partamonneista juttua..

1. On ne syö meilläkin sitä ja on herkkua niille.
2. Voit kokeilla sitä saalaattia, mutta jos saat pohjaan ankkuroitua sen.
3. Meillä on juurakon kolo ja sikiävät valitettavasti niin hyvin että väliin on juurakko jäähyllä ja joka veden vaihdon yhteydessä pitää kaikki kolot huuhtoa ettei tule lisää pikkuisia.
4.Meillä alkoi sikiäminen heti kun isukille kasvoi vähän partaa (n. 3-4 cm. Siitä tietää että niitä pikkuisia on tulossa kun et isukkia enää nää, eikä se tule edes syömään, vahtii koloaan todella itsepintaisesti.

kiitos todella paljon!!!!!!!!!!!!
minua oli askarruttanut nämä kysymykset todella kauan!=)

Ensiksi tässä vähän esimakua Partamonnin lisääntymis kyvystä; harkitse vielä tarkkaan noita viljely haaveitasi ... http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001106&posting=22000000009894198

vastaukset;

1. Partiksille kelpaa melkein mikä ruoka tahansa ne syö jopa kalan raatoja.
2. KYLLÄ
3. Mikä vaan kannon kolo taikka kiven murikka, olikohan tuolla linkin takana lisääntymisestä ... http://www.faunatar.fi/fin/index.php?cmd=167
4. Mulla se sekasorto alkoi kun Partikset oli n. 4-5 vuoden ikäisiä.
5. Tiesitkö tämän Käärme kaloista .. Omat kokemuksen käärmekalasta (Erpetoichtys calabaricus) ovat vuodesta 1986-1994, jolloin yhdessä seeprakirjoahventen ja seepraplecon kanssa maijaili noin 35-senttinen ko. lajin edustaja.

Kyseinen, Madoksi kutsuttu, kala oli varsin sympaattinen otus; se kesyyntyi vuosien myötä täysin ihmiskättä pelkäämättömäksi. Ruokavaliona sillä oli kaikenlaiset ruoat: joskus tuoreita, siivottuja pikkumuikkuja, kaikenlaisia äyriäisiä (krilli, mysis, yms, pakasteena ja pakastekuivattuna, kelpasivat yhtä hyvin) ja se söi myös hiutaleruokaa. Mutta, eritysesti Tetran Cichlid Stickit olivat sen suurta herkkua (joita se söi suoraan kädestä) ja vieläpä helppoja niellä; käärmekala näet nielee saaliinsa kokonaisena ja ko. ruokapuristeet ovat kuin vartavasten suunniteltuja sille.

Käärmekalani tapasi usein lepäillä lähes pinnan tuntumassa, suurten miekkakasvien lehtien päällä. Tai sitten kivenlohkareista muodostuneiden kolojen uumenissa. Varsin aktiivinen se oli, sekä päivisin, että öisin.

Kerran sitten sain idean hankkia sille lajitoverin ja niin teinkin, mutta niiden yhteiselo ei ollut kovin ruusuista. Vaikka akvaarioni koko oli n. 700 litraa ( tilaa kaikille yllinkyllin), ei tämä alkuperäine Mato ei näyttänyt sietävän toista kaveriaan, vaan aina puraisi (ei vahigoittanut kuitenkaan) tätä kohdatessaan. Sukupuolieroja en tuntenut silloin, joten mahtoiko olla kyse esim. koiraiden välisistä reviiri- tai muista valtataisteluista.

Mukava ja tutustumisen arvoinen kala, sanoisin minä. Se voi jopa muodostua ihan todelliseksi eläinystäväksi, kuten minulla kävi.

Mutta, pieni varoitus: pienet kalat, jotka käärmekala saa kiinni ja hampaisiinsa, ovat armotta mennyttä.
Harkintaa siis allaskumppaneiden suhteen, mutta muuten todella sympaattinen kaveri.

Yksi tapaus Madon elinkerrasta:

Ennen sitä 700-litraista allasta, minulla oli 250-litrainen (vuonna -86, kauan on aikaa siis .), lähinnä loisto-ja ilveilijäbarbeilla kansoitettu akvaario. Ja tähän akvaarioon siis hankin tämän käärmekalan aluksi.
Siinä sitten eräänä iltana ruokin kalojani jälleen ja tälläkertaa ruokatableteilla jotka puristin etulasiin kiinni. Barbit tulivat tietysti innoissaan ja nälkäisinä näitä tabletteja nokkimaan ja haistoipa käärmekalakin ruoka-ajan tuleen. Barbien siinä riehuessa ja veuhtoessa, Mato tuli niiden sekaan myös ottamaan osaansa. Se yritti repiä tabletteja, kuitenkaan siinä onnistumatta.
Äkkiä se nappasikin erään loistobarbinaaraan suuhunsa ja painui huimalla nopeudella kasvitiheikköjen sekaan nauttimaan saalistaan. Vähän tiukkaa teki täysikasvuisen loistobarbin nieleminen sille, mutta kyllä se sen söi.
Ja oli onnellisen ja tyytyväisen oloinen tämän jälkeen; oikeaksi, hurjaksi petokalaksi varmaan tunsi itsensä .

Aika pian tämän jälkeen hankin sitten tämän isomman altaan, josta se sitten sai paremman kodin, isompien ja ronskiempien kalojen seurassa. Tosin, kyllä se sielläkin vähensi luonnollisella tavalla seeprakirjoahventen poikasia, joita ajoittain oli aika runsaasti.


En toki tarkoita, että käärmekala olisi jokin hirmuinen peto, mutta kyllä se ottaa tilaisuudesta vaarin, jos sikseen tulee.

Kuulemma ravintonsa se saalistaa öiseen aikaan, juuri nukkuvat kalat.
Neontetroja meni kymmenen, ressukat nukkuivat autuaan tietämättömänä pohjalla vaanivasta vaarasta.

Heheh...nyt karkaa tämä käärmekalan maine jo niin petomaiseksi että pakko laittaa vähän kaverille puolustusta
Elikkäs omat kokemukseni käkkiksestä:

Mulla on ollut reilun 10 v aikana 3 yksilöä. Ensimmäinen urokseni eli useita vuosia onnellisena ja söi kädestä matoja ja tubifeksiä jne. Eräänä aamuna se löytyi kuivuneena lattialta. Oli tullut syöttöluukun LÄPI lattialle. Eli pikkuinen lasikolmio ei ollut riittävän jämerä pitääkseen käärmekalan altaassa. No siinähän meni fiilikset aika pahasti ja omat rippijuhlatkin oli aika ankeat ku otti koteloon niin maan perusteellisesti.

Toinen yksilöni niinikään eli muutaman vuoden ja kasvoi n. 10 cm. Tämä oli hieman arempi ja ei niin innokas kädestä syöjä. Mieliruokana kastemadot ja katkarapupelletit. Sen tarina päättyi sairastumiseen sillä perustettuani tämän nykyisen altaani, alussa oli hieman ongelmia romahtelevan pH arvon kanssa. Päätelmä: käärmekala ei viihdy matalassa pHssa. Suositeltava on 6.5-7.

Nykyinen hyvissä voimissa oleva käärmekalani onkin sitten oikein vilkas tapaus. Altaassani on 13 kardinaalitetraa ja yhtään se ei ole niistä syönyt vaikka on ollut lomani aikana viikon ilman ruokaa. Etenkin hyvin ruokittuna käärmekala ei tee pahaa kärpäsellekkään sillä jos käärmekalalla ei ole nälkä, se kieltäytyy jopa mieliruuastaan. Tämän yksilön mieliruokaa on silakkafileet joita pilkon sille saksilla ja syötän joko kädestä tai tikun nokasta. Myös pohjalta käkkis noukkii pudonneita paloja mikäli muut kalat (ahneet puikot) eivät ehdi ensin (ehtivät 99.9 % varmuudella) Päätelmä: käärmekala ei ole mikään ihmeemmin petomainen kala. Poikkeuksia aina tietenkin löytyy, esim kaverini käärmis söi 5 cm pitkän harjaravun kokonaisena kun rapuparka oli vaihtamassa kuortaan.

Yleistä mutu tietoa käärmekaloista ja hieman faktaakin: maksimi koko 90 cm luonnossa. Akvaariossa aina jäänyt mulla n. 40 cm. Katsotaan miten tässä 200 cm altaassa käy. Käärmekala tykkää lämpimästäkin vedestä (minulla 28 c) ja luulisi afrikassakin aika lämmintä Niilissä olevan.

Uroksen ja naaraan erottaa selkäevien määrästä. Naaraalla 6-8 ja uroksella 8-12 evää selässä. Evien määrä tosin vakiintuu vasta kalan kasvaessa. Nykyisellä yksilölläni aluksi eviä oli vain 6 ja kun se kasvoi 10 cm, eviä olikin yllättäen 10 eli kyseessä uros yksilö.
Minulla käärmis ei ole todistettavasti koskaan syönyt yhtään elävää tai kuolluttakaan kalaa. Kalahan on kyllä peto mutta sen maine on vähintäänkin liioiteltu pikkukalojen syöjänä.
Käärmekala niinikään tykkää piilopaikasta. Kuitenkin se liikkuu yleensä paljon enemmän kuin makaa piilossa. Pitkänä kalana se siis vaatii kookkaan altaan koska se ravaa ympäri laseja, etenkin veden vaihtojen jälkeen, pimeässä ja nälissään.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa että käärmekala on akvaariokaloista niitä lajeja jotka minua kiehtovat tosi paljon. Se on vaatimaton, tosin ruokintaan kannattaa satsata. Sitä on kiva katsella kun se luikertelee kasvien lomassa hymyssäsuin. Sillä on aina pieni virne naamallaan...

Ymmärsinkö yhteenvetona, että yli 500 litrainen pitäis olla kämppänä, ja mikäs olis muiden kavereiden minimikoko? Vanhemmiten ilmeisesti muuttuu agressiiviseksi lajitovereita kohtaan? Ainakin paikallisessa oli kaksi tai useampi käärmekala samassa altaassa. Kuinka vanhaksi elävät, kuinka tarkka vesiarvojen päälle? Töissä kun ollaan ni ei oo kauheesti aikaa etsiskellä käärmekalasta tietoa jos jonkinlaisilta sivuilta, pari on kyllä tullu tsekattua. Ajankohtaista tämä ei ole, annan poikaystäväni nyt ensin perustaa pienen taistelukala-akvaarion (omaan 80 litraseeni, josta piti kylläkin tulla karanteeni), jos innostus säilyy ja on halukas pistämään enemmänkin rahaa harrastukseen, en häntä kiellä.

Tekisikö käärmekala selvää timanttikirjoahvenista, selkäuimarimonneista, kongontetroista tai vastaavan kokoisista kaloista? Ei kai söisi ainakaan aikuisia. Lähinnä uskoisin lounaslistalle joutuvan timanttikirjoahven naaraan, joka ei ole kovin suuri. Lisäksi altaaseen saattaisi tullee Steatocranus tinanteja tai jotain muita saman suvun ahvenia. Siis miten suuren kalan käärmekala voi syödä ollessaan 40 cm pitkä?

Kannattaako minun ostaa tämmöinen veijari vai jättää se kaupan altaaseen? Näin eilen tämän kalan ensimmäistä kertaa. Pituutta sillä oli noin 25-30 cm ja jos erikoisuuksia havittelee, niin tämä oli kyllä aika yliveto!

Meillä elelee n.25 cm käärmekala, ja aivan ihana otus. Kiltti tossukka, leijailee hillitysti ympäri allasta ja väitän kaverin seuraavan tapahtumia purkin ulkopuolellakin. On kuitenkin tyhmä kuin saapas, sekä survarit että katkaravut syötän suoraan suuhun kasvipihdeillä, ei raukka erota ruokaansa muuten. Kokonaiset katkaravut tosin saavat petovietin esille senverran, että saalis suussa sännätään salamannopeasti piiloon syömään. Kavereina on isoja kongontetroja, joiden tullessa käärme teki syöksyn pienintä kohti tasan yhden kerran. Havaitsi liian suureksi eikä ole senjälkeen yrittänyt. Myös pienet monniset saavat olla rauhassa.
Ui joskus pää pinnalla pitempiäkin matkoja, ja siksi kulmien reiät on peitetty suodatinvanusta leikellyillä palasilla tiiviisti. Voin hyvin kuvitella kalan innostuessaan sinkoutuvan kaaressa lattialle. Olen nähnyt sen myös törmäävän keskitukeen...
Pitää lymyilystä niin kasvien kuin minkä vain piilopaikan tuntumassa, vaikka esillä paljon onkin. Meillä lämpö +24, ehkä saisi hieman korkeampikin olla. Suosittelen vilpittömästi tarpeeksi suureen purkkiin. Myyjä kertoi että saattaa elää 20-30 vuotiaaksikin, toivon että pitää paikkansa!

Lähde; http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=4735 ja lisää tietoa piisaa...


Minkäs kokoisessa tankissa sun Käärmekalas asustaa?