Dubain F1-talliprojekti yhä hengissä

Arabiemiraattien liitossa kaavaillaan yhä uutta kilpatallia, joka osallistuisi Formula ykkösiin vuonna 2007. Dubaiksi nimettävä talli käyttäisi Englannin Wokingissa sijaitsevaa McLarenin vanhaa tehdasta. Moottoreina Dubai käyttäisi Mercedes Benzin vanhoja kehitysversioita.

Alunperin Dubai-talli pyrki osallistumaan ykkösiin jo 2006, mutta projektin rahoitus viivästyi 48 miljoonan euron kynnysrahan takia. Nyt muut tallit ovat kuitenkin hyväksyneet kynnysrahan poistamisen ykkösistä, joten Dubain ja Hondan tukeman toisen uuden tiimin osanotto on taloudellisesti helpompaa.
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mainitsetko vielä lähteenkin? Minä kun muistelisin, että DubaiF1 suurin piirtein ensimmäseksi maksoi juuri tuon kynnysrahan.

Äänestä

  • Kersantti Kivi kirjoitti:

    Mikähän lienee ollut sportti.comin lähde. No, tarkistelin vuoden takaisia uutisia ja toden totta, DubaiF1 ilmoitti toimittaneensa FIA:lle dokumentaation (?) ja olevansa *valmis maksamaan* sen 48 miljoonaa. Oletin sen olevan vain muodollisuus tuollaisilla taustajoukoilla, mutta maksamatta siis näköjään jäi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kersantti Kivi kirjoitti:

Arabiemiraattien liitossa kaavaillaan yhä uutta kilpatallia, joka osallistuisi Formula ykkösiin vuonna 2007. Dubaiksi nimettävä talli käyttäisi Englannin Wokingissa sijaitsevaa McLarenin vanhaa tehdasta. Moottoreina Dubai käyttäisi Mercedes Benzin vanhoja kehitysversioita.

Alunperin Dubai-talli pyrki osallistumaan ykkösiin jo 2006, mutta projektin rahoitus viivästyi 48 miljoonan euron kynnysrahan takia. Nyt muut tallit ovat kuitenkin hyväksyneet kynnysrahan poistamisen ykkösistä, joten Dubain ja Hondan tukeman toisen uuden tiimin osanotto on taloudellisesti helpompaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu