V-M

Kaikenlaiset tuet maassamme ovat normaalisti väliaikaisia ja menevät yleensä tarpeeseen esim. työttömille, sairaille tmv. Maalais- ja kaupunkilaisjärjellä ajateltuna sana tuki tarkoittaa juuri sitä, että sitä maksettaisiin jonkin aikaa, että tuen saaja alkaisi pärjäämään omillaan ja pystyisi elämään ilman yhteiskunnan avustamista ja alkaisi maksamaan yhteiskunnalle veroeuroja.
Mutta maanviljelijälle maksettava tuki veronmaksajilta tuntuu olevan lopullista; tuen maksaminen on jatkunut jo yli 50 vuotta ja loppua ei näy.

Maataloustukea maksetaan euroa/hehtaari -systeemillä, joten suurimmat tuen saajat ovatkin sellaisia, jotka niitä eivät edes tarvitse elannokseen vaan lähinnä tuntuu, että tuet menevät pankkitilin lihottamiseen sekä omaisuuden hankintaan. Lisäksi tukien maksamisessa ei oteta millään tavalla huomioon maanviljelijän maatalouden ulkopuolisia tuloja esim. metsätulot, muu yritystoiminta, maatilan ulkopuolinen työpaikka tmv; tukien maksaminen samansuuruisena jatkuu loputtomiin. Muutenkin monella viljelijällä todellinen työaika on vain parisen kuukautta vuodessa, mutta siltikin vain pitäisi koko vuoden palkka saada !. Lähinnä vastaavana esimerkkinä tulee mieleen työtön, jolle maksetaan siihen asti korvausta kunnes hän saa työpaikan, perustaa yrityksen tai muulla tavalla tulot ovat niin suuret ettei työttömyystukea enää tarvita.

Pitäisikö vastaava systeemi kehittää työssäkäyvälle veronmaksajalle; valtio maksaisi esim. "työssäkäyntitukea" 1000 euroa/kk, että hän viitsii käydä töissä ?. Tämä tietysti palkan päälle :).

Koska maataloustuesta maksetaan n.puolet EUlta(joka sekin on suomalaisen veronmaksajan rahaa) ja puolet kotimaisilta veronmaksajilta niin ainakin kotimaisen tuen osalta pitäisi mielestäni harkita onko näille rahoille parempaakin käyttöä esim. veroalena tai tällainen rahamäärä todella menisi tukea tarvitseville; niitä tuen todellisia tarvitsijoita tässä maassa kyllä löytyy.

Maanviljelijät ja heidän etujärjestönsä tietenkin perustelevat, että maanviljelys loppuu Suomesta ja sen jälkeen myös elintarvikkeiden omavaraisuus. Mielestäni Suomessa maanviljelijöitä kyllä tulee aina olemaan tästäkin huolimatta. Lisäksi elintarvikkeita voi myös ostaa maailmanmarkkinoilta edullisesti mm. naapurimaistamme; luonnollisesti maahantuotuja elintarvikkeita pitää kontrolloida kuten tähänkin saakka. Myöskään elintarvikkeiden hinta ei tule nousemaan; siitä pitää huolen markkinatalous. Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan.

Arvostan suomalaisia elintarvikkeita ja niiden tuottajia, mutta olisi jo aika näidenkin tuensaajien oppia elämään kuten normaali työssäkäyvä eli tulla toimeen omillaan. Ei veronmaksaja voi loputtomiin "sponsoroida" yhtä ammattikuntaa.
6206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuetaanhan Suomessa jopa kolffia.

Äänestä
  • Niimpä, oikeiston väärinkäytöksiä.

    Äänestä

itselläni on töissä pari maatalon poikaa. hyvin ahkeraa väkee,mutta kun katson heidän tulojaan vuoden ajalta niin he saavat minulta palkkaa noin 120-150 tmk/vuosi ja kun he viljelevät kesälomansa aikana peltoihinsa tätä ylituotanto tavaraa niin heidän vuositulonsa ovatkin 250-300tmk. uusi auto (mersu) vaihtuu tasantarkkaan 2vuoden välein ja ei tunnu olevan rahasta kiinni.
ihmetyttää vielä tuossa oikeudenmukaisuus kysymys että kun meillä varastoon kertyy liiaksi tuotantoa niin hinnat laskee ja joskus joudutaan dumppaamaan tappiollakin ja lomauttaan hetkeksi työväkeä, niin olishan se hienoo yrittää kun valtio aina lunastas kaiken mitä tuotat ja kovalla rahalla. ei tarttis markkinoista tietää mitään. itse oon sitä mieltä että maajussit vois vapauttaa veroista ja luopua kaikesta muusta tukiaisista. vähentäis pyrögratiaa ja tulis meille veronmaksajille halvemmaksi.
maalaisliitto tekee itsemurhaa vaan näillä tukiais touhulla hidastetusti. jokainenhan sen tajuu et näin ei voi jatkuu että pienistäkin palkoista maksetaan isoo veroo joka sit jaetaan ilman tarveharkintaa.

Äänestä

Noin pitkän paatoksellisen viestin tälläiseen foorumiin.

Ei ihme jos olet KÖYHÄ SOSSU kun käytät aikasi HÖPÖTTÄMISEEN.

Äänestä
  • No joo , teillä maanviljelys oloneuvos pummeilla ei olekkaa oikein mitään sanottavaa, kunhan nyt kirjoittelette niitä tukihakemuksia ja nekin viisaampien tuella, kun ei riitä oma äly edes niitä yksin täyttämään.

    Äänestä

  • No niin,,, kalevi elätti älähti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuet kirjoitti:

Kaikenlaiset tuet maassamme ovat normaalisti väliaikaisia ja menevät yleensä tarpeeseen esim. työttömille, sairaille tmv. Maalais- ja kaupunkilaisjärjellä ajateltuna sana tuki tarkoittaa juuri sitä, että sitä maksettaisiin jonkin aikaa, että tuen saaja alkaisi pärjäämään omillaan ja pystyisi elämään ilman yhteiskunnan avustamista ja alkaisi maksamaan yhteiskunnalle veroeuroja.
Mutta maanviljelijälle maksettava tuki veronmaksajilta tuntuu olevan lopullista; tuen maksaminen on jatkunut jo yli 50 vuotta ja loppua ei näy.

Maataloustukea maksetaan euroa/hehtaari -systeemillä, joten suurimmat tuen saajat ovatkin sellaisia, jotka niitä eivät edes tarvitse elannokseen vaan lähinnä tuntuu, että tuet menevät pankkitilin lihottamiseen sekä omaisuuden hankintaan. Lisäksi tukien maksamisessa ei oteta millään tavalla huomioon maanviljelijän maatalouden ulkopuolisia tuloja esim. metsätulot, muu yritystoiminta, maatilan ulkopuolinen työpaikka tmv; tukien maksaminen samansuuruisena jatkuu loputtomiin. Muutenkin monella viljelijällä todellinen työaika on vain parisen kuukautta vuodessa, mutta siltikin vain pitäisi koko vuoden palkka saada !. Lähinnä vastaavana esimerkkinä tulee mieleen työtön, jolle maksetaan siihen asti korvausta kunnes hän saa työpaikan, perustaa yrityksen tai muulla tavalla tulot ovat niin suuret ettei työttömyystukea enää tarvita.

Pitäisikö vastaava systeemi kehittää työssäkäyvälle veronmaksajalle; valtio maksaisi esim. "työssäkäyntitukea" 1000 euroa/kk, että hän viitsii käydä töissä ?. Tämä tietysti palkan päälle :).

Koska maataloustuesta maksetaan n.puolet EUlta(joka sekin on suomalaisen veronmaksajan rahaa) ja puolet kotimaisilta veronmaksajilta niin ainakin kotimaisen tuen osalta pitäisi mielestäni harkita onko näille rahoille parempaakin käyttöä esim. veroalena tai tällainen rahamäärä todella menisi tukea tarvitseville; niitä tuen todellisia tarvitsijoita tässä maassa kyllä löytyy.

Maanviljelijät ja heidän etujärjestönsä tietenkin perustelevat, että maanviljelys loppuu Suomesta ja sen jälkeen myös elintarvikkeiden omavaraisuus. Mielestäni Suomessa maanviljelijöitä kyllä tulee aina olemaan tästäkin huolimatta. Lisäksi elintarvikkeita voi myös ostaa maailmanmarkkinoilta edullisesti mm. naapurimaistamme; luonnollisesti maahantuotuja elintarvikkeita pitää kontrolloida kuten tähänkin saakka. Myöskään elintarvikkeiden hinta ei tule nousemaan; siitä pitää huolen markkinatalous. Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan.

Arvostan suomalaisia elintarvikkeita ja niiden tuottajia, mutta olisi jo aika näidenkin tuensaajien oppia elämään kuten normaali työssäkäyvä eli tulla toimeen omillaan. Ei veronmaksaja voi loputtomiin "sponsoroida" yhtä ammattikuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu