tuhriva tyttö

turhautunut äiti

Meillä vanhimmainen lapsi, tyttö 7v, on tahrinut housujaan jo monen monituista vuotta. Asiasta ollaan käyty lääkärissä ties miten monesti. Aina on tullut reissuilta mukaan vain ummetusta hoitavia lääkkeitä. Jossain vaiheessa pinna meni täysin ja varasin ajan yksityiseltä paljon kehuja saaneelta ja arvostetulta suolisto tohtorilta Risto Rintalalta. Tytöllemme tehtiin lukuisa määrä testejä joiden perusteella lääkäri teki diagnoosin, hermostollinen suolistovika. Tyttö ei tunnista painette kuin silloin kun on jo myöhäistä, eli housut jo tuhriintunut. Hoitoa tähän ei ole ja vaiva paranee joskus itsestään, voi tosin mennä vuosiakin. Viime kontróllikäynnillä lääkäri kielsi kaiken mikä vahänkään löysentää ulosteen. Sanoi suoraan, että syötä roskaruokaa. Että hyvä juttu. Onkohan kukaan aikaisemmin törmännyt samaan vaivaan? Miten tilannetta on hoidettu, onko toivoa olemassa? Lohduttavaa on että kaikki lääkärit ovat todenneet että päästä tämä ei johdu, ei tytön eikä meidän vanhempien. Mutta kyllä tämä on meille helmoja raastavaa. Tyttö kärsii itse kun nolottaa ja tuntuu epämukavaltaja itse olen uupunut jokapäiväiseen pöksypyykkiin.

13

5135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tästä apua?

      joistakin pienistä suojista, eli ihan pikkusista vaipoista. Ymmärsin, että tytöllä ei kuitenkaan koko suolen sisältö housuihin tule, vaan pelkästään "jarrutusjäljet". Vaipan ei tarvitse olla siis kovin iso, koska imukykyä ei tarvita nimeksikään. Iso vaippa myös tuntuu epämukavalle. Pienen pieni vaippa helpottais tyttöä ja myös äitiä. Tyttö tietäisi, ettei kukaan huomaa mitään, vaikka sattuisikin vahinko tulemaan, ja äidillä mieli rauhallinen, kun ei tarvi kovin monia housuja pestä päivässä. Vaipan voisi vaihtaa aina tarpeen mukaan, muutaman kerran päivässä.

      Miettikää, ja kokeilkaa...

      • helpottunut äiti

        Kyllä yksinkertaiset keinot ovat aina parhaita. Tänään kerroin tytölleni että kokeillaan housuissa pikkuhousunsuojia. Et arvaakkaan miten helpottunut tyttö oli. Ja niin minäkin. Eihän tämä vaivaa vie mutta helpottaa sen kanssa elämistä varmasti. Kiitos!


      • äiskä&iskä
        helpottunut äiti kirjoitti:

        Kyllä yksinkertaiset keinot ovat aina parhaita. Tänään kerroin tytölleni että kokeillaan housuissa pikkuhousunsuojia. Et arvaakkaan miten helpottunut tyttö oli. Ja niin minäkin. Eihän tämä vaivaa vie mutta helpottaa sen kanssa elämistä varmasti. Kiitos!

        minkälaista suojaa käytätte että ei näkyisi mutta jarrutusjäljet osuisi suojaan?


      • helpottunut
        äiskä&iskä kirjoitti:

        minkälaista suojaa käytätte että ei näkyisi mutta jarrutusjäljet osuisi suojaan?

        olen käyttänyt aivan tavallisia aikuisille naisille tarkoitettuja pikkuhousunsuojia. Valitsette vain kaupasta suurimmat suojat mitkä löytyvät. Joskushan tapahtuu "ohi laukauksia", mutta pääsääntöisesti ovat toimineet hyvin.


      • äiskä&iskä
        helpottunut kirjoitti:

        olen käyttänyt aivan tavallisia aikuisille naisille tarkoitettuja pikkuhousunsuojia. Valitsette vain kaupasta suurimmat suojat mitkä löytyvät. Joskushan tapahtuu "ohi laukauksia", mutta pääsääntöisesti ovat toimineet hyvin.

        miten tyttö suhtautui moiseen konstiin ettei tule vaipoissa olemisen tunnetta?


      • helpottunut
        äiskä&iskä kirjoitti:

        miten tyttö suhtautui moiseen konstiin ettei tule vaipoissa olemisen tunnetta?

        Meillä tilanne oli vissiin niin kiusallinen että olimme molemmat valmiita kokeilemaan mitä tahansa keinoa. Tyttö oli jo aikaisemmin nähnyt minun kuukautissiteitä ja niistä oli käyty keskusteluja. tämä varmaankin auttoi sopeutumisessa. Sidettä pidetään vain silloin kuin tyttö itse haluaa. Hän tietää mistä niitä saa ja osaa itse ne laittaa. En siis itsekkään aina tiedä onko side käytössä vai ei. Ei kannata tehdä asiasta mitänn numeroa tämä oli vain yfksi vaihtoehto mitä tyttö sai kokeilla. Asiasta kannattaa keskustella avoimesti. Nykyiset suojat ovat niin huomaamattonia ettei niitä tunne eivätkä ne näy ja senhän tyttö itsekkin myönsi.


      • äiskä&iskä
        helpottunut kirjoitti:

        Meillä tilanne oli vissiin niin kiusallinen että olimme molemmat valmiita kokeilemaan mitä tahansa keinoa. Tyttö oli jo aikaisemmin nähnyt minun kuukautissiteitä ja niistä oli käyty keskusteluja. tämä varmaankin auttoi sopeutumisessa. Sidettä pidetään vain silloin kuin tyttö itse haluaa. Hän tietää mistä niitä saa ja osaa itse ne laittaa. En siis itsekkään aina tiedä onko side käytössä vai ei. Ei kannata tehdä asiasta mitänn numeroa tämä oli vain yfksi vaihtoehto mitä tyttö sai kokeilla. Asiasta kannattaa keskustella avoimesti. Nykyiset suojat ovat niin huomaamattonia ettei niitä tunne eivätkä ne näy ja senhän tyttö itsekkin myönsi.

        tuhrija onkin poika nuo siteet ja phs epäilyttää ettei tule niistä ongelmia


    • kestä...

      tuli vain näin äkkiseltään tuollainenkin ajatus mieleeni, että suotta lähtee merta edemmäs kalaan, jos lähempääkin löytyy ratkaisu...ja varmasti helpotus niin tyttärelle, kuin äidillekkin.

      Mukavaa syksyn jatkoa teille!!

      Minä vain

    • poika

      Tuttava perheen poika on tuhrinut monet vuodet kans ja on laukkonut kaiken maailman lääkärit yms.lävitse.Apua ei juurikaan ole mistään löytynyt ja kukaan ei ole oasnnut sanoa mitä pitäisi tehdä!Vanhemmat väsyksissä tilanteen takia ja äiti kakkapyykillä monta kertaa päivässä!

      Poika nyt 9v. ja ihan yllättäen tuhriminen on loppunut.Kukaan ei osaa sanoa miksi ja miten mutta luultavasti poika on nyt tarpeeksi iso ja jotenkin asia on kai valaistunut hänelle...:)

      Toivotan voimia sinulle koska tiedän kuinka vaikeaa ja voimia vievää se on (tod.läheltä seurannut tilannetta ja poikaa hoitanut)
      Kyllä se teilläkin helpottaa joskus varmasti!!!!

    • äiti

      meillä myös vanhin tytär 7vuotias ja myös tahraa housujaan.se ei le ihan joka päiväistä,mutta todella usein kumminkin.ollaan käyty lääkärissä ja myös aina saatu jotain ummetus lääkettä.itse olen miettinyt,että voisiko syy olla esim:maito tai joku muu allergia.sun kirjotuksesi selvensi asiaa paljon.taidan myös koittaa jotain pikkuhousun suojaa ja antaa ajan kulua..

      • helpottunut

        suosittelen tätä "tohtori" Rintalan roskaruoka hoitoa. Olin pitkään epäilevä ja olin vakuuttunut että kyseessä on jokin allergia, mutta alan olla valmis myöntämään lääkärin olevan oikeassa. Jätimme kaiken vatsaa pehmentävän pois, kuten ksylitolin. Tarkoitus oli saada massa mahdollisimman kiinteäksi, ei kuitenkaan ummetukseen asti. Tällöin tytön on helpompi pidätellä. ja tuloksiakin on tullut. Tuhriminen on helpottanut, ei kuitenkaan poistunut vielä. Tämä vaiva on kuulemma yleisempää pojilla mutta on helpottavaa kuulla että muitakin kohtalotovereita löytyy. Ei kuin rennoin mielin eteenpäin.


    • tähtisilmä88

      Ei mitään auttavaa kommenttia, tokaisen vaan, että Risto Rintala tunnetaan täällä Keski-suomessakin joissakin perheissä. Hyvä lääkäri, todellakin!

    • jenni.jokivalo

      Risto Rintala kirjaimellisesti pelasti henkeni.. Kun olin noin 3kk:n ikäinen, lähettivät mut maha räteillä peitettynä Kuopion sairaalasta äitin ja mummon sylissä "KOTIIN KUOLEMAAN!! no eihän he tätä hyväksyneet, se lääkäri oli tehnyt virheitä ja myönsikin sen. Mummo sai minut ilmais potilaana Rintalalle, joten kela korvasi..

      Helsingissä tri Rintala totesi, että jos tyttö olisi heti tuotu tänne, niin yksi leikkaus ja tyttö saattaisi olla terve lopun elämäänsä...

      Sen jälkeen on leikelty suolta ja selkää ja nukutettu ja oltu tutkimuksissa ja hoidoissa yms.. 17leikkausta ja 27 nukutusta jos oikein muistan. nyt olen jo 26 ja terve tuon suolistoon johtuvien juttujen suhteen...

      Masennus ollut keski-vaikea, samoin nyt unettomuus, koska mulla epäillään rinnassa joko hyvän tai pahanlaatuista pienen pientä kasvainta. Loppu kuussa tutkitaan vielä että miten leikataan ja kuinka kroppa kestää, sen jälkeen se otetaan pois, oli mikä oli, niin saa mielen-rauhan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      72
      4251
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2720
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2437
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2223
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2141
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe