Talolaisten Kiinalainen Horoskooppi (TKH)

Oletetaan, että esittelyssä oleva ikä tarkoittaa, että täyttää tänä vuonna kyseisen iän, vaikka joulukuussa.

LAMMAS: Antti ja Minna

Lampaan vuonna syntyneet ihmiset ovat hienostuneita ja erityisen taiteellisia. He näyttõvõt, ainakin ensi silmäyksellä, paremmin toimeentulevilta kuin eläinradan muut merkit. Lammas-ihmiset ovat usein ujoja, pessimistisiä ja maailmasta ymmällään. He ovat tavallisesti syvästi uskonnollisia, mutta luonteeltaan kuitenkin lempeitä. He ilmaisevat itsensä toisinaan kömpelösti, mutta he ovat aina innostuneita siitä, mitä he ovat tekemässä tai mihin he uskovat. Lammas-ihmisten ei juuri tarvitse huolehtia elämän materiaalisesta puolesta, sillä heidän kykynsä tuovat heille runsaasti rahaa; he voivat siten nauttia kaikista maalliseen onneen liittyvistä asioista. Lammas-ihmiset ovat viisaita, lempeitä ja sääliväisiä.

He tulevat parhaiten toimeen Jänisten, Sikojen ja Hevosten kanssa.

KÄÄRME: Mika, Timo

Käärmeen vuonna syntyneet ihmiset ovat syvällisiä. He puhuvat vähän, mutta heillä on hallussaan paljon viisautta. Heidän ei milloinkaan tarvitse huolehtia rahasta: he ovat raha-asioissaan onnekkaita. Käärme-ihmiset ovat usein sangen turhamaisia, itsekkäitõ ja hieman saitoja. He ovat kuitenkin muita kohtaan valtavan myötätuntoisia ja he pyrkivät auttamaan vähemmän onnekkaita kanssaihmisiään. Käärme-ihmiset rasittavat itseään helposti liikaa, sillä he epäilevät muiden arvostelukykyä ja haluavat turvautua ainoastaan itseensä. He ovat kaikissa toimissaan määrõtietoisia ja vihaavat epäonnistumista. Vaikka he ovatkin ulkonaisesti rauhallisia, ovat he sisimmässään intohimoisia ja kiihkeitä. Käärme-ihmiset ovat ulkomuodoltaan tavallisesti kauniita ja heillä saattaa joskus olla avio-ongelmia epävakaisen luonteensa tähden.

He tulevat parhaiten toimeen Härkien ja Kukkojen kanssa.

SIKA: Perttu ja ehkä Kathy

Sian vuosi on hyväntahdon vuosi. Rehellinen Sika symboloi suurta mielenlujuutta. He ovat myös päättäväisiä ja rohkeita, ja vaikka he ulkonaisesti ovatkin ehkä hiomattomia, ovat he uskollisia ja ajattelevaisia.

He tulevat parhaiten toimeen Lampaiden ja Jänisten kanssa.

ROTTA: Ehkä Kathy

Rotan vuonna syntyneet ihmiset tunnetaan vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvasta viehätysvoimastaan. Mutta viileyteen kääriytynyt viehätysvoima kätkee heidän sisuksiinsa äärimmäistä aggressiivisuutta. He työskentelevät ahkerasti saavuttaakseen päämääränsä ja hankkiakseen omaisuutta. He ovat usein myös henkilöitä, jotka pyrkivät täydellisyyteen. Rotta-ihmiset yleensä taloudellisia /säästäväisiä. He vihastuvat helposti ja rakastavat juoruamista. He ovat sangen kunnianhimoisia ja useimmiten myös menestyviä.

He tulevat parhaiten toimeen Lohikäärmeiden, Apinoiden ja Härkien kanssa.

APINA: Tiina

Apinan vuonna syntyneet ihmiset ovat muiden eläinradan merkkien joukossa oikullisia neroja. Nokkelina, taiturimaisina ja joustavina he ovat erinomaisen kekseliäitä ja omaperäisiä ja he kykenevät ratkaisemaan mitä hankalimpiakin ongelmia käden käänteessä. On vain harvoja aloja, joilla apina-ihmiset eivät olisi menestyksekkäitä, mutta heillä on häkellyttävä tapa antaa helposti periksi mielihaluilleen. He haluavat tehdä asiat tässä janyt, ja elleivät he voi aloittaa välittömästi, menettävät he uskonsa ja jättävät toisinaan työn sikseen. Vaikka he ovatkin hyviä tekemään päätöksiä, tukeutuvat he mielellään muihin ihmisiin. Maanläheisinä on Apina-ihmisillä suuri tiedonjano ja lisäksi heillä on erinomainen muisti. Apina-ihmiset ovat voimakastahtoisia, mutta heidän vihansa lauhtuu nopeasti.

He tulevat parhaiten toimeen Lohikäärmeiden ja Rottien kanssa.

HEVONEN: Iina ja Hanna

Hevosen vuonna syntyneet ihmiset ovat suosittuja. He ovat hilpeitä, raha-asioissaan taitavia, tarkkaavaisia, vaikka he joskus puhuvatkin hieman liikaa. He ovat viisaita, lahjakkaita ja käsistään näppäriä, ja heillä on joskus heikkoutta vastakkaisen sukupuolen suhteen. He ovat kärsimättömiä ja kuumaverisiä kaikkea muuta paitsi päivätyötään kotaan. He pitävät viihdytyksestä ja suurista joukoista. He ovat itsenäisiä ja ottavat harvoin vastaan neuvoja.

He tulevat parhaitan toimeen Tiikerien, Koirien ja Lampaiden kanssa.

TIIKERI: Terhi

Tiikeri-ihmiset ovat herkkiä ja taipuvaisia syvälliseen ajatteluun. He kykenevät tarvittaessa suureen myötätuntoisuuteen. He saattavat olla myös äärimmäisen äkkipikaisia. Muut ihmiset kunnioittavat heitä suuresti, vaikka joskus he joutuvatkin ristiriitaan vanhempien tai johtavissa asemissa olevien ihmisten kanssa. He ovat toisinaan sangen päättämõttömiä, mikä saattaa johtaa puutteellisiin ja hätäisiin ratkaisuihin tai sitten pätevämpi ratkaisu löytyy liian myöhään. He ovat epäluuloisia, mutta rohkeita ja voimakkaita. Tiikeri-ihmiset tulevat parhaiten toimeen Hevosten, Lohikäärmeiden ja Koirien kanssa.

Kannattais palstalaisten lukea nämä eri horoskooppimerkkien selitykset. Esim. Lampaat eli Antti ja Minna tulevat parhaiten toimeen Hevosten (Iina ja Hanna) ja Sikojen (Perttu) kanssa. Seuratkaapa asetelmaa tällä hetkellä sohvalla teeveen ääressä. Toistensa viereen ovat hakeutuneet samaa horoskooppimerkkiä olevat vaistomaisesti.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joukossa ei yhtään kukkoo.
Ilmankos ovat niin perseestä.

Äänestä

Jos Iina ja Hanna ovat 27 - vuotiaita ja heidän synttärit on lokakuussa (vaaka) ja marraskuussa (skorpioni), niin kyllä ne on käärmeitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Astrologi-Antti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu