Kauhistuin

nythän Turkin kautta voi vyöryä maahamme kaikki maailman muslimit!

Onko mitään enää tehtävissä???
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ensinnäkin noille neuvotteluille on varattu aikaa varovaisesti 10-20 vuotta ja EU:ssa kaikki takarajat on tarkoitettu rikottavaksi ja rikotaan. Siihen mennessä EU on jo romahtanut omaan mahdottomuuteensa, eli Turkki olisi liittymässä johonkin, jota ei ole enää olemassa.

Toisekseen vielä tuonkin takana on kansanäänestykset Turkin hyväksymisestä. Jos oletetaan, että vanhojen puolueiden rappiovalta riittää vielä estämään kansanäänestyksen järjestämisen Suomessa, niin ainakin Ranskassa se järjestetään. Sen saaminen hyväksytyksi on sula mahdottomuus. Ennemmin helvettikin jäätyy.

EU:n laajenemisprosessissa piiskataan halvaantunutta hevosta, ja mielipuoliset direktiivit kaivavat maata EU:n syvenemisenkin alta. Esimerkkinä vaikkapa tekijänoikeuslain "kuviokellunta" ja Suomen susikannan lisäämisvaatimukset 4-5-kertaiseksi.

Nuo "tuhatvuotiset valtakunnat" ovat osoittautuneet paljon suunniteltua lyhyemmiksi. Ja EU tulee jäämään siinäkin joukossa keskimääräistä lyhyempi-ikäiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuri kirjoitti:

nythän Turkin kautta voi vyöryä maahamme kaikki maailman muslimit!

Onko mitään enää tehtävissä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu