Koirat ja allergisuus

Laura

Olemme poikaystäväni kanssa haaveilleet pitkään koiran ottamisesta, mutta poikaystäväni on allerginen koirille.
onko kokemusksia, että olisi ottanut koiran allergiasta huolimatta? mikä olisi paras rotu?

10

2081

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • allergia vapaata rotua ei ole olemassakaan

    • yövuorolainen..

      ikävä kyllä sulla ei ole koiran suhteen kuin kaks vaihtoehtoa. ei koiraa ja pidät poikaystäväsi tai sitten otat koiran ja pistät "ukon" kiertoon! eli suosittelen ettet ota koiraa.

    • haukku87

      Ensuosittele, että otatte mitään koiraa! Nk. allergiavapaata koirarotua ei ole...

    • allergiaoireita on lieviä ja ei niin lieviä. Mutta kaikki tekeminen koiran kanssa altistaa allregisoitumaan sille entistä enemmän, vaikka koira olisi pihallakin kaiken aikaa.

      Tällöin tilanne alkaa käydä kaikin puolin tukalaksi, varsinkin koiran kannalta.

      Voin sanoa ainoastaan että voihan sitä lainata vaikka tutun koiraa lenkillä ja touhuta sen kanssa. Itse hoidin aluksi serkkuni samojedia silloin tällöin ennenkuin sain oman koiran.

      Eihän se tietenkään oo sama ku oma koira, mut siten saa ainakin tehä jotain karvaturrin kans... ja vähemmän siitä on haittaa ku että olisi oma koira.

      Mutta tuossa tilanteessa sanon että älkää ottako koiraa, eläinallergiasta ei koskaan pääse eroon, ruoka-allergioista kylläkin.

    • Laiska koira

      Minäkin olen allerginen eläimille, toisille enemmän, koiralle onneksi vähemmän. Kesäisin koira aiheuttaa enmmän oireita ja heinänuha on huomattavasti pahentunut koiran ottamisen jälkeen. Allergia oireet ovat kuitenkin siedettävät ja koirasta en tule luopumaan ja voin elää tämän kanssa. Ainut minua mietityttävä asia on, että jos joskus teemme lapsia, niin allergia taipumus periytyy, lapsillani on hyvä mahdollisuus tulla allergisiksi. Omalla terveydelläni voin leikkiä, teenhän itse päätökseni, mutta kun kyseessä olisi lapsen terveys, niin asia menee jo vakavammaksi. Lapsien hommaamisen täytyisi kohta puoleen olla ajankohtaista. Pitäisi miettiä kumpi lähtee koira vai lapsi... Jos pystytte kuitenkin elämään ilman lemmikkiä, niin se olisi varmasti paras vaihtoehto, on monia asioita jotka täytyisi ottaa paremmin huomioon, kuten nyt olen itsekin ymmärtänyt.

      • Loistava.polku

        KaksPlus-sivuilta:

        "on saatu tuloksia, että syntymästä lähtien kotona ollut lemmikki suojaa lemmikkiallergian kehittymiseltä."

        Tämä on muutenkin ollut aika selvää jo pitkään. Eläinallergiat ovat harvinaisia esim. silloin kun elinkeinona on maatalous ja eletään lähempänä luontoa ja eläimiä.


      • allergialta
        Loistava.polku kirjoitti:

        KaksPlus-sivuilta:

        "on saatu tuloksia, että syntymästä lähtien kotona ollut lemmikki suojaa lemmikkiallergian kehittymiseltä."

        Tämä on muutenkin ollut aika selvää jo pitkään. Eläinallergiat ovat harvinaisia esim. silloin kun elinkeinona on maatalous ja eletään lähempänä luontoa ja eläimiä.

        Itselläni on aina ollut kissa, mutta siitä huolimatta melkein nelikymppisenä puhkesi allergia ja nyt olen antihistamiinin varassa ilman kissaa.Ja asia voi olla niin, että lapsuudenaikainen altistus voi lieventää tai myöhentää allergiaa ja sen puhkeamista, mutta geenit taitaa kuitenkin olla ratkaisevammat...


      • ontuu
        Loistava.polku kirjoitti:

        KaksPlus-sivuilta:

        "on saatu tuloksia, että syntymästä lähtien kotona ollut lemmikki suojaa lemmikkiallergian kehittymiseltä."

        Tämä on muutenkin ollut aika selvää jo pitkään. Eläinallergiat ovat harvinaisia esim. silloin kun elinkeinona on maatalous ja eletään lähempänä luontoa ja eläimiä.

        Olen itse maalta. Kotonani on ollut eläimiä. Samoin naapuritaloissa, joissa ollaan enempi tai vähempi sukua meille. Noin kolmasosa meistä lapsista on allergisia eläimille eli koirille, kissoille ja lehmille. Epäilen kyseessä olevan pikemminkin perimän kuin altistumisen kautta saadun suojan. Onhan tehty tutkimuksia mm. Etiopiassa (allergia ja astmalehti), joissa kävi ilmi ettei lähellä luontoa ja eläimiä asuminen suojannut eläinallergialta. Ilman diagnoosia allergiaa potevat kärsivät vain enemmän ja luultavammin kuolevat kehitysmaissa nuorempina.


    • pälve

      Minulla todettiin siitepöly allergia jo n10-vuotiaana.Myöhemmin tuli eläinallergia ja oli ikävä luopua kissasta.Pakko oli oireiden takia.Koirista en ole huomannut joistain hieman.Minulla on koira!Pieni,pesen kerran kuussa,siivoan ahkerasti ja tuuletan.Ilman puhdistaja on makuuhuoneessa.Rotu on coton de tulear.Niillä ei ole pohjavillaa se varmaan auttaa.Muita on mm.villakoirat ja ei lähde karvaa.Pelko on aina allergiasta.Mutta 6 ihanaa vuotta on ollut ilona ja loppuajan pidän vaikka sitten lääkkeitä käyttäen.Terveyttä tuo mielen ja liikunnan muodossa.

      • minävaan00

        minäkin haluaisin koiran mutta avomies on allerginen. olen harkinnut bolognese-rotuista karvaturria. mutta en tiedä uskallanko ottaa. olen kuitnkin niin eläinrakas että en ole onnellinen ilman lemmikkiä. minulla oli kani joka kuoli kesällä. se oli ihan kamalaa, en voinut syödä kunnolla, ja itken vieläkin..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      106
      2679
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      117
      2031
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      69
      1596
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      28
      1294
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      25
      1149
    6. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      96
      1054
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1052
    8. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      85
      1044
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      127
      1032
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      363
      970
    Aihe