Kyselen teiltä, jotka olette ottaneet jo aikuisia koiria itsellenne, että millaisia kokemuksia teillä on?
1. Onko koira saavuttanut luottamuksenne?
2. Kuinka kauan sopeutuminen kesti?
3. Millaisia ongelmia tilanne aiheutti?
1. Onko koira saavuttanut luottamuksenne?
2. Kuinka kauan sopeutuminen kesti?
3. Millaisia ongelmia tilanne aiheutti?
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen ottanut 2 aikuista koiraa.
Aikuisen koiran ottaminen riippuu paljon myös rodusta ja siitä, kuinka hyvin se alkaa tottelemaan uutta isäntää/emäntää.
Ensimmäinen koira oli newfoundlandin koira naaras, se tuli meille 4 vuotiaana, eli täysikasvuisena murkkuiän ohittaneena. Se oli meillä 2 viikkoa kokeilla, että sopeutuuko se uuteen ympäristöön ja uusiin omistajiin, omistaja otti sen 2 viikoksi takas, jotta he saivat jättää sille hyvästit. saimme kuitenkin hakea sen jo viikon kuluttua takaisin, tänä aikana olimme ehtineet kiintyä koiraan, talo tuntui oudon tyhjältä kun sitä ei ollut.
Kun vanhempani hakivat koiraa, se oli heti valmis tulemaan meille, ei edes taakseen katsonut. Sillä hetkellä se halusi tulla meille. Myöhemmin arvelimme että se tiesi ettei se voinut jäädä sinne, koska perheessä oli kaksi pahasti koiralle allergista.
Koira kuitenkin muisti nämä aina, ja ikävöi, huomasimme sen kun talon ohi meni samanlainen auto ku niillä tai samanlainen moottoripyörä, koiran häntä heilui ja se oli jo menossa vastaan.
Koiralta ja meiltä meni 4 vuotta ennenkuin välillemme tuli 100 % luottamussuhde puolin ja toisin.
Mutta ettei tämä kuulosta liian hyvältä, voin kertoa että tämän toisen koiran kanssa on ongelmia, pahoja sellaisia. Tämä tuli meille murkkuikäisenä, ja on sitä vieläkin. Tämä on karkeakarvainen saksanseisoja uros. Isäntään tämä on jo leimautunut ja kiintynyt meihin, ikävöi kun olemme poissa. Luottamus ei ole hyvä puolin eikä toisin, tämä on ollut meillä 1,5 vuotta.
Tälle koiralle jouduimme opettamaan käskyt uusiksi. käytöstavoissa olemme joutuneet kovalla kädellä opastamaan, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Uskon kuitenkin että ajan kanssa luottamussuhde tulee paranemaan. tämä koira ei kuitenkaan kaipaa eikä ikävöi takaisin kotiinsa, kun tämän haimme, se oli heti valmis seuraamaan miestäni vaikka minne. Tämä koira on onnellinen kanssamme, vaikka se tuittuileekin niinku murkkuikäiset yleensäkin, joskus rajustikin. Tämä pelkää tekevänsä niin pahoja virheitä että joutuisi takaisin. Joskus olemme joutuneet harkitsemaan muita vaihtoehtoja tälle, mutta onneksi koira on ymmärtänyt käyttäytyä kunnolla.
Rajat on kyllä heti näytettävä koiralle, käskyissä sekä tontin rajat. koiran on hyvä tietää paikkansa ja asemansa. Itse saan oppia tämän kantapään kautta... koiran aseman suhteen.