Kerronpas käytännön esimerkin pikkukaupungista: naapurin työläisperheen(isä muurari, äiti sukkatehtaalla)kuopus oli silloin lapsuudenajan parhaita ystäviäni. Olimme molemmat kiinnostuneita urheilusta lähes koko rintamalla. Pelasimme, hyppäsimme, juoksimme yhdessä vaikka millä mitalla. Kun kisailtiin, molemmat muodostivat itselleen aina jonkin lajikohtaisen esikuvan: esim. jääkiekossa "minä oon Suomi ja Jari Kurri" johon toinen "minä oon Neuvostoliitto ja Igor Larionov. Vaikka olimme lapsia, niin jostain syystä naapurini aina valitsi N-liiton tai poikkeustapauksessa jonkin itäblokin maan jollei N-liitto ollut käytettävissä – ei kuitenkaan koskaan Kanada tai USA.
Olin lapsuuden kodistani jo imenyt äidinmaidosta että "sirppi ja vasara" ja sen puoleen kuolaaminen ovat niin iso tuska yhteiskunnassa ettei sitä saa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan hyväksyä. Kyseisen naapurin isä oli kuitenkin jo silloin mukana politiikassa, mutta yllätys, sossujen (SDP) listalla kunnanvaltuustossa – ei siis SKDL .
Mitä olivatkaan kyseisen perheen lapset vetäneet oman äitinsä maidosta? Kummallista tässä onkin kun tänä päivänä sossut moittivat ”hyi, kommari” ja ovat toisinaan olevinaan niin oikeistolaisia, että epäilevät itsekin lopulta mihin koloon kuulua. Silloin ennen nimittäin sossujen taholta EI MOITITTU vasemmistotoveria – mieluummin päinvastoin. Neuvostoliittoa oli enemmänkin yhteistuumin kunnioitettava ja sitä todisteltiin erityisesti vappumarsseilla.
Tässä tullaan juuri viime aikoina paljon palstatilaa saaneen tapaukseen Otto Ville Kuusinen:
Naapurini isä oli todennäköisesti sisäistänyt kyseisen henkilön oppeja eli vasemmisto puoluenimistä huolimatta on oltava yhteistä puna-armeijaa. Selväähän on että lapset siihen aikaan kuuntelivat mitä ”meidän isä” sanoo ja tämähän sitten heijastui lopulta mm. idolikäyttäytymisenä kavereiden kesken leikeissä ja peleissä.
Olin lapsuuden kodistani jo imenyt äidinmaidosta että "sirppi ja vasara" ja sen puoleen kuolaaminen ovat niin iso tuska yhteiskunnassa ettei sitä saa suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan hyväksyä. Kyseisen naapurin isä oli kuitenkin jo silloin mukana politiikassa, mutta yllätys, sossujen (SDP) listalla kunnanvaltuustossa – ei siis SKDL .
Mitä olivatkaan kyseisen perheen lapset vetäneet oman äitinsä maidosta? Kummallista tässä onkin kun tänä päivänä sossut moittivat ”hyi, kommari” ja ovat toisinaan olevinaan niin oikeistolaisia, että epäilevät itsekin lopulta mihin koloon kuulua. Silloin ennen nimittäin sossujen taholta EI MOITITTU vasemmistotoveria – mieluummin päinvastoin. Neuvostoliittoa oli enemmänkin yhteistuumin kunnioitettava ja sitä todisteltiin erityisesti vappumarsseilla.
Tässä tullaan juuri viime aikoina paljon palstatilaa saaneen tapaukseen Otto Ville Kuusinen:
Naapurini isä oli todennäköisesti sisäistänyt kyseisen henkilön oppeja eli vasemmisto puoluenimistä huolimatta on oltava yhteistä puna-armeijaa. Selväähän on että lapset siihen aikaan kuuntelivat mitä ”meidän isä” sanoo ja tämähän sitten heijastui lopulta mm. idolikäyttäytymisenä kavereiden kesken leikeissä ja peleissä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kepulaisuus on pyhä uskonto, ei mikään poliittinen aate.
Satraapit ottavat tiukkaan puhutteluun jos "oikealta tieltä" lipsutaan ja jos sekään ei auta niin sitten alkaa terrori
"Pelasimme, hyppäsimme, juoksimme yhdessä vaikka millä mitalla. Kun kisailtiin, molemmat muodostivat itselleen aina jonkin lajikohtaisen esikuvan: esim. jääkiekossa "minä oon Suomi ja Jari Kurri" johon toinen "minä oon Neuvostoliitto ja Igor Larionov. Vaikka olimme lapsia, niin jostain syystä naapurini aina valitsi N-liiton tai poikkeustapauksessa jonkin itäblokin maan jollei N-liitto ollut käytettävissä – ei kuitenkaan koskaan Kanada tai USA. "
Ehkä hän näki idässä sitä aitoa sympaattisuutta ja yhteisöllisyyttä verrattuna näihin enemmän itseensä keskittyviin amerikkalaisiin.
Minäkin tykkäsin pienempänä Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueen yhteispelistä sekä sen tähdistä ja vihasin itsekkäitä suoraviivaisia amerikkalaisia. En koskaan ajatellut että pelityylit kuvastavat suoraan yhteiskunnan rakennetta. Venäläisillä korostui joukkuepeli ja amerikkalaisilla kilpailu tehopisteistä aivan kuten nykymaailmassa kilpaillaan rahasta ja omaisuudesta.