mielipiteitä kaivataan

Lukekaapa fantasiatarinani ensimmäinen kappale.
Omasta mielestäni ihan luettava.

http://koti.mbnet.fi/~filtteri/hh/tarina.txt
5578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mielestäni perinteinen Ihan Hyvä vaikkakin pitkäveteinen (ei mitään uutta fantasian auringon alla, olkoonkin että kertomus on vasta alullaan). kieli on sujuvaa, käytännöllistä ja kuvailuun käytetty juuri oikean verran vaivaa (ei liian pikkutarkaa eikä puutteellista). silti tarina tuntui sieluttomalta, joskin sait maalattua päähäni melko aidontuntuisen miljöön. nimet ovat kuin parhaasta fantasiaromaanista ikään = väkisin väännetyn ja teennäisen kuuloisia. olisin kaivannut enemmän dialogia sekä väkevämpää suhtautumista (huumori?fatalismi? lopputulos oli jotenkin setämäinen). tökerösti ilmaistuna jos paras lukemani fantasiakertomus on suklaakonvehti, sinun kirjoituksesi on tuiki tavallinen ja turvallinen minttupastilli. tylsä mutta kodikas

Äänestä

piti sanoa että juttusi on HUOMATTAVASTI parempi kuin esimerkiksi palstan kolme aiempaa keromusta helena-huorasta, rullaluistelevasta katariinasta sekä miehestä joka istui koiran päälle...

Äänestä

mikä hiton pointti oli korostaa vartalokarvoitusta?

Äänestä
  • En mä väittänytkään, että se olisi kovin erikoinen. Sehän on sitäpaitsi vasta ensimmäinen kappale, joten älkää odottako liikoja.

    Ja vartalokarvoitusta korostin, että lukija saisi Trebosta "aikuisemman" kuvan.

    Äänestä

  • egaga kirjoitti:

    En mä väittänytkään, että se olisi kovin erikoinen. Sehän on sitäpaitsi vasta ensimmäinen kappale, joten älkää odottako liikoja.

    Ja vartalokarvoitusta korostin, että lukija saisi Trebosta "aikuisemman" kuvan.

    Mielestäni se oli kuitenkin HYVIN kirjoitettu. Todellakin hieman tylsä mutta niin on moni muukin hieno kirja ollut alussa, kun kirjailija hieman kokemattomasti yrittää kuvailla ja kertoa kaiken päähenkilöstä heti.
    Sinussa on potentiaalia ja ainahan alkuakin voi muokata värikkäämmäksi, jos joku neronleimaus päässä leimahtaa. Toivotan onnea ja menestystä valitsemallesi tielle :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


egaga kirjoitti:

Lukekaapa fantasiatarinani ensimmäinen kappale.
Omasta mielestäni ihan luettava.

http://koti.mbnet.fi/~filtteri/hh/tarina.txt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu