Sosialismin muodoista

Meillhän on tätä nykyä aggraarisosialistinen järjestelmä, jossa tuetaan kaikkia maanviljelijöitä riippumatta siitä, kuinka varakkaita he ovat. Niinpä maataloustukea voivat aivan hyvin saada Suomen varakkaimmat henkilöt kuin sivutoimenaan kaupungista käsin maataloutta harjoittavat.

Kun meillä on kerran päätetty harjoittaa sosialistista maataloutta, voitaisiin kai keskustella myös sosialismin muodoista. Millainen sosialistinen maatalous hyödyttäisi parhaiten koko kansaa. Hahmottelen asiasta muutamia ajatuksia, joita saa minun puolestani vapaasti käyttää ja kehittää.

Jos lähdetään siitä, että Suomella pitää olla kriisitilanteissa mahdollisuus turvata omavaraisesti kansan ruuan saanti, voitaisiin ajatella, että valtio ottaisi hoitaakseen tämän asian. Valtio voisi siis harjoittaa maataloutta ja palkata siihen työntekijöitä. Normaaliolojen tuotannossa ei tarvitse pyrkiä silloin omavaraisuuteen, riittäisi esim. 30-50 %:n omavaraisuus ja loput sitten ostettaisiin sieltä, mistä saa markkinahintaa edullisimmin ym.

Kun valtio vastaisi maataloustuotannosta, päästäisiin ensinnäkin ylituotanto-ongelmista. Toiseksi kriisitilanteissa ruokahuolto tosiaan turvattaisiin, kun viimeksi kriisin aikana kävi niin, että elintarvikkeita hävisi maajusseilta isot erät mustan pörssin kauppaan. Kolmanneksi maataloudessa voitaisiin tällä tavoin suunnilemallisemmin huomioida maisemanhoito ja maatalous antaisi myös keinon työllisyyspolitiikan hoitoon.

Maatalous työllistäisi paljon ihmisiä, sillä sehän on matalapalkka-ala, jos maataloustuottajia on uskominen. Nykyisin ei kuulemma pääse edes omilleen, joten jos valtio maksaisi maataloustyöstä esim. 10 euroa tunnilta palkkaa, se olisi nykyisillekin tuottajille ruhtinaallinen korvaus.

Kun omavaraisuusvaatimus pudotettaisiin puoleen, maataloustukiaisia tarvittaisiin yli puolet vähemmän, kun myös ylituotannosta päästäisiin. Tukea voitaisiin kuitenkin myöntää nykyinenkin määrä, jotta maatalouden työllisyyspoliittiset vaikutukset paremmin toteutuisivat.

Lisäksi voitaisiin muuttaa siviilipalveluslakia niin, että myös naiset velvoitettaisiin osallistumaan tällaiseen yhteiskuntapalveluun. Maatalous tarjoaisi luontevan toimintaympäristön. Talvella toiminnan pääpaino voisi olla metsänhoidossa esim. ostopalveluperiaatteella, mikä tukisi maatalouselinkeinoa.

Tällä tavoin päästäisiin eroon maatalousyrittäjien jatkuvasta kitinästä eikä maatalouspolitiikkaa enää pääsisi ohjaamaan Suomen taloutta ja asutusrakennetta tehottomaan suuntaan.

Myönnän, että kyseessä on sosialistinen systeemi, jolla on omat haittapuolensa, mutta nykyiseen aggraarsisosialismiin verrattuna sillä olisi paljon hyötyä. Eräs tällainen edellä jo mainittujen ohella olisi se, että voitaisiin luopua ökyrikkaiden tuesta ja tukea työllisyyden kautta vähävaraisia. Ökyrikkaat tuskin ovat ensimmäisenä tällaisen sosiaalituen tarpeessa.

26

775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maataloudestaan

      Ei senjälkeen ku SDP vei meidät EU:hun.
      Nykymaataloussysteemeistä kuuluu siis "kiitos" SDP:lle.

      • Koitapa tutkia uudestaan, minkä hallituksen johdolla ja kenen neuvottelemalla sopimuksella Suomi liittyi EU:hun.

      • Ökyisäntä
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Koitapa tutkia uudestaan, minkä hallituksen johdolla ja kenen neuvottelemalla sopimuksella Suomi liittyi EU:hun.

        Joo. Unionin yhteinen maatalouspolitiikka ja Suomen liittymissopimus unioniin määrittävät maataloustukien saamisen kriteerit. Rahoitus on tällä hetkellä noin 40-60. Korkeimmat maataloustuet saadaan parhaimmilla vilejlyalueilla kompensaationa yhteismarkkinoihin siirtymisen aiheuttamasta hinnanalennuksesta.

        Sosialismia tässä on se, että Suomi maksaa nykyään enemmän maataloustukia muualla unionissa toimiville maanviljelijöille, kuin mitä se maksoi ennen liittymistä suomalaisilla maanviljelijöille.

    • JormaKKorhonen

      ...tänne heti, kun tuossa omassa avauksessani arvelin, että olisit saanut sinäkin tarpeeksesi tuosta räkänokkien riekunnasta.

      Hyvillä asioilla avaatkin, mutta minä en taida nyt innostua niistäkään, kun olin viikon vierotuskuurilla politiikasta. Voimia!

      • räkänokka

        ...O.V.Kuusista....

    • Keskustaporvari

      Olet kyllä ihan oikeassa, että meillä on agraarisosialistinen järjestelmä, koska olemme osa suurta ja mahtavaa EUvostoliittoa. Mutta kun noista viljelijöistä ei meinaa millään ilveellä tulla agraarisosialisteja, niin olen sitä mieltä, että pitäiskö niiden halvatun kutaleitten antaa tulla toimeen haluamallaan tavalla, eli että saisivat leipänsä myymistään tuotteista.
      Niimpä minä esitänkin, että nostetaan tuottajahinnat tasolle, jossa viljely kannatta tällaisenkin kustannustason maassa kuin Suomi, ja maksetaan tuet meille kuluttajille.

      • Mikäs siinä

        Puolalaista maitoa ja virolaista juustoa pöytään niin syödään että navat rouskuu.

      • Sinulla on omituinen käitys viljelijöiden haluista. Hehän ovat useaan otteeseen osoittaneet mieltään sen vuoksi, että tukia on ryhdyttu karsimaan tai pienentämään. Viimeksi tätä porua oli 141- ja sitten vielä 142-tuen osalta. Sellaista mielenilmaisua en ole vielä kohdannut, jossa viljelijät vaativat tukijärjestemien romuttamista ja normaalia markkinataloutta. Viljelijöiden etujärjestö MTK ei esim. ole syttynyt lainkaan WTO-prosessissa tehdyille tämänsuuntaisille esityksille.

        Tuottajahintoja ei voi nostaa mihinkään. Se on vain siirtymä yhdestä sosialismin muodosta toiseen. Tuottajahintojen tulee sen sijaan määräytyä vapaasti markkinoilla riippumatta siitä, kannattaako viljely vai ei. Oiva Härkönen on esim. vakuuttunut siitä, että kyllä se Suomessa aina kannattaa. Tukien maksaminen kuluttajille on siinä mielessä kyllä hyvä ehdostus, että poistaisi ylituotannon, jota kuluttajat eivät suostuisi ostamaan.

      • Keskustaporvari
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Sinulla on omituinen käitys viljelijöiden haluista. Hehän ovat useaan otteeseen osoittaneet mieltään sen vuoksi, että tukia on ryhdyttu karsimaan tai pienentämään. Viimeksi tätä porua oli 141- ja sitten vielä 142-tuen osalta. Sellaista mielenilmaisua en ole vielä kohdannut, jossa viljelijät vaativat tukijärjestemien romuttamista ja normaalia markkinataloutta. Viljelijöiden etujärjestö MTK ei esim. ole syttynyt lainkaan WTO-prosessissa tehdyille tämänsuuntaisille esityksille.

        Tuottajahintoja ei voi nostaa mihinkään. Se on vain siirtymä yhdestä sosialismin muodosta toiseen. Tuottajahintojen tulee sen sijaan määräytyä vapaasti markkinoilla riippumatta siitä, kannattaako viljely vai ei. Oiva Härkönen on esim. vakuuttunut siitä, että kyllä se Suomessa aina kannattaa. Tukien maksaminen kuluttajille on siinä mielessä kyllä hyvä ehdostus, että poistaisi ylituotannon, jota kuluttajat eivät suostuisi ostamaan.

        Voi tietysti olla, että ne viljelijät ovat aina ihan vaan piruuttaan vastustaneet sitä suoriin tulotukiin siirtymistä?

        Mistä ihmeen ylituotannosta sinä oikein puhut?

      • Otsikossa hymiö

        ...

    • oivahärkönen

      ..., kun Sinäkään et ole oppinut sitä, että maataloustuet eivät ole sosiaalitukea, vaan tuotantotukea, joilla varmistetaan kaikissa maissa tietty kotimainen tuotanto. Samanlaista tuotantotukea saa telakkateollisuus ja laivanvarustamot, joilla varmistetaan kaikkialla tietty kotimainen laivanrakennuskapasiteetti ja tonnisto.

      Sossulla on omat ideansa maataloustuotannon sosialisoinnista. Niin tehtiin N-liitossa ja monessa muussakin kommunistimaassa. Tuotanto tosiaan romahti ja kansa näki nälkää; nämä muutenkin köyhät maat joutuivat tuomaan suuren osan elintarvikkeistaan.

      Sinä et ole myöskään havainnut, että vastuunalaisissa poliittisissa piireissä Suomessa ei nykyään ole kiistaa harjoitettavasta maatalouspolitiikasta. Vain tämän saitin jälkeenjääneet koklip-kiihkoilijat jaksavat usein lämmitellä itseään ja toisiaan aiheella.

      • Tiedän kyllä, että maataloustuki ei sosiaalitukea. Sanoinhan, että hyvinkin äveriäät henkilöt voivat nykyisin nauttia tätä yhteiskunnan tukea. Senpä vuoksi ehdotinkin, että maataloustuki ja vähäosaisten sosiaalinen auttaminen niputettaisiin yhteen. Tällainen tuki saisi kansalaisilta enemmän hyväksyntää kuin valmiiksi rikkaiden ökyisäntien tukeminen.

        Vertaamisesi sosialistisiin maihin on pahasti ontuva. Niiden vaikeudet johtuivat siitä, että sosialismi ulotettiin kaikkialle ja maat sulkeutuivat globaalin talouden ulkopuolelle. Meillä maataloussosialismia voitaisiin päinvastoin tukea globaalin talouden avulla niin, että esim. 30-50 %:n omavaraisuus riittäisi ja muilta osin olisimme ostajina reilummin markkinatalouden ehdoilla.

        Vastuunlaisissa poliittisissa piireissä ei Suomessa ehkä ole suuremmin kiistaa harjoitettavasta maatalouspolitiikasta. Asia on nyt kuitenkin vähän suuremmassakin kädessä ja siellä sitä kiistaa on kyllä ollut sitten senkin edestä. Viimeksi Englannin pääministeri Tony Blair kyseenalaisti maataloustuen nykymuodossaan hyvinkin jyrkästi. Lisäksi WTO-prosessi maataloustukijärjestelmä on ollut jatkuvan kiistan aihe. Sinulta on tainnut Oiva kokonaan jäädä tämä huomaamatta. Kun mahdollisesti joudumme uuteen tilanteeseen globaalia taloutta koksevien sopimusten syntyessä, kiistoja kyllä tulee. Jos elät mitä toivon, tulet sen kyllä näkemään.

      • oivahärkönen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tiedän kyllä, että maataloustuki ei sosiaalitukea. Sanoinhan, että hyvinkin äveriäät henkilöt voivat nykyisin nauttia tätä yhteiskunnan tukea. Senpä vuoksi ehdotinkin, että maataloustuki ja vähäosaisten sosiaalinen auttaminen niputettaisiin yhteen. Tällainen tuki saisi kansalaisilta enemmän hyväksyntää kuin valmiiksi rikkaiden ökyisäntien tukeminen.

        Vertaamisesi sosialistisiin maihin on pahasti ontuva. Niiden vaikeudet johtuivat siitä, että sosialismi ulotettiin kaikkialle ja maat sulkeutuivat globaalin talouden ulkopuolelle. Meillä maataloussosialismia voitaisiin päinvastoin tukea globaalin talouden avulla niin, että esim. 30-50 %:n omavaraisuus riittäisi ja muilta osin olisimme ostajina reilummin markkinatalouden ehdoilla.

        Vastuunlaisissa poliittisissa piireissä ei Suomessa ehkä ole suuremmin kiistaa harjoitettavasta maatalouspolitiikasta. Asia on nyt kuitenkin vähän suuremmassakin kädessä ja siellä sitä kiistaa on kyllä ollut sitten senkin edestä. Viimeksi Englannin pääministeri Tony Blair kyseenalaisti maataloustuen nykymuodossaan hyvinkin jyrkästi. Lisäksi WTO-prosessi maataloustukijärjestelmä on ollut jatkuvan kiistan aihe. Sinulta on tainnut Oiva kokonaan jäädä tämä huomaamatta. Kun mahdollisesti joudumme uuteen tilanteeseen globaalia taloutta koksevien sopimusten syntyessä, kiistoja kyllä tulee. Jos elät mitä toivon, tulet sen kyllä näkemään.

        ... paineet ovat yhdistäneet suomalaiset puolustuskannalle maataloutensa suhteen. Paineita luo EU, jossa suuret maat jylläävät. Ranska on varsinainen kahmija unionin tuista. Englanti taas vastustaa nykyisiä tukia, koska siellä maatalous on pientä, eikä sinne näin suuntaudu tukia paljon. Enlantilaisetkin kyllä nauttivat maataloustuilla subventoituja elintarvikkeita. WTO on tukien alentamisen avulla siirtämässä tuotantoa enemmän halvan kustannusten maihin. Jos maataloustuet lopetettaisiin, tuotanto tilapäisesti lakkaisi sanotaan kaikissa OECD-maissa. Se taas johtaisi elintarvikepulaan, sillä eiväthän kehitysmaat pystyisi ruokkimaan koko maailmaa. Tuottajahinnat nousisivat kannattavalle tasolle eli samoiksi kuin nytkin tukineen ja viljely taas kaikkialla kukoistaisi.

        Tämä viimeksimainittu ei peloita suomalaista talonpoikaa, se kyllä pärjää niissäkin oloissa. Tämä tueton tilanne vain korottaisi tukien verran elintarvikkeiden kuluttajahintoja. Se taas sopii huonosti esim. Euroopan sosialidemokraateille, jotka ovatkin eurooppalaisen tukiaisjärjestelmän isiä ja ylläpitäjiä.

      • kansan ruokkimisessa
        oivahärkönen kirjoitti:

        Ilomantsilaiset ovat tunnetusti niin viksuja ja urbaaneja. Jopa ilomantsilaislähtöinen yya-perusinsinööri osaa vaatia sinne kansainvälistä lentokenttää ja syvän meren satamaa.

        Motto: In ilomantsilaiset we trust, all others pay in cash.

    • Toivottelija

      Pohjois-Korean mallia siis Mielipuolipunikki meille kauppaa. Ei taida avaajakaan tietää yhtään maata, jossa kansallistamalla maaomaisuuden olisi hyviin tuloksiin päästy. Mutta Mielipuolipunikin ohjeilla meille tulee autuus!!!

      Ihan oikasti MP, ajattelisit nyt vähän, tai sinun tapauksessasi, jättäisit ajattelematta, ennen kuin kirjoitat soopaasi.

      • Yritys hyvä 10

        Mistä näitä Mielipidepankkeja oikeasti tulee. Minä tunnen yrittäjänä useita satoja ihmisiä, eikä kukaan ole noin pöljä ainakaan naamatusten. Ehkä tämä Mielipidepankkikin on katkeroitunut jostain, eikä omaa typeryyttään pääse siitä irti. Onneksi minun tutuissani ei ole noin rajoittuneita ihmisiä...

      • Yritys hyvä 10 kirjoitti:

        Minähän yritin olla innovatiivinen ja sinä höpiset rajoittuneisuudesta. Menestyvä yrittäjä tuskin olet, kun et ymmärrä uusien ideoiden päälle mitään. Vai että oikein yrittäjä tuommoisena, no huh huh.

      • Ei tämä ole Pohjois-Korean malli. En myöskään ole vaatinut maaomaisuuden kansallistamista. Olete ilmeisesti lukihäiriöinen, kun tuommoisia höpiset. Ideani oli ainoastaan se, että muutetaan maataloussosialistisen mallin muotoa enemmän koko kansan etuja palvelevaksi, jos kerran pitää maataloussosialismia harjoittaa kuten Kepu aina vaatii. Itse pidän parhaimpana mallina siirtymistä puhtaaseen markkinatalouteen myös maataloudessa, jolloin suomalainen ruoka halpenee huomattavasti.

        Kannattaa tosiaan ajatella mitä kirjoittaa. Varsinkin sinun kannattaa se tehdä, kun et näy ymmärtävän mistään yhtään mitään.

      • viimein..
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei tämä ole Pohjois-Korean malli. En myöskään ole vaatinut maaomaisuuden kansallistamista. Olete ilmeisesti lukihäiriöinen, kun tuommoisia höpiset. Ideani oli ainoastaan se, että muutetaan maataloussosialistisen mallin muotoa enemmän koko kansan etuja palvelevaksi, jos kerran pitää maataloussosialismia harjoittaa kuten Kepu aina vaatii. Itse pidän parhaimpana mallina siirtymistä puhtaaseen markkinatalouteen myös maataloudessa, jolloin suomalainen ruoka halpenee huomattavasti.

        Kannattaa tosiaan ajatella mitä kirjoittaa. Varsinkin sinun kannattaa se tehdä, kun et näy ymmärtävän mistään yhtään mitään.

        että, onko Suomessa ja EU:ssa jokin puolue joka ajaa maatalouspolitiikassa sen tyyppistä linjaa mitä sinä edustat?
        Vai oletko aivan yksin mielipiteinesi?

      • Kaikkitietävällinen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Minähän yritin olla innovatiivinen ja sinä höpiset rajoittuneisuudesta. Menestyvä yrittäjä tuskin olet, kun et ymmärrä uusien ideoiden päälle mitään. Vai että oikein yrittäjä tuommoisena, no huh huh.

        Mielipuolipunikin ideat ovat sellaisia kuin vasurien ideat yleensäkin. Otetaan rahat muilta ja juhlitaan niin kauan kuin ne riittävät. Suuressa ja mahtavassa Neuvostoliitossa rahat riittivät reilut 70 vuotta.

        Menestyvä yrittäjä ei moisista ideoista innostu.

        Tervemenoa Pohjois-Koreaan!

      • viimein.. kirjoitti:

        että, onko Suomessa ja EU:ssa jokin puolue joka ajaa maatalouspolitiikassa sen tyyppistä linjaa mitä sinä edustat?
        Vai oletko aivan yksin mielipiteinesi?

        Minä edustan linjaa, jossa maatalouspolitiikan vääristymistä, mm. ylituotannosta pitäisi päästä eroon. Lisäksi markkinatalouden toimivuuden kannalta tehokkain malli on sellainen, missä tuotanto tapahtuu siellä, missä se on kokonaisvaltaisesti edullisinta. Maataloustuotteiden osalta näin on esim. sekä luonnonolosuhteiden että työvoimarakenteen osalta monissa kehitysmaissa.

        Suomessa ei sukkahousuteollisuus enää kannata eikä meidän tule siitä ehdoin tahdoin pitää kiinni. Sukkahousuteollisuuden sijaan Suomi on kehittynyt teknologiateollisuudessa. Pitää siis olla valmiutta rakenteellisiin muutoksiin posi päin kannattamattomista toiminnoista.

        Ja nyt itse vastaukseen. EU:ssa omia näkemyksiäni vastaa selvästi parhaiten tässä suhteessa Euroopan liberaalidemokraattinen ryhmä, mihin Suomen Keskustakin jostain täysin käsittämättömästä syystä kuuluu, vaikka ei tässä kaikkein keskeisemmässä kysymyksessä ole lainkaan ryhmänsä kannalla. Iso-Britannian pääministeri on myös ottanut mielestäni oikeasuuntaisesti kantaa maatalouspolitiikkaan.

        Suomessa vallitsee valitettava konsensus maatalouspolitiikassa. Meillä mennään aina uudistuksiin sitten pakon sanelemana ja se tekee aina kipeää. Nytkin WTO-prosessi voi lopulta hyvinkin tuoda merkittäviä mullistuksia maatalouspolitiikaan, mutta meillä tähän ei varauduta millään lailla. Kansanedustajistamme tulee äkkiseltään mieleen vain yksi selkeän kriittinen eli Vihreiden Jyrki Kasvi, joka katselee maailmaa oman pienen hiekkalaatikon ulkopuoleltakin. Pakkoraossa uskoisin valmiutta muutoksiin löytyvän kyllä muiltakin paisti kepulaisilta.

        Ensin ole ihan yksin, mutta vähemmistössä. Toivon, että muistelet näitä ennustuksiani kuitenkin sitten myöhemmin. Visionäärit ovat ennustuksineen yleensä aluksi aika yksinäisiä.

      • Kaikkitietävällinen kirjoitti:

        Mielipuolipunikin ideat ovat sellaisia kuin vasurien ideat yleensäkin. Otetaan rahat muilta ja juhlitaan niin kauan kuin ne riittävät. Suuressa ja mahtavassa Neuvostoliitossa rahat riittivät reilut 70 vuotta.

        Menestyvä yrittäjä ei moisista ideoista innostu.

        Tervemenoa Pohjois-Koreaan!

        Enhän minä ideoita ole menestyvälle yrittäjälle tarjonnutkaan, vaan menestymättömille.

        Kun maatalous kerran on sosialistista muodoltaan, voidaan keskustella sen muuttamisesta markkinaohjatuvaksi (mitä itse kannatan) tai sitten sosialismirakenteeltaan paremmaksi.

        En ymmärrä, miksi otat pultteja siitä, jos sosialismia halutaan kehittää edes vähän toimivammaksi ja koko kansaa palvelevaksi, jos tätä aggraarissosialismia kerran halutaan ylläpitää. En minä sitä halua ylläpitää, vaan tällaisen sosialismin kannattajat etunenässä Keskusta.

      • Logisisti
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Minä edustan linjaa, jossa maatalouspolitiikan vääristymistä, mm. ylituotannosta pitäisi päästä eroon. Lisäksi markkinatalouden toimivuuden kannalta tehokkain malli on sellainen, missä tuotanto tapahtuu siellä, missä se on kokonaisvaltaisesti edullisinta. Maataloustuotteiden osalta näin on esim. sekä luonnonolosuhteiden että työvoimarakenteen osalta monissa kehitysmaissa.

        Suomessa ei sukkahousuteollisuus enää kannata eikä meidän tule siitä ehdoin tahdoin pitää kiinni. Sukkahousuteollisuuden sijaan Suomi on kehittynyt teknologiateollisuudessa. Pitää siis olla valmiutta rakenteellisiin muutoksiin posi päin kannattamattomista toiminnoista.

        Ja nyt itse vastaukseen. EU:ssa omia näkemyksiäni vastaa selvästi parhaiten tässä suhteessa Euroopan liberaalidemokraattinen ryhmä, mihin Suomen Keskustakin jostain täysin käsittämättömästä syystä kuuluu, vaikka ei tässä kaikkein keskeisemmässä kysymyksessä ole lainkaan ryhmänsä kannalla. Iso-Britannian pääministeri on myös ottanut mielestäni oikeasuuntaisesti kantaa maatalouspolitiikkaan.

        Suomessa vallitsee valitettava konsensus maatalouspolitiikassa. Meillä mennään aina uudistuksiin sitten pakon sanelemana ja se tekee aina kipeää. Nytkin WTO-prosessi voi lopulta hyvinkin tuoda merkittäviä mullistuksia maatalouspolitiikaan, mutta meillä tähän ei varauduta millään lailla. Kansanedustajistamme tulee äkkiseltään mieleen vain yksi selkeän kriittinen eli Vihreiden Jyrki Kasvi, joka katselee maailmaa oman pienen hiekkalaatikon ulkopuoleltakin. Pakkoraossa uskoisin valmiutta muutoksiin löytyvän kyllä muiltakin paisti kepulaisilta.

        Ensin ole ihan yksin, mutta vähemmistössä. Toivon, että muistelet näitä ennustuksiani kuitenkin sitten myöhemmin. Visionäärit ovat ennustuksineen yleensä aluksi aika yksinäisiä.

        "Visionäärit ovat ennustuksineen yleensä aluksi aika yksinäisiä." Kaikki huuhaaheikit mielellään tuon kuvan antavat itsestään. Ajatus menee näin: 'Vaikka ajatukseni on täysin kahjo ja vailla todellisuuspohjaa, niin minä olen vain edistyksellinen, jonka suuruus huomataan vasta myöhemmin'. Vaikka se tuntuukin niin ainutkertaiselta, voin lohdutukseksi kertoa, että kahjoja visionäärejä on kuitenkin helevetin paljon, ja ainoastaan promillen murto-osa on oikeassa, ja nekin säkällä.

      • Yritys hyvä 10
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Enhän minä ideoita ole menestyvälle yrittäjälle tarjonnutkaan, vaan menestymättömille.

        Kun maatalous kerran on sosialistista muodoltaan, voidaan keskustella sen muuttamisesta markkinaohjatuvaksi (mitä itse kannatan) tai sitten sosialismirakenteeltaan paremmaksi.

        En ymmärrä, miksi otat pultteja siitä, jos sosialismia halutaan kehittää edes vähän toimivammaksi ja koko kansaa palvelevaksi, jos tätä aggraarissosialismia kerran halutaan ylläpitää. En minä sitä halua ylläpitää, vaan tällaisen sosialismin kannattajat etunenässä Keskusta.

        Noin tollolle argumentoinnille ei voi muuta kuin levitellä käsiään - ihanko oikeasti voi ihminen vakavissaan vieraantua noin paljon reaalimaailmasta?

      • Logisisti kirjoitti:

        "Visionäärit ovat ennustuksineen yleensä aluksi aika yksinäisiä." Kaikki huuhaaheikit mielellään tuon kuvan antavat itsestään. Ajatus menee näin: 'Vaikka ajatukseni on täysin kahjo ja vailla todellisuuspohjaa, niin minä olen vain edistyksellinen, jonka suuruus huomataan vasta myöhemmin'. Vaikka se tuntuukin niin ainutkertaiselta, voin lohdutukseksi kertoa, että kahjoja visionäärejä on kuitenkin helevetin paljon, ja ainoastaan promillen murto-osa on oikeassa, ja nekin säkällä.

        Se mitä sanot tekstissäsi, voi pitää yleisesti ottaen paikkansa. Ei minulla ole myöskään ylisuuria luuloja itsestäni. Kerroinhan, että tuossa maataloustukikysymyksessä on hyvinkin arvovaltaista väkeä samoilla linjoilla, joten ei se nyt ihan toiveajattelua siinä mielessä ole.

      • löytyy
        viimein.. kirjoitti:

        että, onko Suomessa ja EU:ssa jokin puolue joka ajaa maatalouspolitiikassa sen tyyppistä linjaa mitä sinä edustat?
        Vai oletko aivan yksin mielipiteinesi?

        Euroopan parlamentissa kaikkein kiivaimmin kannattavat maataloustukien poistamista liberaalit.Tämä on muuten se sama ryhmä,johon Keskustakin kuuluu.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe