Optiot

M. Liliuksen optioita voi verrata suureen lottovoittoon sekä summan suuruuden että sen saamistavan perusteella.
Vaaditaanko seuraavalta suuren lottovoiton saaneelta voitto takaisin?
5239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lilius on tehnyt yhtä vähän työtä saamansa eteen kuin lottovoittaja voittonsa saamiseen.
Paitsi, saattaahan olla, että joku on joutunut lottoamaan vuosikymmenet.

Äänestä
  • Niin, no eihän se muuta tehnyt kuin kymmenkertaistanut Fortum arvon pörssissä.

    Äänestä

Kaikella sitä huijareita puolustetaan. Näistä pöyhkeistä paskiaisista tehdään myyttisiä sankareita, vaikka heidän tilalleen voisi laittaa tuhat vastaavaa. Rappio on melkoinen ja aina löytyy liliukseksi haluavia tyhmiä pikkupiruja.

Äänestä

Siis ei mitenkään sama: option joutuu lunastamaan itse tietyllä summalla, mikä ei kyllä Liliuksen tapauksessa ole pieni, voittohan tulee vasta sitten kun hän myy ne - veroa hän joutuu maksamaan ansiotulona pörssikurssin ja optiohinnan välisen erotuksen sekä luovutusvoiton veron - eli saadaan kyllä yhteiskunnalle rahoja hyvin takaisin.
Lotossahan käy usein niin, että ei yksi saa voittoa vaan jakajia voi ilmestyä kymmenenkin! Ja tässä tapauksessa, option kehitysodotus Fortumin kaltaisella yhtiöllä ,millä on aina ennenkin pyyhkinyt tosi hyvin, todennäköisyys saada optiovoittoja paljon, paljon suurempi kuin saada lottovoitto!!!

Äänestä
  • Optioiden myynnistä ei mene luovutusvoiton veroa, ainoastaan markkinahinnan ja pörssikurssin välinen erotus (=käytännössä option arvo) lisätään ansiotuloon, kun hän realisoi optionsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lotto kirjoitti:

M. Liliuksen optioita voi verrata suureen lottovoittoon sekä summan suuruuden että sen saamistavan perusteella.
Vaaditaanko seuraavalta suuren lottovoiton saaneelta voitto takaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu