Autolla saa tappaa

Mies ajoi aamulla puoli neljän aikaan Ylä-Savossa
1,45 promillen humalassa sauvakävelijän päälle 40km/h rajoitusalueella huomattavaa ylinopeutta, sillä seurauksella että henki lähti varhaiselta kuntoilijalta. Tuomio muuttui hovissa 1v 2kk ehdolliseksi tuomioksi. No joutuu lisäksi tekemään 60h yhdyskunta palvelua.
Porin suunnalla sai mies 1v ja 10kk vankeustuomion törkeästä lapsen hyväksi käytöstä.
En kiistäkkään miltä lapsesta tuntuu, enkä vähättele jälkimmäistä rikosta, mutta toiselta lähti sentään henki, niin kyllä pitää oikaustajun olla outo.
Ps. Yliajajan pojun isä päätti pian yliajon jälkeen päivänsä ...
251656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kun tekee omaisuusrikoksen, tuomiot on kovemmat, pankkiryöstöstä taitaa tulla aina yli 2vuotta.

Raiskaukset, hyväksikäytöt yms on ilmeisesti nykyään talousrikoksia pienempiä rikoksia.

Saihan Nykänenkin vain 2vuotta, vaikka puukotti tappomielessä.

Äänestä
  • Tapon yritys vaan törkeä vamman tuottaminen tjsp? Että on tää tämän maan tuomiot jotenkin aivan kummallisia. 10 vuotta pitäisi olla minimi jos jotakin tökkäset puukolla kävi siinä miten hyvänsä, onhan se nyt herranjestas hirveä riski että siihen kuolee! Ei se on vaan törkeäpahoinpitely jos jää henkiin, ei voi kuin ihmetellä, no olkoot mutta törkeästä pahoinpitelystä sitten 10 vuotta linnaa.

    Sama kun joku lyö toista kasvoihin niin että siitä saa elinikäiset vammat niin se on vaan pahoinpitely tai törkeä yms. Miksi kaikissa rikoksissa ei ole yhtään ennalta ehkäisevää tuomio menettelyä? Liikenne on yksi suuri paha puute missä sitä ei ole, sakotus käytäntö sentään on järkeistetty että rikkaat ei voi enää ihan suurella halulla polkea miten haluaa vaan joutuvat maksamaan suhteessa saman kuin muun tuloisetkin.

    Äänestä

  • olla edes kirjoitti:

    Tapon yritys vaan törkeä vamman tuottaminen tjsp? Että on tää tämän maan tuomiot jotenkin aivan kummallisia. 10 vuotta pitäisi olla minimi jos jotakin tökkäset puukolla kävi siinä miten hyvänsä, onhan se nyt herranjestas hirveä riski että siihen kuolee! Ei se on vaan törkeäpahoinpitely jos jää henkiin, ei voi kuin ihmetellä, no olkoot mutta törkeästä pahoinpitelystä sitten 10 vuotta linnaa.

    Sama kun joku lyö toista kasvoihin niin että siitä saa elinikäiset vammat niin se on vaan pahoinpitely tai törkeä yms. Miksi kaikissa rikoksissa ei ole yhtään ennalta ehkäisevää tuomio menettelyä? Liikenne on yksi suuri paha puute missä sitä ei ole, sakotus käytäntö sentään on järkeistetty että rikkaat ei voi enää ihan suurella halulla polkea miten haluaa vaan joutuvat maksamaan suhteessa saman kuin muun tuloisetkin.

    Totta

    Äänestä

  • Nykänenkin oli iskenyt puukon kahvaa myöten sen toisen miehen selkään.
    Tekoa lievensi se asia kun uhri ei kuollut siihen puukoniskuun. Tekotavan vaarallisuudella pitäisi olla paljon suurempi merkitys tuomiossa kuin mitä se on. Koska tuollaiseen puukon iskuun voi kuolla niin tuomiohan pitäisi alkaa jostain 6 vuodesta ehdotonta ja huomattavasti enemmänkin jos tekijällä on aiempia vastaavia tekoja tai muuten rankkoja rikoksia.

    Äänestä

että sauvakävely on persiistä.

Äänestä

Laista kai puuttuu sitten kohta jolla voisi antaa enemmän tuomiota vai mistä johtuu. Kun eihän tuokaan ole tahallista sitaateissa. Tahallista se olisi siinä mielessä että tarkoituksella on otettu alkoholia ja ajettu tarkoituksella ylinoputta törkeästi, no ei tarkoituksena tappaa mutta voisi sen siihen rinnastaa että kyse on tappamisesta kun tekee noin! Sitten kun tuomiota on vielä erilaisia kuten jos kyseessä olisi ollut lapsi niin olisi se jotenkin väännetty ehdottomaksi tuomioksi.

Kun tapahtumaan aiheuttaneita tekijöitä on ollut omasta takaa niin miksi tuomio on vain ehdotonta?

Periaatteessa jonkun voisi tappaa kyseisellä tavalla ilman että saa juuri mitään sanktioita!!!!!!!!!!! Vedät kännit, tiedät että se sulle velkaa oleva kusipää ulkoilee tänään siellä tienlaitaa pitkin, vedät hänen ylitseen autolla niin että varmaan lähtee henki. Oikeudessa nämä on vain vahinkoja ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia, ei tahallisia.

Äänestä
  • Taas täytyy vähän ihmetellä. Jos on lähtenyt kännissä rattiin ja kadottanut harkintakykynsä, rikos on hirveä. Mutta jos lähtee selvin päin liikenteeseen ilman aikomustakaan käyttää harkintakykyään, ei ole syyllistynyt juuri mihinkään. Huolimatta siitä, että aiheuttaa onnettomuuden ja ihmishenkien menetyksiä. Nehän nimen omaan johtuivat vastapuolen törttöilystä....

    Äänestä

  • Jörntonneri kirjoitti:

    Taas täytyy vähän ihmetellä. Jos on lähtenyt kännissä rattiin ja kadottanut harkintakykynsä, rikos on hirveä. Mutta jos lähtee selvin päin liikenteeseen ilman aikomustakaan käyttää harkintakykyään, ei ole syyllistynyt juuri mihinkään. Huolimatta siitä, että aiheuttaa onnettomuuden ja ihmishenkien menetyksiä. Nehän nimen omaan johtuivat vastapuolen törttöilystä....

    Mitenkäs kivi ja kikkapihdit. Siitäkään ei rapise tuomiota jos on kännissä?

    Äänestä

  • Olen aina ollut sitä mieltä, että suomen oikeuslaitos on perseestä varsinkin liikennetappoihin ja raiskauksiin syyllistyneille, jotka pääsevät aivan liian vähällä.

    Ärsyttää joka aamun lehdestä lukea, miten jossain päin on ajettu humalassa auto ympäri
    ja ilman korttia ja ajo-oikeutta.

    Kuinkahan pitkään tämmöistä lepsuilua saa jatkua, ennenkuin päättäjät älyävät, että auto pitää tuomita valtiolle menetetyksi heti, eikä viidennentoista ajo-oikeudettoman ilmitulon jälkeen.
    Juoppoja hyysätään aivan liikaa. Paras tapa rangaista juoppolallia olisi antaa tien päällä raipparangaistus ja takavarikoida auto.

    Ei näitä rötöksiä saada ennen loppumaan, on taivahan tosi.

    Äänestä

  • Jörntonneri kirjoitti:

    Taas täytyy vähän ihmetellä. Jos on lähtenyt kännissä rattiin ja kadottanut harkintakykynsä, rikos on hirveä. Mutta jos lähtee selvin päin liikenteeseen ilman aikomustakaan käyttää harkintakykyään, ei ole syyllistynyt juuri mihinkään. Huolimatta siitä, että aiheuttaa onnettomuuden ja ihmishenkien menetyksiä. Nehän nimen omaan johtuivat vastapuolen törttöilystä....

    Niinpä, tuolla ei pitäisi olla niin suurta merkitystä mun mielestä. Promillen humala tila ei ole mikään onnettomuutta aiheuttava tekijä itsessään, enemmän kolareita ajetaan selvinpäin kuitenkin mikä on ihmeellistä :)

    Äänestä

  • frdsgvredwww kirjoitti:

    Niinpä, tuolla ei pitäisi olla niin suurta merkitystä mun mielestä. Promillen humala tila ei ole mikään onnettomuutta aiheuttava tekijä itsessään, enemmän kolareita ajetaan selvinpäin kuitenkin mikä on ihmeellistä :)

    Tilastojen mukaan kylläkin kolaritodennäköisyys nousee nollaa vastaavalle tasolle jo 0,5 promillen paikkeilla. Siksipä siihen varmaan on aikoinaan päädyttykin.

    Promillen kännissä toki ajetaan vähemmän kolareita, mutta eipä se ole ihmeellistä. Ei niitä promillen kuskeja olen kuin sen promillen verran liikenteessä. En nyt ulkoa muista onnettomuustodennäköisyyden kasvua, mutta 0,8 promillen jälkeen se lähtee selvään kasvuun.

    Äänestä

Vertailu on heikko. Toisessa lähtee henki ja toisessa riistetään lapsuus ja tuhotaan elämä.

Kummankin tuomioissa olisi korotettavaa potenssiin x. Vähintään.
Siis lähes kaikkien muiden, paitsi eduskunnan (lain säätäjä) ja oikeuslaitoksen (lain täytäntöönpanija) mielestä.

Äänestä
  • Ei seksuaalinen hyväksikäyttö mitään lapsuutta riistä lapselta itsestään selvyytenä. Eihän lapsi välttämättä edes ymmärrä koko asiaa, lapsi voi kokea sellaisen kivanakin kunnes asia tuodaan toiseen valoon ja muiden aikuisten tietoon niin asia onkin aivan toinen ja sen jälkeen lapsi vasta voikin traumatisoitua.

    JOS asioista saa keskustellakkin myös joskus, en siis puolustele tekoa.

    Raiskaus/vapauden riisto/seksuaalinen hyväksikäyttö, nuo kaikki laitetaan saman viivan alle hieman väärin, saman arvoisina tekoina oli todellinen tapahtuma hyvinkin lievä tai ääripäässä erittäin väkivaltainen julma teko jonka tarkoituksena on voinut olla vaikka tappaakin lopuksi mutta teko on jäänyt tekemättä ns loppuun asti jostain syystä. No nämä on niitä asioita joista KAI puhutaan mutta vain tietyissä paikoissa jotka käsittelee tekoa.

    Että ei se vertaus ihan huono ole, vertaa asiaa siihen että toisessa keississä ihminen kuoli. Tätäkin voi avata sen suhteen että kuolluthan ei jää suremaan omaa kuolemaansa mutta pakkohan miellä on olla järjestys tässä yhteiskunnassa mutta meno olisi aika moista eikä edes meidämn elämä olisi näin rauhaisaa ilman lakia ja järjestystä. Muutoin kaikki tekisi mitä lystää, siloin ei edes yhteiskunta kehittyisi tälläiseksi.

    Äänestä

on kuin sylkäisy päin kansalaisten oikeustajua.
Tästä on pitkään ollut julkisuudessa puhetta ja kansan käsitys olisi kyllä pitänyt tulla oikeuslaitoksellekin selväksi.
Tämä hovin suutaus on karmaiseva esimerkki siitä, miten annetaan piutpaut kansan mielipiteelle ja "oikealle" oikeustajulle.
Lieventäviä asianhaaroja oikeuslaitos löytää aina vaikka kuinka paljon ja tässä tulos.
Ihmishenki ei ole minkään arvoinen liikenteessä ja meno on sen mukaista, tietyissä kansan kerroksissa.

Sama tilanne näköjään lapsen seksualisessa hyväksikäytössä. Lapsen henkinen tasapaino raiteiltaan ehkä lopun iäksi. Tuollainen tuomio on aivan halveksittava, jos tapaus on katsottu törkeäksi.
Olihan äskettäin myös tapaus, jossa (oliko peräti korkein-)oikeus katsoi, että syvät kielisuudelmat, joita isä antoi lapsilleen, eivät olleet seksualista hyväksikäyttöä lainkaan !!

Äänestä

Lukekaa päättäjät nyt tämä tarkkaan !

jos haluan vihamiehen hengiltä , mitä teen !

a. tartun moraan ja käyn moikkaamassa , istun kivessä 6 vuotta ensikertalaisena !

b. juon pullon väkiviinaa ja käyn karauttamassa autolla ylitse sopivassa saumassa , saan 2 vuotta ehdollista ensikertalaisena !

no niin päättäjät , tuliko kenellekkään mieleen että jotain olis kenties sorvattava uuteen uskoon , juoppoja täällä maassa hyysätään muutenkin ihan liikaa ni pitääks LAINkin vielä olla näin perseellään !

Äänestä
  • Lukekaa päättäjät nyt tämä tarkkaan !

    jos haluan vihamiehen hengiltä , mitä teen !

    a. tartun moraan ja käyn moikkaamassa , istun kivessä 6 vuotta ensikertalaisena !

    b. juon pullon väkiviinaa ja käyn karauttamassa autolla ylitse sopivassa saumassa , saan 2 vuotta ehdollista ensikertalaisena !

    c. käyn karauttamassa autolla ylitse sopivassa saumassa ja saan ehkä sakon

    Äänestä

  • libolle kirjoitti:

    Lukekaa päättäjät nyt tämä tarkkaan !

    jos haluan vihamiehen hengiltä , mitä teen !

    a. tartun moraan ja käyn moikkaamassa , istun kivessä 6 vuotta ensikertalaisena !

    b. juon pullon väkiviinaa ja käyn karauttamassa autolla ylitse sopivassa saumassa , saan 2 vuotta ehdollista ensikertalaisena !

    c. käyn karauttamassa autolla ylitse sopivassa saumassa ja saan ehkä sakon

    d. Teet teon jäämättä edes kiinni siitä, aja autolla yli ja paikassa missä kukaan ei ole näkemässä ja karautat matkoihisi. Toki tämä voi olla jopa mahdoton toteuttaa jos henkilö ei juurikaan edes liiku jalkaisin liikenteessä niin ne mahdollisuudet voi olla aika vähissä.

    Suunnitelmallinen teko tässä asiassa on sitten murha, ettei nyt ihan mopo lähde käsistä taas :) Mutta kuka voi todistaa suunnitelmallisuuden, sinä jos mokaat kuulusteluissa/hermot ei kestä..

    Äänestä

Aika kummallista noissa on se, että ero pelkän teoreettisen vaarantamisen ja kongreettisen vahingon aiheuttamisen välillä on hyvin pieni. Siis liikennerangaistuksissa.

Jos taas peilataan teoreettista vaaran aiheuttamista liikenteessä(esim. ylinopeus öisellä moottoritiellä) ja yksilön koskemattomuuden välillä(esim. pedofilia), niin kyllä suomalainen oikeus sylkee kansalaisen silmille törkeästi. Muistuttaisin vielä, että ylinopeudessa on tarkoitus liikkua nopeammin, mutta väkivaltarikoksessa on aina tarkoitus vahingoittaa toista ihmistä. Siksi en voi mitenkään ymmärtää noita tuomioita.

Toisaalta ei iltapäivälehdistä faktatietonsa imeviä kansalaisia saa päästää päättämään tuomioista!

Äänestä
  • Kyllä tässä keskustelussa on nyt pahemman kerran puurot ja vellit sekaisin.

    Esimerkiksi kuolemantuottamuksesta ei sen takia yleensä joudu vankilaan, että kyseinen teko ei ole tahallinen.

    Jos minä sen sijaan ajan autolla tahallani jonkun päälle, istun ihan varmasti vankilassa taposta tai murhasta. Sama koskee sitä libon kännäysideaa.

    Mínusta tuo puhe "kansan oikeustajusta" on useimmiten aikamoista potaskaa. Jos sitä "kansan oikeustajua" aina sovellettaisiin, niin kai meillä myymälävarkaudestakin hirtettäisiin. Toki joskus voi olla ihan oikeasti korjaamisen varaa vaikka tuomiossakin.

    On ylipäätäänkin tosi fiksua keskustella viisaina erilaisten rikostapausten tuomioista, kun kellään ei kuitenkaan ole mitään tarkempaa tietoa niistä tapauksista.

    Äänestä

  • Johan nyt on kirjoitti:

    Kyllä tässä keskustelussa on nyt pahemman kerran puurot ja vellit sekaisin.

    Esimerkiksi kuolemantuottamuksesta ei sen takia yleensä joudu vankilaan, että kyseinen teko ei ole tahallinen.

    Jos minä sen sijaan ajan autolla tahallani jonkun päälle, istun ihan varmasti vankilassa taposta tai murhasta. Sama koskee sitä libon kännäysideaa.

    Mínusta tuo puhe "kansan oikeustajusta" on useimmiten aikamoista potaskaa. Jos sitä "kansan oikeustajua" aina sovellettaisiin, niin kai meillä myymälävarkaudestakin hirtettäisiin. Toki joskus voi olla ihan oikeasti korjaamisen varaa vaikka tuomiossakin.

    On ylipäätäänkin tosi fiksua keskustella viisaina erilaisten rikostapausten tuomioista, kun kellään ei kuitenkaan ole mitään tarkempaa tietoa niistä tapauksista.

    Oliko kirjoituksesi suunnattu minua vastaan?

    On totta, että jos ajat tahallasi jonkun kuoliaaksi niin jutun tutkinnassa melko todennäköisesti tulee selville, että tekijällä ja uhrilla on ollut keskenään tekemistä. Tahallisuus käy siten ilmi. Entäs sitten kun tekijä "palkkaa" jonkun ulkopuolisemman hoitamaan homman?

    Kyllä olen myös sitä mieltä, että "kansan" oikeustaju joka on imetty jostain iltalehden nettigallupista johtaa juurikin kuolemantuomioon purkkapaketin varastamisesta.

    Tulen kuitenkin aina kyseenalaistamaan teoreettisen vaaran ja kogreettisen, jo tapahtuneen, yksilöön kohdistuneen väkivallanteon tuomioiden perusteet ja rangaistusasteikon.

    Äänestä

  • automies69 kirjoitti:

    Vastaukseni ei ollut suunnattu sinua vastaan. Tarkoitus oli kommentoida koko tätä ketjua, mutta vastaus meni vahingossa sinun viestisi perään.

    Äänestä

  • Pedofiliakin on eri kuin seksuaalinen hyväksikäyttö. Jos on mieltynyt käyttämään seksuaalisesti hyväksi vainajaa niin se on negrofiiliaa, mutta että voisi pitää ihmistä negrofiilisenä täysin niin pitäisi jotenkin todistaa se tai kyseisen henkilön tunnustaa asia. Sama myös pedofilian suhteen, yleensä siis kun lapseen seksuaalisesti kiinnostunut on myös kiinnostunut seksuaalisesti myös ihan täysi ikäisiinkin, jolloin ei voida nimittä pedofiiliksi.

    Seksuaalisuus ei ns katso ikää, laki sanelee ikää mutta ei ihminen.
    On tässä elämää sen verran nähnyt että' tätä piilo pedofiilia on aika yleistä mutta se mikä sitä estää on niin suuri leimaantuminen ja tuomitsevaisuus. Kyllä mä olen niin usein kuullut niin miehen kuin naisen suusta kehuja ala ikäisen hyvännäköisyydestä siihen malliin että halusi enemmänkin kuin vain katsella että tästä päättelen juuri sen että ihminen ei ns tee rajoja seksuaalisuuden haluille vaan lait, hyvä näin.

    JOS, asioista voi keskustella. Yksi iso ongelma on seksin saamisen puute ja toinen se että asioista ei voi puhua. Näin syntyy ongelma joka ratkaistaan lailla, itse ongelma ei sillä katoa, kuten ei muukaan rikollisuus.

    Äänestä

Joo. Oli se sitten rattijuoppo tai vaikka iän takia tai muusta syystä yhtä huonoilla reaktio ja huomiokyvyillä liikenteessä, rangaistus pitäisi olla sama, ja paljon nykyistä kovempi, vaikkei onnettomuutta ehtisi aiheuttaakaan. Sama rangaistus siis myös ajon aikana kännykkää räplääville, on kuulemma yleisempi onnettomuuden aiheuttaja kun rattijuopot.
Eli rangaistus siitä että on suureksi vaaraksi muille, siitä riippumatta mikä on syy.

Äänestä

Varmaan lähes jokainen tuntee jonkun kännissä, tai muusta syystä yhtä huonossa ajokunnossa ajaneen. Kohdelkaa heitä ansionsa mukaan.
Paskasakkia kaikki rattijuopot ja autoa ajavat rattijuopon reaktiokykyiset vanhukset ja sairaat.

Äänestä

Se on KUOLEMANTUOTTAMUS jos aiheutetaan jonku kuolema VAHINGOSSA... Huom VAHINGOSSA

Eli jos peruutan autolla kaverini kuoliaaksi, en joudu edes linnaan. Jos taasen ammun hänet suunitellusti, tulee elinkautinen (eli linnassa kunnes kuolee (paitsi jos saa armahduksen))

Noh ei sen sijaan, kyllä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttökin voi olla vahinko, jos toinen näyttää kypsemmältä ja molemmat tuhannen kännissä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

villisihteeri kirjoitti:

Mies ajoi aamulla puoli neljän aikaan Ylä-Savossa
1,45 promillen humalassa sauvakävelijän päälle 40km/h rajoitusalueella huomattavaa ylinopeutta, sillä seurauksella että henki lähti varhaiselta kuntoilijalta. Tuomio muuttui hovissa 1v 2kk ehdolliseksi tuomioksi. No joutuu lisäksi tekemään 60h yhdyskunta palvelua.
Porin suunnalla sai mies 1v ja 10kk vankeustuomion törkeästä lapsen hyväksi käytöstä.
En kiistäkkään miltä lapsesta tuntuu, enkä vähättele jälkimmäistä rikosta, mutta toiselta lähti sentään henki, niin kyllä pitää oikaustajun olla outo.
Ps. Yliajajan pojun isä päätti pian yliajon jälkeen päivänsä ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu