Perinnönjako

Useampiakin tapauksia.
Keski-ikäiset sisarukset riitelivät vanhan äitinsä kuolinpesän räteistä ja lumpuista mm. periaatteella: minä annoin tämän huivin äitienpäivälahjaksi vuonna 1957 jne.
Mökki oli siinä kunnossa, että rettelön jälkeen palokunta poltti sen joten voi kuvitella missä kunnossa tekstiilit olivat!

Oman äitini irtaimiston jako. Meitä 2 veljestä. Äitimme siirtyi palvelutalosta sairaalaan.
Teimme pikainventarion ja sovimme, että säilytyksen arvoinen irtaimisto varastoidaan silloin talvella veljeni vajaan ja jako suoritetaan sulan maan aikana.
Irtaimistossa oli mukana myös arvotavaraa, raskaita kultakoruja, laadukas turkki ja käyttämätöntä esineistöä.
Veljeni vältteli minua ja 1,5 vuoden kuluttua päästessäni kysymään asiaa oli vastaus: Eihän siellä mitään ole. Säälittävää!
Asumme samalla paikkakunnalla mutta sattumoisin törmätessämme hän muuttaa suuntaa tai lähtee juoksemaan. Jos ei pysty väistämään niin ei vastaa tervehdykseen.
Ympäristölleen näyttelee äveriästä ja älykästä, joihinkin uppoaakin!

Äitivainajani oli vähintäänkin yhtä ahne ja itsekäs, mutta ne on huivihomman lisäksi vielä omat juttunsa.

Olen kuullut myös välien katkeamisista. Sitten tavataan sukulainen vaikkapa hautausmaalla, eikä edes tervehditä :(
Myös suht' lähipiirissä tiedän tapauksen, ne on ne ahneet puolisot.. ei omat sukulaiset ;) No joo.
Itse olen onnellinen siitä, että omien sisarusten kesken ollaan läheisiä, (meit on kolme) vaikka ei aivan naapuruksina asutakaan. Vaiko juuri siksi.. ;)
No, tuskin se siitä kiinni on, eteläisessä suomessa kuitenkin kaikki, että tapaillaan toisiamme aina tilaisuuden tullen.
Isää ei enää ole, jos äidistä aika jättää ennen minua. En osaa kuvitella tilannetta, että raha/tavara rikkoisi välimme. Ei, vaikka sitä olisi enemmänkin.

Kun vaari kuoli, oli jo sovittu kuinka mummi saa pitää pesän jakamattomana, kunnes itse kuolee. Hän oli todella niitten vähäisten rahojen tarpeessa. Kahdelle perilliselle tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan alkoi paha riita. Harmitti mummin puolesta, että hänen piti taistella lapsiaan vastaan kaiken surun keskellä :(

Toinen riita tuli ukin kuoltua, siinä osallistui jopa minun serkukset. Pitkäkyntiset ryökäleet... ;)

Uskon että minun sisarukset ja minä tullaan hyvin toimeen. Jossain vaiheessa mulla oli kaksi velipuolta (äidin uuden miehen lapset) eron takia eivät ole enää. Voin vaan kuvitella mitä sitten tapahtuu jos osallisina on "sukulaisia" jotka eivät ole verisukulaisia...

kun pappani kuoli ja kaikki jaettiin,siitä alkoi vuosia kestävät riidat ja lopuksi täydellinen puhumattomuus perijöiden kesken. Kyllä siinä näki kuinka ihmiset muuttuivat.. olin alle kymmenvuotias silloin.
Kaikki eivät koskaan sopineet, vaan ns. veivät hautaan riitansa.
Minä ja sisareni ollaan tuon kaiken nähneenä sovittu että me ei sitten riidellä.. kun se aika tulee.

Olin pikkutyttö, kun äitini serkkujen isä kuoli.
Serkkujen iäkäs, mutta virkeä äiti jäi asumaan kotitaloon.
Raha-asioista en tiedä mitään, mutta en vieläkään voi ymmärtää sitä röyhkeyttä, millä ahneet aikuiset ihmiset "putsasivat" kotinsa irtaimistoa oman äitinsä ympäriltä.
Missä oli heidän kunnioituksensa äitiään kohtaan? Vanhus itki aina surujaan minun äidilleni, joka halusi käydä vierailulla onnettoman tätinsä luona - minä join mehua aina samassa kahvipöydässä ja kuuntelin...

Onneksi olen ainoa lapsi vanhempieni liitosta (perin äitini).
Mikäli asiat olisivat kohdallani toisin, tekisin varmaankin isäni tavoin:
Hän aikanaan - ylpeyttään ja haluttomuuttaan alentua riitelyyn - jätti kaiken kahdelle nuoremmalle (nyt jo kuolleille) velipuolilleen, joiden kanssa äitinsä kuoleman jälkeen jakoi onnettoman lapsuutensa:(

Jaettavana oli jäljellä enää pihapiiri ja yks mettäpläntti "siskon" kans.. Totaalihelevettiä se oli.

Ite asuin ulkomailla ja sisko oli ikänsä asunut siinä kulmilla. No olihan se sitä perinteistäkin( joku syö perunat maasta ja kaatelee saunapuunsa perintömetistä kun ite ei pääse muuta kuin lähetteleen rahaa paikan ylläpitoon) mutta sellasen asian hermeettisesti totesin että perikunta on perseestä.

Olihan siinä niitä puhelinkeskustelujakin kun koitettiin selvittää asioita, yleensä tyyppisiä: "tää tulee kalliiksi sinulle poika".......

Kaks asianajajaa mä palkkasin sotkun selvittämiseen ennenkuin asiat oli sujut.

Viimmeks näin siskooni yksissä hautajaisissa vuos sitten, sitä ennen menikin melkein kymmenen vuotta. Ei oo ollut ikävä.

Se peri metän jonka se välittömästi kaatoi, mulle jäi lahomökki ja pihapiiri. Kertaakaan en oo katunut kauppoja. Sain vallattuta kotini ja pääsin eroon samalla vittumaisesta sukulaisesta.


Nyt on joskus edessä mamman suvun perinnönjaot jossain vaiheessa. Siellä just sama tilanne. Kaks siskosta joista toinen omii kaiken ja miehensä kaatelee mun vaimon mettää.....

Pysyn erossa asiasta noin periatteessakin mutta vävy-kolleegan oon päättänyt raahata pois jakotilaisuudesta koska asiat nyt ei kuulu meille kummallekkaan.

Muuttuihan sitä itekkin omassa jaossaan erilaiseksi... aloin kai ensimmäistä kertaa eläissäni pitämään sukutilallani puoliani.. mutta se kiinnitti huomiota että siskoni otti koko asian ahneudella ja puhui jopa "esikoisen oikeudesta" jne... Sitäpaitsi pääsin mm. maksamaan kahdelta vuodelta lumityölaskun... no en sinä aikana edes käynyt kotonani vaan asuin hotellissa jos siellä päin kävin....

Mulla on hyvät välit siskooni, jos en näe sen naamaa niin ei tuu paha mieli ja jos näen sen naaman niin suljen silmäni etten näkisi :)))) (hox: hymiöitä)

=DW=

Harvoin näen näin hyvää vastausten sisältömäärää.
Kiitän siitä.

Tietooni on tullut tapauksia, joista minulta on
kysytty alustavasti, mitä tiedän oikeudellisista
vaikutuksista perimysjärjestyksessä (vain siksi,
että olen hieman ollut kosketuksissa aiheeseen).

Oli sitten ensimmäinen tai neljäs parenteeli aina
tuntuu jostain tupsahtavan poissa elämästä ja mie-
listä-"sukulaisia" vaatimaan oikeuksiaan.

Vävyt ja vanhemmat tuttu juttu ja aina asia tunnu-
taan kokevan suuremmaksi kuin osuus lopulta onkaan
puhumattakaan riitautusaikeista.

Surkeita tapauksia ovat ns. ennakkoperintötapauk-
set, jotka vaativat omansa hävitettyään uutta
osuuttaan tulevasta perinnöstä.

Kuten täälläkin on tullut esille, myös omaisuuden
"hävittäminen" pikkuhiljaa on tuttua. Tällöin kyl-
lä kehoittaisin kirjaamaan ylös kaikki tiedossa
olleet arvoesineet/paperit, etsimään kuitit ja
mahdolliset pankkisuoritteet ja valokuvia tukemaan
todisteita. Mahdollisessa perinnönjaossa tai jopa
ennen sitä tämä on saatettava viranomaisten tie-
toon.